pienoiskuva|Matjoi Plattonen kuvattuna vuonna 1908 Suistamon Loimolassa. Matjoi Plattonen (6. joulukuuta 1842 SuistamoRäty-Hämäläinen 1993, s. 5. – 28. syyskuuta 1928 SuistamoRäty-Hämäläinen 1993, s. 70.) oli karjalainen kuuluisa itkuvirsien taitaja Suistamon Loimolasta. Häntä arvostettiin kovasti 1900-luvun alkupuolella karjalaisesta kansanrunoudesta innostuneissa akateemisissa piireissä. Hänestä käytettiin usein nimeä Karjalan äiti. Plattonen esiintyi vuonna 1920 valmistuneessa, Suojärven häärituaaleja esittelevässä elokuvassa Häidenvietto Karjalan runomailla. Matjoi Plattonen herätti huomiota paitsi laajalla itkuvirsiohjelmistollaan ja kyvyllään sepittää uusia itkuja, myös luontevan varmalla ja vapautuneella esiintymisellään.Tenhunen 2006, s. 151.
Plattoselle pystytettiin muistokivi Suistamon kirkonkylään ennen sotia, mutta vuonna 1941 suomalaiset sotilaat löysivät kiven tahallisesti kaadettuna ja särkyneenäSulo Kolkka: Savuavaa Suistamoa/TK-rintamakirjeenvaihtajat etulinjoilla 2: Motteja lauotaan.
Tausta Matjoi (Matrouna Oleksouna) Plattonen o.s. Sotikow syntyi Suistamolla Loimolan kylässä ja asui siellä koko elämänsä ajan.Tenhunen 2006, s. 85. Hän oli Sotikaisten kuulua laulajasukua.Räty-Hämäläinen 1993, s. 12, 14. Hänen isänsä oli talollinen Aleksei Ivaninpoika Sotikainen ja äitinsä Anna Jefimova Koirivaaran kylästä. Runonlaulaja Ondrei Sotikaisen veli Ivan (Iivi) oli hänen isoisänsä ja Ondrein tyttärenpoika Iivana Onoila hänen pikkuserkkunsa.Haavio 1985, s. 226. Matjoi Plattonen solmi avioliiton loimolalaisen talonpojan Nikitin ”Mikki” Plattosen kanssa vuonna 1864 ja muutti miniäksi Jehimalan talon suurperheeseen.Tenhunen 2006, s. 88. Avioparille syntyi viisi lasta, joista aikuisiän saavuttivat Iivana (Iivi), Vasili (Vasa) ja Anna.Räty-Hämäläinen 1993, s. 1. Nikitin Plattonen kuoli vuonna 1879, jolloin Matjoi Plattonen jäi leskeksi ja viiden lapsen yksinhuoltajaksi.Tenhunen 2006, s. 89. Hän ei mennyt uudestaan naimisiin.Räty-Hämäläinen 1993, s. 21. Vanhimman poikansa Ivanin avioiduttua vuonna 1895 hän vietti loppuelämänsä tämän perheessä.
Äänellä itkijä omassa yhteisössään Matjoi Plattonen toimi oman emännän työnsä ohella itkijänä.Tenhunen 2006, s. 153. Hän esiintyi julkisesti kotikylässään jo 15-vuotiaana, jolloin hän äitinsä hautajaisissa saatteli tätä kuolinitkuilla.Räty-Hämäläinen 1993, s. 18. Hääitkut hän yleisestä tavasta poiketen esitti omissa häissään itse. Matjoi Plattosen on kerrottu sepittäneen itkujensa sanat samalla kun lauloi.Tenhunen 2006, s. 275. Hänen monipuoliseen suullisen perinteen varastoonsa kuului itkujen lisäksi lauluja, karjankutsuja, huuteluita, manauksia, loitsuja ja runolauluja.Tenhunen 2006, s. 125. Kuten muutkin rajakarjalaiset runojen ja itkuvirsien taitajat, Matjoi Plattonen kuului ortodoksiseen kirkkoon, joka tavallisesti oli sallinut lukutaidottoman kansan pitää vanhat tapansa ja käsityksensä.Räty-Hämäläinen 1993, s. 63.Tenhunen 2006, s. 92. Harras kristillisyys ja kansanomaiset uskomukset elivät rinnakkain Matjoi Plattosen uskonnollisessa maailmankuvassa. Hän sovelsi yhtä lailla kristillistä perinnettä ja luonnonuskoa niin omassa elämässään kuin roolissaan itkijänä ja perinteentaitajana.Tenhunen 2006, s. 92–93. Syvän uskonnollisuuden on sanottu vaikuttaneen hänen valoisuuteensa ja tasapainoisuuteensa.Räty-Hämäläinen 1993, s. 62.
Matjo Plattonen toimi kotikylässään myös lapsenpäästäjänä, keväisin karjan ulossiunaajana ja sairauksien parantajana.Tenhunen 2006, s. 90–92.Räty-Hämäläinen 1996, s. 269. Tavanomaisten arkiaskareiden lisäksi hän kalasti vetämällä nuottaa. Plattonen jäi vaille kirjasivistystä, sillä hän ei päässyt Suistamolla kouluun tilanpuutteen vuoksi. Sen sijaan hänellä oli muistissaan ehtymätön varasto satuja ja ”suakkunoita”, joita hän iltapuhteilla kertoi.Räty-Hämäläinen 1993, s. 22.
Maineikas esiintyjä ja tutkimuksen kohde pienoiskuva|Matjoi Plattonen laulamassa Norjan kuningas Haakonille ja presidentti Relanderille valtiovierailun yhteydessä kesäkuussa 1928, Helsingin Kaivopuistossa.|alt= Matjoi Plattonen oli jo suuresti arvostettu ja kokenut itkijä omassa yhteisössään, kun nuori Iivo Härkönen tapasi hänet kesällä 1900 runonkeruumatkallaan Raja-Karjalaan. Härkönen tosin merkitsi häneltä muistiin itkuvirsien sijasta tuutulauluja, leikkilauluja ja yhden loitsun.Tenhunen 2006, s. 93. Ensimmäisen kerran Matjoi Plattosen itkuvirsiä tallensi Matti Kaisla vuonna 1908, mutta estradilaulajana hänet teki tunnetuksi musiikkitieteilijä, etnomusikologi A. O. Väisänen, joka tallensi häneltä mittavan määrän itkuvirsiäTenhunen 2006, s. 24. vuosina 1916–1917 ja toimi siitä lähtien hänen managerinaan yhteensä 12 vuotta.Tenhunen 2006, s. 17, 20. Väisänen merkitsi muistiin ja äänitti myös Plattosen paimen- ja runosävelmiä, kommentteja ja itkusanojen suomennoksia.
Matjoi Plattonen teki vaikutuksen suuremmilla ja pienemmillä esiintymislavoilla paitsi itkutaidoillaan myös persoonallisella olemuksellaan.Tenhunen 2006, s. 144. Pienissä epämuodollisemmissa tilaisuuksissa hän soitti myös taitavasti itse tekemäänsä nelireikäistä ruokopilliä eli kazaa.Räty-Hämäläinen 1996, s. 271.Tenhunen 2006, s. 123. Hänellä oli niin ikään tapana laatia kiitoslauluja ja tervehdyksiä esiintymismatkojensa yhteydessä tapaamilleen merkkihenkilöille ja tukijoilleen.Tenhunen 2006, s. 119, 123, 150.
Matjoi Plattonen esiintyi Sortavalan laulujuhlilla vuonna 1906 yhdessä Matrona Kyyrösen ja Irinja Tarosen kanssa.Tenhunen 2006, s. 94, 96–97. Vuonna 1911 hän oli esiintyjien joukossa Kalevalaseuran Suistamolla järjestämässä kanteleensoitto- ja runonlaulujuhlassa, missä hän tapasi myös Akseli Gallen-Kallelan.Räty-Hämäläinen 1993, s. 33–36. A. O. Väisäsen kanssa ystävystyttyäänVäisänen, A. O.: Muistemia (II osa). Kalevalaseuran vuosikirja 50, s. 50–74. Helsinki 1970. Verkkoversio (PDF) hän alkoi saada julkisuutta valtakunnallisessa lehdistössä.Tenhunen 2006, s. 105. Kansatieteilijä U. T. Sireliuksen filmiin Häiden vietto Karjalan runomailla Väisänen, joka ohjasi filmin, valitsi hänet yhteen pääosista, morsiamen tädiksi ja itkettäjäksi.Tenhunen 2006, s. 109. Kansatieteellistä filmiä esitettiin Suomen suurimpien kaupunkien lisäksi myös ulkomailla, siellä englanninkielisin tekstein ja nimellä Wedding in poetic Carelia.Tenhunen 2006, s. 116. Filmin Suojärvellä tapahtuneissa kuvauksissa vuonna 1920 Sirelius tallensi Matjoi Plattoselta myös aineistoa Suistamon kansanomaisista parannus- ja lääkintätavoista sekä vainajien muistajaisista ja julkaisi tietoja myöhemmin artikkeleissaan ja teoksessaan Suomen kansanomaista kulttuuria 2.Tenhunen 2006, s. 112.
Helsingissä Kansanvalistusseuran nelipäiväisillä laulu- ja soittojuhlilla vuonna 1921 Matjoi Plattonen esitti karjankutsuja ja itkuvirsiä.Tenhunen 2006, s. 119.
Vuonna 1924 opetusministeriö myönsi Kalevalaseuran esittämänä Matjoi Plattoselle ja kolmelle muulle karjalaiselle runonlaulajalle valtioneläkkeen, jonka Plattonen katsoi velvoittavan esiintymisiin vielä korkeassa iässä.Tenhunen 2006, s. 120.Räty-Hämäläinen 1993, s. 50, 55.
Runonlaulaja Iivana Onoilan hautajaisissa Suistamolla vuonna 1924 hautajaisvieraiden lisäksi joukko helsinkiläisiä toimittajia seurasi, kun Matjoi Plattonen lauloi autenttisessa tilanteessa asiaankuuluvat itkut kalmiston portilla ja haudalla.
Vuonna 1925 järjestetyssä Suomen punaisen ristin suurtapahtumassa Plattonen itki äänellä Seurasaaren ulkomuseossa sen perustajan A. O. Heikelin haudalla.Tenhunen 2006, s. 121. Tällä matkalla hän tapasi kirjailija Maila Talvion, joka itkijävaimon taidoista ja persoonallisuudesta vaikuttuneena vertasi lehdistössä ja radiossa Plattosta taiteilijana näyttelijä Ida Aalbergiin.Tenhunen 2006, s. 123–126.
Sortavalan komipäiväisillä laulu- ja soittojuhlilla vuonna 1926 Matjoi Plattonen kuului pääesiintyjiin.Tenhunen 2006, s. 127–130. Hän tapasi siellä presidentti Relanderin, joka oli kuuntelemassa itkijää.Tenhunen 2006, s. 129. Julkiset esiintymiset jatkuivat Karjalan sivistysseuran suistamolaisille runonlaulajille pystyttämien veistosten paljastustilaisuuksien juhlallisuuksissa Suistamolla vuonna 1927 ja Kalevalan päivän heimojuhlassa Sortavalan seminaarilla vuonna 1928.Tenhunen 2006, s. 130–131. Jälkimmäisessä Matjoi teki suuren vaikutuksen Kalevalan unkariksi kääntäneeseen Béla Vikáriin esittämällä hänelle laatimansa tervehdysvirren.
Matjoi Plattosen viimeisestä esiintymisestä Budapestissä 3. suomalais-ugrilaisessa kulttuurikongressissa, jonne hän 85 vuoden iästään huolimatta matkusti, tuli hänen uransa kohokohta.Räty-Hämäläinen 1993, s. 50. Saavuttuaan Helsinkiin hän esitti Suomessa valtiovierailulla olleelle Norjan kuninkaalle Haakonille kunniavirren Kaivopuistossa Kansallismuseosta saadussa muinaiskarjalaisessa esiintymispuvussaan.Räty-Hämäläinen 1993, s. 54.Tenhunen 2006, s. 133–135. Näyttelijä Elli Tompuri, jonka luona Matjoi vietti päivän ennen Unkariin lähtöään kertoen elämästään ja Karjalan kansasta, kuvasi todellisena taiteilijana pitämänsä itkijänaisen tapaamista unohtumattomana elämyksenä.Tenhunen 2006, s. 136.Räty-Hämäläinen 1993, s. 40–42.
Budapestin kulttuurikongressissa Matjoi Plattosen useista esityksistä suurimman vaikutuksen kuulijoihin teki ”Kiitosvirsi Unkarille”, jonka Kantelettaren kääntänyt runoilija Aladár Bán selosti yleisölle unkariksi.Räty-Hämäläinen 1993, s. 58–59.Tenhunen 2006, s. 139. Useat arvohenkilöt halusivat tavata suomalaisen kalevalalaulajan, ja hän osallistui kunniavieraana niin pääministerin kuin kirjailijoiden kutsuihin käyttäytyen yhtä luontevan arvokkaasti ja välittömän sydämellisesti kuin aina muulloinkin.Räty-Hämäläinen 1993, s. 29–33.Tenhunen 2006, s. 139–141.Räty-Hämäläinen 1993, s. 59. Budapestissä Matjoi Plattonen sai kunnianimensä Karjalan äiti, jolla häntä ruvettiin myös Suomessa kutsumaan.
Unkarin-matkalta palattuaan siihen saakka harvinaisen terve itkijä joutui vuoteenomaksi, ja kolme kuukautta sairasteltuaan hän kuoli kotonaan.Räty-Hämäläinen 1993, s. 61.Tenhunen 2006, s. 142. Hänet haudattiin Suistamon vanhaan kalmistoon, jonne myös Iivana Onoila ja Teppo Jänis oli haudattu.
Suistamon vanhalla hautausmaalla paljastettiin 1. heinäkuuta 1935 Kalevalaseuran hankkima ja kuvanveistäjä Alpo Sailon tekemä Matjoi Plattosen valkoinen graniittinen muistokivi. Tilaisuudessa oli läsnä myös Sortavalan Kalevalajuhlilla olleita ulkomaisia vieraita, muun muassa Kalevalan kääntäjä ja tutkija tohtori F. Ohrt, professori Julius Mark ja tohtori Hans Grellman. Muistopuheen piti Kalevalaseuran edustaja maisteri A. O. Väisänen.Runolaulajan muistokivi paljastettu Suistamolla, Käkisalmen Sanomat, 04.07.1935, nro 71, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistotMatjoi Plattosen patsasta paljastamassa, Laatokka, 04.07.1935, nro 77, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Lähteet
Räty-Hämäläinen, Aino: ”Matjoi Plattonen, taitaja ja taiteilija”. Julkaisussa
Patsas Matjoi Plattosen haudalle. Viena-Aunus, 1935, nro 8–9, s. 111. Artikkelin verkkoversio Matjoi Plattonen. (muistokirjoitus) Laatokka, 2.10.1928, nro 113, s. 2. Sulo Kolkka: Savuavaa Suistamoa/TK-rintamakirjeenvaihtajat etulinjoilla 2: Motteja lauotaan
Viitteet
Aiheesta muualla Runonlaulajakaartin viimeisiä, Kansan kuvalehti, 23.09.1927, nro 38, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Runonlaulajan viimeinen matka, Suomen Kuvalehti, 20.10.1928, nro 43, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Runonlaulajat Luokka:Vuonna 1842 syntyneet Luokka:Vuonna 1928 kuolleet