Aino Elina Salo (oik. Maisala; 9. maaliskuuta 1936 Sipoo – 23. lokakuuta 2025 HelsinkiKuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 18.12.2025, s. B 9.) oli suomalainen näyttelijä. Salo teki pitkän uran elokuvanäyttelijänä aina 1950-luvulta alkaen 2000-luvun kansainvälisiin kuvauksiin asti. Hänet tunnetaan etenkin roolistaan Pikku Myynä useissa eri tuotannoissa sekä roolitöistään Lilla Teaternissa ja Aki Kaurismäen elokuvissa .
Ura
Teatterikoulun vuosina 1955–1958 käynyt Elina Salo näytteli Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa 1950-luvun puolivälistä saakka. Ensimmäinen suurempi rooli Salolla oli Maunu Kurkvaaran elokuvassa Patarouva (1959). Vuosikymmenen vaihteen tienoilla hän sijoittui useina vuosina ensimmäiselle sijalle Elokuva-Aitta-lehden järjestämissä ”Suomen suosituin elokuvanäyttelijätär” -äänestyksissä. Tuolloin Salo teki roolit muun muassa Kassilan ohjaamassa elokuvassa Komisario Palmun erehdys (1960) sekä sitä seuranneessa Kaasua, komisario Palmu! -elokuvassa. Sittemmin hän oli niinkin erityyppisten ohjaajien kuin Aarne Tarkaksen, Matti Kassilan, Risto Jarvan ja Aki Kaurismäen luottonäyttelijä.
Alkuaikojen yksiulotteisten farssien ja pirteiden tyttöroolien jälkeen Salon vahva näyttelijäpersoonallisuus pääsi kunnolla esiin suomalaisen elokuvan ”uuden aallon” myötä Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran esikoiselokuvassa Yö vai päivä (1962) sekä etenkin Jarvan elokuvassa Työmiehen päiväkirja (1967).
Elokuvaroolien lisäksi Salo teki uraa myös teatterinäyttämöillä, Intimiteatterissa vuosina 1960–1965 ja Lilla Teaternissa vuodesta 1967.
1970-luvulle tultaessa Elina Salon elokuvaura hiljeni, ja muutaman vuoden ajan hän teki vain pieniä sivurooleja. Rooli runoilija L. Onervana Jaakko Pakkasvirran Eino Leino -elokuvassa Runoilija ja muusa (1978) käynnisti uuden, aktiivisemman kauden. Myöhäisemmän jakson merkittäviä tapauksia ovat olleet lukuisat luonneroolit Aki Kaurismäen elokuvissa. Roolisuoritus rouva Sjöholmina elokuvassa Kauas pilvet karkaavat (1996) palkittiin Jussi-palkinnolla. Salon tuorein elokuvatyö on Clairen rooli elokuvassa Le Havre vuonna 2011. Tästä roolista hän sai jälleen parhaan naissivuosan Jussi-palkinnon.
Salo näytteli kaikkiaan yli 70 elokuvassa, ja sivuroolien ohella hän teki monia merkittäviäkin osia, niin draamoissa kuin komedioissa.
Elina Salo oli pitkään myös lastenohjelmien televisioäänenä. Näyttelijänuran lisäksi Elina Salo levytti musiikkia, josta suurin osa on lastenlauluja. Yksi tunnetuimpia hänen esittämiään kappaleita on vuonna 1979 levytetty ”Lähdetään Korkeasaareen”.
Pikku Myy
Salo valittiin 1960-luvun lopulla Pikku Myyn rooliin televisiosarjaan Muumipeikko, jonka näyttelijät olivat pääosin Lilla Teaternista tuttuja. Sarjan käsikirjoittivat Tove ja Lars Jansson ja se kuvattiin Ruotsissa. 13-osainen sarja esitettiin siellä joulukuusta 1969 alkaen ja Suomessa tekstitettynä heti seuraavan vuoden alussa. Sarjan laulut levytettiin, mukaan lukien Salon esittämä Lilla Mys visa. Salo näytteli Myytä myöhemmin myös Lilla Teaternin Muumi-näytelmissä.
Salo palasi Pikku Myyn rooliin vuonna 1991, kun kansainvälisenä yhteistuotantona tuotetun Muumilaakson tarinoita -sarjan suomenkieliset äänitykset alkoivat. Salo äänitti sarjaan kaikkiaan 100 jaksoa vuoteen 1998 mennessä, mikä tekee roolista hänen uransa mittavimman. Sarjan valtavan suosion myötä Pikku Myyn roolista tuli myös Salon tunnetuin. Hän lainasi äänensä myös Myyn äidille kahdessa jaksossa.
Vuosi 1993 piti Salon kiireisenä, sillä hän äänitti tuolloin Muumilaakson tarinoiden lisäksi sekä elokuvan Muumipeikko ja pyrstötähti että lyhytelokuvan Kuinkas sitten kävikään?, jossa Salo toimii myös kertojana. Kesällä avattiin Naantalin Muumimaailma, jossa Salo oli mukana Muumitalossa kuuluvalla ääniraidalla, jolla Myy jutteli vieraille. Samana vuonna levytettiin myös albumi 14 uutta Muumilaulua, jolla Salo laulaa kappaleen Pikku Myyn haaveet ja on mukana myös laulussa Kun laiskottaa….
1990-luvun lopulla Salo äänitti Myyn pääroolin ruotsalaiseen Suuri Muumijuhla -tietokonepeliin sekä suomeksi että ruotsiksi. Hän on mukana suomeksi myös norjalaisissa peleissä Muumit ja Taikurin hattu (1997) ja Muumit meren aalloilla (1999).
Salon viimeiseksi äänitykseksi Pikku Myynä jäi Muumipeikko-sarjasta tutun Lilla Mys visan suomenkielinen levytys nimellä Pikku Myyn laulu. Laulu julkaistiin albumilla Parhaat Muumilaulut vuonna 2002.
Yksityiselämä
Elina Salo oli naimisissa Pertti Maisalan kanssa vuosina 1963–1976, ja heillä on tytär (s. 1964). 1990-luvun puolivälistä alkaen Elina Salo asui pääasiassa Pariisissa, ja hänelle myönnettiin 2009 ranskalainen Ordre des Arts et des Lettres -ritarikunnan korkein kunniamerkki. Vuonna 1996 hän sai Suomen valtion taiteilijaeläkkeen.
Valikoitu filmografia
Komisario Palmun erehdys (1960) Kaasua, komisario Palmu! (1961) Naiset, jotka minulle annoit (1962) Työmiehen päiväkirja (1967) Runoilija ja muusa (1978) Tulitikkutehtaan tyttö (1990) Kauas pilvet karkaavat (1996) Mies vailla menneisyyttä (2002) Le Havre (2011)
Ääninäyttelijänä
Lähteet
Aiheesta muualla
Elina Salo Discogsissa
Luokka:Suomalaiset näyttelijät Luokka:Suomalaiset laulajat Luokka:Pro Finlandia -palkitut Luokka:Jussi-palkinnon saajat Luokka:Vuonna 1936 syntyneet Luokka:Vuonna 2025 kuolleet Luokka:Ranskansuomalaiset