thumb|265px|right| Jalmari Finne ja Erkki Melartin 1890-luvulla.
Adolf Jalmari Finne (11. elokuuta 1874 Kangasala – 3. tammikuuta 1938 Helsinki) oli suomalainen kirjailija, suomentaja, teatterinjohtaja sekä suku- ja asutushistorioitsija. Hänen nykymaineensa perustuu erityisesti Kiljusen herrasväestä kertovaan kirjasarjaan.
Perhetausta ja nuoruus Jalmari Finnen vanhemmat olivat kirjakauppias Johan Adolf Gustaf Finne (1847–1926) ja Vilhelmina Westerling (1846–1926). Finnen isä Johan Adolf Gustaf Finne oli Tampereella asuneen varatuomari, asianajaja Gustaf Adolf Finnen (1801–1867) ja tämän kotitalossa Kangasalan Monickalassa Rosilan puustellissa piikana olleen, Alajärveltä kotoisin olleen Ulrika Frabackan (1824–1872) avioton lapsi. Finnen suvun ensimmäinen tunnettu jäsen oli noin 1620–1660 elänyt Erik Finne. Suvun miehet osallistuivat Suuren Pohjan sodan, Pikkuvihan, Kustaa III:n sodan ja Suomen sodan taisteluihin.Pyynikin kirkkopuisto : Gustaf Adolf Finne 12.10.1801 – 16.6.1867Geni.com : Johan Adolf Gustaf FinneSukututkimusta. Liisa Poppius - Yrjö Raevuori : Finnen suku, Aamulehti, 11.8.1934, nro 213, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Finnen lapsuudessa hänen perheensä piti kauppaa Kangasalan keskustassa. 1885 perhe muutti Helsinkiin. Finne pääsi ylioppilaaksi 1894 Helsingin Suomalaisesta normaalilyseosta.Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 Näyttelijä Olga Poppius ja taiteilija, opettaja Hilkka Finne olivat Jalmari Finnen sisaria.Riitta Mäkelä: Naisten ääni. Hilkka Finne, kuvataiteen opettaja, tekijä ja kirjoittaja. (Viitattu 24.10.2018)
Ohjaaja ja kirjailija Finne opiskeli Helsingin yliopistossa vuoden verran estetiikkaa ja kieliä. Hän lähti 1895 ulkomaiselle opintomatkalle ja perehtyi matkan aikana teatterityöhön niin että Finnen palattua 1896 Suomeen Kaarlo Bergbom pyysi häntä Suomalaisen Teatterin ohjaajaksi. Finne toimi ohjaajana Suomalaisessa Teatterissa 1896–1903 ja johtajana ensin Kansallisteatterissa 1903–1904 ja sitten Viipurin Maaseututeatterissa 1904–1907 ja uudelleen 1913–1914. Vuonna 1879 toimintansa lopettaneen Suomalaisen Oopperan henkiin herättäminen tapahtui Viipurissa 1905, jolloin siellä Finnen aloitteesta ja johtamana esitettiin ooppera Kaarle-kuninkaan metsästys. Finne esitytti Helsingissä vuonna 1908 Erkki Melartinin Aino-oopperan ja Oskar Merikannon Elinan surma-oopperan, joihin hän itse kirjoitti libretot.Jalmari Finne 60-vuotias, Aamulehti, 11.8.1934, nro 213, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 9.8.2024Jalmari Finne 60 vuotta, Helsingin Sanomat, 11.8.1934, nro 213, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 9.8.2024
Teatteriuransa jälkeen Finne toimi vuodesta 1907 alkaen vapaana kirjailijana. Finnen kahdeksanosainen lastenkirjasarja hullunkurisesta Kiljusen herrasväestä ilmestyi vuosina 1914–1925. Sen lisäksi hän kirjoitti muita romaaneja ja näytelmiä. Finnen suomennoksiin kuuluu esimerkiksi Maurice Maeterlinckin ja Maurice Leblancin romaaneja ranskan kielestä, Zacharias Topeliuksen libretto Fredrik Paciuksen oopperaan Kung Karls Jakt sekä Richard Wagnerin oopperalibretto Valkyyria saksan kielestä. Historioitsijana hänen suuri saavutuksensa oli aloittaa Suomen asutuksen yleisluettelo. Finne harrasti myös sukututkimusta, grafologiaa, säveltämistä ja sanoittamista. Kaikkiaan Finne teki neljännesvuosisadan aikana 70 laajempaa tahi suppeampaa kaunokirjallista teosta.
Finne käänsi suomen kielelle lähes 200 näytelmää ruotsin, norjan, tanskan, saksan, ranskan ja englannin kielistä ja hän suomensi myös ooppera- ja operettilibrettoja. Jo vuonna 1895 esitettiin Finnen ensimmäinen näytelmä Miranda ja pari hänen näytelmäsuomennostaan. Finnen oma näytelmätuotanto käsitti muun muassa näytelmät, laulunäytelmät ja operetit Harvialan tarina, Kauppaparooni, Admirabilis, Sysmäläinen näytelmänä ja operettina, Pikku kreivitär, Jaakko Ilkka Nokialla, Isänmaan tähden, Kahden isän poika, Rakas univormu. Monet Finnen näytelmät kuten Pitkäjärveläiset, Tampere, Suutarin tyttäret ja Maria Kristiina kuvasivat Tampereen ja sen lähiseudun kansanelämää tuomiokirjoihin tai muihin asiakirjoihin pohjautuen. Finnen ensimmäinen huomattava romaani oli 1909 ilmestynyt turkulaisten 1600-luvun ylioppilaiden elämää kuvaava Ylioppilaita. Helsingin ylioppilaselämää kuvaili romaani Kultainen nuoruus ja useiden Finnen muiden romaanien aiheet ovat Suomen historiasta (Nuijasota, Sysmäläinen, Lapsikuningas ja hänen soturinsa, Vuosisatain vaatimus, Pyhä Birgitta ja Historiallisia rakkauskirjeitä). Vakava-aiheisia olivat romaanit Äidit, Sammuva valo ja Ikuinen kysymys ja humoristinen romaani oli Hämäläisiä. Finnen jännitysromaaneja olivat Verinen lyhty ja Kohtalon käsi ja toimintaromaaneja Terve mies ja Saapasvarsi. Finne suomensi myös useita kymmeniä romaaneja.
Finne suku- ja asutushistorian tutkijana Finne alkoi vuonna 1908 suorittamaan valtionarkistossa ja Hämeen kirkonarkistoissa tutkimuksia hämäläisten talonpoikaissukujen vaiheista. Hän havaitsi pian että asiakirjoista saatuja tietoja piti saada jollakin tavoin järjestelmällisesti luetteloitua. Finne alkoi työskentelemään ensin itse, sitten palkkaamiensa apulaisten avustamana, laatiakseen yhtenäisen korttijärjestelmän kaikista Hämeen ja osittain lähimmän Satakunnan seutujen asukkaista, täydentämällä rippikirjoista ja seurakuntien historiakirjoista saatuja henkilötietoja perunkirjoituskirjain, manttaaliluetteloiden ja tuomiokirjain antamin tiedoin. Näin syntyivät yli 20 vuotta kestäneen työn jälkeen sukututkimuksessa käytetyt Jalmari Finnen Kokoelmat. Näiden kokoelmien avulla voitiin selvittää talonpoikaisten sukujen sukujohtoja ja myös monien muuten selvittämättömiksi jääneiden sivistyssukujen sukujohdot. Finnen tutkimusjärjestelmä käsitti vuosien 1539 ja 1809 välisen ajanjakson ensimmäisestä maakirjasta Ruotsin vallan loppuun. Tämän jälkeiseltä ajalta oli riittävän selvät tiedot saatavissa kirkonkirjoista.
Finne sitoi tutkimuksissaan ihmiset asutuksen perusteella aikaansa ja toisiinsa. Näin syntyivät hänen Hämettä koskevat kokoelmansa, jotka käsittivät ihmiset luetteloituina pitäjittään, kylittäin ja taloittain. Jokaisen talon kohdalle sijoitettiin vuosittain talon asukkaat ja näin voitiin luettelosta myös vuosi vuodelta seurata talon omistusta. Finnen järjestelmän perusajatus oli se, että jokainen ihminen oli täydellisesti määrättävissä sen kautta, että hänellä oli nimi, hän oli asunut jossakin ja elänyt määrättyjen vuosien aikana. Järjestelmän runko muodostettiin maakirjojen, kymmenysveroluetteloiden ja manttaaliluetteloiden avulla ja sen jälkeen voitiin muualta saadut irralliset tiedot liittää siihen mukaan kukin omalle paikalleen. Finne alkoi oma-alotteisesti ja omin varoin suorittaa sukututkimusta Hämeen ja ylisen Satakunnan alueilta aina 1900-luvulle saakka. Vuonna 1928 eduskunta myönsi varoja tutkimustyön jatkamiseen ja laajentamiseen valtion toimesta koko Suomea käsittäväksi Suomen asutuksen yleisluetteloksi ja tämä työ käynnistyi Finnen johdolla. Ylisen Satakunnan ja Hämeen osalta työ valmistui vuoteen 1934 mennessä.Suomen asutuksen yleisluettelo on nyt valmiina Hämeen maakunnan ja sen rajaseutujenkin osalta, Aamulehti, 16.8.1934, nro 218, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 11.8.2024
Vuonna 1926 Finne valmisti Tampereen seurakunnalle luettelon Tampereen kaupungin asukkaista ajalta, joka ulottui kaupungin perustamisesta 1779 aina vuoteen 1850 saakka. Luettelo sisälsi aakkosjärjestyksessä heidän täydelliset nimensä, syntymä- ja kuolinajat, muutot Tampereelle tai Tampereelta pois, vanhempansa ja perhesuhteensa ja vielä talon tai talojen numerot, joissa asinomainen on asunut Tampereella. Kaikkiaan Finne luetteloi noin 14,000 henkilöä. Arvokas arkistolisä Tampereen seurakunnalle. Kirjailija Jalmari Finnen luettelo Tampereen varhaisimmasta asujamistosta vuoteen 1850 saakka valmistunut. Luetteloon sisältyy täydelliset suku- ja henkilötiedot kaikkiaan 14,000 henkilöstä, Aamulehti, 7.8.1926, nro 207, s. 2, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 6.8.2026
Finne, Kiljuset ja Etsivä Keskuspoliisi Etsivän Keskuspoliisin (EK) päällikkö Esko Riekki kuului Jalmari Finnen ystäväpiiriin. Finne hyödynsi tätä yhteyttä nuortenkirjoissaan. Valkoinen torakka -kirjassa esiintyvät toimeliaat poliisihahmot nimillä Esko, Urho ja Janne. Esko Riekin hahmo näyttäytyy myös Kiljusen herrasväessä.
Suhde oli molemminpuolisesti hyödyllinen. Suojelupoliisin historiikin (2009) mukaan Finne välitti Riekille "seurapiireistä" saamiaan tietoja yhteiskunnallisesta liikehdinnästä.Lackman 2009, 220 Vuonna 1931 Finne raportoi Lapuan liikkeen ja Maakuntain liikkeen suhteista.Lackman 2009, 226 EK hyödynsi Finnen grafologiaharrastusta: esittelijä Freedy Kekäläinen ihaili Finneä ja piti tätä esikuvanaan grafologia-asioissa. Viimeiset vaiheet ja jälkimaine Finne kuoli 63-vuotiaana tammikuussa 1938 pitkälliseen ja vaikeaan sairauteen Salus-sairaalassa Helsingissä. Hänet on haudattu synnyinpitäjänsä Kangasalan hautausmaalle.Jalmari Finne kuollut, Helsingin Sanomat, 3.1.1938, nro 2, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Finne pystytti Kangasalan hautausmaalle muistokiven menneiden sukupolvien tuntemattomille vainajille ja tätä esimerkkiä seurattiin monella muullakin paikkakunnalla. Hän lahjoitti Kangasalan kirkolle kastemaljan, messukasukan ja kirkonkellon sekä Isonkyrön kirkolle pitäjän vaakunan. Finnen aloitteesta pystytettiin myös Tammelaan hakkapeliittain patsas.Jalmari Finnen 60-vuotispäivä, Helsingin Sanomat, 12.8.1934, nro 214, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 9.8.2024
Finnen muistelmateos Ihmeellinen seikkailu. Ihmisiä, elämyksiä, mietteitä ilmestyi postuumisti 1939. Omaelämäkerraksi tarkoitettu käsikirjoitus jäi kirjailijalta keskeneräiseksi hänen kuollessaan, ja valmiiksi sen toimitti Yrjö Kivimies. Valitut teokset julkaistiin vuonna 1957 yksiniteisenä. Se sisältää romaanit Nuijasota I–II ja Sysmäläinen.
Vuonna 1940 aloitti toimintansa Jalmari Finnen säätiö, jonka perustamisesta Finne oli määrännyt testamentissaan. Säätiön tehtävä on "jatkaa Jalmari Finnen elämäntyötä erityisesti historian tutkimuksen alalla". Se on myös jakanut apurahoja vuodesta 1965 alkaen.Jalmari Finnen säätiö: Etusivu. Viitattu 27.10.2008.
Finnen kunniaksi on nimetty Pirkanmaan Plättä, kotimaiselle nuortenkirjalle vuosittain myönnettävä palkinto. Ensimmäisenä palkinnon sai Anni Polva teoksestaan Tiinakin ratsastaa vuonna 1975. Palkinto on saanut nimensä Kiljusen perheen kuopuksen Plätän mukaan.
Finnen teoksia
Kiljusen herrasväki -sarja
Kiljusen herrasväki, 1914 Kiljusen herrasväen uudet seikkailut, 1916 Kiljusen herrasväki satumaassa, 1916 Kiljusen Plättä, 1917 Kiljusen herrasväki partiolaisina, 1918 Luru Kiljunen ja hänen Hömppänsä, 1919 Kiljusten vallankumous, 1921 Kiljuset palaavat, 1925
Muita romaaneja
Ylioppilaita : kuvaus pohjalaisista ylioppilaista Turun yliopistossa, 1909 Hämäläisiä : kirja yksinkertaisista ihmisistä, 1910 Sysmäläinen : humoristinen historiallinen romaani, 1910 Akseli Terä : romaani liike-elämästä, 1912 (salanimellä Eino Talma) Lapsikuningas ja hänen soturinsa : historiallinen seikkailuromaani, 1912 Nuijasota I–II, 1913–1945 Rakkaudentarina : historiallinen romaani, 1913 Terve mies, 1915 Äidit. Romaani kansannaisista, 1915 Vuosisatain vaatimus : historiallinen romaani, 1918 Valkoinen torakka -sarja Valkoinen torakka, 1927 Tuhatmarkkanen, 1927 Prinsessa, 1932 Verinen lyhty : rikosromaani, 1928 Kohtalon käsi : rikosromaani, 1929 Ikuinen kysymys, 1930 Sammuva valo : romaani kielitaistelusta, 1931 Saapasvarsi, 1932, 2. painos 1946 nimellä Vesisuonia
Näytelmiä
Gabriel Tuderus : historiallinen näytelmä, 1904 Piispa Tuomas : historiallinen näytelmä, 1904 Me, 1908 Kun ollaan neroja, 1908 Aino : musiikkidraama ; säveltäjä Erkki Melartin, 1909 Eduskuntalaisten koulu : 1-näytöksinen pila, 1910