thumb|Aarne Uimonen vuonna 1919. Aarne Adolf Uimonen (29. marraskuuta 1891 Asikkala – 11. joulukuuta 1958 Lahti)Suomen lakimiehet 1958, s. 745–746. Suomen Lakimiesliitto, Helsinki 1958.Aarne Aadolf Uimosen kuolinilmoitus (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 14.12.1958, s. 2. HS Aikakone. Viitattu 18.11.2022. oli suomalainen majuri ja varatuomari, joka toimi kesäkuussa 1919 jonkin aikaa Venäjän sisällissotaan osallistuneen Länsi-Inkerin rykmentin komentajana.
Elämä ja ura Uimonen kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1911, aloitti yliopisto-opinnot ja toimi kesällä 1914 kaksi kuukautta Asikkalan virkaatekevänä nimismiehenä. Hän saavutti nuoruudessaan palkintoja pitkän matkan juoksussa. Hän liittyi ensimmäisen maailmansodan aikana vapaaehtoisena Venäjän armeijaan saatuaan kannustusta kotiseudullaan Asikkalan Vääksyssä kesiään viettäneeltä valtioneuvos J. R. Danielson-Kalmarilta, jonka mukaan Suomessa tarvittaisiin tulevaisuudessa koulutettuja upseereita.Tuomas Hoppu: Historian unohtamat: Suomalaiset vapaaehtoiset Venäjän armeijassa 1. maailmansodassa 1914–1918, s. 112, 143, 164–166, 241, 277, 279, 281, 307, 309. Bibliotheca Historica 100. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2005. Uimonen aloitti lokakuussa 1914 opinnot Kazanin sotaopistossa, josta hän valmistui upseeriksi toukokuussa 1915. Hän yleni Venäjän armeijassa alikapteeniksi, ja palasi vallankumouksen jälkeen Suomeen. Hän osallistui syksyllä 1917 suojeluskunnan perustamishankkeeseen Asikkalassa.Mirko Harjula: ”Ryssänupseerit”: Ensimmäisen maailmansodan Venäjän asevoimien suomalaistaustaiset upseerit 1914–1956, s. 255, 289, 356–357, 426, 431, 433, 474. Books on Demand (omakustanne), Helsinki 2013.
Suomen sisällissodan puhjettua Uimonen otettiin kapteenina valkoiseen armeijaan ja hänet nimitettiin Sysmän harjoituskoulun suojeluskuntalaisista helmikuun 1918 alussa muodostetun Sysmän pataljoonan päälliköksi.Majuri Aarne Uimonen 50-vuotias (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 26.11.1941, s. 6. HS Aikakone. Viitattu 18.11.2022. Vaikka valkoisten parissa oli muuten paljon epäluuloja Venäjän armeijassa vapaaehtoisina palvelleita kohtaan, Uimonen oli suosittu, sillä hän toimi lähellä kotiseutuaan ja Sysmän pataljoonan muut upseerit olivat pääosin hänen vanhoja koulutovereitaan. Uimosen joukot pysäyttivät punaisten etenemisen voitokkaassa Nuoramoisten taistelussa 22. helmikuuta. Uimonen tuli maaliskuun puolivälissä Sysmän rintaman komentajaksi, kun hänen epäsuosittu esimiehensä, everstiluutnantti August Lindeman siirrettiin syrjään. Uimosen joukot osallistuivat maaliskuussa Heinolan taisteluihin.Itsenäistymisen vuodet 1917–1920 2: Taistelu vallasta, s. 301. Valtionarkisto/Painatuskeskus, Helsinki 1993. Myöhemmin Uimonen siirtyi Etelä-Savon rykmenttiin. Hän erosi Suomen armeijasta majurina syyskuussa 1918.
Uimonen liittyi vuonna 1919 vapaaehtoisena Virossa koottuun Inkerin pataljoonaan, jonka miehistö oli pääosin inkeriläisiä mutta johon kuului myös 20 suomalaista upseeria ja aliupseeria. Kun pataljoonan inkeriläinen komentaja, kapteeni Aleksanteri Tynni kaatui toukokuun 1919 lopussa hyökkäyksessä Kaprioon, nimitettiin Uimonen kesäkuun alussa hänen tilalleen. Kesäkuussa pataljoona laajennettiin Länsi-Inkerin rykmentiksi. Sen oli tarkoitus osallistua hyökkäykseen Pietaria vastaan kenraali Aleksandr Rodzjankon komentaman Luoteis-Venäjän armeijan alaisuudessa, mutta suomalaiset ja valkoiset venäläiset eivät tulleet toimeen keskenään eikä Rodzjanko hyväksynyt inkeriläisten separatismia. Uimosen ja Rodzjankon riitauduttua pahasti ja rykmentin epäonnistuttua muutamaa päivää myöhemmin Yhinmäen linnakkeen bolševisminvastaisen kapinan tukemisessa Rodzjanko hajotti koko rykmentin 16. kesäkuuta.Tuomo Polvinen: Venäjän vallankumous ja Suomi 1917–1920 II: toukokuu 1918–joulukuu 1920, s. 228, 234. WSOY, Porvoo–Helsinki 1971.Pekka Nevalainen: Rautaa Inkerin rajoilla: Inkerin kansalliset kamppailut ja Suomi 1918–1920, s. 56–58, 61. Historiallisia Tutkimuksia 195. Suomen Historiallinen Seura, Helsinki 1996. Uimonen oli myös ammuttanut eräitä Yhinmäen varuskunnan antautuneita venäläisiä. Uimonen jätti komentajan tehtävät ja palasi oman turvallisuutensa vuoksi Suomeen. Inkeriläisten keskuudessa katsottiin myöhemmin, että Uimonen ja Inkerin Väliaikaisen Hoitokunnan sota-asiain hoitaja Paavo Tapanainen olivat jyrkällä venäläisvastaisuudellaan aiheuttaneet inkeriläisrykmentin hajotuksen ja tuottaneet siten haittaa inkeriläisten asialle.
Sotilasuransa jälkeen Uimonen suoritti vuonna 1923 ylemmän oikeustutkinnon ja toimi Turun hovioikeuden auskultanttina sekä sittemmin asianajajana Lahdessa. Hän sai vuonna 1925 varatuomarin arvon. Seuraavana vuonna hän luopui virkaurastaan ja siirtyi viljelemään omistamaansa Pyhäniemen tilaa Asikkalassa. Hän kuului Lahden suojeluskuntapiirin esikuntaan. Sydänviasta kärsinyttä Uimosta ei kutsuttu palvelukseen talvisodan aikana, mutta hän oli vielä Suomen armeijan palveluksessa jatkosodan aikana vuosina 1941–1942.
Uimonen toimi 1930-luvulla Kansallisessa Edistyspuolueessa.Kansallisen Edistyspuolueen Lahden piirijärjestön vuosikokous. (maksullinen artikkeli) Helsingin Sanomat 14.4.1937, s. 11. HS Aikakone. Viitattu 18.11.2022. Hänet valittiin kunnanvaltuutetuksi.
Lähteet
Luokka:Suomalaiset upseerit Luokka:Suomen sisällissodan valkoiset Luokka:Asikkalan kunnanvaltuutetut Luokka:Vuonna 1891 syntyneet Luokka:Vuonna 1958 kuolleet