pienoiskuva|Turkista tulleita syyrialaisia ja irakilaisia pakolaisia Lesboksen saaren edustalla Kreikassa. Espanjalaisten vapaaehtoisten pelastusryhmä kelta-punaisissa vaatteissa (2015). Maahanmuuttokritiikki sen nykymuodossa sai alkunsa laajasta muuttoliikkeestä, joka 1900-luvun viimeisellä neljänneksellä alkoi kohdistua Eurooppaan. Muuttajien lähtömaita olivat yleensä MENA-maat eli Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka. Vastaavia muuttoliikkeitä kehitysmaista varakkaisiin länsimaihin ovat olleet migraatio Etelä-Amerikasta Yhdysvaltoihin sekä Kaakkois-Aasiasta Australiaan. Tulijat ovat yleensä hakeneet turvapaikkaa siitä maasta, johon he ovat pyrkineet.

Maahanmuuttokritiikin tavanomaisia sisältöjä ovat olleet kehitysmaista tulevien suurten ihmisjoukkojen haitalliset vaikutukset vastaanottajamaiden kansalliseen identiteettiin, talouteen ja turvallisuuteen sekä kansainvälisen turvapaikkalainsäädännön väärinkäyttö siirtolaisuuteen.

Maahanmuuttokritiikin alueita Kehitysmaista Euroopan unionin alueelle tulevaa laajaa maahanmuuttoa on väitetty eri perustein vahingolliseksi muuton vastaanottajamaille.

Ranskalainen kirjailija Renaud Camus teki tunnetuksi käsitteen Grand Remplacement tarkoittamaan ”sellaista väestön brutaalia vaihtumista, joka on käynnissä Ranskassa (ja Euroopassa) viime vuosisadan viimeiseltä neljännekseltä alkaen, ja joka voimistuu koko ajan”.Camus 2018, s. 18–19 Camus kuvaa tapahtunutta ”invaasioksi”, ”miehitykseksi” ja ”kansan vaihtumiseksi” (, ).Camus 2018, s. 21, 25 Camus’n mielestä vieraiden maahantulijoiden invaasio kaivaa maata kansalliselta identiteetiltä ja voi olla luonteeltaan peruuttamatonta.Camus 2018, s. 45 Camus käyttää nimitystä Petit Remplacement siitä, että eurooppalainen korkeakulttuuri korvautuu matalatasoisella populaarikulttuurilla.Camus 2018, s. 103

Muita yleisiä vastaväitteitä ovat olleet maahanmuuton kustannukset vastaanottajamaille, rikollisuuden lisääntyminen, etnisten ryhmien välisen jännityksen ja väkivallan lisääntyminen, kotouttamispyrkimysten epärealistisuus sekä länsimaisten arvojen kanssa ristiriitaisten elämäntapojen yleistyminen.Sarrazin 2021

Maahanmuuttokriittinen kirjallisuus Muutamat maahanmuuttokriittiset kirjat ovat eri maissa saaneet huomattavan levikin.

Saksassa huomiota sai vuonna 2010 Saksan keskuspankin johtokunnan jäsenen Thilo Sarrazinin kirja Deutschland schafft sich ab.Sarrazin 2021 Sarrazinin mukaan Saksassa kasvoi niiden ihmisten määrä, joilla oli vaikea löytää työtä koulutuksensa tai puutteellisten kykyjensä johdosta. Ranskassa jättipainoksia keräsi kirjailija Renaud Camus’n teos Le Grand Remplaicement (2011),Camus 2011 joka sai jatkoa Camus’n englanninkielisestä kirjasta You Will Not Replace Us! Camus 2018 Ruotsissa lukijoita sai vuonna 2017 ilmestynyt kurditaustaisen taloustieteilijän Tino Sanandaj’n kirja Massutmaning.Sanandaj 2017 Sanandaj’n mielestä maahanmuuton ongelmat Ruotsissa eivät johtuneet puutteellisesta kotouttamisesta vaan siitä, että maahan oli tullut liikaa ihmisiä, joilla ei ollut kykyä selviytyä työmarkkinoilla.

Maahanmuuttokritiikki Suomessa

Suomalaisen maahanmuuttokritiikin alkuvaiheita tutkinut Milla Hannula toteaa, että muualla maahanmuutto oli jo synnyttänyt maahanmuuttokriittisiä puolueita, joita oli Ranskassa Front National (1972–) tai Ruotsissa Ruotsidemokraatit (1988–) ennen kuin Suomessa Suomen Maaseudun Puolue (SMP) nosti aiheen esille 2000-luvulla.

Ennen perussuomalaisia varhaisia maahanmuuttokriitikkoja oli Veikko Vennamo, joka 1980-luvun lopulla kirjoitti "vierasheimolaisista maahantulijoista" kirjassaan Kekkosdiktatuurin vankina. Vennamo 1989, s. 311 Toinen varhainen kriitikko oli professori Antti Eskola, joka vuonna 1997 totesi: "Ehkä tänne tulee vähän vääriä ihmisiä. Ei ole hyvä, jos Venäjältä tulee vain mafian väkeä ja muualta vain pakolaisia. Normaali kansainvälistymiskehitys jää epänormaalin kehityksen jalkoihin."

Myöhemmin kritiikkiä jatkoivat Suomen Sisu -yhdistys (1998–) ja internetissä Hommaforum (2005–). Hannulan mukaan uudet viestintäkanavat, kuten internetin keskustelupalstat, olivat aluksi tärkeitä kritiikin kanavia, sillä valtamedia hylki maahanmuuttokritiikkiä, ja asiallisetkin puheenvuorot jäivät rasismiksi leimattuna julkaisematta.

Vuoden 2008 kunnallisvaalit Maahanmuuttokriittiset äänet pääsivät ensimmäisen kerran kunnolla julki vuoden 2008 kunnallisvaaleissa,Hannula 2011, s. 8; Jokisipilä, 2021, s. 41 joissa SMP:n seuraajapuolue Perussuomalaiset oli ainoa voittaja valtuustopaikoissa mitattuna. Professori Tuomo Martikainen piti sen menestystä osoituksena Euroopasta Suomeen rantautuneen oikeistopopulismin noususta.Unto Hämäläinen: Kokoomus nousi suurimmaksi kuntapuolueeksi. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 2010, s. 174–177. Helsinki: Otava, 2009. Maahanmuuttokritiikillä profiloituneen Jussi Halla-ahon valintaa hän kommentoi toteamalla oikeistopopulismin ”pahan unen olevan nyt täällä”.Jokisipilä 2021, s, 41 Suvi Keskisen mukaan myös muissa puolueissa alettiin tuolloin puhua maahanmuutosta ongelmana, ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (rkp) esitys ulkomaalaislakiin tehtävistä maahanmuuton helpotuksista torjuttiin eduskunnassa. Thors valittiin Helsingin Sanomien yleisöäänestyksessä ”vuoden mokaajaksi”.Keskinen 2009, s. 35–36

Perussuomalaiset Perussuomalaisten kannatuksen nousu sai vauhtia maahanmuuttokritiikistä, jonka äänitorvena puolueessa aluksi oli Tony Halme. Halme oli saanut vuoden 2003 eduskuntavaaleissa viidenneksi eniten ääniä koko maassa.Jokisipilä 2021, s. 31–33 Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa suurin asia oli euroalueen talouskriisi, ja maahanmuutto jäi sivurooliin. Perussuomalaisten vaalivoiton myötä eduskuntaan valittiin kuitenkin suuri joukko maahanmuuttokriittisiä eli ”nuivia” kansanedustajia.Jokisipilä 2021, 49–50

Kun ensin Timo Soini (1997) ja sen jälkeen Jussi Halla-aho (2017) nousivat perussuomalaisten puheenjohtajiksi, katsottiin, että puolueessa noussut maahanmuuttovihamielisyys oli Veikko Vennamon perinnön hylkäämistä. Todellisuudessa Vennamo oli ensimmäisiä suomalaisia maahanmuuttokriitikoita. Vuonna 1989 hän oli kirjoittanut: ”Jos valkoinen rotu ei löydä toisiansa, niin Spenglerin ennustus länsimaiden tuhosta ja auringonlaskusta tulee vähitellen toteutumaan - - Eurooppaan on alkanut virrata ehtymätön virta niin sanottuja elintasopakolaisia - - Taloudellisen avun sijasta heistä on tullut taloudellinen rasitus - - Yleinen mielipide on alkanut kääntyä tällaisia vierasheimolaisia maahantulijoita vastaan.”Vennamo 1989, s. 311 Vasta Tony Halme toi kuitenkin maahanmuuttokritiikin puolueen vaaliaseeksi.

Vuoden 2015 jälkeen Professori Markku Jokisipilä totesi vuonna 2026, että maahanmuutto­keskustelun luonne on muuttunut vuoden 2015 jälkeen, jolloin Eurooppaan ja Suomeen tuli poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Tuolloin maahanmuutto nähtiin humanitaarisena haasteena, mistä esimerkiksi kertoi, että sisäministeri Petteri Orpo piti pakolaisten motiivien arvostelua rasismina. Nykyisin puhutaan entistä suoremmin siitä, että osa pakolaisista ei täytä kansainvälisen suojelun ehtoja, ja että muuttoliikkeellä voi olla myös taloudellisia syitä.

Suomalaista vastakritiikkiä Suvi Keskinen, Anna Rastas ja Salla Tuori arvostelivat vuonna 2009 maahanmuuttokeskustelua siitä, että siinä suhteettoman paljon saivat huomiota uhkakuvat sekä taloudellisten hyötyjen ja haittojen pohdiskelu. Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden määrän kasvua uutisoitiin ”tulvana”, mikä loi vaikutelman uhkaavasta ja hallitsemattomasta ilmiöstä. Kirjoittajien mukaan puheissa keskityttiin maahanmuuton rajoittamiseen ja Suomen oletettujen etujen valvomiseen.Keskinen, Rastas & Tuori 2009, s. 8 Keskinen, Rastas ja Tuori katsoivat myös, että ne, jotka kutsuivat itseään maahanmuuttokriitikoiksi, väittivät virheellisesti, että vasta he olisivat tuoneet maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvät ongelmat julkisuuteen. Näin ei tietenkään ollut, vaan ongelmia oli käsitelty jo vuosia.Keskinen, Rastas & Tuori 2009, s. 11

Sosiaalipolitiikan professori J. P. Roos listasi vuonna 2008 maahanmuuttoa puoltavia syitä seuraavasti: 1) Suomeen tarvitaan lisää työvoimaa, 2) maalle on hyödyksi, että on useita kulttuureja ja uskontoja, 3) hädässä olevia ihmisiä pitää auttaa, 4) oma kulttuurimme voi muuttua myönteisemmäksi ja iloisemmaksi ja 5) maahanmuutosta voi olla Suomelle taloudellista hyötyä.Hannula 2011, s. 161

Dosentti Tuija Parvikko totesi vuonna 2010, että pieneen, pimeään ja kylmään maahan ei tule koskaan mitään ryntäystä, mutta suomalainen kulttuuri voi rikastua, jos edes joku viitsii tulla tänne.

Katso myös

Itärajan esteaita Siirtolaisuus Suomeen Willkommenskultur Marco de Wit

Lähteet

Viitteet

Luokka:Maahanmuuttovastaisuus