Liikenne on ihmisten ja tavaroiden kuljettamista paikasta toiseen. Laajemmin määriteltynä liikenne voi tarkoittaa myös aineettomien asioiden liikuttelua, kuten maksu-, raha- ja tietoliikennettä. Liikennöintiin käytettäviä laitteita kutsutaan kulkuneuvoiksi.
Liikenne jaetaan kuljetusteiden mukaan maa-, vesi- ja ilmaliikenteeseen, joista maaliikenne jaetaan edelleen tie- ja raideliikenteeseen. Kuljetettavan kohteen mukaan liikenne voidaan jakaa matkustaja- ja tavaraliikenteeseen.
Tieliikenne
Tieliikenteen ajoneuvoja ovat matkustajaliikenteessä henkilöautot, moottoripyörät, polkupyörät ja bussit ja tavaraliikenteessä rekat, kuorma-autot ja pakettiautot. Lisäksi tiellä liikutaan ihmisvoimin (kävellen ja pyörällä) ja eläinten vetämissä ajoneuvoissa.
Maailmassa oli käytössä 947 miljoonaa henkilöautoa ja 335 miljoonaa tavarankuljetusajoneuvoa vuonna 2015. Autojen yhteismäärä ylitti miljardin vuonna 2011, ja sen ennustetaan kasvavan 2,5 miljardiin vuoteen 2050 mennessä.
Valtiot, joilla on maailman laajimmat tieverkot, kuuluvat myös väestöltään tai pinta-alaltaan maailman suurimpiin: Yhdysvallat, Kiina, Intia, Brasilia ja Venäjä.
Raideliikenne
Rautatieliikennettä hoitavat matkustajajunat ja tavarajunat. Muuta raideliikennettä edustavat raitiovaunut ja metrot.
Valtiot, joilla on maailman laajimmat rautatieverkot, kuuluvat myös väestöltään tai pinta-alaltaan maailman suurimpiin: Yhdysvallat, Kiina, Venäjä, Intia ja Kanada. Maihin, joissa ei ole lainkaan rautateitä, kuuluvat Islanti, Grönlanti, Jemen, Bhutan, Libya ja Papua-Uusi-Guinea. Romanian rataverkko on 15:nneksi pisin, vaikka maan pinta-ala on 81. suurin. Britannian rataverkko on maailmassa 17. sijalla, vaikka pinta-alaltaan se on vasta 78..
Noin 150 kaupungissa on metrojärjestelmä. Eniten asemia on New Yorkin metrossa, 468 kappaletta. Myös Pekingissä, Shanghaissa ja Soulissa on yli 300 metroasemaa, samoin kuin Euroopan suurimmissa Pariisin ja Madridin metroissa. Soulin metron rataverkko on pisin, 987.5 kilometriä 18 linjalla. (Edellä mainitut tiedot perustuvat kaupunkien omiin ilmoituksiin, eivätkä laskentamenetelmät ole kaikkialla aivan samat.)
Vesiliikenne
Vuoden 2015 alussa maailmassa oli 89 464 alusta ammattimaisessa liikenteessä. Niiden yhteenlaskettu kuljetuskapasiteetti oli 1,75 miljoonaa tonnia.
Liikennemäärillä mitaten maailman kymmenestä vilkkaimmasta seitsemän on Kiinassa, loput kolme Singaporessa, Etelä-Koreassa ja Alankomaissa. Jos mittarina on sataman kautta kulkevien konttien määrä, vuonna 2014 Jebel Ali Dubaissa pääsi myös kymmenen suurimman joukkoon.
Vesikulkuneuvoja ovat seuraavat: matkustajaliikenne: matkustajalaivat, lautat tavaraliikenne: rahtilaivat, säiliöalukset Joilla ja kanavilla jokilaivat, proomut Vedenalainen liikenne: sukellusveneet
Lentoliikenne
Lentoliikenteessä tehdään vuosittain lähes neljä miljardia matkaa (2017). Lentokoneiden määräksi on arvioitu 23 600–39 000 konetta. Yleisimmät lentoyhtiöiden käyttämät lentokonemallit kuuluvat Boeing 737 ja Airbus A320 -tuoteperheisiin. Ilmassa liikkuvia kulkuneuvoja kutsutaan ilma-aluksiksi.
Kansainvälinen ilmakuljetusliitto (IATA) on maailmanlaajuinen lentoyhtiöiden etu- ja yhteistyöjärjestö. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö (ICAO) on Yhdistyneiden kansakuntien alainen erityisjärjestö, jonka päämääränä ja tarkoituksena on kehittää kansainvälisen ilmailun periaatteita ja tekniikkaa sekä edistää kansainvälisen ilmaliikenteen suunnittelua ja kehittämistä. Järjestön tehtävänä on muun muassa edistää lentoturvallisuutta kansainvälisessä ilmailussa.https://www.icao.int/Pages/default.aspx
Avaruusliikenne Avaruusaluksiin lukeutuvat satelliitit, avaruussukkulat, raketit sekä avaruusluotaimet.
Muu liikenne Kaapeliliikenne aineeton liikenne: tietoliikenne- ja sähkökaapelit Putkiliikenne tavaraliikenne: öljy- ja maakaasuputket
Liikenteen historia
Maanviljelyn ja käsityöläisten erikoistuminen noin 12 000 vuotta sitten vaati tuotteiden kuljettamista tuottajalta kuluttajalle. Liikenteen kehittymisen vallitsevat trendit ovat olleet kuljetusten nopeutuminen, kuljetusyksiköiden suureneminen ja matkojen piteneminen. Henkilöliikenteen historia on keskeisiltä osiltaan samanlainen tavaraliikenteen historian kanssa.
Liikenteen historian käännekohtia ovat olleet uusien liikennevälineiden käyttöönotot ensin maa- ja sitten vesiliikenteessä. Aluksi liikenteen lisääntymistä rajoitti kuljetusvälineiden puute. Ensimmäinen käännekohta oli eläinten kesyttäminen kuormajuhdiksi. Se nopeutti maaliikennettä ja teki mahdolliseksi suurempien kuormien kantamisen kuin mitä ihminen itse pystyi kantamaan.
Vesiliikenne rajoittui pitkään lähinnä jokiin ja rantavesiin, eikä isoja aluksia ollut. Liikenteen toinen käänne tapahtui valtamerikelpoisten laivojen ja navigointitaitojen kehityttyä Euroopassa, Aasiassa ja pohjoisen Itä-Afrikan alueilla. Valtameriliikenne synnytti maailmanlaajuisen liikenneverkon.
Maaliikenteen rajat asetti se, että lihasvoimaa parempia kuljetuskeinoja ei ollut vielä keksitty, joten maitse kuljetettiin edelleen vain pieniä yksiköitä ja lähinnä lyhyitä matkoja. Maitse kuljetettiin pääasiassa arvokkaimpia tuotteita kuten mausteita. Erityisesti Euroopassa ja Kiinassa tehotonta maaliikennettä paikkasi jokiliikenne. Vesiliikenteen käännekohta mahdollisti siis suuret kuljetukset kaikkialle, minne oli vesiyhteys.
Suuri käännekohta Teollinen vallankumous toi maaliikenteeseen ensimmäiset parannukset sitten rattaiden keksimisen. 1800-luvulla rautatie nopeutti maaliikennettä ja mahdollisti suurempien ja painavampien rahtiyksiköiden kuljettamisen. 1900-luvun polttomoottoriliikenne tavallisilla teillä levitti liikenteen kattamaan myös syrjäisemmät kolkat ja mahdollisti spontaanimman tavara- ja henkilöliikenteen. 1900-luvun toinen uutuus lentokone lisäsi lähinnä liikenteen nopeutta ja hivenen myös kuljetusmatkojen pituutta. Nykymuotoinen tehokas liikenne mahdollistaa teollisuuden äärimmäisen erikoistumisen. Tuotetta voidaan valmistaa yhdessä ainoassa paikassa ja liikenteen avulla kuljettaa ja jakaa maailmanlaajuisesti.
Tietoliikenteen historian voidaan katsoa alkavan kirjoitustaidon kehittymisestä, sillä se teki tiedosta hyödykkeen, jota voitiin kuljettaa ja kaupata. Aina lennättimen keksimiseen saakka tietoliikenne oli riippuvainen muun liikenteen nopeudesta. Lennätin nopeutti tietoliikenteen nykytasolle mutta salli vain vähän ja lyhyitä viestejä. Puhelin toi mukaan puheliikenteen. Tietoliikenteen kolmas käännekohta on meneillään, ja siinä volyymi ja kantavuus eli välityskyky paranevat edelleen muun muassa radion, television ja Internetin ansiosta.
Maailmanlaajuisen tietoverkon eli Internetin tietoliikenteessä ei ole merkittäviä nopeusrajoituksia, ja volyyminrajoitukset ovat myös vähenemässä. Tietoverkon ulkopuolella on kuitenkin suuri määrä ihmisiä, mikä pienentää erityisesti internetin kattavuutta. Valtiollinen tietoliikenteen rajoittaminen on useimmissa maissa vähentynyt minimaaliseksi.
Tavara- ja henkilöliikenne on nopeutunut paljon, eikä merkittävää lisänopeutta ole näkyvissä. Liikenteen määrän kasvu aiheuttaa lähiliikenteessä ruuhkautumista. Lisäksi suuren volyymin liikenteen vaatimat suuret resurssit ja vaikutukset ympäristöön rajoittavat liikenteen lisääntymistä. Kun liikenteen valtiollisia rajoituksia vähennetään, mahdollistaa koko maapallon kattava nopea, laajakapasiteettinen ja kattava liikenneverkko muun muassa nykyisen globalisaation.
Euroopassa ihmisten vuorokaudessa kulkema matka on kasvanut yhdestä kilometristä 40–50 kilometriin henkilöä kohti 1900-luvun alusta. Tästä 70–80 % taitetaan tätä nykyä henkilöautoilla.
Liikenne ja tietoliikenne Liikenne ja tietoliikenne ovat sekä toistensa korvaajia että täydentäjiä. Voi olla mahdollista, että kehittynyt tietoliikenne voisi pitkälti korvata ihmisten viestintätarpeesta johtuvan liikkumisen eli puhelimella, faksilla tai muuten sähköisesti kommunikoitaisiin henkilökohtaisen tapaamisen sijaan. On havaittu, että välineitä hyväksikäyttävä kommunikaatio itse asiassa luo lisää vuorovaikutusta, myös henkilökohtaisella tasolla. Liikenteen kasvuun liittyy kommunikaatiota, joka on elintärkeää kehittyneille liikennejärjestelmille. Junien ja lentokoneiden on tiedettävä toisten junien ja lentokoneiden sijainti, ja niiden on pystyttävä kommunikoimaan. On myös havaittu, että tietoliikenteen lisääntyminen lisää liikennettä ja päinvastoin.
Toinen liikenteen osa-alue on rahtaaminen, joka on myös tulevaisuudessa tarpeellista muun muassa elintarvikkeiden ja muun energian kuin sähkön ja kaukolämmön siirrossa. Tässä pinta- ja ilmakuljetukset kilpailevat keskenään. Pintakuljetuksissa rautatie- ja maantiekuljetukset kilpailevat manneralueilla, mutta merellä laivakuljetuksille ei ole korvaavaa kuljetusmuotoa.
Liikenteen vaikutukset yhteiskuntaan, ympäristöön ja talouteen Kaavoitus ja maankäyttö Maankäyttö vaikuttaa liikenteeseen ja liikennesuunnittelu maankäyttöön.
Myös asumistiheyden ja liikennemuotojen välillä on yhteys. Asumistiheys määritellään laskemalla kerrosalan (tai väestön) suhde maa-alaan. Sääntönä voidaan sanoa, että tiheyden ollessa alle 1,5 henkilöauto on sopiva väline. Tiheydet kuudesta ylöspäin sopivat hyvin junille. Tiheydet kahdesta neljään eivät sovellu oikein hyvin tavalliselle julkiselle tai yksityiselle liikenteelle. Monet kaupungit ovat kasvaneet näihin tiheyksiin, ja ne kärsivät liikenneruuhkista. Henkilökohtainen pikaliikenne voisi täyttää tämän tyhjiön.
Kaavoitus tukee aktiviteetteja, jotka usein sijaitsevat toisistaan erillään. Ihmiset tarvitsevat liikennettä liikkuakseen paikasta toiseen (esimerkiksi kotoa töihin, ostoksille ja takaisin kotiin). Liikenne on toissijainen tarve siinä mielessä, ettei se sellaisenaan tyydytä mitään välitöntä tarvetta, mutta sitä tarvitaan matkojen päätepisteissä oleviin aktiviteetteihin.
Hyvällä kaavoituksella pyritään siihen, että yleisesti tarvittavat kohteet, esimerkiksi asunnot ja ruokakaupat, ovat lähellä toisiaan ja kohteet, joihin keskittyy paljon liikennettä, lähellä liikenneväyliä. Kaavoitus on huonosti laadittu, jos aktiviteetit (kuten työpaikat) sijoitetaan kauas muista kohteista (kuten asutus ja kauppa).
Liikenteen vaatimat rakennelmat käyttävät maata, ja kaupungeissa kadut, tiet ja pysäköintialueet voivat helposti viedä yli 20 prosenttia koko maapinta-alasta. Tehokas liikennejärjestelmä vähentää tarpeetonta maankäyttöä.
Ympäristö, terveys ja energiankäyttö
Liikenteen kestävyys on merkittävä kysymys, sillä liikenne vaikuttaa ympäristöön monin tavoin. Siitä pääsee maahan, ilmaan ja vesiin monia ihmisten terveydelle ja luonnolle haitallisia päästöjä. Liikenteen infrastruktuurin rakentaminen, hoito ja ylläpito kuluttavat luonnonvaroja ja tuottavat jätteitä. Liikenne aiheuttaa myös melua sekä vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen.
Liikenteellä on sekä paikallisia että laajempia vaikutuksia ympäristöön. Liikenteen aiheuttaman ilmansaasteet ovat yksi suurimmista paikallisista vaikutuksista ja niillä on merkittäviä terveysvaikutuksia. Monet kaupungit ympäri maailmaa ovatkin rajoittaneet autoilua kaupungin päästökriteereihin perustuen luoden vähäpäästöisiä vyöhykkeitä (englanniksi low emissions zone). Helsingissäkin on yksi tällainen ympäristövyöhyke busseille ja jäteautoille. Autoilua on rajoitettu päästövyökykkeiden lisäksi myös erilaisilla tietulleilla ja muilla rajoituksilla (rajoituksia voi visualisoida esim. Urban Access Regulations -sivulla).
Vaikka moottoriliikenteellä on lähinnä vain terveyshaittoja, jalankululla ja pyöräilyllä on myös terveyshyötyjä. Suomen ympäristökeskus on arvioinut käyttäen tautitaakkamenetelmää, että jalankulun ja pyöräilyn terveyshyödyt ovat Suomessa liikenteen yhteenlaskettuja terveyshaittoja suuremmat, kun huomioon otetaan liikenneonnettomuudet (kuolleiden lukumäärä ja menetetyt elinvuodet), pienhiukkasten terveyshaitat ja liikennemelu. Tämä ei välttämättä päde muualla maailmassa, sillä ilmansaasteiden aiheuttama kuolleisuus on usein paljon suurempi kuin Suomessa.