Sahalahti () on Pirkanmaan maakunnan kaakkoisosassa sijainnut entinen Suomen kunta, joka on nykyään osa Kangasalaa. 2005 tapahtuneen kuntaliitoksen aikaan sen väkiluku oli 2 276, ja väestötiheys 16,8 asukasta/km². Kunnan pinta-ala oli 172,04 km², josta 36,89 km² on vesistöjä. Sahalahden naapurikuntia olivat Kangasala, Kuhmalahti, Orivesi ja Pälkäne.
Yleistä Enemmistö sahalahtelaisista asuu kirkonkylän sekä Pakkalan ja Korpiniemen kylien muodostaman kolmion alueella. Kirkonkylä ja Pakkalan kylä luokiteltiin taajamiksi jo vuoden 1960 väestönlaskennassa. Ensimmäiset kerrostalot valmistuivat kirkonkylään vuonna 1969. Sahalahden viljelysalueet sijaitsevat suurimmaksi osaksi kirkonkylän länsi- ja luoteispuolella, Pakkalanjärven ja Kirkkojärven ympärillä sekä Moltsian kylässä. Varsinkin Längelmäveden rannoilla on myös runsaasti enimmäkseen muiden kuin sahalahtelaisten omistamia kesähuviloita. Sahalahden kaakkoiskulma on miltei asumatonta metsäseutua ja siellä sijaitsee osittain Pälkäneen puolella oleva Laipanmaan alue. Siellä on myös Sahalahden korkein maastonkohta, 181 metrin korkeuteen merenpinnasta ulottuva Kaakonvuori.Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos (toim. Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela), s. 34–36. Porvoo: WSOY, 1978. .
Sahalahden vaakunan suunnitteli Olof Eriksson ja se vahvistettiin vuonna 1962.Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 170. Helsinki: Otava, 1979.
left|thumb|Seututie 325 Pelisalmessa. Sahalahden liikenteellinen sijainti oli varsin syrjäinen, kunnes Kangasalan Huutijärveltä Sahalahden kautta Kuhmoisiin kulkeva tie (nykyisin seututie 325) valmistui vuonna 1958. Kirkonkylästä on matkaa Kangasalle 15 kilometriä ja Tampereelle 35 kilometriä. Kunnan suurin vesistö oli Längelmäveden Ponsanselkä. Muista järvistä suurimpia ovat Kirkkojärvi ja Pakkalanjärvi. Suurin työllistäjä on Saarioinen Oy:n tytäryhtiö Ruoka-Saarioinen Oy, jonka tehdas sijaitsee paikkakunnalla. Sahalahdesta suuntautuu vilkas työssäkäyntiliikenne myös Kangasalle ja Tampereelle. Sahalahteen asutettiin viime sotien jälkeen Kivennavan siirtoväkeä.Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950. Kunta liitettiin Kangasalan kuntaan vuoden 2005 alussa.
Historia Sahalahden alueelta tehdyt esihistorialliset löydöt – enimmäkseen Kirkkojärven ympäristöstä – ovat peräisin pääasiassa kampakeramiikan ajalta noin 4000–5000 vuoden takaiselta kivikaudelta. Kiinteä asutus syntyi viimeistään varhaiskeskiajalla. Kaikki Sahalahden henkikirjakylät esiintyivät vuoden 1539 maakirjassa, ja satunnaisia mainintoja niistä on jo edellisen vuosisadan aikaisissa asiakirjoissa. Sahalahden huomattavimpia maatiloja ovat olleet Haapaniemen ja Saarioisten kartanot, jotka ovat aikoinaan olleet useiden aatelissukujen hallussa.
Sahalahti muodostettiin Pälkäneen kappeliseurakunnaksi vuonna 1559 ja se itsenäistyi vuonna 1581. Ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1560. Nykyinen, arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema puukirkko on järjestyksessä kolmas ja se on valmistunut vuonna 1829. Kellotorni lisättiin kirkkoon vuonna 1844. Sahalahden seurakunta lakkautettiin ja liitettiin Kangasalan seurakuntaan samanaikaisesti kuntaliitoksen kanssa.
Kyliä
Haapaniemi, Haapasaari, Ilola, Isolahti, Isoniemi, Keljo, Korpiniemi, Kärkäs, Moltsia, Noksioinen, Paatiala, Pakkala, Pappila, Pyttylä, Rautio, Saarioinen, Taustiala, Tursola, Töykänä
Kulttuuri Murre Sahalahden alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.
Ruokakulttuuri Sahalahden pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla veriroppana ja puolukkahillo.Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 74. Helsinki: Patakolmonen Ky.
Katso myös Luettelo Kangasalan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä
Lähteet
Kirjallisuutta Raitio, Raine. Sahalahden historia. 3, 1869–1999 : maatalouspitäjästä Suomen teollistuneimmaksi kunnaksi. Sahalahden kunta, 2001. .
*