Koala eli pussikarhu (Phascolarctos cinereus) on australialainen puissa elävä pussieläin. Se on koalojen heimon ainoa jäljellä oleva laji. Koala syö ravinnokseen eukalyptusten lehtiä. Lehdet ovat kuitupitoisia, vähäravinteisia ja vaikeasti sulavia, joten koala nukkuu suurimman osan päivästä säästäen näin energiaa. Koalan tunnistaa helposti kookkaasta kuonostaan.
Taksonomia Nimeäminen Lajin yleisnimen arvellaan yleisesti olevan peräisin jonkin Australian alkuperäiskansan lajista käyttämästä nimityksestä. Näitä nimityksiä ovat muun muassa colo, koolah, boorabee, karbor, colah ja kaola. Vaikka tarkkaa alkuperäistä nimitystä ei tiedetä, arvellaan nimen tarkoittavan alkuperäiskielellään ”ei juo”.
Koalan löytymisen jälkeen se kuvattiin vuonna 1808 vompattilajina. Ranskalainen eläintieteilijä ja anatomi Henri Marie Ducrotay de Blainville ehdotti 1816 koalan suvun nimeksi Phascolarctos,Lee & Carrick: History of discovery joka muodostuu kahdesta kreikan sanasta: phaskolos eli pussi ja arktos, joka tarkoittaa karhua. Vuotta myöhemmin Georg August Goldfuss käytti lajista kaksiosaista nimeä Lipurus cinereus, jossa ”cinereus” tarkoittaa tuhkanväristä. Tämän jälkeen suvun nimeksi ehdoteltiin myös nimiä Morodactylus ja Draximenus. Ranskalainen eläintieteilijä Anselme Gaëtan Desmarest ehdotti vuonna 1820 lajille nimeä Phascolarctos fuscus, René-Primevère Lesson vuonna 1827 nimeä Phascolarctos flindersii, vuosina 1825–1835 Frederick Griffith, Smith ja Pidgeon kannattivat nimeä Phascolarctos koala ja 1830 Burnett ehdotti nimeä Koala subiens. Lopulta nimeksi kuitenkin vakiintui de Blainvillen ehdottamasta suvun nimestä ja Goldfussin lajiosasta muodostunut Phascolarctos cinereus.
Alalajit Koalan jakaminen alalajeihin on edelleen kiistanalaista. Luonnontieteilijät eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä onko alalajeja kaksi vai kolme, tai siitä onko niitä yleensä ottaen ainoatakaan. Kolme alalajia on nimetty ja ne ovat 1923 nimetty Phascolarctos cinereus adjustus, 1935 nimetty Phascolarctos cinereus victor sekä Phascolarctos cinereus cinereus.Lee & Carrick: Classification Edellä mainituista Phascolarctos cinereus adjustus -alalajiksi on luokiteltu Queenslandissa, koalan esiintymisalueen pohjoisimmassa osassa elävä populaatio. Phascolarctos cinereus victor -alalajiin on katsottu kuuluvan Victorian osavaltion populaatio ja Phascolarctos cinereus cinereus -alalajiin on katsottu kuuluvan Uuden Etelä-Walesin alueen populaatio. Alalajien eroja ovat aikuisten yksilöiden koko: eteläiset koalat ovat huomattavasti pohjoisia yksilöitä isompia, sekä koalan turkki: eteläisten koaloiden turkki on pohjoisia yksilöitä tiheämpää ja usein myös ruskeampaa.
Anatomia ja fysiologia pienoiskuva|200px|left|Koalalla on eturaajoissaan kaksi "peukaloa", joiden avulla se saa kiivetessään tukevan otteen puusta.
Koala on pussieläimeksi keskikokoinen ja sen ruumista peittää paksu turkki. Karvapeite on väriltään harmaa tai ruskea ja siinä voi olla valkoista.Lee & Carrick: External Characteristics Albiinot ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.Sharp, s. 76–77 Koalan turkkia pidetään lämmöneristyskyvyltään yhtenä eläinkunnan parhaista.Sharp, s. 46 Aikuinen koala kasvaa keskimäärin noin 70–80 cm:n pituiseksi. Urokset voivat olla jopa puolet naaraita suurempia. Koalan pää on muuhun ruumiiseen verrattuna iso ja sillä on huomattavan kokoinen nenä sekä isot karvaiset korvat. Silmät ovat eteenpäin suuntautuneet ja otsa on korkea. Muista puissa elävistä pussieläimistä poiketen koalalla ei ole häntää. Sillä on vain 11 kylkiluuta, eikä ollenkaan polvilumpioitaLee & Carrick: LocomotionLee & Carrick: Skeletal System
Koalan etu- ja takaraajat ovat suurin piirtein yhtä pitkät ja kaikissa raajoissa on viisi varvasta. Takajaloissa kaksi varvasta on kuitenkin kasvanut yhteen. Etutassujen varpaista kaksi sijaitsee hieman erillään muista varpaista niin, että koalan tarttuessa kiinni puunoksaan kaksi varvasta sijoittuvat toiselle puolen oksaa kuin loput kolme. Syntynyt ote on tukeva ja sopii erityisen hyvin kiipeämiseen ja oksaan tarrautumiseen. Takajalkojen suurinta varvasta lukuun ottamatta kaikissa tassujen varpaissa on pitkät terävät kynnet. Yhteen kasvaneissa varpaissa on kaksi kynttä. Koala on yksi harvoista ei-kädellisistä eläinlajeista, joilla on sormenjäljet.
Koalan silmien pupillit ovat muista pussieläimistä poiketen pystysuorat viillot.Lee & Carrick: Sense Organs and Nervous System Sen näköaisti on heikko, mutta kuulo- ja hajuaistit ovat hyvin kehittyneet. Koalan aivot ovat sen pään kokoon suhteutettuna pienet. Nenää peittää pehmeä, nahkea ja tumma iho.Sharp, s. 33 Koalan ruumis on hyvin lihaksikas, sillä se on sopeutunut jatkuvaan kiipeilyyn. Hartialihas ei ole jakautunut. Uroskoaloilla on rinnassaan noin 85 mm korkea ja 50 mm leveä hajurauhanen.Lee & Carrick: Endocrine and Exocrine Systems Naaraskoalalla on vatsan puolella pussi, jossa se kantaa poikasiaan. Pussin sisällä on kaksi nisää ja pussin suulla on vahva sulkijalihas, joka estää pussia avautumasta.Lee & Carrick: Body Wall Koalan ruoansulatusjärjestelmä on monimutkainen ja kehittynyt, sillä sen täytyy kyetä käsittelemään eukalyptusten sisältämiä myrkkyjä. Koalan umpisuoli on jopa kaksi metriä pitkä ja sen halkaisija on 10 cm.Sharp, s. 48
Koalan aineenvaihdunta on hidasta ja ruumiinlämpö on keskimäärin 36,6 °C, joka on matalampi kuin istukkanisäkkäillä. Koala sietää mataliakin lämpötiloja ja hypotermia iskee siihen vasta ruumiinlämmön pudotessa alle 29 °C.Lee & Carrick: Respiration Koaloilla on sinusarytmia eli sen hengitystahti ja pulssi eivät kulje samassa tahdissa. Pulssin on kuitenkin arvioitu olevan 70–140 lyöntiä minuutissa. Vankeudessa elävillä yksilöillä leposyke voi normaalioloissa olla 60–80.Lee & Carrick: Circulatory System Levossa koalan hengitysnopeus on noin 10–11 hengenvetoa minuutissa. Koalat säätelevät ruumiinlämpöään läähättämällä, jolloin hengitysnopeus voi nousta jopa 230 hengenvetoon minuutissa.
Kanta pienoiskuva|Koalan tassut ovat kehittyneet kiipeämistä ja tarrautumista varten.
Koaloiden historiallisesta levinneisyydestä tai lukumääristä ei ole tarkkaa tietoa. Tutkijat kuitenkin arvioivat koaloiden määrän supistuneen 50–90 % eurooppalaisten uudisasukkaiden saapumisen jälkeen. Eurooppalaisten uudisasukkaiden tekemä ensimmäinen merkintä koaloista on vuodelta 1798 eli vasta kymmenen vuotta ensimmäisten uudisasukkaiden saapumisen jälkeen.Lee & Carrick: History of Discovery Aikaisemmin koalat olivat yksi Australian alkuperäiskansojen ravintonaan käyttämistä eläimistä, mutta niiden metsästys ei rikkonut koalapopulaation tasapainoa. Eurooppalaiset alkoivat kuitenkin metsästää koaloita niiden turkin vuoksi ja 1800-luvun lopusta 1900-luvun alkuun noin kolme miljoonaa turkkia päätyi myytiin.Lee & Carrick: Economic Significance Etelä-Australian koalat metsästettiin sukupuuttoon ja Victorian populaatio hyvin lähelle katoamista. Lajin katoamista on pyritty paikkaamaan siirtämällä koaloita muilta alueilta niille alueille, joilta laji on kadonnut. Koalaoiden uudelleensijoittaminen on aiheuttanut joidenkin, erityisesti saarissa sijaitsevien alueiden ylikuormituksen koaloiden määrän lisääntyessä yli alueen ylläpitokapasiteetin.
Koala elää metsäisillä alueilla Australian itä- ja eteläosissa Atherton Tablelandiltä Victorian rannikolle.Sharp, s.49 Laji elää myös muutamilla lähisaarilla, kuten Kengurusaarella. Australian osavaltioista koalaoita tavataan Queenslandin, Uuden Etelä-Walesin, Victorian ja Etelä-Australian alueilla. Niitä ei kuitenkaan esiinny tasaisesti koko alueella vaan ne ovat pirstaloituneet erillisiksi populaatioiksi. Queenslandin osavaltiossa arvellaan 1900-luvun alussa olleen miljoonia koaloita, mutta nykyinen kanta koostuu vain arviolta 100 000–300 000 yksilöstä. Australian Koala Foundation on arvellut vapaudessa elävien koaloiden määräksi jotain 45 000 ja 80 000 välillä.Sharp, s. 53 Australian Koala Foundationin antamia lukuja on kritisoitu liian pieniksi. Järjestö ilmoittaa lukujen sisältävän vain populaatiot, joita voi terveen genetiikan kannalta pitää vakaina ja pysyvinä populaatioina.
Elintavat pienoiskuva|Kylmällä ilmalla koala pyrkii pitämään itsensä lämpimänä käpertymällä palloksi.
Koala on pääsääntöisesti yöeläin. Koala kiipeää ja laskeutuu puista aina pää ylöspäin. Koala elää pääsääntöisesti puissa, mutta se saattaa välillä laskeutua maahan esimerkiksi siirtyessään puusta toiseen. Maassa liikkuessaan se kävelee liikuttaen vuorotellen vastakkaisten puolien etu- ja takajalkoja. Juostessa liikkuminen tapahtuu niin että molemmat etujalat ja molemmat takajalat käyvät maassa vuorotellen. Koalat osaavat uida, mutta se ei ole niiden yleinen liikkumatapa. Koala ui vain, mikäli yksilön elinalue sitä vaatii.Sharp: s. 42–43
Koala viettää noin 20 tuntia päivästä nukkumalla tai lepäämällä. Se etsii kotipuustaan sopivan oksan tai oksanhaaran, jossa se kykenee lepäämään mukavassa asennossa. Kylmällä säällä koala käpertyy pieneksi mytyksi, jolloin kylmyydelle altistuu mahdollisimman pieni osa sen pinta-alasta. Kuumalla ilmalla koala päinvastoin pyrkii asettumaan niin että sen pinta-ala on mahdollisimman suuri, esimerkiksi levittämällä raajansa levälleen.
Lisääntyminen pienoiskuva|200px|left|Koalaemo kantaa pentua pussissaan.
Koalat saavuttavat sukukypsyytensä toisena elinvuonnaan.Sharp, s. 34 Urokset kuitenkin lisääntyvät ensimmäisen kerran neljävuotiaina tai myöhemmin, koska koalapopulaation hierarkia ei salli niiden pariutua aikaisemmin. Koaloiden lisääntymiskausi sijoittuu kevät- ja kesäkuukausille eli Australiassa noin syyskuusta maaliskuuhun. Naaraiden kiima kestää noin 35 päivää ja sillä voi lisääntymiskauden aikana olla useita kiimoja. Synnytyksiä on kauden aikana kuitenkin vain yksi. Naaras saa pääsääntöisesti yhden poikasen kerrallaan. Myös kaksoset ovat mahdollisia, mutta toinen niistä useimmiten menehtyy poikasten kasvaessa ja yhden poikasen viedessä emon pussista kaiken tilan.Sharp, s. 67–69
Naaras synnyttää jälkeläisensä 35 vuorokauden kuluttua hedelmöityksestä. Vastasyntynyt poikanen on noin kaksi senttiä pitkä ja painaa alle gramman. Se on karvaton ja sokea. Se ryömii emonsa vatsapuolen pussiin ilman apua ja tarrautuu kiinni toiseen nisään seitsemän kuukauden ajaksi. Poikasen siirtymisen ajan emo istuu paikallaan, jalat levällään niin ettei mitään ole poikasen tiellä. Emo imettää poikasta kuudesta seitsemään kuukautta. Poikasen kehitys on muiden pussieläinten kehitystä hitaampaa, koska koalaemo pyrkii, ravinnosta saamansa vähäisen energiamäärän vuoksi, säästelemään energiaansa. Poikanen alkaa kurkkia ulos pussista ensimmäistä kertaa noin viikolla 22, jolloin sen silmät avautuvat. 22–30 viikkojen aikana poikanen alkaa syödä maidon lisäksi emon tuottamaa löysää ulostetta, jota kutsutaan Australiassa nimellä pap. Uusi ravinto sisältää emon elimistössä olevia mikro-organismeja, joita poikasen elimistö tarvitsee kyetäkseen sulattamaan eukalyptuksen lehtiä. Tämän tarkoitus on valmistaa poikasen elimistö eukalyptuksen lehtiin. Kun pussi alkaa käydä jälkeläiselle ahtaaksi, poikanen kapuaa emonsa selkään. Tämänkin jälkeen emo imettää poikasta vuoden ikäiseksi asti. Poikanen pysyy emonsa luona kunnes tämä saa uuden poikasen. Koaloiden on arveltu adoptoivan itselleen muiden koaloiden poikasia, mikäli tämä on menettänyt oman emonsa. Vankeudessa elävät koalaemot voivat myös väliaikaisesti kantaa selässään myös muita kuin omaa poikastaan.Sharp, s. 70–71
Ravinto pienoiskuva|Koalan ravinto koostuu pääosin eukalyptuksen lehdistä.