RMS Titanic oli White Star Line -yhtiön matkustajalinjalaiva, joka törmäsi neitsytmatkallaan 14. ja 15. huhtikuuta välisenä yönä 1912 jäävuoreen Pohjois-Atlantilla ja upposi vieden mukanaan noin 1 500 ihmistä. Laivan päällikkönä toimi kapteeni Edward J. Smith. Titanic oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva, ja sitä sanottiin uudenlaisen laipiorakenteensa vuoksi ”käytännössä uppoamattomaksi”. Titanicin uppoaminen on historian kuuluisin merionnettomuus. Titanicin uppoamisesta kuuluisiksi tulleita käsitteitä ovat muun muassa ”naiset ja lapset ensin”, ”kapteeni uppoaa laivansa mukana” ja ”orkesteri soittaa loppuun asti”.
Onnettomuustutkimuksissa uppoamisen todettiin olleen seurausta siitä, että päällikkö Smith ei ottanut jäävuorivaroituksia huomioon eikä laiva hidastanut nopeuttaan vaara-alueella. Onnettomuutta pahensi se, ettei pelastusveneitä lastattu täyteen. Ennen Titanicin haaksirikkoa pelastusveneiden kantavuus oli määritetty aluksen kantavuuden mukaan, eikä missään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan olla enempää kuin 16 pelastusvenettä. Titanicissa pelastusveneisiin olisi mahtunut vain noin puolet matkustajista. Määrä oli laskettu lähinnä sen varalta, että Titanic saisi konerikon tai vuodon mutta pysyisi pinnalla, kunnes matkustajat voitaisiin siirtää toiseen alukseen.
Onnettomuuden seurauksena meriturvallisuusmääräyksiin tehtiin useita muutoksia: esimerkiksi pelastusveneiden määrä tuli laskea laivan matkustajamäärän perusteella. Lisäksi perustettiin kansainvälinen jääpartio ja solmittiin yhä voimassa oleva SOLAS-sopimus. Onnettomuus myös lisäsi merkittävästi radiolaitteiden käyttöä laivaliikenteessä.
RMS Titanicin hylky löydettiin vuonna 1985, noin 73 vuotta onnettomuuden jälkeen. 3 798 metrin syvyydessä lepäävää, vähitellen hajoavaa hylkyä on tutkittu paljon. Titanicin tarinaa esitellään muun muassa Titanic Belfast -museossa. Titanic ja sen turma on ollut aiheena useassa elokuvassa, kirjassa ja televisiosarjan jaksossa.
Rakentaminen
vasen|pienois|pysty=1.2|Titanicin koko verrattuna ihmiseen, henkilöautoon, linja-autoon ja Airbus A380:een. Ajatus Titanicin rakentamisesta syntyi vuonna 1907, kun laivanvarustamo White Star Linen toimitusjohtaja J. Bruce Ismay oli illallisella telakka Harland and Wolffin pääjohtajan William Pirrien kanssa. White Star oli vaikeuksissa kilpailijoiden suurempien ja ylellisempien matkustajalaivojen vuoksi, ja siksi varustamo alkoi suunnitella kahden uuden laivan rakentamista. Kolmas alus lisättiin suunnitelmiin myöhemmin.Eaton & Haas 1998, s. 13. Uusien laivojen tärkeimmät valtit olisivat nopeuden sijaan suuri koko ja ylellisyys. Titanic rakennettiin yhdessä sisaraluksensa RMS Olympicin kanssa Harland and Wolffin telakalla Pohjois-Irlannin Belfastissa. Alusten avulla White Star Line pyrki saamaan kilpailuedun Atlantin ylittävässä matkustajaliikenteessä.Ballard 1993, s. 10.
Harland and Wolffin telakalla ei ollut tarpeeksi suuria laivanrakennusalustoja, joten purkamalla ensin kolme aiempaa alustaa voitiin rakentaa kaksi uutta ja tarpeeksi suurta alustaa, jotka mahdollistivat Titanicin ja Olympicin rakentamisen rinnakkain. Skotlantilainen Sir William Arrol & Co. palkattiin rakentamaan valtava nostokurkijärjestelmä telakalle kahden laivan yhtäaikaista rakentamista varten. Lisäksi Saksasta tilattiin kelluva nosturi laivan varustamista varten rungon vesillelaskun jälkeen.
Laivan rakenne on pitkälti luokiteltavissa kelluvaksi kotelopalkiksi. Aluksen köliin kiinnitetyt runkokehikot muodostivat alukselle sisäisen tukirakenteen johon ulkoinen, valssattu teräslevyinen metalliverhous ja sisäiset kansirakenteet niitattiin kiinni. Laivojen teräsniittien niittaamiseen oli käytössä telakalla nosturissa ollut hydraulinen niittipuristin, jota käyttämällä mm. aluksen kaksoispohja suurimmaksi osaksi rakennettiin. Niittipuristin oli kuitenkin sen verran suuri, että sitä ei voitu käyttää ahtaissa eikä aluksen kaarevissa kohdissa, minkä vuoksi myös rautaniittejä jouduttiin asentamaan käsityönä takomalla. Jokaiseen alukseen käytettiin noin kolme miljoonaa niittiä, joista jo pelkästään kaksoispohjassa oli noin 500 000 kappaletta.
Teräslevyt, joiden paksuus vaihteli 2,5 ja 3,8 senttimetrin välillä, niitattiin pohjaan limisaumoittain kölistä pilssiin saakka, jonka jälkeen laivanrungon kylkien teräslevyrivit olivat asennettu siten, että ne vuorottelivat korkeus-suunnassa joka toisen rivin ollessa sisempi ja joka toinen ulompi.
Kolmea uutta laivaa rakentamaan värvättiin noin 8 000 uutta telakkatyöläistä. Laivan runko laskettiin vesille 31. toukokuuta 1911. Tammikuussa 1912 laivan sisätilat olivat valmiit, ja se oli viimeistelyä vaille valmis lähtemään vesille. Työtapaturmissa kuoli yhteensä 15 laivan rakentajaa.
Titanicin suunnittelijoina toimivat Alexander Carlisle, Harland and Wolffin toimitusjohtaja Thomas Andrews, joka oli aiemminkin työskennellyt White Star Linen laivojen parissa ja tämän avustaja, Edward Wilding. Titanic oli lähes identtinen sisaraluksensa Olympicin kanssa, mutta Ismay lisäsi Titanicin venekannelle ylimääräisiä mukavuuksia ja hyttejä Olympicin neitsytmatkan jälkeen. Siksi Titanic oli hieman Olympicia painavampi, ja sitä sanottiin maailman suurimmaksi laivaksi.
Titanicissa oli tilaa 3 547 matkustajalle ja miehistön jäsenelle. Laiva oli noin 269 metriä pitkä, 28 metriä leveä ja tilavuudeltaan 46 328 bruttorekisteritonnia.
Aluksen ominaisuuksia Tekniset järjestelmät Suorituskykyä ja mukavuutta hybridijärjestelmällä pienois|Titanicin sisaralus Olympicin paapuurin puoleinen potkuri. White Star Line oli jo aiemmassa SS Laurenticissa kokeillut mäntähöyrykoneiden ja höyryturbiinin yhdistelmää hyvin tuloksin. Mäntämoottorit yksistään eivät kyenneet saavuttamaan Olympic-luokan aluksille niiden tavoitenopeutta, ja höyryturbiinien ongelmana siihen aikaan olivat voimakkaat värinät jotka välittyivät aluksen runkoa pitkin, heikentäen matkustusmukavuutta. Käyttämällä kahden moottorityypin yhdistelmää saavutettiin riittävä nopeus matkustusmukavuuden kärsimättä ja hyvällä hyötysuhteella höyryn tullessa käytetyksi maksimaalisesti hyödyksi.
Höyrykattilat Titanicin höyrykoneet kuuluivat aikanaan maailman suurimpiin. Titanicin 11 hiilibunkkerin yhteiskapasiteetti oli 6 611 tonnia hiiltä, joiden lisäksi rahtiruuma nro. 3:ssa pidettiin varalla 1 092 tonnia lisähiiltä. Päivän aikana kului noin 600 tonnia hiiltä, jota lapioitiin käsin hiiliarinoihin 176 työläisen voimin. Kaikkiaan 159 hiiliarinaa 29 kattilassa (24 kaksoiskattilaa, 5 yksittäiskattilaa) tuottivat höyryä kahdelle nelisylinteriselle, 15 000 hevosvoimaiselle mäntähöyrykoneelle ja yhdelle matalapaineiselle, 16 000 hevosvoimaiselle Parsons-turbiinille, jotka pyörittivät laivan kolmea potkuria. Laivan kattilat tuottivat höyryä 14,8 baarin paineella, joka oli noin puolet kattiloiden testatusta maksimipaineesta.
Kattilahuoneissa vallinneen kuumuuden ja työn raskauden vuoksi työvuorot olivat 4-tuntisia. Jokaista kattilanpäätyä hoiti 1 lapiomies, joka syötti kattilapäädyn kolmeen tulisijaan hiiltä, jota hiilibunkkerien hoitajat (4 kattilahuonetta kohti) toivat tulisijojen luokse ja veivät tuhkaa poistoejektoreihin. Lisäksi jokaista kattilahuonetta valvoi vuoron aikana johtava lapioija. Täten siis yhden työvuoron aikana työskenteli 53 laipioijaa, 24 hiilibunkkerin hoitajaa ja 6 johtavaa lapioijaa.
Mäntähöyrykoneet 10 metriä korkeat ja 1000 tonnia painaneet mäntähöyrykoneet olivat kaksitoimiset (höyry ohjattiin vuorotellen männän ylä- ja alapuolelle) ja kolmipaisunta-tyyppiset: höyry ajettiin kolmeen kertaan moottorin läpi sen eri paineilla toimivien sylinterien kautta, jonka jälkeen höyry voitiin vielä ohjata tilanteesta riippuen joko suoraan lauhduttimille tai keskipotkurin höyryturbiinille. Höyryturbiinin ollessa käytössä aluksen voimansiirto kasvoi nelipaisuntaiseksi.
75 kierroksen minuuttivauhdilla käyvät mäntämoottorit toimivat kolmella höyrynpainetasolla
Korkeapainesylinteri toimi 14,8 baarin paineella
Keskipainesylinteri käytti korkeapainesylinterin 5,4 baarin paineista ulostulohöyryä
Kaksi matalapainesylinteriä; yksi moottorin kummassakin päädyssä, toimivat 1,65 baarin paineella. Matalapaine oli jaettu kahdelle sylinterille moottorin käynnin tasapainottamiseksi ja paineen jakaminen salli pienempien sylinterien käytön.
Parsons-höyryturbiini
Voimansiirto Potkurien luoma työntövoima välitettiin akseleita pitkin työntövoimalohkojen kautta aluksen runkoon, mäntämoottorien lohkojen sijaitessa turbiinimoottorihuoneessa ja turbiinimoottorin koteloon oli sisäänrakennettu työntövoimalohkon rakenne. Jokaisessa mangaani-pronssisessa potkurissa oli 3 lapaa, uloimpien potkurien halkaisijan ollessa 7,2 metriä ja keskipotkurin 5,2 metriä.
Laivan huippunopeudeksi ilmoitettiin 23 solmua eli noin 43 kilometriä tunnissa.
Ohjaus Olympic-luokan aluksissa oli kolme ruoria: kaksi keulassa komentosillalla; yksi navigointisillalla ja toinen ruorihuoneessa, kolmannen sijaitessa aluksen perässä korokkeella, suoraan peräsinkonehuoneen yläpuolella. Keulan ruorien komennot välitettiin Brown Telemotor-järjestelmällä, perän ruorin ollessa suoraan mekaanisesti yhteydessä peräsimen höyrymoottoreihin.
Laivan peräsin oli 23,98 metriä korkea, 4,65 metriä pitkä ja painoi 100 tonnia. Peräsintä liikutettiin omien höyrykoneiden avulla. Koneita oli kaksi, mutta vain toista käytettiin kerrallaan, toisen ollessa varakoneena. Alukseen pultatut peräsinkoneet liikuttivat viuhkanmuotoista ohjausratasta, joka oli vahvoilla jousilla eristetty laivan peräsimen peräsinkammesta, jottei rankka merenkäynti olisi vaikuttanut niiden toimintaan eikä aiheuttanut vaurioita. Sen varalta, että molemmat peräsinkoneet pettäisivät, peräsintä pystyttiin kääntämään köysillä, joita liikutettiin samoilla moottoreilla kuin laivan viittä ankkuria.
Sähkö Sähköntuotannosta vastasi höyryturbiinimoottoriosaston takana sijainneessa osastossa olleet neljä 400 kilowatin generaattoria, joita pyöritettiin 3-sylinterisillä mäntähöyrykoneilla. Generaattorit tuottivat 100 voltin tasavirtaa. Samassa osastossa sijaitsi 6 aluksen seitsemästä juomavesisäiliöstä, 3 säiliötä sijaiten osaston kummallakin sivustalla ja seitsemäs säiliö sijaitsi lähellä keulaa laipio C:n takana. Päägeneraattorien lisäksi D-kannella oli kaksi 30 kilowatin varageneraattoria, joilla tuotettiin sähköä aluksen 500:lle kriittisiin paikkoihin asennetulle hätävalaistuslampulle.
Muita yksityiskohtia Titanicin neljäs savupiippu oli todellisuudessa turbiinihuonetta, keittiöitä ja aluksen ainoaa toimivaa takkaa palveleva ilmastointihormi, joka ulkonäkösyistä rakennettiin savupiipun näköiseksi.
pienois|vasen|Ensimmäisen luokan vastaanottohuone.
Ylellisyyksiä
pienois|Olympicin, Titanicin sisaraluksen, lasikupoli. pienois|Titanicin kuntosali. vasen|pienois|Titanicin ensimmäisen luokan hytti. Titanic oli aikansa ylellisin valtamerialus. Laivalla oli käytössä silloin vielä rikkaidenkin asunnoissa harvinainen juokseva vesi ja astianpesukone. vasen|pienois|Titanicin toisen luokan hytti. pienois|pysty|Titanicin kolmannen luokan hytti.
Yksi Titanicin tunnetuimmista paikoista oli pääportaikko, jonka katossa sijaitseva lasikupoli päästi sisään luonnonvaloa. Titanicilla oli myös muun muassa neljä hissiä (kolme 1. luokan matkustajille ja yksi 2. luokan matkustajille), kokoushuoneita, kirjasto, parturi, sisäuima-allas, turkkilainen sauna, squash-kenttä ja kuntosali. Myös Titanicin kolmas luokka oli poikkeuksellisen viihtyisä matkustuspaikka ravintolasalonkeineen ja yleisine tiloineen, joten kolmannen luokan hytit olisi muissa laivoissa luokiteltu toisen luokan hyteiksi.
Titanic toimi myös postilaivana. Tästä syystä aluksen nimen eteen lisättiin kirjaimet RMS, joka on lyhenne englanninkielisistä sanoista Royal Mail Ship (joskus myös steam-ship tai steamer) eli suomeksi ”kuninkaallinen posti(höyry)laiva”.
”Uppoamaton laiva”