pienoiskuva|Yrjö Poděbradin kuva Martin Kuthenin kronikassa vuodelta 1539 Yrjö Poděbrad tai Poděbrady (tšek. Jiří z Poděbrad tai Jiří z Kunštátu a Poděbrad, saks. Georg von Podiebrad tai Georg von Kunstadt und Podiebrad) (6. huhtikuuta 1420 – 22. maaliskuuta 1471 Praha) oli vuodesta 1448 lähtien Böömin valtionhoitaja ja vuodesta 1458 kuolemaansa saakka Böömin kuningas. Hänen hallitusaikaansa leimasi pyrkimys luoda sovinto katolisten ja protestanttien välille mutta myös taistelu katolisen kirkon ylivaltaa vastaan. Tšekkiläisessä historiankirjoituksessa häntä on pidetty ”viimeisenä kansallisena kuninkaana”.
Nuoruus ja nousu valtaan Yrjö polveutui määriläisestä Kunštátin aatelissuvusta, jolla oli maita Määrissä ja Böömissä, sittemmin myös Sleesiassa. Hän ei ollut saanut paljonkaan muodollista sivistystä (hänen kerrotaan osanneen tšekin lisäksi vain hieman saksaa eikä latinaa laisinkaan), mutta häntä kuvataan luontaiseksi johtajaksi ja taitavaksi diplomaatiksi. Jo nuorena hän nousi ns. utrakvistien eli hussilaisten protestanttien maltillisemman siiven johtoon.
Böömin kuningas Albrekt II kuoli 1439 vailla poikaperillistä, sillä kuningatar Elisabet Luxemburgilaisen odottama lapsi, sittemmin Unkarin ja Böömin kuningas Ladislaus Postuumi, syntyi vasta 1440. Valtataistelujen jakamassa Böömissä vastakkain olivat Ulrich von Rosenbergin johtama ”itävaltalainen” ja Poděbradin johtama ”kansallinen” puolue. Poděbrad kokosi armeijan Luoteis-Böömissä, missä hänen suvullaan ja utrakvisteillä oli eniten tukijoita, ja marssi Prahaan 1448. Tätä seuranneessa sisällissodassa Poděbrad onnistui vahvistamaan valta-asemansa ja sai vuonna 1451 keisari Fredrik III:lta, alaikäisen Ladislaus-kuninkaan holhoojalta nimityksen valtionhoitajaksi. Nimityksen vahvistivat samana vuonna Prahaan kokoontuneet valtiopäivät. Poděbradin asemaa valtionhoitajana hankaloittivat nuoren kuninkaan sympatiat katolista kirkkoa kohtaan.
Nuori ja vielä naimaton kuningas Ladislaus kuoli yllättäen marraskuussa 1457, ja valtaistuimesta kilpailemassa oli useita kruununtavoittelijoita eri maista, aktiivisimpana kenties Saksin herttua Vilhelm. 2. maaliskuuta 1458 Yrjö Poděbrad valittiin Prahan raatihuoneessa Böömin kuninkaaksi, mutta vakiinnuttaakseen asemansa hän joutui käymään hankalia neuvotteluja. Kruunauksen toimittaville Vácin ja Győrin piispoille hän joutui antamaan salaisen vakuutuksen, että pysyisi kuuliaisena paavinistuimelle ja johtaisi kansansa takaisin katolisen kirkon helmaan. Kun kruunaus oli 7. toukokuuta toimitettu, Määrin kaupungit (Olomouc, Brno, Jihlava ja Znojmo), Lausitz ja Sleesian Breslau nousivat vastustamaan uutta kuningasta, joka taitavasti neuvotellen onnistui palauttamaan useimmat alueet valtaansa (vain Jihlava jouduttiin alistamaan asevoimin). Lopulta Yrjö onnistui saamaan sovinnon aikaan myös Saksin Vilhelmin kanssa 1459, ja 31. heinäkuuta 1459 Fredrik III vahvisti hänen kuninkuutensa ja antoi hänen vanhimmalle pojalleen Viktorinille ruhtinaan arvon. pienoiskuva|Yrjö Poděbradin patsas Poděbradyn kaupungissa
Böömin kuninkaana Yrjö Poděbrad tunnettiin maltillisena, suorastaan säästäväisenä hallitsijana, jonka hovi ei ollut erityisen loistava eikä tullut tunnetuksi taiteiden suosimisesta. Hän oli hyvin perillä aikansa valtapolitiikasta, mutta hänen omia poliittisia päätöksiään arvosteltiin äkkinäisyydestä ja oikullisuudesta, ja hänen syytettiin ympäröivän itsensä ”teeskentelijöillä ja arvottomilla ihmisillä”.
Kuningas Yrjöä on myöhemmin pidetty eurooppalaisen yhteistyön ja kansainvälisen oikeuden varhaisena esitaistelijana. Vuosina 1463–1464 hän laaditutti suunnitelman eurooppalaisen rauhanparlamentin perustamisesta. Se olisi yhteistyöelin, joka edistäisi vakautta ja rauhaa Euroopan kristittyjen valtakuntien kesken. Vuonna 1464 lähetettiin Prahasta valtuuskunta Ranskaan esittelemään suunnitelmaa Ludvig XI:lle, jota suunniteltiin rauhanparlamentin puheenjohtajaksi. Valtuuskunta sai kohteliaan vastaanoton, mutta kuningas Ludvig ei halunnut lähteä mukaan hankkeeseen, jota paavi ei hyväksynyt, ja suunnitelma raukesi tyhjiin.
Yrjö Poděbradin hankalimmaksi vastustajaksi kuninkaana nousi vuonna 1458 paaviksi valittu Pius II, joka vaati häntä lakkauttamaan kompaktaatit eli Baselin kirkolliskokouksen ja maltillisempien hussilaisten välillä solmitut sopimukset. Tähän Poděbrad ei suostunut, mutta pyrki muuten säilyttämään välinsä paavin kanssa vainoamalla kiivaampia protestantteja kuten Böömiläisiä veljiä. Sovintoa Rooman kanssa ei kuitenkaan saatu syntymään, ja vaikka Pius II kuoli ennen kuin ehti käynnistää kaavailemansa ristiretken Böömiä vastaan, hänen seuraajansa Paavali II:n kanssa kiistat jatkuivat. 23. joulukuuta 1466 Paavali II julisti Böömin kuninkaan kirkonkiroukseen ja kuninkuutensa menettäneeksi, ja useat Böömin aateliset nousivat kuningastaan vastaan. Heihin liittyivät myös keisari Fredrik III ja Unkarin kuningas Matias Corvinus, Poděbradin entinen liittolainen. Matias valloitti suuren osan Määristä ja kruunautti itsensä toukokuussa 1469 Brnossa Böömin kuninkaaksi. Poděbrad onnistui lopulta osittain torjumaan hyökkäyksen, mutta vasta hänen kuolemansa 22. maaliskuuta 1471 lopetti sodan.
Avioliitot ja jälkeläiset Ensimmäisen avioliittonsa Yrjö solmi 1440 Kunigunde (tšek. Kunhuta) von Sternbergin kanssa. Liitosta syntyivät
Boček (1442–1496) Viktorin (1443–1500), Münsterbergin herttua. Viktorin oli naimisissa kolmesti: ensin Margareta (tšek. Markéta) Ptáčekin (von Pirkstein), sitten Sleesian Piast-sukuun kuuluvan Teschenin Sofian, tämän jälkeen Monferraton markiisin tyttären Margaretan kanssa. Barbara (tšek. Barbora, 1447–1469), naimisissa ensin Lipan Henrikin, Määrin maaherran, sitten Ronovin vapaaherra Jan Křineckýn kanssa. Henrik (Jindřich) vanhempi (1448–1498), Münsterbergin herttua. Katariina (Kateřina, 1449–1464), Unkarin Matias Corvinuksen puoliso ja Unkarin kuningatar varhaiseen kuolemaansa asti. Sidonia (Zdenka, 1449–1510), Katariinan kaksossisar, naimisissa Saksin herttua Albert III:n kanssa.
Toisesta avioliitosta (1450) Johanna von Rosentalin (Rožmitál) kanssa syntyivät
Henrik nuorempi (1452–1492), naimisissa Katariina Saksilaisen, Thüringenin maakreivi Vilhelm III Urhean tyttären kanssa. Fredrik (Bedřich) (1453/54 – viimeistään 1459) Yrjö (Jiří) (1454/55 – 1459/1462) Ludmila (1456–1503), naimisissa Liegnitzin herttua Fredrik I:n kanssa Jan (1456 jälkeen – viimeistään 1459).
Kuolema ja perintö Vaikeasta vesipöhöstä kärsinyt, viimeisinä aikoinaan lähes liikuntakyvytön kuningas Yrjö kuoli maaliskuussa 1471, kaksi viikkoa ennen 51. syntymäpäiväänsä äkillisesti, mahdollisesti aivo- tai sydäninfarktiin. Valtaistuimelle pyrkijöitä oli useita, mutta vakavimpina seuraajaehdokkaina pidettiin Unkarin Matias Corvinusta, joka piti jo hallussaan suurta osaa maasta, sekä Puolan kuningas Kasimirin nuorta poikaa Vladislavia. Toukokuussa Kutná Horan valtiopäivillä Vladislav valittiin kuninkaaksi, ja elokuussa hänet kruunattiin juhlallisesti roomalaiskatolisten piispojen toimittamassa seremoniassa.
Yrjö Poděbrad on haudattu Prahaan, Pyhän Vituksen katedraaliin.
Lähteet
Luokka:Vuonna 1420 syntyneet Luokka:Vuonna 1471 kuolleet Luokka:Böömin hallitsijat