Perhehistoria kuvaa perheeseen liittyviä seikkoja historian eri aikakausina. Antiikin aikana perheeseen katsottiin kuuluviksi muitakin ihmisiä kuin ydinperheeseen kuuluvat. Siihen luettiin kuuluviksi myös talon palvelusväki ja talossa usein käyvät ihmiset, joita olivat sukulaiset ja suojatit. Antiikin aikana lapsi oli isänsä omaisuutta, ja lapsen suhteen hän sai menetellä miten tahansa. Rooman valtakunnan ulkopuolella eläneiden kansojen keskuudessa lapsia oli perheessä yleensä enemmän kuin roomalaisilla. Myös Frankkien valtakunnassa suuri osa väestöstä oli nuoria
Bysantin aikana lapsen elämä pääpiirteissään päätettiin varhaislapsuuden aikana ja päätösten tekemiseen osallistuivat vanhempien lisäksi koko suku.
Varhaiskeskiajalla roomalaisten ja germaanien perhekäsitykset yhdistyivät. Meni kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin avioliittokäsitykset muuttuivat kristillisyydessä kauan olleiden arvojen mukaisiksi. Näitä seikkoja olivat se, että kuka sai mennä naimisiin kenen kanssa, yksiaviollisuusseikka ja avioeroseikat.
Sydänkeskiajalla aatelisperheiden poikia lähetettiin enojen ja muiden miespuolisten sukulaisten omistamiin linnoihin kasvatettaviksi. Nuoret aatelismiehet, joille ei riittänyt omistettavia maita, eivät voineet mennä naimisiin. Heillä oli usein alhaisempaa syntyperää olevia rakastajattaria.
Myöhäiskeskiaikaan mennessä katolinen kirkko oli luonut sille ominaisen ihanteen. Tähän mennessä olivat loppuneet haaremit, sisarusten keskeiset avioliitot, lapsettomuuden takia hylätyt ja surmatut vaimot ja lapsisurmat.
Uskonpuhdistuksen jälkeisellä ajalla suvun vaikutusvalta perheeseen väheni. 1500-1800-luvuilla vanhemmilla oli suuri vaikutusvalta aviopuolison valinnassa. 1800-luvulla lapsikuolleisuus väheni huomattavasti.
Sosialistisessa Itä-Euroopassa avioliittokäsitykset erotettiin perhekäsityksistä ja miehille ja naisille määrättiin yhtä suuret elatusmaksut.
Lähteet
Luokka:Historia aiheittain Luokka:Perhe