Esko Antero Roine (s. 5. syyskuuta 1944 Tampere) on suomalainen näyttelijä. Hän on työskennellyt pääsiassa Tampereen Työväen Teatterissa ja Tampereen Teatterissa, joissa molemmissa hän myös toimi vuosia johtotehtävissä. Television puolelta Roine muistetaan etenkin 1980-luvun sarjasta Reinikainen. Roine on palkittu Pro-Finlandia -kunniamerkillä vuonna 2004.
Nuoruus Esko Roine syntyi näyttelijä Eero Roineen ja Sylvi Raunion kuopukseksi. Hänellä oli siskot Eila ja Liisa, joista tuli näyttelijöitä sekä veli Olavi, joka valitsi toisen uran. Sylvi Raunion isä Antti oli ollut turkulainen harrastajanäyttelijä. Eskon ikäero vanhempiin sisaruksiinsa oli huomattava, Liisa oli kuusi vuotta vanhempi ja Eila peräti kolmetoista vuotta vanhempi. Eila Roine kuvaili Eskon olleen "erikoisen hauska kakara", puhelias ja aikaansaava, mutta pohjimmiltaan laiska. Esko ei pitänyt koulussa liikunnasta.Mäkinen & Grahn, luku "Lömpö, pahnanpohjimmainen"
Roineet asuivat ajan mittapuun mukaan melko mukavasti. Heidän asuntonsa sijaitsi Tampereen Hämeenkadulla. Perheen kaikista lapsista kasvoi sosiaalisia, ja vaikka heidän kasvatuksensa oli suhteellisen vapaata, ulkona ei luuhattu yökausia. Roineiden kesäasunto sijaitsi Turun Raunistulassa Sylvi Roineen vanhassa kotitalossa. Esko sai hieman tuntumaa työelämään Tyynen kaupassa, jossa hän myi leipiä vahingossa väärään hintaan. Teatteri ei juuri kuulunut Eskon lapsuuteen, mutta teini-iässä hänellä oli pieniä rooleja Turun Kesäteatterissa.
Suomen Teatterikoulu pienoiskuva|Esko Roine 1960-luvun alussa. Roineen koulunkäynti jäi keskikouluun. Sen jälkeen hän suoritti asevelvollisuutensa Hennalassa ja aliupseerikoulussa Parolassa 1962–1963. Keväällä 1963 hän sai armeijasta lomaa teatterikoulun pääsykokeiden vuoksi. Koe järjestettiin Suomen Kansallisteatterin tiloissa. Roine valitsi kokeeseen dialogin farssista Charleyn täti ja pääsi läpi. Roine esitti sen yhdessä Paavo Ruskon kanssa. Hänen kurssikavereitaan olivat muun muassa Elli Castrén, Vesa-Matti Loiri ja Kirsti Wallasvaara.Mäkinen & Grahn, s. 24–28
Teatterikoulussa Roine iski silmänsä Marjukka Halttuseen, jonka kanssa hän pian avioitui. Myös Halttusen vanhemmat olivat näyttelijöitä, joten pariskunnalla oli realistinen käsitys kyseisestä ammatista ilman romanttisia haihatteluja. Roineen mielestä kouluajan parasta antia oli Seppo Wallinin opettama televisiotyöskentely. Siitä maksettiin melko hyvin ja siitä sai käytännön kokemusta, kun työkaverit olivat jo ammattilaisia.Mäkinen & Grahn, s. 28–30
Kaikkiaan Teatterikoulun anti oli Roineelle vähäinen. Vain puheilmaisun opettaja Niilo Kuukan artikulaatioharjoitusten opit jäivät lopulta osaksi Roineen ammatillista minää. Kuukka painotti puheen selkeyden merkitystä, näyttelijä ei saa mumista, vaan vuorosanoista on saatava selvää myös katsomon viimeisillä riveillä.Mäkinen & Grahn, s. 30
Teatterikoulutukseen liittyen Roine kritisoi myöhempien aikojen yliopistolakia, joka estää erottamasta opiskelijaa lahjattomuuden perusteella. Näyttelijöitä koulutetaan liikaa ja jokaiselle ei riitä työtä. "Välillä on näyttänyt siltä, että rehtorin teatterikäsityksen korostaminen on ollut tärkeämpää kuin näyttelijän ammatin haltuun saaminen", Roine lataa suorasanaisesti.Mäkinen & Grahn, s. 34–35
Ura Uran alku Oulussa Esko Roine ja Marjukka Halttunen avioituivat keväällä 1966. Roineelle tarjottiin sopimusta sekä Helsingin Kaupunginteatterista että Tampereen Työväen Teatterista, mutta hän torjui ne. Myös Marjukalle oli saatava kiinnitys, ja se järjestyi Oulun kaupunginteatterista. Kummankin kuukausipalkka oli 750 markkaa (1 564,90 euroa vuoden 2023 rahanarvon mukaan) Nuoripari muutti yksiöön kävelyetäisyyden päähän teatterista, eikä palkasta juuri jäänyt käteen välttämättömien menojen jälkeen. Samaan saumaan osui Eero Roineen kuolema kesäkuussa 1966.Mäkinen & Grahn, s. 36–38
Roineen ensimmäinen rooli kiinnitettynä näyttelijänä oli historianopettaja Martela komediassa Sanny Kortmanin koulu. Näytelmän ohjasi Risto Veste. Liitto-lehden kriitikko huomioi Roineen osasuorituksen ja luonnehti sitä vapautuneeksi ja ehyesti hahmotetuksi.Mäkinen & Grahn, s. 39 Keväällä 1967 kypsyi päätös siirtyä Tampereen Työväen Teatteriin. Roine ja Halttunen olivat hankkineet puhelimen, sillä Työväen Teatterista Oulun kaupunginteatteriin soitetut puhelut eivät olleet tavoittaneet heitä.Mäkinen & Grahn, s. 43
Tampereen Työväen Teatterin näyttelijänä 1967–1973 Roine-Halttusen pariskunnan esikoinen Sami Esko syntyi Tampereella kesäkuussa 1967. Esko Roine näytteli samana kesänä Pyynikin Kesäteatterissa Hella Wuolijoen draamassa Niskavuoren Heta. Hänellä oli Jaakon rooli. Niin ikään kesällä 1967 hän parodioi iskelmätähteä epäonnistuneessa laulunäytelmässä Ruista ranteessa.Mäkinen & Grahn, s. 44–46 Roine näytteli Pyynikin Kesäteatterin 1960-luvun suurmenestyksessä Tuntematon sotilas Hietasen roolin vuosina 1967–1969. Edvin Laineen ohjaama Väinö Linnan romaaniin perustuva näytelmä keräsi katsojia sadoin tuhansin. Ennen Roinetta Hietasen oli näytellyt Matti Varjo.Mäkinen & Grahn, s. 45 ja 248–247
Samaan aikaan äärivasemmistolaisuus levisi taideväen keskuudessa, mutta paradoksaalisesti se ei saanut juurikaan jalansijaa Työväen Teatterissa. Roine oli sosiaalisesti ajatteleva, mutta ei innostunut jyrkästä vasemmistolaisuudesta, etenkin kun siihen liittyi väkivaltaisia piirteitä. Eräät hänen kollegoistaan alkoivat jaella kuolemantuomioita muun muassa Vili Auviselle, joka oli Eila Roineen puoliso.Mäkinen & Grahn, s. 46–47
Tampereen Työväen Teatterissa Esko Roineella ei ollut alkuun helppoa, sillä häntä rasitti vertailu isäänsä Eero Roineeseen. Hänen odotettiin olevan uusi Eero. Hän ei itse uskonut olevansa isänsä kaltainen tarinaniskijä, eikä hän siihen pyrkinytkään.Heikkinen, s. 378–379
Roineen ensimmäinen rooli Työväen Teatterissa oli Vihreähattuinen komediassa Ruusubaletti. Näytelmän keskushahmon, Herrantertun, näytteli Kirsti Wallasvaara. Roine sai roolisuorituksestaan Aamulehden Olavi Veistäjältä tylyt arvostelut. Seuraava rooli onnistui paremmin. Kyse oli komediasta Eripurainen pari, jossa Roine näytteli Arlechinon osan. Positiivinen kritiikki kohdistui hänen käsiensä ja jalkojensa ilmeikkyyteen.Mäkinen & Grahn, s. 48–49
1960-luvun lopun tapaus oli musiikkinäytelmä Teatterilaiva, jossa Roine näytteli sankariroolin parinaan Salme Laaksonen. Esko Elstelän ohjaama musikaali voitti puolelleen niin kriitikot kuin yleisönkin, jota kertyi yhteensä lähes 29 000. Roineen laulutaito yllätti hänen siskonsa Eilan, joka oli lentää selälleen kuullessaan veljensä laulavan. Roineen laulu teki vaikutuksen myös Inkeri Rantasaloon, joka kysyi tämän kiinnostusta liittyä oopperan kuoroon. Roine kieltäytyi, mitä hän myöhempinä vuosina on hieman katunut kuultuaan tenorien tulotasosta. Lisäksi hän olisi välttänyt teatterinjohtajan työn huonot puolet. Ester Naparstok vieraili Suomessa Teatterilaivan aikana ja ehdotti Roineelle, että hän avaa tälle tien Broadway-musikaalien tähdeksi, mistä Roine kieltäytyi osin perhesyiden takia.Mäkinen & Grahn, s. 52 ja 54Heikkinen, s. 379
Vuonna 1969 Roine näytteli ensi kerran Kai Savolan ohjauksessa. Humanismiin taipuvainen Savola oli vastikään aloittanut Työväen Teatterin johtajana ja hänen ensimmäinen ohjauksensa oli venäläinen Maria. Roineen roolina oli ratsumestari Viskovski, ja Olavi Veistäjä arvioi roolityön erittäin onnistuneeksi ja vivahteikkaaksi. Yleisöä se ei kuitenkaan innostanut. Vili Auvinen sen sijaan sai teatterin kassakoneet kilisemään Dario Fon komedioilla, kuten Rouva joutaa pellolle, jossa Roine teki 26 roolia. Lyhimmät piipahdukset näyttämöllä kestivät vain joitakin sekunteja. Näytelmän ensi-ilta oli 17. huhtikuuta 1969 ja se esitettiin 24 kertaa. Katsojia kertyi yli 8 000.Mäkinen & Grahn, s. 59–61
Syksyllä 1969 Roine näytteli ilkeää majuri Varroa unkarilaisessa näytelmässä Tótin perhe, jota hän piti yhtenä parhaimmista roolitehtävistään. Varro pääsi yllättämään Roineen, jonka yleensä onnistui jättää roolit teatteriin ja vaihtaa siviiliminään. Hän arveli hirviömäisen Varron päässeen ihon alle, koska hänellä ei ollut vielä riittävästi kokemusta näyttelijän työstä. Aamulehden Matti Rosvall oli vaikuttunut Roineen roolisuorituksesta, ja piti sitä osuvana Kellariteatterin lyhyiden etäisyyksien näyttämölle.Mäkinen & Grahn, s. 64–65
Fon farssi Kalliisti maksettu ilonpito esitettiin Kellariteatterissa 29. marraskuuta 1970 Auvisen ohjaamana. Farssi sai peräti 91 esityskertaa ja katsojia teatterisalin pienuudesta huolimatta yli 10 000. Miljoonaperinnön ympärille rakennetun melko yksinkertaisen musiikkihupailun pohjana on ihmisen ahneus. Roine näytteli postinkantajaa, jota eroamassa olevan avioparin nainen alkaa vietellä, sillä perintö on tarkoitettu mainitun pariskunnan lapselle, jota ei kuitenkaan ole. Kalliisti maksettu ilonpito on erityisen tarkka ajoitusten suhteen. Jotta kohtaukset eivät menisi puihin, ajoitusten on oltava sekunnintarkkoja, ei sinne päin. Näytelmä sai myös kriitikkojen suosion. Siitä tehtiin niin ikään televisiotaltiointi, joka ei kuitenkaan onnistunut, kuten teatterikappaleiden televisiointien kohdalla usein käy.Mäkinen & Grahn, s. 67–68
Roine-Halttusen avioparin toinen lapsi, tytär Susanna syntyi tammikuussa 1971. Roineet olivat muuttaneet omakotitaloon, jonka he jakoivat Liisa Roineen ja tämän aviopuolison Seppo Mäen kanssa. Talo jaettiin kahdeksi asunnoksi.Mäkinen & Grahn, s. 68 Niin ikään tammikuussa 1971 sai ensi-iltansa Teuvo Pakkalan yli 70 vuotta vanha musiikkinäytelmä Tukkijoella. Klassikkoteokseen oli vuosikymmenten aikana kertynyt melkoinen pölykerros, jonka ohjaaja Auvinen siivosi ja sai esiin elinvoimaisen version, johon hän lisäsi useita lauluja. Tukkijoella esitettiin suurella näyttämöllä 1970-luvun aikana yli 300 kertaa ja se sai lähes 160 000 katsojaa. Roineen roolina oli tukkipoika Huotari, jonka mielitiettyä näytteli Salme Laaksonen. Duon esittämä "Tula tuulan tei" sai jäyhän tamperelaisyleisön laulamaan mukana, mitä Olavi Veistäjä piti pienenä ihmeenä.Mäkinen & Grahn, s. 69–70
Suomen Kansallisteatteriin 1973 siirtynyt Roine näytteli Huotarin runsaat 200 kertaa. Hänen jälkeensä Huotaria näytteli Ilmari Saarelainen. Roine nostaa esiin Vili Auvisen ansiot ohjaajana. Auvisen rytmitaju oli erinomainen ja hän osasi yhdistää taiteelliset ambitiot kaupallisiin tavoitteisiin. Roineen mukaan "Vili pyrki tekemään kansanteatteria".Mäkinen & Grahn, s. 71Heikkinen, s. 435
Roine näytteli viimeisinä Työväen Teatterin vuosinaan Tukkijoen ohella muun muassa Aleksis Kiven harvoin nähdyssä teoksessa Karkurit. Hän roolinaan oli Niilo. Olavi Veistäjä kehui Roineen osasuoritusta ilkeänä Niilona. "Niilo ei ollut pikimusta konna vaan pikemminkin ovela ja huikentelevainen veijari ---", Veistäjä arvioi. Karkurit keräsi runsaat 9 000 katsojaa.Mäkinen & Grahn, s. 72–73 William Shakespearen Myrsky näyteltiin Kellariteatterissa 101 kertaa ja katsojia kertyi yli 12 000. Roineen osana oli Sycoraxin poika Caliban. Olavi Veistäjä arvosti Roineen tapaa rakentaa Caliban. Tämä ei tehnyt Calibanista psykopaattia, vaan yksinkertaisen, lapsuutensa traumoihin juuttuneen hahmon, josta ei puuttunut komiikkaa.Mäkinen & Grahn, s. 74–75
Suomen Kansallisteatterin näyttelijänä 1973–1979 Esko Roine puolisoineen muutti Helsinkiin ja aloitti työt Suomen Kansallisteatterissa syyskaudella 1973. Syyt muuttoon olivat Tampereen Työväen Teatterin johtajan Kai Savolan siirtyminen Kansallisteatterin johtajaksi, Kansallisteatterin paremmat tilat ja Marjukka Halttusen äiti Hilkka Helinä, joka kuitenkin kuoli 16. toukokuuta 1973, eli viikkoa ennen Roine-Halttusen pariskunnan muuttoa.Mäkinen & Grahn, s. 77–78Suomen teatterit ja teatterintekijät 1974, s. 534