Maqāma (, ) on 900-luvulla syntynyt lyhyehkö, enimmäkseen rytmiseen ja loppusoinnutettuun proosamittaan kirjoitettu persialainen kertomusmuoto, jolla on usein humoristinen sisältö ja myös draamallisia piirteitä.Kirjallisuudentutkimus:maqāma, Tieteen termipankki. Viitattu 27.10.2025
Maqāmalle on luonteenomaista sanaleikit ja muu verbaaliakrobatia. Maqāman sankari on neuvokas seikkailija, joka joutuu omalaatuisiin tilanteisiin. Lajin kehitti noin 400 maqāmaa sanellut persialaissyntyinen Badi’azzaman al-Hamadhāni (968−1007), jonka kertomusten parhaimmistoa edustaa ”Lihapadan maqāma”. Tunnettu maqāman edustaja on myös ibn Butlan (k. 1066), jonka käsialaa on esim. ”Da’wat al-atibba” (Lääkäreiden pidot). Maqaman maineikkain edustaja on Abu Muhammad al-Qāsim al-Hariri (1054−1122), joka kirjoitti muun muassa teoksen Durrat al-ghawwas (Sukeltajan helmi). Kukoistuskaudellaan maqāma oli anekdoottien ohella tärkein arabialaisen proosakirjallisuuden laji, mutta vuosisatojen mittaan maqāmat kävivät ylen retorisiksi ja samalla kliseytyivät.
Lähteet
Aiheesta muualla Jaakko Hämeen-Anttila, Maqama: A History of a Genre, Otto Harrassowitz Verlag, 2002
Luokka:Arabialainen kulttuuri