pienoiskuva|Vapauden aukio maaliskuussa 2005
Vapauden aukio (), jota kutsutaan myös Svetozar Miletićin eli Miletićin aukioksi, on Pohjois-Serbian itsehallinnollisen Vojvodinan maakunnan pääkaupungin Novi Sadin vanhan keskusta-alueen pääaukio.
Aukio on rakennettu 1700-luvulla ja sen reunoilla on rakennuksia sekä 1800-luvun lopulta että 1900-luvun alkupuolelta.
Sijainti Vapauden aukio sijaitsee Novi Sadin historiallisessa keskustassa. Aukion välittömään läheisyyteen jäävät Žarka Zrenjanina ja Uspenska-nimiset julkisen liikenteen pysäkit. Vapauden aukiolta piispan palatsille ulottuu yksi Novi Sadin vanhimmista kaduista Zmaj Jovina (), joka sai nykyisen ulkonäkönsä 1800-luvun toisella puoliskolla pommitusten jälkeisen jälleenrakennuksen aikana. Aukion vieressä sijaitsee Serbian kansallisteatteri, ja Danube-puisto on noin 7 minuutin kävelymatkan päässä.
Kuvaus Aukio syntyi samanaikaisesti itse kaupungin kanssa. Ensi alkuun kauppa- ja markkinapaikkana olleesta avokorttelista tuli aukio 1800-luvun puolivälissä. Koko olemassaolonsa aikana aukion nimeä on toistuvasti muutettu. Unkarin vallankumouksen aikaan vuonna 1849, kun Novi Sad tuhoutui melkein kokonaan, kaupunki päätettiin rakentaa uudelleen tuolloin voimassa olevien arkkitehtonisten perinteiden ja sääntöjen mukaisesti. Silloin sen keskusaukio nimettiin Itävalta-Unkarin keisarin Frans Joosefin mukaan. Tätä nimeä aukeama kantoi ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka. Uutta nimeä ’Vapautuksen aukio’ tai ’Vapautustori’ käytettiin vuoteen 1945, jolloin se muutettiin nykyiseksi ’Vapauden aukioksi’.
Aukio on osa jalankulkualuetta, joka jatkuu Zmaj Jovina -kadulle. Aukio on melko pieni, mutta siellä järjestetään mm. kaupungin uudenvuoden aaton viettoja. Sitä reunustavat muun muassa jugendtyylinen talous- ja liiketoimintapalatsi ”Rautamies” kupoleineen ja suuri osa kaupungin merkittävimmistä rakennuksista, kuten katolinen Marian nimen kirkko, uusrenessanssityylinen kaupungintalo, Vojvodinan pankki ja Vojvodina-hotelli, jotka luovat Vapauden aukion arkkitehtuurisen kokonaisuuden.
Aukion nähtävyydet ja merkkirakennukset Marian nimen kirkko
Novi Sadin kaupungintalo
Vojvođanska banka e. Vojvođanskan pankki
Svetozar Miletićin muistomerkki pienoiskuva|Svetozar Miletićin muistomerkki, v. 2006
Keskellä aukiota on kroatialaisen ja jugoslavialaisen kuvanveistäjän ja arkkitehdin Ivan Meštrovićin tekemä noin kolmekymmentä tonnia painava ja yli 7 metrin korkuinen muistomerkki Svetozar Miletićille. Hän oli serbipoliitikko ja lakimies 1800-luvun jälkipuoliskon Habsburgien monarkian vuosina. Miletić tuki vallankumouksellisia ja republikaanisia pyrkimyksiä ja toimi kahdesti (vuosina 1861–1862 ja 1867–1868) Novi Sadin pormestarina. Kuvanveistäjä Meštrović ja insinööri Milutin Tatić valitsivat muistomerkin sijainnin kaupungin pääaukiolta, nykyisen kaupungintalon edestä. Kun Miletić oli pormestari, kaupungintalo sijaitsi kuitenkin aivan eri paikassa. Svetozar Miletić pidätettiin, tuomittiin ja vangittiin poliittisen toimintansa takia montakin kertaa ja koska hän vietti useita vuosia vankilassa, hän sairastui ja jätti poliittisen toimintansa.
Miletićin pronssiveistos valettiin vuonna 1935 ja kiinnitettiin neliönmuotoiseen noin 2 metrin korkuiseen harmaagraniittijalustaan, jota joidenkin lähteiden mukaan pidettiin liian matalana ja pienenä suhteessa itse pronssiveistoksen kokoon. Veistos esittää Miletićiä aaltoilevaan viittaan pukeutuneena, ja hänen oikea kätensä on kohotettu ilmaan. Aukiolla oli jo valmiiksi Pyhän kolminaisuuden muistomerkki vuodelta 1781, ja se oli hyvin lähellä Miletićin muistomerkkiä varten valittua paikkaa. Roomalaiskatolisen kirkon jäsenet vastustivatkin tämän uskonnollisen symbolin poistamista. Ratkaisu löytyi, kun Pyhä kolminaisuus siirrettiin kymmenen metrin päähän aukion reunalle, lähelle Marian nimen kirkon keskusportaalia siihen saakka, kun se lopulta poistettiin.
pienoiskuva|vasen|Vapauden aukio ja Pyhän kolminaisuuden muistomerkki, v. 1900
Miletićin muistomerkki pystytettiin ensimmäisen kerran 1. tai 2. lokakuuta 1939. Vuonna 1941 muistomerkki purettiin ja piilotettiin Natsi-Saksan hyökkäyksiltä. Historioitsija Vaso Stajićin aloitteesta muistomerkki palautettiin entiselle paikalleen 1. joulukuuta 1944, mutta jalustasta tehtiin alkuperäistä hieman matalampi. Monumentin takia aukiota kutsutaan usein myös ”Miletićin aukioksi”. Miletićin muistomerkkiä ei koskaan pidetty taiteellisesti merkittävänä teoksena. Taideyhteisön ja kriitikoiden joukossa veistos ei saanut korkeita arvosanoja, ja vaikka tuohon aikaan taiteilija oli monumentaalisten patsaiden kuvanveistäjänä uransa huipulla, teosta kritisoitiin melko jyrkästi. Siitä huolimatta muistomerkki on pysynyt Novi Sadin tunnetuimpana symbolina ja kaupunkikuvaa hallitsevana elementtinä.
Miletićin muistomerkki määriteltiin kiinteäksi kulttuuriesineeksi vuodesta 1949 ja erittäin tärkeäksi kulttuurimonumentiksi vuodesta 1991 alkaen. Syksyllä 2020 Novi Sadin kaupungin kulttuurimonumenttien suojeluinstituutin toteuttaman muistomerkkien kunnostushankkeen yhteydessä patsaasta poistettiin kuparihapettumat ja se puhdistettiin noesta ja muusta liasta. Monumentin pronssiosien ja jalustan mekaaniset vauriot korjattiin.
Hotelli Vojvodina pienoiskuva|Hotelli Vojvodina toukokuussa vuonna 2020
Aukion reunalla osoitteessa Trg slobode 2 on 60 metriä pitkä Vojvodina-hotellin keltainen julkisivu, aukion pisin. Vojvodina on Novi Sadin vanhin ja ensimmäinen todellinen kaupunkihotelli, joka rakennettiin vuonna 1854 paikkaan, jossa vuodesta 1748 lähtien oli toiminut pubi tai panimo Hajlova pivara. Kun se vaurioitui pommituksissa vuonna 1848 ja paloi 1849, maan osti Johann Aigler, joka rakennutti myöhäisklassististyylisen eliittihotellin nimeltä "Hotel zur Kaiserin Elizabeth" Franz Joseph I:n vaimon nimen mukaan. Se oli ylellisesti varusteltu rakennus, josta tuli Novi Sadin herrasmiesten, boheemien ja taiteilijoiden suosittu kohtaamispaikka. Hotellilla oli oma sähkövalaistus jo vuodesta 1899, vaikka kaupungissa sähkövalot otettiin käyttöön vuosina 1909–1910.
Vuosisadan loppupuolella hotellin omisti Dunđerskin perhe, ja vuosina 1892–1895 sen sisäpihalle rakennettiin arkkitehti Vladimir Nikolićin piirtämä Dunđerski-teatteri (). Ensimmäinen näytelmä uudessa rakennuksessa esitettiin 4. helmikuuta. Rakennus oli ahdas, siinä oli 650 istumapaikkaa, ja se tuhoutui tulipalossa 23. tammikuuta 1928. Kuningas Aleksanteri I:n ja Marie von Hohenzollern-Sigmaringenin mentyä naimisiin vuonna 1922 hotelli sai nimekseen ”Kuningatar Marie”. Lakimies ja pankkiiri Gedeon Dunđerski kunnosti sen vuonna 1927 kaupungin parhaimmaksi majoituspaikaksi, jossa oli 60 modernisti sisustettua huonetta. Hotellin pohjakerroksessa oli kahvila, josta kehittyi kaupungin vetovoimainen keskus biljardi- ja korttipöytineen. Joidenkin lähteiden mukaan maailmansotien välisenä aikana suositun Štolòc-pubin lisäksi paikalla jatkoi kahvila. Hotellissa oli 75 hyvin varustettua huonetta, joissa oli kuuma ja kylmä vesi. Joidenkin lähteiden mukaan rakennuksessa toimi myös hajuste- ja tekstiilikauppa.
Toisen maailmansodan jälkeen hotelli kansallistettiin ja sen nimi muutettiin hotelli Vojvodinaksi, joksi sitä kutsutaan edelleen. Jonkin aikaa sodan jälkeen hotellin tiloissa järjestettiin tanssiaisia, konsertteja, teejuhlia ja edustustapaamisia, ja sen ravintola ”Keltainen sali” oli kaupungin ylellisin lounas- ja gaalapaikka, joka oli käytössä niin häitä kuin muitakin juhlia varten. Hotelli remontoitiin vuonna 1980 ja sen julkisivu kunnostettiin 1995. Vuonna 2009 hotelli myytiin huutokaupassa 136 miljoonalla dinaarilla serbialais-montenegrolaiselle yhteistyökumppanuudelle, joista toinen on suboticalainen hotelliyritys Palić ja toinen Budvassa päämajaansa pitävä matkailuyritys Maestral. Nykyään hotellissa on kauppakeskus, jossa on kauppoja, disko ja suuri puutarha. Vieraiden käytössä on 61 huonetta ja 98 vuodepaikkaa. Yli 150 vuoden pituisen historiansa aikana hotellin alkuperäinen julkisivu ei ole muuttunut. Se on isännöinyt monia kulttuurielämän henkilöitä ja kuuluisuuksia, kuten runoilija Laza Kostićia, kirjailija Miloš Crnjanskia ja Lajoš Zilahia, Montenegron herttua Marko Miljanovia ja prinssi Tomislav Karađorđevićia.
Tanurdžićin palatsi pienoiskuva|Tanurdžićin palatsi vuonna 2011
Tanurdžićin palatsi on novisadilaisen kauppiaan ja hyväntekijän Nikola Tanurdžićin (1887–1969) mukaan nimetty rakennus. Joidenkin lähteiden mukaan rakennuksessa on 4 200 neliömetriä huoneistoja, 3 070 neliömetriä liiketilaa ja 1 880 neliömetriä hotelli Putnikin tiloja. Rakennuksessa sijaitsi aikoinaan yksi Novi Sadin ensimmäisistä elokuvateattereista Reks, ja sinne perustettiin samanniminen hotelli vuonna 1939.
Nikola Tanurdžić osti vuonna 1932 huutokaupassa tontin, jossa oli München-nimisen pubin vaatimaton rakennus. Tontti maksoi Tanurdžićille neljä miljoonaa dinaaria. Pubin purkamisen jälkeen hän alkoi suunnitella liike- ja asuinrakennuksen rakentamista. Heinäkuussa 1931 Tanurdžić kilpailutti sellaisen monikäyttöisen rakennuksen suunnittelun, jossa olisi elokuvateatteri, hotelli ja kauppoja. Tanurdžić uskoi palatsin suunnittelun ystävälleen ja kokeneelle asuinrakennusten suunnittelijalle Đorđe Tabakovićille. Tabaković suunnitteli palatsin modernin Bauhaus-arkkitehtuurin tyyliin, ja siellä käytettiin ajanmukaisia teknisiä ratkaisuja. Rakennusmateriaaleina käytettiin betonia, terästä ja lasia.
Palatsi rakennettiin vuosina 1934–1936. Tontin maaperä oli hiekkaa, joten rakennuksen alle oli asennettava perustukseksi yli 100 cm paksu teräsbetonilaatta. Rakennuksessa oli viisi kerrosta, ja sen pohjakerroksessa 14 tilavaa liiketilaa. Muihin kerroksiin rakennettiin 35 asuntoa, joihin pääsi sisäpihan luhtikäytäviltä. Viidenteen kerrokseen sijoitettiin vahtimestarien tilat, pesulatilat ja muut aputilat. Rakennuksessa oli kolme erillistä lämmitysjärjestelmää ja erikoislaitteistoja kuumavesihuoltoa varten sekä kaksi hissiä vuokralaisille ja hotellivieraille. Palatsissa oli myös epätavallisen tilava noin 300 m²:n huoneisto, joka oli tarkoitettu Tanurdžićille. Tilava 105 metriä pitkä elokuvateatteri Rex sijaitsi palatsin keskiosassa ja sen saliin mahtui jopa 680 henkilöä.
Palatsin laajennus uskottiin alkuperäiselle arkkitehdille Tabakovićille. Rakennusta pidennettiin joko vuonna 1939 tai uusittiin vuosina 1940–1941. Sinne avattiin moderni hotelli Rex, jossa oli 45 hotellihuonetta, joissa oli kylpyhuone, puhelin, radio ja merkinantolaitteet. Pohjakerroksen aula oli vuorattu marmorilla, kun taas ravintolan sisäänkäynnillä käytettiin erityisen ylellistä ruotsalaista marmoria. Varakas Tanurdžić aikoi rakentaa kopion palatsista kadun toisella puolelle ja kattaa rakennusten välisen tilan lasikatolla. Se olisi ollut ensimmäinen kaltaisensa kauppakeskus Serbiassa, mutta toinen maailmansota ja uuden hallituksen saapuminen maahan keskeyttivät suunnitelmien toteutumisen.
Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1946 ja joidenkin mukaan 1948 palatsi ja koko Tanurdžićin omaisuus kansallistettiin ja takavarikoitiin lain nojalla, jolla yksityisistä yrityksistä tuli valtion omaisuutta. Tanurdžićin tavarat vietiin pois kuorma-autolla ja hän sekä hänen perheensä häädettiin palatsin asunnosta, johon asettui asumaan kolme upseeria. Tarinan mukaan kauppias Tanurdžić piilotti kuitenkin tärkeitä varaosia, esimerkiksi hissiin tarkoitettuja osia, joita ilman rakennuksessa esiintyi toiminallisia puutteita. Hänen onnistui myydä osat erittäin korkeaan hintaan, pelastua taloudellisista vaikeuksista ja taata hyvä elämä perheelleen. Myöhemmin vuonna 1981 Rex-hotelli uudelleennimettiin Putnik-hotelliksi. Vuonna 2009 seitsemän lykätyn huutokaupan jälkeen Putnik lopulta myytiin. Hotelli oli vaurioitunut vakavasti tulipalossa hieman yli vuotta aiemmin, ja sen osti sama konsortio, josta tuli myös Vojvodina-hotellin omistaja. Vuonna 2012 palautusvirasto suostui palauttamaan osan kiinteistöstä Tanurdžićin jälkeläisille.