Karulan kansallispuisto () on Valgan ja Võrun maakuntien rajalla sijaitseva Viron eteläisin, pienin ja mäkisin kansallispuisto.
Karulan maastonsuojelualue perustettiin jääkauden muovaamalle samannimiselle ylängölle Viron SNT:n ministerineuvoston määräyksellä 24. syyskuuta 1979 elvyttämään Etelä-Viron maaseutukulttuuria. Kansallispuiston statuksen alue sai tasavallan hallituksen 8. joulukuuta 1993 annetulla määräyksellä koskien «Soomaan, Vilsandin ja Karulan kansallispuiston muodostamista». Nykyisin puisto on Karulan luonto- ja lintualueeseen kuuluvana osa eurooppalaista Natura 2000 -hanketta.
Karulan kansallispuisto on perustettu sekä suojeltujen lajien elinympäristöksi että Etelä-Viron syrjäseuduille ominaisten metsä- ja järvimaisemien, maastomuotojen, luonnon- ja kulttuuriperinnön suojelua ja tutkimista varten.
Sijainti Karulan kansallispuisto sijaitsee 35 tuhannen hehtaarin kokoisella Karulan ylängöllä, joka rajoittuu Otepään ylänköön ja ulottuu Latviaan saakka. Suojelualue yltää
• sekä Valgamaalla Karulan kunnan Lustin (Lustimõisan), Lüllemäen, Rebasemõisan (Rebäsemõisan) ja Valtinan ja Valgan kunnan Koobassaaren (Koobassaarõn) ja Harglan (Harglõn) kylään • että Võrumaalla Antslan kunnan Haabsaaren (Haabsaarõn), Jõeperan (Jõeperä), Kaikan, Litsmetsan, Mähklin, Soomen, Tsoorun Viirapalun ja Ähijärven, Mõnisten kunnan Koemetsan ja Varstun kunnan Vana-Roosan kylään.
Karula sijaitsee noin 40 kilometrin päässä rajakaupungista Valga ja noin 50 km:n etäisyydellä Otepäältä.
Nimi Karula on vanhan pitäjäkunnan nimi, jonka uskotaan olevan peräisin sanasta (karu) tai (ankara, vaikeakulkuinen) kuvaamaan paikallisia kukkuloita, joita on vaikea viljellä ja joille ei ole helppoa pääsyä. Karulan ylämaa on Otepään ja Haanjan ylänköä paljon matalampi, mutta sillä on samanlainen maankohoumien ja vaarojen muodostama epätasainen maastonpiirre. Siinä usein 10–25 metrin korkuisia harjuja voi olla kaksi tai kolme lähekkäin ja alueella on lukuisia laaksoja. Sen vuoksi alue on runsasjärvinen, soista, lammista, järvistä ja maatilamaisemista koostuvaa kumpumaastoa, jossa korkein huippu on Lüllemäen lähistöllä sijaitseva 137 metrin korkuinen Rebasemõisan Tornimägi (Tornimäki). Kansallispuistoon kuuluu ylängön 60:stä 40 järveä, joista 2 on nimettömiä, ja joissa yhteistä on se, että vähemmän löytyy hiekkarantaa, mutta niiden matalat ja mutaiset pohjat ovat suotuisaa kasvupaikkaa usealle kasvilajille. Soiset valuma-alueet tuottavat runsaasti humusaineita veteen ja siksi usea tämän kupolialueen alun perin runsasravinteinen järvi on saavuttanut sekaravinteisuuden kehitysvaiheen.
Karulan kansallispuistossa on monia vaellusreittejä ja puistoa esittelevä infokeskus sijaitsee alueen suurimman järven Ähijärven (176 ha) rannalla. Kuvaus Karulan kansallispuistoon kuuluu sekä luonnon- että perintömaisemia ja sen pinta-ala on 123 km² tai 12364,3 hehtaaria. Alueesta 11 976,0 ha on maa- ja 388,3 ha vesialueita. Asutusta on suojelualueen pohjoisosassa ja sen eteläosa on enimmäkseen luonnon- ja metsämaisemaa. Asukkaita yhteensä on noin 200.
Kansallispuistoon kuuluvat Pautsjärven ja Kaadsijärven luonnonreservaatit (yhteensä 181,6 ha), 27 erityistä suoja- ja 12 ympäröivää vyöhykettä. Korkeampia kasveja Karulan kansallispuistossa kasvaa lähes 300 eri lajia. Kansallispuisto on 157 lintu-, 7 sammakkoeläin-, 5 matelija- ja 42 nisäkäslajin asuinpaikka. Karulan luonnonsuojelualue on perustettu mustahaikaran, pikkukilju- ja kalakotkien, metson, luhtahuitin, ruisrääkän, kurjen, mehiläis- ja ruskosuohaukkojen, teeren, kalatiiran, valkoselkä-, pohjan- ja harmaapäätikkojen, palokärjen, varpus- ja viirupöllöjen, kehrääjän, kangaskiurun, kirjokertun, pikkusiepon, pyyn ja pikkulepinkäisen suojelua varten. Kansallispuiston harvinaisin pesimälaji on mustahaikara, jolla on täällä noin 5 pesäpaikkaa ja se on korkein pesimistiheys Virossa. Harvinaisten joukkoon kuuluvat myös harmaahaikara, kattohaikara, kalasääksi ja pikkukotka.
Karulan kansallispuiston tyypillisimmät nisäkkäät ovat hirvi, villivuohi, villisika ja ilves. Yleisimmät pienet nisäkkäät ovat kettu, fretti, saukko, minkki, mäyrä, rusakko, metsäjänis ja orava. Kansallispuisto on myös sopiva elinympäristö majaville, joita täällä on paljon. Karulan ainoa suojelunalainen nisäkäs on saukko. Suojelujärjestelyhankkeessa ehdotetaan kaivajasammakon ja hietasisiliskon lisäämistä suojelunalaisten lajien joukkoon.
Järvistä suojelualaisina ovat hiekkapintaisten alueiden niukka- ja keskiravinteiset (mesotrofiset) keskikovavetiset ja kovavetiset, eutrofiset luonnon- ja dystrofiset järvet. Muista elinympäristöistä suojeltaviksi kuuluvat kalkkipintaiset kuivat niityt (tärkeät orkidean kasvualueet), lajirikkaat niityt huonolla kalkkikivimaalla, kosteutta rakastavat korkeanruohon- ja tulvaniityt, nurmipuntarpää- ja punaluppioniityt, lehdesniityt, uudistuvat rämeet, nevat, heteet ja lajirikkaat matalat suot, piirtoheinäkoostumukselliset eliöyhteisöt, vanhat luonnonmetsät, runsaan ruohokasvillisuuden kuusikot, harjujen ja moreenikumpujen havumetsät, soiden lehtimetsät, nevojen ja rämeiden puustot, luhta- ja rantametsät. Karulan kansallispuistossa ei ole suurempia jokia.
Suojeltaviin lajistoihin kuuluvat kiiltovalkku, hämeenkylmänkukka, lehtotikankontti ja idänverijuuri, sienistä hytymaljakas ja pursukääpä, rantanuoliainen, mutakala, isokultasiipi, täplälampikorento, isolampisukeltaja ja jättisukeltaja. thumb|left|Tornimäki ja Rebasemõisa näköalatorni Karulan kansallispuistossa on 10 tulentekopaikkaa: Ähijärven, Veskin, Alakonnun, Õdri I, Õdri II, Mäekonnun, Plaagin, Peräjärven, Ubajärven ja Rebasemõisan tulentekopaikka. Alueella on 5 opetus- ja matkareittiä: Karulan pitkä kävelyreitti (36 km), Peräjärven metsäreitti (4 km), Ähijärven polku (4 km), Rebäse-maisemareitti (7 km) ja lasten luontopolku-leikkipaikka (0,5 km). Pyöräilyreittejä on kaksi, pitempi on 38 km:n ja lyhyempi 15 km:n pituinen, ja alueella löytyy 2 puista näkötornia, Mäekonnu (25 m) ja Rebasemõisa (30 m). Kansallispuistossa on mahdollista leiriytyä Suuremäen leirintäalueella () Ähijärven kylässä ja Alakonnun, Ubajärven, Õdri I ja Mäekonnun tulentekopaikoilla, jossa löytyy suojainen laavu. Plaagin, Rebasemõisan ja Veskin tulentekopaikoilla saa telttailla. Puistossa on myös Kiven metsäkota, jossa on mahdollista viettää yö lauteilla vanhassa aitassa vailla lämmityssijaa.
Metsät Karulan kansallispuistosta 74% on puukasvustoaluetta ja siinä on 8972 hehtaaria koskematonta luonnonvaraista metsämaisemaa. Noin yli 60% tai jopa 70% kansallispuiston metsistä kuuluu reservaatteihin ja erityisiin suojavyöhykkeisiin. Noin 2866 hehtaarinen ikivanhojen luonnonmetsien alue puiston eteläosassa on Kaakkois-Viron suurin suojattu metsämassiivi ja lasketaan nykyisin erityisen arvokkaaksi. Se on ikiaikaista metsämaata, johon kuuluu myös Pautsjärven erityissuojelualue, ja jossa hirvet, villivuohet, villisiat, ilvekset, sudet ja karhut ovat löytäneet niille suotuisan elinympäristön.
Yli kolmasosa metsää on kuivia ja valorikkaita kohtalaisen kostealla tai vaihtelevasti kostealla hiekkaisella kalkkikivenmaaperällä kasvavia mänty- eli palumetsiä, joiden nimi on peräisin siinä yleisesti levinneestä puolukasta (). Männyn lisäksi täällä kasvaa metsäkuusia ja rauduskoivuja, puolukan lisäksi mustikkaa ja kanervaa, pensaskasveista katajia, vadelmia ja pihlajia. Keskeisimpiä Karulan asukkia ovat metso, helmipöllö, hietasisilisko ja kaivajasammakko ja suojelluista lajeista kalasääski, pikkukiljukotka ja Virossa harvinaistunut pesimälintu mustahaikara, jonka runsain populaatio asuu täällä. Kansallispuiston pohjoisilla ja itäisillä hedelmällisemmillä maaperillä esiintyy lehtipuumetsiä, joissa kasvaa kuusta, myös mänty, koivu, haapa, tammi, euroopanpähkinäpensaita, pihlaja ja paju. Näissä metsissä asuvat pohjantikka ja kanahaukka, jotka ovat harvinaisia muualla Euroopassa.
Järvet Mannerjäätikkö jätti painaumia, johon syntyivät järvet pohjana yleensä keskidevonikautinen punainen hiekkakivi. Kansallispuistossa on edustettuina suuri osa Viron erilaisista järvityypeistä: runsaasti ja vähän ravinteita sisältäviä ja tumma- että kirkasvärisiä järviä, joista suurin osa on ekologisesti hyvässä kunnossa. Karulan ylängöllä on 60 järveä, joista 40 sijaitsee kansallispuistossa ja joista kahdella nimi on tuntematon. Suojelualueen vesilähteitä ei ole yksityiskohtaisemmin tutkittu, mutta tiedetään, että niitä on yli kymmenen. Suurimmasta osasta järvistä on tullut soisia mataluutensa vuoksi, niillä on hetteikköinen ranta ja hiekkaisia uimarantoja on vähän. thumb|left|Ähijärvi thumb|left|Väikene Must- eli Mutajärvi Karulan pohjoisemmat järvet kuuluvat Ylä-Viron runsasravinteisten järvien alueelle, jossa kumpujen sisältämä moreeni sisältää karbonaattikiviä ja veden mineraalisuus on korkeampi. Harglan syvängön eteläisemmät järvet kuuluvat Kaakkois-Viron matala- ja humusravinteisten järvien alueelle. Kansallispuiston suurimpia järviä ovat Ähi-, Uba- ja Suur-Apja järv, keskikokoisten joukkoon kuuluvat Õdri, Kallõtõ tai Kallete, Mikilä, Rebäse- tai Rebase- ja Köstrijärv, puiston pienempiin kuuluvat Põrgu-, Väikene Must- ja Kaatsi Mustjärv. Põrgujärviä tiedetään täällä olevan kolme. Yksi niistä on aliasnimellä Konnumäe järv, pieni, mutta jopa 12 metriä syvä, vahvasti kerrostunut pehmeän veden järvensilmä.
Limnologit ovat arvioineet Ähi-, Must-, Õdri-, Uba- ja Suur-Apja järven, Suur ja Väikene Saarjärven erittäin tärkeiksi suojelukohteiksi. Ihmisen toiminnasta eniten kärsineinä pidetään Pehme- ja lähderikasta Köstrijärveä. Niin Suur kuin Väikene Pehmejärv melkein tyhjentyivät vedestään 1960-luvun alkupuolella liian lähellä kaivattujen metsien kuivausojien täyttymisen myötä. Paras veden läpinäkyvyys on mitattu lähde- ja umpijärvessä Rebäsejärv. Ubajärv, Õdri- ja Suur-Apja luonnonjärvet ovat luokiteltu hiekka-alueiden vähäravinteisiksi järviksi, joiden kokonaispinta-ala on 83,46 ha. Niukka- ja keskiravinteisiin kohtalaisen kovavetisiin kuuluu Väikene Mustjärv eli Mudajärv (Mutajärvi, 0,4 ha). Niukka- ja keskiravinteisiin kovavetisiin kuuluvat Kaadsi-, Köstri- (tai Köstre-), Lajassaarõ ja Kuikli järv, Ähijärve Peräjärv ja yksi nimeämätön järvi, joiden kokonaispinta-ala on 20,85 ha. Eutrofisiksi luonnonjärviksi luokitellaan Alakonnu, Kaadsi Must-, Karula Papi- ja Karula Savijärv, kalarikas ja erityisesti lahnajärvenä tunnettu Kallõtõ (t. Kallete), Mikilä, Kaug-, Küünimetsa, Sibula, Viitika, Linna-, Konnumäe, Rebäse-, Suur-Saar-, Väikene Pehme-, Ähi- ja Rebasemõisa kylän Vihmjärv. Niiden kokonaispinta-ala on 257,11 ha. Humusjärviä ovat Ahnõ-, Väikene Saar-, Pauts-, Põrgu-, Vahe-, Väiku-Apja ja Saarjärve Kogrõjärv ja yksi 11 suosilmäkkeestä koostuva nimeämätön järvi-elinympäristö, yhteensä kokonaispinta-alaa 17,14 ha.