Helle Kalervo Erviö (27. kesäkuuta 1906 Pori – 18. toukokuuta 1951 Lahti) oli suomalainen pappi, joka työskenteli myös Viron Inkerissä sekä Latviassa liiviläisten parissa.
Erviö kirjoitti ylioppilaaksi Tampereella vuonna 1925. Varusmiespalveluksen jälkeen hän aloitti teologian opinnot Helsingin yliopistossa syksyllä 1926, valmistui toukokuussa 1930 ja sai pappisvihkimyksen.
Erviö oli Akateemisen Karjala-Seuran jäsen ja innokas heimotyöaktivisti. Heti pappisvihkimyksen saatuaan hän lähti kesäkuussa 1930 Herättäjä-Yhdistyksen toimeksiannosta Narvaan ruotsalais-suomalaisen Miikaelin seurakunnan kirkkoherraksi. Hän asui Narvassa, mutta hänen toimialaansa kuului myös Viron Inkerin Kallivieren seurakunta, jossa hän vieraili viikoittain. Papintyönsä ohella hän toimitti inkerinsuomalaisten Sanaseppä-lehteä vuosina 1931–1937, vaikka häntä ei virallisesti lehden toimittajana mainitakaan, ja ”Inkerin kuninkaan” Leander Reijon kadottua 1931 hänestä tuli inkerinsuomalaisen yhteisön johtohahmo.
Erviö joutui toiminnassaan jonkinasteisiin kahnauksiin Viron viranomaisten kanssa. Vuonna 1934 Narvan kaupunginhallitus valitti Viron opetusministerille Erviön toiminnasta: hänen syytettiin vieraannuttavan inkerinsuomalaisia ja virolaisia toisistaan. Pastori torjui vastineessaan syytökset, mutta samaan aikaan hän julkaisi Suomen lehdistössä kirjoituksia, joissa arvosteli Viron tasavallan politiikkaa. Toisaalta Uus Eesti -lehdessä nimimerkki A. syytti Suomesta Inkeriin saapuneita suomensuomalaisia jonkinlaisesta siirtomaaisännän asenteesta inkerinsuomalaisia kohtaan. Suhteiden tulehtumisesta kertoo sekin, että vuonna 1936 kaksi suomalaista pastoria, jotka olivat tulleet järjestämään kursseja pyhäkoulun opettajille, lähetettiin viranomaisten vaatimuksesta pois maasta, koska heidän kurssinsa eivät olleet Viron lain mukaisia.
Vuonna 1936 Virossa astui voimaan uusi kirkkolaki, jonka mukaan kirkollisissa viroissa saivat toimia vain Viron kansalaiset. Erviön olisi tullut hakea Viron kansalaisuutta, mutta hän päätti mieluummin lähteä maasta. Uus Eesti -lehti kertoi 31. heinäkuuta 1937 pastori Erviön palanneen Suomeen, ja Suomen lehdistössä kerrottiin Viron sisäministeriön julistaneen Erviön ei-toivotuksi henkilöksi. Sanaseppä-lehdelle ei löydetty uutta päätoimittajaa, ja se lakkasi ilmestymästä.
Narvasta käsin Erviö oli vuodesta 1930 lähtien käynyt kolme-neljä kertaa vuodessa myös Latviassa liiviläisten luona. Hän toimi Liivinrannassa matkasaarnaajana kulkien noin kuukauden ajan kerrallaan kylästä kylään. Aluksi hän saarnasi viron kielellä, jota jo osasi ja jota monet liiviläiset ymmärsivät, mutta opetteli samalla liivin kieltä, niin että jo kesällä 1931 hänen kerrotaan toimittaneen Irēn kirkossa koko jumalanpalveluksen liiviksi. Erviö oli asiantuntijana tukemassa liiviläisen runoilijan, kirkkomuusikon ja kulttuurivaikuttajan Kōrli Stalten sekä kielentutkija Lauri Kettusen työtä, kun liturgiatekstit sekä virsiä ja Uuden testamentin tekstejä käännettiin liiviksi. Suomeen palattuaan Erviö kävi Liivinrannassa vielä pari kertaa, viimeisen kerran liiviläisten kansantalon avajaisissa elokuussa 1939.
Myös Latviassa Erviön heimolähetystyö herätti viranomaisten epäluuloa ja johti ongelmiin: keväällä 1936 Erviö ei enää saanut työlupaa Liivinrannassa toimimiseen. Hengellisessä Kuukauslehdessä julkaistun pikku-uutisen mukaan Latvian ulkoministeriö oli hermostunut Viron lehdistön kirjoitteluun liiviläiskysymyksestä sekä Viron uuteen kirkkolakiin, joka kosketti myös latvialaisia.
Palattuaan Suomeen 1937 Erviö työskenteli Herättäjä-Yhdistyksen matkapappina ja samalla Lapuan kirkkoherran apulaisena. 1. huhtikuuta 1938 hän siirtyi Puolustusvoimien palvelukseen, missä hän toimi loppuelämänsä. Toimittuaan aluksi Viipurin Rykmentissä hän palveli sotilaspastorina IV Armeijakunnan esikunnassa. Jatkosodan alussa hän sai siirron VII Armeijakuntaan ja toimi Aunuksen ryhmän sotilaspastorina, kunnes siirtyi Päämajaan Kirkollisasiainosastoon, missä hän työskenteli mm. toimistopäällikkönä. Vuodesta 1944 kuolemaansa saakka hän toimi Kouvolassa sijaitsevan 3. divisioonan sotilaspastorina.
Sotilaspapin uransa ohella Erviö toimi useissa luottamustehtävissä sekä Puolustusvoimien hengellisen työn alalla että seurakunta- ja sotilaskotityössä. Hän julkaisi kirkkohistoriallisia tutkielmia sekä kirjoituksia Viron kirkollisen elämän ja sotilassielunhoidon alalta useissa aikakauslehdissä (Teologinen Aikakauskirja, Vartija, Kotimaa, Herättäjä) sekä toimitti Puolustusvoimien iltahartauksia varten puhekokoelman ”Iltahartaus”.
Erviö kuoli vaikeaan sairauteen vain 44-vuotiaana jättäen jälkeensä vaimon ja seitsemän lasta.
Lähteet
Luokka:Vuonna 1906 syntyneet Luokka:Vuonna 1951 kuolleet Luokka:Suomalaiset papit Luokka:Vironsuomalaiset Luokka:Inkerin historia