Batrakhomyomakhia (, ; ”Sammakoiden ja hiirten taistelu”; myös ) on antiikin kreikkalainen eeppinen pilarunoelma, joka on parodia Homeroksen Iliaasta. Se kertoo sammakoiden ja hiirten välisestä yhden päivän kestävästä sodasta.

Historia

Batrakhomyomakhia laitettiin antiikin aikana joko Homeroksen tai Pigres Halikarnassoslaisen nimiin, samoin kuin pilaileva Margites-eepos. Se on kuitenkin selvästi paljon myöhäisempi, koska se vaikuttaa viittaavan Moskhoksen runoelmaan Europe ja Kallimakhoksen runoelmaan Aitia, ja koska siinä on havaittaivissa latinan kielen vaikutusta. Nykyisin eepos ajoitetaan myöhäiselle hellenistiselle tai varhaiselle roomalaiselle kaudelle. Viimeistään se on kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan jaa. lopulla, sillä se mainitaan Statiuksen Silvaen esipuheessa sekä eräässä Martialiksen epigrammissa.Statius: Silvae 1 pr.; Martialis: Epigrammit 14.183.

pienoiskuva|vasen|pysty=0.68|Homeroksen Odysseian ja Batrakhomyomakhian laitoksen kansilehti latinankielisestä laitoksesta vuodelta 1794. Eepos on kirjoitettu jäljittelemään Homeroksen kieltä ja tyyliä, ja se parodioi homeerisia eepoksia. Sen suoranainen aihe perustuu löyhästi Aisopoksen faabeliin ”Hiiri ja sammakko” (Perryn indeksissä 384) sekä toisaalta toiseen, varhaisempaan eeposparodiaan Galeomyomakhia (”Näädän ja hiirten taistelu”), josta on säilynyt nykyaikaan vain katkelmia.

Eeposta käytettiin paljon koulutekstinä bysanttilaisella kaudella. Tämä näkyy siinä, että siitä on säilynyt suuri määrä, yli 100, käsikirjoitusta, joissa monissa on ohessa erilaisia koulutekstejä, ja sille tunnetaan paljon skolioita. Lisäksi siitä tehtiin paljon muunnelmia. Eepoksen ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) julkaistiin Bresciassa vuonna 1474; siinä oli mukana myös latinankielinen käännös. Kyseinen laitos saattaa olla varhaisin minkään kreikankielisen tekstin painettu laitos. Tekstistä tuli suosittu myös uudella ajalla, ja sen pohjalta tehtiin useita uusia versioita 1500–1800-luvuilla erilaisin satiirisin ja poliittisin tarkoitusperin.

Sisältö

Eepos koostuu 303 heksametrisäkeestä. Se alkaa runoilijan invokaatiolla ja ohjelmanjulistuksella: hän rukoilee Helikonin kuoroa saapumaan sydämeensä ja kertoo laulavansa ennenkuulumatonta, sotaisaa kertomusta hiirten ja sammakoiden taistelusta, joka jäljittelee ihmisten ja jopa jättiläisten urotekoja.Batrakhomyomakhia 1–143.

Kertomus käynnistyy, kun janoissaan oleva hiiri, Psikharpaks, saapuu järven rantaan ja kohtaa sammakoiden kuninkaan, Fysignathoksen. Sammakkokuningas kyselee hiiren alkuperää ja lupaa vieraanvaraisuutta, esitellen samalla oman mahtinsa ja sukunsa. Psikharpaks vastaa kertomalla ylväästä hiirisuvustaan, ruokavaliostaan ihmisten taloissa ja urheudestaan, mutta myös peloistaan, erityisesti näädästä ja ansoista.

Fysignathos vastaa hiiren kerskailuun kehumalla sammakoiden kaksiluontoista elämää maalla ja vedessä. Hän tarjoaa hiirelle kyydin selässään järven yli, jotta tämä pääsisi näkemään sammakoiden kodin. Hiiri nousee sammakkokuninkaan selkään ja aluksi iloitsee matkasta, mutta joutuu pian paniikkiin aaltojen keskellä, katuu päätöstään ja rukoilee jumalia päästäkseen maihin. Matka saa koomisen mutta synkän käänteen, kun vedestä ilmestyy vesikäärme. Säikähtänyt Fysignathos sukeltaa ja pelastaa itsensä, mutta hiiri jää veden varaan, kamppailee turhaan ja hukkuu, syyttäen viimeisinä sanoinaan sammakkokuningasta petoksesta.

Hiiren kuoleman näkee toinen hiiri, joka vie suruviestin muille. Hiirten keskuudessa roihahtaa raivo, ja he kokoontuvat kansankokoukseen surevan isän, Troksarteen, johdolla. Tämä luettelee perheensä kärsimykset ja vaatii kostoa sammakoille. Hiiret varustautuvat sotaan Areen innoittamina, käyttäen kasveista ja eläinten jäännöksistä tehtyjä varusteita. Samaan aikaan sammakot nousevat vedestä ja pitävät neuvonpidon, kun hiirten lähettiläs tuo virallisen sodanjulistuksen ja kehottaa sammakoiden parhaita sotureita valmistautumaan taisteluun.

pienoiskuva|pysty=0.82|Kuvitusta eepoksen saksankielisestä laitoksesta vuodelta 1878. Fysignathos torjuu hiirten syytökset ja väittää, ettei tappanut hiirtä eikä edes nähnyt tämän hukkuvan, vaan että tämä hukkui leikkiessään järvellä ja jäljitellessään sammakoiden uintia. Hän sanoo hiirten olevan petollisia ja kehottaa sammakoita laatimaan neuvon, miten heidät tuhotaan. Hänen suunnitelmansa on asettua aseistettuna jyrkälle rannalle ja, kun hiiret hyökkäävät, tarttua vastustajia kypäristä ja viskata heidät suoraan järveen, jotta nämä uimataidottomat hukkuisivat. Sammakot varustautuvat: kintaat malvanlehdistä, rintasuojat punajuuren lehdistä, kilvet kaalinlehdistä, keihäät terävästä kaislasta ja kypäriksi etanan kuoret.Batrakhomyomakhia 144–303.

Zeus kutsuu jumalat tähtitaivaaseen ja näyttää heille sotajoukot ja pitkät keihäät, vertaillen näkyä kentaurien tai giganttien sotaan, ja kysyy nauraen, ketkä kuolemattomista auttaisivat sammakoita tai hiiriä. Hän puhuttelee Athenea ja arvelee tämän auttavan hiiriä, koska nämä vilistävät tämän temppelissä hakien sieltä uhriaineita ruoaksi. Athene kieltäytyy: hiiret ovat tehneet hänelle paljon pahaa, vahingoittaneet seppeleitä ja lamppuja, syöneet hänen kutomansa peploksen ja tehneet koloja. Hän ei kuitenkaan aio auttaa sammakoitakaan, koska nämä eivät anna hänen levätä, vaan meluavat, kun hän palaa sodasta uupuneena. Niin jumalat päättävät olla sekaantumatta asioihin ja seurata taistelua taivaasta. Sitten hyttyset torvineen toitottavat, Zeus jyrisee enteellisesti, ja taistelu alkaa: kummaltakin puolelta kaatuu nimi nimeltä mainittuja sotureita, haavoittumisia kuvataan vatsaan, rintaan ja päähän, veri värjää järven ja osa pakenee tai sukeltaa.

Taistelun keskellä hiirten joukossa erottuu Meridarpaks, joka uhkaa ryöstää sammakot; hän rikkoo pähkinän ja käyttää kuorenpuolikkaita käsissään ikään kuin varusteina, ja sammakot säikähtävät ja vetäytyvät järveen. Zeus säälii sammakoita, hämmästelee näkemäänsä ja ehdottaa Athenen tai Areen lähettämistä hillitsemään Meridarpaksia, mutta Ares vastaa, ettei kummankaan voima riitä estämään sammakoiden tuhoa ja kehottaa Zeusta käyttämään omaa ”titaaneja surmannutta” asettaan. Zeus heittää kirkkaan salaman ja ukkostaa, ja pelottaa näin sekä sammakot että hiiret, mutta hiirten armeija ei silti hellitä vaan toivoo yhä tuhoavansa sammakoiden keihäsmiehet. Silloin Zeus lähettää Olympokselta sammakoille avuksi äkisti saapuvat ravut, joiden sakset katkovat hiirten häntiä, jalkoja ja käsiä ja vääntävät keihäitä. Hiiret pelästyvät ja pakenevat, aurinko laskee, ja yhden päivän mittainen sota päättyy.

Hahmot Hiiret

Artepibulos, ”se joka väijyy leipää”, Meridarpaksen isä. Artofagos, ”leivänsyöjä”, surmaa Polyfonoksen keihäällään. Embasikhytros, ”kattiloiden ja patojen tutkija”, hiirten airut; julistaa sodan sammakoille ja myöhemmin surmaa Seutlaioksen (tai saa itse surmansa häneltä – ilmaus on epäselvä). Knissodioktes, ”suolaisen höyryn metsästäjä”, Prassofagos raahaa järveen ja hukuttaa. Likhenor, ”nuolija”: 1) Hypsiboaan keihästämä hiiri, taistelun ensimmäinen kaatunut; 2) hiiri, joka kostaa Troglodyteen kuoleman surmaamalla Limnokhariin keihäällään, sitten ajaa Krambofagoksen järveen ja tappaa hänet. Likhomyle, ”myllynkivien nuolija”, hiiriprinssi Psikharpaksen äiti. Likhopinaks, ”vadin nuolija”, näkee Psikharpaksen hukkumisen ja ilmoittaa siitä hiirille; taistelussa surmaa Borborokoiteen. Meridarpaks, ”murusten kerääjä”, hiiriprinssi ja verraton soturi; vannoo tuhoavansa sammakot, mutta jumalten väliintulo estää. Psikharpaks, ”murusieppari”: 1) hiiriprinssi, jonka hukkuminen Fysignathoksen käsissä laukaisee sodan; 2) soturi, joka kaatuneiden hiirten ruumiita puolustaessaan surmaa Pelusioksen keihäällään. Kun sammakkojohtaja Pelobates roiskii häneen mutaa, hän murskaa vihollisensa jalan kivellä, mutta Kraugasides viiltää häneltä vatsan auki ennen kuin hän ehtii tappaa Pelobatesta. Pternofagos, ”pekonin-/silavan syöjä”, hiirten kuningas; Hydrokharis murskaa hänet kivellä. Pternoglyfos, ”kinkun kaapija”, pelästyttää Kalaminthioksen, joka pakenee järveen ja heittää kilpensä pois. Pternotroktes, ”pekonin-/silavan syöjä”, hiiriprinssi Psikharpaksen äidinisä. Sitofagos, ”kakun syöjä”, haavoistaan rampautuneena ontuu pois taistelusta ja hakee turvaa ojasta. Troglodytes, ”koloihin ja rakoihin ryömijä”, surmaa sammakko Pelionin ja saa surmansa, kun Limnokharis heittää häneen raskaan kiven. Troksartes, ”leivänsyöjä”, hiiriprinssi Psikharpaksen isä; haavoittaa Fysignathosta jalkaan, jolloin sammakkojen kuningas loikkaa turvaan järveen. Prassaios hyökkää sitten hänen kimppuunsa, mutta sammakko ei pysty lävistämään Troksarteen kilpeä. Tyroglyfos, ”juuston raapija”, Embasikhytroksen isä; Limnisioksen surmaama järven rannalla.

Sammakot pienoiskuva|pysty=0.85|Kuvitusta eepokseen hollantilaisesta lastentarujen kirjasta 1890-luvulta. pienoiskuva|pysty=0.85|Kuvitusta eepokseen vuodelta 1841.

Borborokoites, ”mudassa nukkuja”, Likhopinaksen keihästämä. Fysignathos, ”pullistelija”, sammakkojen kuningas; aloittaa sodan hukuttamalla vahingossa hiiriprinssi Psikharpaksen. Troksarteen haavoittamana loikkaa turvaan järveen. Hydrokharis, ”se joka iloitsee vedestä”, murskaa hiirten kuninkaan Pternofagoksen kivellä. Hydromedusa, ”vesien kasvattajatar”, Fysignathoksen äiti. Hypsiboas, ”kovaan kurnuttaja”, surmaa taistelun alussa hiiri Likhenorin keihäällään. Kalaminthios, ”kalamintti”, pakenee järveen Pternoglyfoksen lähestyessä ja jättää kilpensä. Krambofagos, ”kaalin syöjä”, pakenee järveen nähdessään Limnokhariin kuolevan Likhenorin kädestä; Likhenor ajaa takaa ja surmaa sammakon. Kraugasides, ”käheä kurnuttaja”, pelastaa johtajansa Pelobateen hiirisoturi Psikharpaksen käsistä viiltämällä tämän vatsan auki keihäällään. Limnisios, ”järven oma”, surmaa Tyroglyfoksen järven rannalla. Limnokharis, ”järven kauneus”: 1) Fysignathoksen, sammakkojen kuninkaan, epiteetti; 2) soturi, joka surmaa Troglodyteen raskaalla kivellä ja saa itse surmansa Likhenorin keihäästä. Peleus, ”mudasta” tai ”mutaan kuuluva”, Fysignathoksen isä (Iliaassa Akhilleuksen isän nimi). Pelion, ”mudan jälkeläinen”, Troglodyteen keihästämä; sammakoiden ensimmäinen kaatunut. Pelobates, ”mudassa kulkija”, yksi sammakkojohtajista; roiskii hiirisoturi Psikharpaksen päälle mutaa, mutta Psikharpaks heittää kiven ja murskaa hänen jalkansa. Kraugasides pelastaa hänet tappamalla Psikharpaksen. Pelusios, ”mutainen”, hiirisoturi Psikharpaksen keihään surmaama. Polyfonos, ”meluisa”, Artofagoksen keihään surmaama. Prassaios, ”valkosipulin kaupittelija”, hyökkää Troksarteen kimppuun sen jälkeen kun hiiriprinssi on haavoittanut Fysignathosta ja saanut sammakkojen kuninkaan vetäytymään, mutta ei pysty lävistämään Troksarteen kilpeä. Prassofagos, ”valkosipulin syöjä”, raahaa Knissodiokteen järveen ja hukuttaa hänet. Seutlaios, ”punajuuren syöjä”, Embasikhytroksen surmaama (tai surmaa Embasikhytroksen – kohta on epäselvä).

Arviointia

Runoelman huumori syntyy siitä, että homeerisen eepoksen kieltä ja vakiintuneita kuvioita sovelletaan tarkoituksella vähäpätöiseen aiheeseen. Kertomus itse korostaa tyylin ja aiheen välistä ristiriitaa vertaamalla taistelua gigantomakhiaan tai osoittamalla, kuinka Zeuksen salama ei tehoa samalla tavoin kuin Kapaneusta, Enkeladosta tai jättiläisiä vastaan. Huumoria syntyy lisäksi erisnimistä, jotka leikittelevät hahmojen ominaisuuksilla: sammakoiden nimet viittaavat ääntelyyn tai suoelinympäristöön ja hiirten nimet ahneuteen ja varasteluun. Teos ei yleensä muokkaa kokonaisia homeerisia säkeitä, vaan luo eepillisen vaikutelman yhdistelemällä yksittäisiä sanoja ja lyhyitä fraaseja. Runo ammentaa myös muista lajityypeistä, kuten dithyrambista.

Lähteet

Kirjallisuutta

The Battle of Frogs and Mice. Teoksessa

Aiheesta muualla

Βατραχομυομαχία. Wikiaineisto. Batrachomyomachia. Wikiaineisto. The Battle of Frogs and Mice. Internet Sacred Text Archive.

Luokka:Antiikin kreikkalaiset eepokset