pienoiskuva|Ateenan bulen eli neuvoston tekemä päätös kaiverrettuna marmoristeleen, n. 440–425 eaa. Epigrafinen museo. Ateenan demokratia viittaa antiikin Ateenan valtiomuotoon noin vuosina 508–338 eaa. Ateena oli näin demokratia arkaaisen kauden lopulta sekä suuren osan klassista kautta, mitkä olivat Ateenan kaupunkivaltion suurinta kukoistuskautta. Ateenan demokraattinen järjestelmä tunnetaan parhaiten kaikista antiikin demokratioista, vaikkakaan kaupunki ei ollut ainoa demokraattisesti hallittu kreikkalainen kaupunkivaltio.
Ateenan valtiomuoto kehittyi demokratiaksi asteittain varhaisemmista monarkiasta, aristokratiasta ja oligarkiasta, ja Ateena oli jonkun aikaa myös tyrannia. Demokratia sai alkunsa Kleistheneen uudistuksista vuonna 508/507 eaa. Se laajeni ja oli suurimmillaan 460-luvulta eaa. lähtien. Demokratiassa oli kuitenkin myös katkos peloponnesolaissodan aikana ja jälkeen 411 eaa. ja 404–403 eaa. Demokratia päättyi Ateenan tultua Makedonian valtaan vuonna 338 eaa., vaikkakin kaupunki säilytti paikallishallinnossaan pitkään demokratian ulkoisen muodon.Hansen & Nielsen 2004, s. 628–632.
Ateenalainen demokratia oli suoraa demokratiaa, jossa politiikkaan saivat osallistua kaikki syntyperäiset vapaat miespuoliset kansalaiset. Naiset ja orjat olivat sen ulkopuolella. Kansalaisilla oli yhtäläiset poliittiset oikeudet ja sananvapaus. Paitsi että osallistuivat päätöksentekoon, kansalaiset toimivat vuorollaan myös eri julkisissa viroissa. Useimmat viranhaltijat arvottiin. Kaupungin demokratian tärkeimmät instituutiot olivat ekklesia eli kansankokous, bule eli neuvosto sekä heliaia ja muut valamiesoikeusistuimet. Tärkeimpiä virkamiehiä olivat prytanit, strategokset ja arkontit.
Johdanto
Ateenan demokratia kehittyi monien vaiheiden kautta. Alustava askel kohti demokratiaa otettiin Solonin aikana, 500-luvun alussa eaa. Solon sääti tuolloin oikeuden vedota maallikkotuomioistuimeen, jossa oli edustajia kaikista kansalaiskerroksista. Tähän saakka virkamiehillä oli ollut valta langettaa tuomio useimmissa tapauksissa ilman valitusoikeutta. Seuraava ratkaiseva askel otettiin vuosina 507–508 eaa. Kleistheneen johdolla. Kaikki ateenalaiset jaettiin kymmeneen uuteen fyleen eli ”heimoon” ja lukuisiin demoksiin, joiden kautta he saivat useimmat oikeutensa kansalaisina. He taistelivat fyleittäin, toimivat bulessa eli neuvostossa fylejen mukaan ryhmiteltyinä, pitivät hallussaan tiettyä yhteistä omaisuutta yhdessä muiden samaan fyleen kuuluvien kanssa ja jakoivat fylen yhteisen heeroksen. Viimeksi mainittu merkitsi myös uhrien toimittamista ja juhlimista muiden samaan fyleen kuuluneiden seurassa. Kaikki nämä poliittiset, sotilaalliset ja sosiaaliset kontaktit loivat uusia uskollisuussiteitä demokratiaan sidottuihin keinotekoisiin fyleihin ennemmin kuin vanhoihin aatelissukuihin, sillä näiden jäsenet oli hajotettu eri fyleihin.
Demokraattisen yhteiskunnan rakennelma pystytettiin tälle perustalle vähitellen vuosien mittaan, Themistokleen ja Perikleen kaltaisten esitaistelijoiden johdolla. Demokratian luominen oli ennemmin pitkä prosessi kuin yksittäinen tapahtuma, eikä Ateena ollut täysin demokraattinen: naisilla, orjilla ja muiden kaupunkivaltioiden kansalaisilla oli hyvin vähän tai ei lainkaan sanomista siihen, miten valtiota johdettiin. Ateenalaisen demokratian ja sen toimintatavan peruspiirteet ovat nähtävissä Aristoteleen nimiin laitetussa Ateenan valtiomuodossa, joka ajoittuu vuoden 325 eaa. tienoille. Hallintojärjestelmässä oli kolme osaa: lainsäädännöllinen, hallinnollinen ja oikeudellinen. Lainsäädäntöelimiä oli kaksi, ekklesia (kansankokous) ja bule (neuvosto). Ekklesiaan kuuluivat kaikki miespuoliset kansalaiset, ja se kokoontui noin kymmenen päivän välein äänestämään bulen hyväksymistä laeista. Bule koostui 500 jäsenestä; kymmenestä jäsenestä jokaista fyleä kohti. Nämä palvelivat virassa vuoden ja kokoontuivat juhlapäiviä lukuun ottamatta joka päivä. Tarvittaessa nimitettiin erityinen lainlaatijain komissio (nomothetai) kirjoittamaan uusia lakeja.
Lukuisat virkamiehet pyörittivät kaupungin päivittäistä hallintoa. Korkeimmat heistä olivat yhdeksän arkonttia: eponyymiarkontti (jonka mukaan vuosi nimettiin); kuningasarkontti (basileus), joka vastasi uskonasioista ja laeista; polemarkki eli sota-arkontti, joka vastasi sotilas- sekä ulkomaalaisasioista; ja kuusi muuta arkonttia (thesmothetai, perinteisten lakien valvojat).
Joukko vähempiarvoisia virkamiehiä ja komissioita vastasi erilaisista julkisista asioista: valtiontaloudesta, viljavarastosta, vesihuollosta, painoista ja mitoista, poliisilaitoksesta yms. Demokraattisten ihanteiden mukaisesti ylimmät virkamiehet valittiin arvalla sen sijaan että heidät olisi äänestetty virkaansa. Rahat, vedenjakelu ja sotilasasiat olivat kuitenkin yksinkertaisesti liian tärkeitä jätettäviksi arvanvedon varaan, ja muutamat virkamiehet valittiin vaaleilla: tietyt rahastonhoitajat, vesiasian päällikkö ja strategokset eli fylejen sotapäälliköt. Näiden haltijat käyttivät todellista valtaa. Usein puhutaan ”Perikleen Ateenasta”, mutta Perikles ei koskaan ollut korkein virkamies; hänet valittiin vuosi toisensa jälkeen fylensä strategokseksi, ja tuosta asemasta käsin hän käytti valtaa politiikassa.
Oikeusistuimet olivat hyvin tärkeitä: hallintovirkamiehet saattoivat määrätä ja kansankokoukset säätää lakeja, mutta – kuten nykyisinkin – oikeusistuinten tehtäväksi jäi päättää, oliko laki perustuslain mukainen ja miten sitä oli tulkittava. Päätösvalta jäi kuitenkin tavallisista kansalaisista koostuneelle maallikkotuomioistuimelle eikä kouralliselle asiaan erikoistuneita lakimiehiä. Ateenalaiseen valamiehistöön kuului pienimmillään 201 jäsentä, 501 jäsentä ei ollut mitenkään epätavallinen määrä ja tiedossa on jopa jäsenen valamiehistöjä, joten oikeuden päätös oli itse asiassa eräänlainen kansanäänestys. Suurin ero tuonaikaisen ja nykyisen järjestelmän välillä on se, ettei vallan eri lajeja yritetty erottaa toisistaan: kaikki kolme hallinnonhaaraa muodostuivat tavallisista kansalaisista, joista lähes kaikki arvottiin virkaansa.
Nämä kaikki menettelytavat ja virat ovat meille tuttuja, mutta yksi ateenalaisen demokratian piirteistä ei ole säilynyt: ostrakismos. Kun persialaiset nousivat maihin Marathonissa vuonna 490 eaa., heitä johti Ateenan entinen tyranni Hippias, joka toivoi pääsevänsä takaisin valtaan persialaisten voitettua. Toisin kävi, mutta vanhan tyrannin ilmestyminen paikalle sai ateenalaiset huolestumaan demokratiansa turvallisuudesta; he olivat saaneet nauttia siitä 18 vuoden ajan ja käyttivät ostrakismos-menetelmää sen puolustamiseksi. Ostrakismoksessa kansankokous äänesti kerran vuodessa siitä, tähtäsikö joku tyranniksi. Jos yksinkertainen enemmistö äänesti kyllä, kansalaiset kokoontuivat uudelleen kahden kuukauden kuluttua tuoden mukanaan ostrakoninsa (ruukunsirpaleen), jolle he olivat kirjoittaneet sen miehen nimen, jonka he katsoivat uhkaavan demokratiaa. Mies, joka sai eniten ääniä, hävisi, ja hänet karkotettiin maasta 10 vuodeksi. 400-luvun eaa. alkuvuosina useimmat huomattavat ateenalaiset poliitikot pitivät tällaisen pakollisen kymmenen vuoden loman ateenalaisten suosiollisella luvalla.
Ateenan Agoralla on tehty järjestelmällisiä kaivauksia vuodesta 1931. Alue oli tiheään asuttu keskiajalta meidän aikoihimme, ja noin 400 taloa on revitty muinaisen hallintokeskuksen saamiseksi esiin. Rakennukset ovat yleisesti ottaen säilyneet huonosti, mutta yhdysvaltalaisten arkeologien perusteellisen työn ja Ateenan runsaiden kirjallisten lähteiden ansiosta demokratian syntypaikasta on voitu rekonstruoida huomattavan täydellinen kuva. Rakennuksista on tunnistettu mm. Buleuterion (viidensadan neuvoston eli bulen istuntosali), Tholos (bulen toimeenpanevan komitean päämaja), arkistorakennuksena toiminut Metroon, Kuninkaallinen stoa (kuningasarkontin toimisto), useita oikeussaleja ja rahapaja. Marmoriin tehdyistä piirtokirjoituksesta monissa on säilynyt lakitekstejä, sopimuksia, julkisia kunnianosoituksia ja lukuisien virkamiesten arkistoja.
Oikeusistuinten päivittäiseen toimintaan liittyviä pieniä esineitä ovat mm. valamiesten valinnassa käytetyt kleroterion-arvontalaitteet, puheajan mittaamiseen käytetyt vesikellot, valamiesten tuomiosta äänestäessään käyttämät pronssikiekot ja valamiesten palkkionmaksussa käytetyt merkit. Muita löytyneitä julkisia muinaismuistoja ovat mm. ratsuväen arkisto, viralliset punnus- ja mittasarjat ja sadat ostrakonit, joilla äänestettiin yli-innokkaat poliitikot pois virastaan.
Kehityshistoria
Ateenan demokratian kehitys ja toiminta tunnetaan useista antiikin aikaisista lähteistä. Näihin kuuluvat erityisesti Aristoteleen koulukunnan tutkielma Ateenan valtiomuoto, joka oli osa koulukunnan kokoelmaa 158 kaupungin valtiomuodot, sekä Herodotoksen, Thukydideen ja Ksenofonin historiateokset, Demostheneen puheet ja Aristofaneen komediat.
Varhainen valtiomuoto
Esihistoriallisella kaudella Ateenaa oli muiden Kreikan kaupunkien tavoin monarkia (basileia), ja sitä hallitsivat Ateenan kuninkaat (basileis, yks. basileus). Ateenalaisessa perinteessä Ateenan kaupunkivaltion ja myös sen demokratian perustajana pidettiin Theseusta. Tämä liittyy siihen, että kreikkalaisilla oli taipumus yhdistää merkittävät käänteet muinaisiin merkkihenkilöihin tai heeroksiin. Theseus saattoi olla joku Ateenan kuninkaista, mutta historiallista pohjaa tämän yhteydellä ainakaan demokratiaan ei ole.Thukydides: Peloponnesolaissota 2.15.2; Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, Theseus 3.1.
Ateenalaisten oman käsityksen mukaan kuninkuus kaupungissa lakkautettiin mykeneläiseltä kaudelta niin kutsutuille pimeille vuosisadoille siirryttäessä. Valta pysyi ylimystösuvuilla eli eupatrideilla (eupatridai, ”hyväsyntyiset”), toisin sanoen valtiomuoto oli aristokraattinen. Ylimystösuvut omistivat suurimman osan maasta ja pitivät poliittiset virat itsellään. Politiikka perustui ylimystösukujen keskinäisiin suhteisiin ja liittoihin sekä joidenkin sukujen laajemmilta kansanryhmiltä saamaan tukeen.
Aristokraattinen järjestelmä tunnetaan paremmin arkaaiselta kaudelta 700–600-luvuilta eaa. Eupatridit valitsivat keskuudestaan arkontin, joka oli kaupungin johtava virkamies ja perinyt monella tavalla kuninkaan aikaisemman aseman. Arkontin kausi oli aluksi elinikäinen ja rajattu kuningassuvun jäsenille. Myöhemmin kausi muutettiin kymmenvuotiseksi.Hansen 1991, s. 27–29.
Ateenan ja Attikan väestö oli jo varhain jaettu seuraavasti: 48 naukrariaa (naukraria) – ei kuitenkaan tiedetä, mikä naukrarian tehtävä oli; ei edes sitä, liittyikö se laivoihin (naus) vai temppeleihin (naos) 4 heimoa (fyle) jokaisen heimon johdossa oli kuningas (fylobasileus) jokainen heimo jakaantui kolmeen kolmannekseen (trittys) ja kahteentoista naukrariaan
Ateenan väkiluku nousi huomattavasti 700-luvulla eaa. eli geometrisen ja arkaaisen kauden taitteessa maanviljelyolosuhteiden parantuessa. Tämän seurauksena kansa alkoi vaatia itselleen yhä enemmän oikeuksia, ja aristokratian asema alkoi heikentyä. Vaurastuneet talonpojat, jotka kykenivät kustantamaan toimimisensa hopliitteina, alkoivat ensimmäisinä vaatia itselleen lisää oikeuksia perinteiseltä aristokratialta. Aristokraattiset suvut olivat keskenään riitaisia, ja joutuivat tukeutumaan hopliittitalonpoikien tukeen.
Maanviljelijäluokan noustessa aristokratian muodollista valtaa alettiin vaiheittain vähentää. Noin vuonna 714 eaa. arkontin kaudesta tehtiin vuoden mittainen ja virka avattiin kaikille ylimystösuvuille. Vuonna 683 eaa. arkontin tehtävät jaettiin yhdeksän arkontin arkonttikunnalle. Arkonteista korkein eli niin kutsuttu eponyymiarkontti antoi nimensä koko vuodella (tuolloin ei käytetty vuosilukuja). Muutoksen myötä Ateenassa siirryttiin myös historialliselle ajalle, toisin sanoen sen jälkeen tapahtumat voidaan ajoittaa vuosiin. Arkonttien luettelon ensimmäisenä esiintyy vuonna 683/682 eaa. nimi Kreon.