Seitsemän kuolemansyntiä on suomalainen vuonna 1988 valmistunut Yleisradion tuottama seitsemänosainen sketsiviihdesarja. Sarja oli Lapinlahden Linnut -yhtyeen tekemistä sketsisarjoista ensimmäinen, mutta jo aiemmin yhtye oli esiintynyt yksittäisissä Yleisradion ohjelmissa, kuten vuoden 1987 viihdeohjelmassa Kyllä elämä on ihanaa. Seitsemän kuolemansynnin myötä Lapinlahden Linnuista tuli hyvin suosittu, ja vuonna 1990 valmistui yhtyeen uusi sketsiohjelma Maailman kahdeksan ihmettä.

Lapinlahden Linnut suunnitteli Seitsemästä kuolemansynnistä ensin lyhytelokuvien sarjaa, mutta Yleisradion toiveesta televisiosarjasta tehtiin perinteisempi sketsiohjelma. Yhtye vältti tietoisesti suomalaiselle sketsiviihteelle ominaista hahmoihin ja hokemiin perustuvaa huumoria. Monissa sketseissä oli yhteiskunnallisia kannanottoja tai satiiria ajankohtaisista ilmiöistä ja televisio-ohjelmista. Sarjan saamat arvostelut olivat enimmäkseen myönteisiä, ja se sai kiitosta vaikeiden aiheiden käsittelystä huumorin keinoin.

Sarjan seitsemäs jakso osallistui Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun saavuttamatta mainittavaa menestystä. Huomiota herätti sarjan viimeinen sketsi Kyllä miesvartalo on sentään kaunis, jossa alastomat miehet jäähdyttelevät saunan pihalla ja ihailevat toistensa ulkonäköä.

Sarjan syntyvaiheet

Tausta

Rock-musiikkia ja teatteria yhdistellyt ryhmä Lapinlahden Linnut oli 1980-luvun jälkipuoliskolla erittäin suosittu. Keväällä 1986 Yleisradio tarjosi yhtyeelle mahdollisuutta tunnin mittaiseen ohjelmaan, joka olisi yhdistelmä konserttitaltiointia ja studiossa kuvattuja sketsejä.Rossi 2023, s. 123. TV2 esitti viihdeohjelman Kyllä elämä on ihanaa tammikuussa 1987, mutta sekä kriitikot että yhtyeen jäsenet pitivät sitä epäonnistuneena.Rossi 2023, s. 124–125. Ajatus omasta televisiosarjasta jäi kuitenkin elämään.Rossi 2023, s. 159.

Käsikirjoittaminen

Lapinlahden Lintujen alkuperäinen konsepti oli lyhytelokuvien sarja, mutta ohjaaja Pertti Melasniemi piti suunnitelmaa liian kunnianhimoisena. Ylen viihdetoimituksen päällikön Erkki Pohjanheimon mielestä käsikirjoitukset eivät ylipäätään olleet riittävän hyviä. Niiden tekemiseen olisi lisäksi tarvittu sketsejä pitempi tuotantoaika. Melasniemen ehdotuksesta yhtye päätyi tekemään sketsiohjelman, jonka jokaisessa jaksossa oli lyhyitä sketsejä ja musiikkivideoita sekä pitempi kuolemansyntejä käsittelevä tarina. Kaikki jäsenet eivät aluksi olleet muutoksesta innoissaan, sillä lyhytelokuvien käsikirjoituksia oli tehty pitkään eikä kaikilla ollut kiinnostusta perinteisempään viihdeohjelmaan. Markku Toikan mukaan ratkaisu tuli lopulta Pohjanheimolta, joka eräässä kokouksessa totesi: ”Jos ei pian ala näkyä valoa tunnelin päässä, niin tämä hanke haudataan.”

Yhtye alkoi järjestää yhtiönsä Kestoviihteen toimistolla viikoittaisia kokouksia, joihin jokaisen jäsenen oli tuotava kolme sketsi-ideaa. Osa kokouksissa esitellyistä sketseistä oli vain suuntaa-antavia ideoita, kun taas toisiin oli käsikirjoitettu dialogi valmiiksi. Usein sketsit viimeisteltiin yhteistyössä, jolloin aiemmin hylätystäkin suunnitelmasta voitiin kehitellä käyttökelpoinen. Suurin osa sarjassa esitetyistä sketseistä oli uusia, mutta yhtye kierrätti joitakin ideoita vanhasta radio-ohjelmastaan Top One. Liian vähän tai liian huonoja sketsejä käsikirjoittaneita jäseniä pilkattiin koko ryhmän voimin. Mikko Kivisen mukaan ”haukuimme tarpeettoman suoraan, mutta toisaalta osasimme myös kehua estottomasti”. Kivinen piti palaverejä ”raakana touhuna”, mutta Tapio Liinoja kertoo nauttineensa ”joukkovoimaan” perustuneesta ”hedelmällisestä työskentelystä”. Toikan mukaan ”tilaisuus oli niin järjettömän suuri, että sarjan oli pakko onnistua”, ja tämä heijastui yhtyeen työskentelyyn, joka oli määrätietoisempaa kuin koskaan ennen. Kaikkien jäsenten käsikirjoittamia sketsejä pääsi mukaan lopulliseen sarjaan, mutta suurimman osan käsikirjoittivat Mikko Kivinen, Markku Toikka, Tapio Liinoja ja Timo Eränkö.Rossi 2023, s. 159, 161–163.

Osa Lapinlahden Lintujen jäsenistä oli ammattinäyttelijöitä, osa taas ammattimuusikoita. Kaikki jäsenet sekä näyttelivät ja käsikirjoittivat että soittivat ja lauloivat. Sarjassa päätettiin tietoisesti välttää 1980-luvun suomalaiselle televisioviihteelle ominaista huumoria, jossa sketsihahmot keksittiin ensin ja niiden ympärille improvisoitiin kohtauksia. Samoin pyrittiin välttämään jaksosta toiseen hoettavia iskulauseita.Rossi 2023, s. 161–162. Toistuviin hahmoihin ja tapahtumiin perustuvan sarjan tekeminen olisi tosin ollut huomattavasti halvempaa.Rossi 2023, s. 158. Lapinlahden Lintujen jäsenet olivat turhautuneita suomalaisen televisioviihteen sovinnaisuuteen, ja vastareaktiona yhtyeen omassa sarjassa käsiteltiin erilaisia tabuaiheita. Toikan mukaan ”sketseihin piti aina löytää jokin ajatus ja niiden piti sanoa jotain ympäröivästä maailmasta”. Matti Jaarasen mukaan tavoitteena oli ”vittuilla eliitille ja pysyä äänitorvena niille, jotka eivät kokeneet saavansa omaa ääntään kuuluviin”.Rossi 2023, s. 162–163.

Jäsenillä oli tuotantoprosessin aikana riitaa tekijänpalkkioiden jakamisesta. Yhtyeen aiemmin levyttämät kappaleet oli merkitty vain niiden säveltämiseen ja sanoittamiseen osallistuneiden muusikoiden nimiin ja oli epäselvää, meneteltäisiinkö televisiosarjan kohdalla samoin. Eränkö olisi halunnut jakaa palkkiot työmäärän mukaan, kun taas Kivinen, Liinoja ja Toikka kannattivat tasajakoa. Jälkimmäinen kanta voitti lopulta. Kivisen mukaan Eränkö uskoi käsikirjoittavansa suurimman osan sarjasta ja muutti mieltään palkkioiden jakamisesta, kun muut jäsenet osoittautuivat vähintään yhtä tuotteliaiksi. Toikan mielestä päätös oli tärkeä myös taiteellisen tason ylläpitämiseksi. Jos palkkiot olisi jaettu toteutettujen käsikirjoitusten määrän perusteella, jäsenillä olisi ollut kiusaus suosia omia tekstejään, kun valittiin tuotantoon otettavia sketsejä. Tasajako kosketti jonkin aikaa myös musiikkia, ja Seitsemän kuolemansyntiä -sarjassa esitettyjen kappaleiden tekijöiksi merkittiin koko yhtye. Lapinlahden Lintujen pääasiallinen säveltäjä Pekka Hedkrok piti tätä kohtuuttomana, ja myöhemmissä televisiosarjoissa kappaleet merkittiin vain tekijöidensä nimiin. Vaikka riidat saatiin sovittua, niiden herättämä katkeruus jäi kytemään.Rossi 2023, s. 163–164.

Tuotanto

Televisiosarjan tuotanto alkoi heinäkuussa 1988, jolloin yhtye väliaikaisesti lopetti konsertoinnin. Tauko jatkui marraskuuhun saakka.Rossi 2023, s. 165. Useimmilla jäsenillä oli jo entuudestaan kokemusta televisiosarjoissa ja elokuvissa esiintymisestä.Lyytinen 2003, s. 73.

Ohjelma sai Yleltä ison tuotantobudjetin. Sarjaa kuvattiin Ylen studiolla ja eri puolilla pääkaupunkiseutua. Sketsejä varten rakennettiin isojakin lavasteita, ja rekvisiitaksi hankittiin lyhyellä varoitusajalla esimerkiksi poliisiautoja, helikoptereja, työkoneita ja hevosia. Lapinlahden Linnuille erityinen haaste oli se, että rooliasuja tarvittiin moniin sketseihin jopa kahdeksan. Jäsenet olivat lisäksi hyvin erikokoisia ja esittivät myös naispuolisia hahmoja. Rooliasuista vastasivat pukusuunnittelija Satu-Marja Nygren ja puvustaja Raija Ryynänen. Nygrenin mukaan pukuja tehtiin 200–300 jaksoa kohden, ja esimerkiksi isot korkokengät piti tilata ulkomailta. Lavasteet teki Paula Salonen.Rossi 2023, s. 164–165.

Pertti Melasniemi ohjasi sarjan neljä ensimmäistä jaksoa. Melasniemen jäätyä opintovapaalle kiinnitettiin kolmen viimeisen jakson ohjaajaksi freelancer ja pitkän linjan teatteriohjaaja Pentti ”Bona” Kotkaniemi, jonka yhtye tunsi Vanhan ylioppilastalon tapahtumista. Viikossa kuvattiin kaksi jaksoa: kaksi päivää studiossa ja kolme oikeilla kuvauspaikoilla. Ylitöitä tehtiin varsinkin ulkokuvauspäivinä, ja lavasteita ja pukuja jouduttiin tiukan aikataulun vuoksi tekemään vielä kuvausten aikanakin. Jäsenet olivat välillä riitaisia eivätkä aina totelleet ohjaajan käskyjä. Kotkaniemen mukaan ”siinä omapäisessä pässilaumassa – – sai vääntää aivan tosissaan”, mutta yhtyeen anarkia viehätti häntä ja ”vastavoimista syntyi tarvittava energia”, joka takasi ryhmän menestyksen.Rossi 2023, s. 165–166.

Esitysajat

Jakso Ensiesitys Uusinta (2003)1. 15.10.1988 7.2.20032. 22.10.1988 14.2.20033. 29.10.1988 21.2.20034. 05.11.1988 28.2.20035. 12.11.1988 7.3.20036. 19.11.1988 14.3.20037. 26.11.1988 21.3.2003

Sarja ensiesitettiin Yle TV1 -kanavalla loka–marraskuussa 1988, jolloin sitä esitettiin lauantai-iltaisin. Sarjan seitsemäs jakso, Montreux’n Kultainen ruusu -kilpailuun lähetetty ohjelma esitettiin uusintana huhtikuussa 1989. Ensimmäisen kerran sarja esitettiin uusintana kokonaisuudessaan vuonna 2003. Joitain sarjan jaksoja on esitetty myöhemmin Yle Teemalla.

Sarjassa esitettyjä sketsejä

Syntitarinat

pienoiskuva|Juoppous-syntitarinassa taidemaalari Esko Elite (keskellä, Heikki ”Hiski” Salomaa) joutuu lehtikriitikko Kalevi Kosmoksen hampaisiin (vasemmalla, Matti Jaaranen). Alkuperäisen lyhytelokuvasuunnitelman peruina Seitsemän kuolemansynnin jokaisen jakson puolivälissä esitetään pitempi, noin viisiminuuttinen sketsi. Syntisketseissä elämän kolhima päähenkilö syyllistyy johonkin kuolemansyntiin ja saa siitä rangaistuksen. Tarinoiden todellisia roistoja ovat kuitenkin sivuhahmot, joiden itsekäs ja kyyninen toiminta aiheuttaa päähenkilön alennustilan. Katsojan myötätunto kohdistuu päähenkilöön, vaikka kertojahahmo Josef W. Krazow (Timo Eränkö) toteaakin jokaisen sketsin päätteeksi: ”Se oli sille mulkulle ihan oikein.”Rossi 2023, s. 167.

Syntitarinoiden päähenkilöt ja aiheet ovat: Jakso Kuolemansynti Juoniseloste 1. Juoppous Taidemaalari Esko Elite joutuu lehtikriitikko Kalevi Kosmoksen hampaisiin ja tekee itsemurhan. Kalevi alkaa ylistää edesmennyttä Eskoa ”väärinymmärretyksi neroksi” ja vaurastuu myymällä tämän aiemmin arvottomina pidettyjä tauluja. 2. Ahneus Lakaisukoneenkuljettaja Kuuno Käyhkö löytää rikkaan miehen lompakon ja päättää pitää sen. Hänestä tulee ylimielinen työyhteisöä ja perheenjäseniään kohtaan. 3. Hekumallisuus Maaseudulla asuvalla Emmanuel R:llä ja hänen puolisollaan on suhteessaan ongelmia. Puolisonsa käskystä Emmanuel lähtee kaupunkiin etsimään uusia seksuaalisia kokemuksia. 4. Viha Mikkolan maatilan isäntä Matias ja hänen luonaan asuvat tukkilaiset saavat tietää, että Imatran Voima suunnittelee joen patoamista. Miehet vastustavat hanketta, ja sähköyhtiön edustaja antaa heille luvan jäädä kotiseuduilleen, kunhan he jatkossa työskentelevät palkatta. 5. Kateus Yksinäinen nainen Aino kadehtii naapuriaan Tuulaa, jonka luona käy usein miespuolisia vieraita. Aino alkaa seurustella Pertti-nimisen miehen kanssa mutta ei ymmärrä käyttää ehkäisyä. Ainon menetettyä neitsyytensä Pertti varastaa hänen rahansa ja katoaa. Ainolle jää muistoksi useita sukupuolitauteja. 6. Ylpeys Rikkaan ja ylpeän Kaarnan suvun kokoontuminen päättyy tragediaan, kun vuorineuvos Kaarna murhataan. Kaarnan perilliset lavastavat syylliseksi vuorineuvoksen aviottoman pojan ja jatkavat juhlimista. 7. Hengen laiskuus Veljekset Ilkka ja Jaakko ovat vastakohdat: Ilkka on kiltti ja ahkera, Jaakko itsekäs ja huoleton. Poikien jäätyä orvoiksi Jaakon elättäminen jää Ilkan vastuulle. Ylityöllistetty Ilkka kuolee lopulta sairauskohtaukseen. Jaakko vaurastuu henkivakuutuksella ja jatkaa helppoa elämää.

TV-ohjelmien parodiat

pienois|Seitsemässä kuolemansynnissä parodioitiin useita aikansa suosittuja televisio-ohjelmia. Kuvakaappaus ”Herttakymppi”-sketsistä, jossa parodioitiin suosittua visailuohjelmaa Ruutuysi. Juontaja Jorma Pulkkista esitti Tapio Liinoja (oikealla), ja juontaja Sirpa Viljamaata Hannu Lemola (vasemmalla). pienoiskuva|”Satunnainen matkailija” -sketseissä parodioitiin Juhani Mäkelän matkailuohjelmia. Kuvakaappaus sketsistä, jossa Satunnainen matkailija (Mikko Kivinen) kertoo saapuneensa Copacabanan uimarannalle, mutta todellisuudessa dokumenttia ollaan kuvaamassa Suomessa.