Clark Ashton Smith (13. tammikuuta 1893 – 14. elokuuta 1961) oli yhdysvaltalainen proosakirjailija, runoilija ja kuvataiteilija. Hän on tullut tunnetuksi pääasiassa novellimuotoisesta tuotannostaan, joka koostuu lähinnä kauhu-, fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta. Suurin osa teksteistä julkaistiin maineikkaassa pulp-lehti Weird Talesissa. Smith itse katsoi olevansa ensisijaisesti runoilija.
Smith eli suurimman osan elämäänsä vanhempiensa mökissä Kalifornian syrjäseuduilla. Hänellä oli vain lyhyt muodollinen koulutus, mutta hän luki ja opiskeli itsekseen paljon. Kirjallisen uransa Smith aloitti Tuhannen ja yhden yön innoittamilla itämaisilla seikkailutarinoilla. Myöhemmin hän kiinnostui englanninkielisestä gotiikasta ja ranskalaisesta dekadenssista. Vuonna 1912 ilmestyi hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Runot saivat kiittäviä arvioita, mutta paineet olivat liikaa Smithille, joka koki henkisen romahduksen ja vetäytyi julkisuudesta. Seuraavina vuosina hänen suosionsa laski nopeasti.
Vuodesta 1925 alkaen Smith palasi proosan pariin. Syynä oli lähinnä rahan tarve, sillä Smith oli vastuussa itsensä lisäksi myös sairaista vanhemmistaan. Tuotteliaimmillaan hän oli vuosina 1929–1937, jolloin hän kirjoitti noin sata novellia ja kymmeniä runoja. Vanhempiensa kuoltua Smith lopetti kirjoittamisen kolmeksi vuodeksi, mutta vuodesta 1940 lähtien hän kirjoitti jälleen novelleja harvakseltaan. Hän jatkoi myös runojen kirjoittamista, maalaamista ja kuvanveistoa. Vuonna 1954 Smith avioitui, ja kolme vuotta myöhemmin hän muutti vaimonsa luo Pacific Groveen. Naimisiinmenon jälkeen Smith kirjoitti vain vähän.
Elämäkerta
Lapsuus ja nuoruus
Smithin isä Timeus Smith syntyi Englannissa ja äiti Mary Frances Smith (”Fanny”, o.s. Gaylord) Yhdysvaltain Keskilännessä. Timeus ja Fanny avioituivat 1891 ja asuivat alkuun Fannyn suvun maatilalla Kalifornian Long Valleyssä. Tienoo sijaitsee Sierra Nevadan aluskukkuloilla ja oli vanhaa kultaryntäyksen sydänmaata. Timeus Smith oli luonteeltaan synkkä ja vähäpuheinen, kun taas Fanny Smith oli iloinen ja perheelleen omistautunut. Perheen ainoa lapsi Clark Ashton syntyi tammikuussa 1893. Nuori Smith asui isovanhempiensa luona teini-ikään saakka.
pienois|pysty|Clark Ashton Smith vuonna 1912. Smith oli herkkä lapsi, joka näki jatkuvasti painajaisia. Nelivuotiaana hän sairastui vakavaan tulirokkoon, josta toipuminen vei vuosia. Vuonna 1902 Timeus osti hotellivirkailijan palkasta säästämillään rahoilla 44 eekkeriä metsää läheltä Auburnin pikkukaupunkia. Seuraavina vuosina Timeus rakensi poikansa avustuksella nelihuoneisen talon ja kaivoi kaivon. Vuonna 1906 tai 1907 koti oli siinä kunnossa, että perhe saattoi muuttaa sinne asumaan. Maaperä oli kuitenkin hedelmätöntä ja kuivaa, ja perhe pysyi köyhänä.
Smithin koulunkäynti jäi vähiin. Hän kävi kolme vuotta paikallista pikkukoulua ja sen jälkeen viisi vuotta Auburnin yläkoulua. Hän pyrki ja tuli hyväksytyksi Auburnin high schooliin mutta lopetti opinnot muutaman päivän jälkeen.Joshi 2014, s. IX. Vanhempiensa suostumuksella Smith alkoi opiskella yksin ja luki Encyclopædia Britannican kahdesti. Hän oli kiinnostunut myös sanojen etymologioista ja luki sanakirjoja aakkosjärjestyksessä läpi. Hän opetteli latinaa ja myöhemmin myös ranskaa ja espanjaa.Joshi 2014, s. IX, XIX. Itseopiskeluun uskonut Smith jopa kieltäytyi Guggenheim-stipendistä. Smithin vanhemmat suhtautuivat hänen itseopiskeluunsa ja kirjailijahaaveisiinsa kannustavasti ja tukivat hänen uravalintaansa. Muodollisen koulutuksen puutteesta huolimatta Smith kartutti aikaa myöden laajan yleissivistyksen.
Smith aloitti kirjoittamisen 11-vuotiaana, vuoden 1904 tienoilla. Hänen ensimmäiset tarinansa olivat Tuhannen ja yhden yön innoittamia satuja ja itämaisia kertomuksia. Tarinoiden aiheita olivat esimerkiksi maharadžat, tiikerit, norsut ja oudot jumalat. Vaikka Smith tunnetaan erityisesti novellikirjailijana, hänen varhaiset yritelmänsä olivat pitkää proosaa. Koulunsa kirjastosta Smith löysi 13-vuotiaana Edgar Allan Poen runot, ja 15-vuotiaana hän luki William Beckfordin goottilaisen romaanin Hirmuvaltias.Connors & Hilger 2009 (luku: ”The Third Episode of Vathek”). Beckfordin tyyli vaikutti Smithiin jopa lauserakenteiden tasolla. Samoihin aikoihin Smith tutustui runoilija George Sterlingin tuotantoon. Esikuviin kuului myös Thomas Lovell Beddoesin näytelmä Death’s Jest-Book
Vuonna 1910 teini-ikäinen Smith julkaisi kaksi novellia Overland Monthly -lehdessä ja vuosina 1911–1912 kaksi tarinaa bostonilaisessa The Black Cat -lehdessä. Kaikki neljä novellia olivat itämaisia conte cruel -seikkailuja. Jo ensimmäisissä tarinoissaan Smith viljeli paljon eksoottista kuvastoa, josta myöhemmin tuli tunnetuksi.
Ainoat romaaninsa Smith kirjoitti vuoden 1907 tienoilla: The Black Diamonds oli 100 000 sanaa pitkä ja The Sword of Zagan hieman lyhyempi. The Black Diamonds valmistui vuoteen 1910 mennessä mutta julkaistiin vasta 2002. Teksteissä ei ole juurikaan yliluonnollisia tapahtumia, mutta niiden tunnelma muistuttaa Tuhannen ja yhden yön tarinoita sekä Hirmuvaltiasta.
”Sierra Nevadan lapsinero”
pienoiskuva|pysty|Smithin esikoiskokoelma vuodelta 1912. Vuodesta 1911 alkaen Smith keskittyi runouteen. Tärkeitä esikuvia olivat Ambrose Bierce, Edward Markham ja George Sterling sekä muut Yhdysvaltain länsirannikon boheemikirjailijat.Stableford 2009, s. 321. Erityisen suuri vaikutus oli Sterlingin fantastisella runolla ”A Wine of Wizardry” (1907). Smith oli jo aiemmin vienyt runouttaan kosmiseen suuntaan,Joshi 2014, s. X. ja Sterlingin kiinnostus tähtitieteeseen rohkaisi häntä hylkäämään Poe-pastissit. Vuoden 1912 tienoilla Smith tutustui Charles Baudelairen Pahan kukkiin ja Pieniin proosarunoihin, joiden pohjalta hän kehitti oman Proosarunotyylinsä. Smith luki Baudelairea ensin englanniksi, mutta opetteli myöhemmin ranskaa. Kielen opittuaan hän käänsi useita dekadenttien ja parnassolaisten runoja englanniksi. Smith asettui osaksi Yhdysvaltain länsirannikolla vaikuttanutta romanttista suuntausta, johon kuuluivat Biercen ja Sterlingin ohella muun muassa Joaquin Miller ja Nora May French.
Smith julkaisi muutamia runoja paikallisissa aikakauslehdissä vuonna 1911. Auburnilaisissa lehdissä julkaistut runot saivat hyvän vastaanoton, ja high schoolin äidinkielen opettaja ehdotti, että Smith lähettäisi tekstejään ihailemalleen George Sterlingille.
Sterling innostui Smithin runoista, joita piti tämän 18 vuoden ikään nähden hämmästyttävän kypsinä. Hän antoi Smithille myös korjausehdotuksia ja lukusuosituksia ja pyysi tämän teksteistä kopioita itselleen. Sterling alkoi mainostaa Smithin runoja haastatteluissa ja esitteli niitä esikuvalleen Ambrose Biercelle, joka myös vaikuttui Smithin ”arvokkuudesta ja voimasta”. Sterling kutsui Smithin luokseen Carmel-by-the-Sean kaupunkiin, jonne rahapulasta kärsinyt Smith pääsi lähtemään vasta kesäkuussa 1912. Matkan maksoi lopulta Sterling, joka arvasi Smithin haluttomuuden syyn. Hän myös osti nuorelle suojatilleen hienon puvun, joka tällä on yllään tunnetuimmassa muotokuvassaan (tämän artikkelin alussa).
Komea ja lahjakas Smith sai Carmelissa vaikutusvaltaisia ihailijoita ja suojelijoita, joiden seurassa hän matkusti San Franciscoon. Paikalliset lehdet julkaisivat Smithin novelleja ja jopa haastattelivat häntä. Pian häntä ylistettiin lehtien etusivuilla ”Sierra Nevadan ihmelapseksi” (The Boy Genius of the Sierras). Sterlingin kustantaja A. M. Robertson ehdotti Smithille runokokoelman julkaisua. Sterlingin avustuksella Smith valitsi ja viimeisteli joukon parhaita runojaan. Sterling myös auttoi vedosten oikoluvussa ja kirjoitti teokseen saatesanat. The Star-Treader and Other Poems ilmestyi marraskuussa 1912 ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Myönteisissä arvioissa Smithin tyyliä verrattiin Percy Bysshe Shelleyyn ja John Keatsiin, kielteisissä arvosteltiin hänen makaaberia tyyliään. Sekä Sterling että Bierce ryhtyivät puolustamaan Smithiä julkisesti. Kohu toi kirjalle ilmaista näkyvyyttä, ja kirjaa myytiin yli tuhat kappaletta, mikä oli esikoiskirjailijalle hyvä tulos.Sadelehto 1994, s. 8. Kirja itse asiassa menestyi paremmin kuin Sterlingin omat teokset, ja sen ylistäjiin lukeutui esimerkiksi englantilais-walesilainen Arthur Machen.Joshi 2014, s. XI. Smithistä tuli Auburnissa paikallinen suuruus, ja kaupunkilaiset ostivat hänen kirjaansa satamäärin. Tekijänpalkkiota hän sai kuitenkin vain noin 50 dollaria.
Matkoillaan Smith liikkui länsirannikon boheemeissa piireissä, mutta enimmäkseen hän asui edelleen vanhempiensa mökissä. Sterling olisi halunnut esitellä Smithin ja Biercen toisilleen, mutta tapaaminen ei koskaan toteutunut. Vuoden 1912 lopulla Bierce julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän varoitti, että liika ja ennenaikainen kehuminen voisi vahingoittaa Smithin uraa ja aiheuttaa vastareaktion. Arvio osoittautui sittemmin aivan oikeaksi.Sadelehto 1994, s. 9.
Sairastuminen ja suosion lasku
Esikoisensa julkaisun jälkeen Smith katosi nopeasti julkisuudesta. Syynä oli ujon ja herkän kirjailijan saama hermoromahdus, sillä Smith ei kestänyt julkisuuden paineita eikä sopeutunut suurkaupungin älykköjen boheemiin elämäntyyliin. Smithin ystävän Hal Rubinin mukaan kokemukset länsirannikon suurkaupungeissa mursivat Smithin henkisesti ja synnyttivät pakkomielteen kuolemaan.
Kotiin palattuaan Smith kieltäytyi heikkoon taloustilanteeseensa vedoten sekä Sterlingin että Jack Londonin kutsuista. Masentunut ja neuroottinen Smith uskoi saaneensa San Franciscon kosteassa ilmastossa jonkin tartunnan. Paikallislääkäri määritteli sairauden tuberkuloosiksi, mutta toisaalta myöhemmissä lääkärintarkastuksissa sairautta ei Smithillä havaittu. Sairauden oireita olivat nivelkivut, ruuansulatusvaivat sekä korkean kuumeen ja alilämmön vuorottelu. Tuskalliset oireet ja kuolemanpelko olivat Smithille kammottava kokemus, vaikka tauti lopulta väistyikin. Todennäköisesti tauti parani itsestään.Joshi 2014, s. XII. Sterling tarjoutui rahoittamaan Smithin hoidon, mutta tämä kieltäytyi. Smith palasi San Franciscoon vasta kesällä 1914. Kotiinpaluun jälkeen hän pysytteli vanhempiensa luona, missä hänen ajatuksensa keskittyivät pakkomielteisesti kuolemaan.
Smith julkaisi vuosina 1912–1913 kirjallisuuslehdissä muutamia runoja. Vuodesta 1913 vuosikymmenen vaihteeseen hän oli osittain työkyvytön, ja hänen tuotteliaisuutensa väheni huomattavasti. Smithin toinen kokoelma Odes and Sonnets ilmestyi vasta 1918. Lyhyessä kirjassa oli vain 15 runoa ja lisäksi Sterlingin esipuhe, jossa Smithiä kiitettiin elävistä amerikkalaisrunoilijoista parhaaksi. Lyhyydestään huolimatta teos sai myönteisiä arvosteluja, ja Edwin Markham yhtyi Sterlingin arvioon.
Arvovaltaisista suojelijoista huolimatta Smithin maine laski, ja perheen talousvaikeudet jatkuivat. Vuonna 1917 Smith pyysi Sterlingiä keräämään ystäviltään 1 500–2 000 dollaria, joiden avulla Smithit voisivat perustaa kanatilan. Sterling piti summaa epärealistisen suurena, mutta onnistui löytämään joukon seurapiiri-ihmisiä, jotka alkoivat maksaa Smithin perheelle kuukausittaista avustusta. Eräs heistä oli kaivospohatan vaimo Celia Clark, joka maksoi Smithille kuukausittain 75 dollaria. Maksut jatkuivat kevääseen 1920 saakka, jolloin Clark ilmeisesti unohti asian.Joshi 2014, s. XI–XII.
Kuntonsa salliessa Smith teki perheensä maatilalla erilaisia ruumiillisia töitä. Seuraavina vuosina hän toimi kiertelevänä työläisenä ja teki lähistön maatiloilla erilaisia aputöitä. Hän esimerkiksi pilkkoi puita ja poimi hedelmiä. Ruumiillinen työ vahvisti hänen hintelää ruumiinrakennettaan, ja ulkoilma auttoi tuberkuloosia paranemaan. Vuonna 1916 Smith alkoi maalata vesiväreillä ja harjoitteli säännöllisesti myös piirtämistä.