Papukaijalinnut (Psittaciformes) on lintujen lahko, jonka lajit esiintyvät tropiikissa ja subtropiikissa. Niiden merkittävimmät esiintymisalueet ovat Australaasia ja Amazonin allas.
Taksonomista riippuen papukaijalinnut jaetaan heimoihin. Aikaisemmin kaikki papukaijalinnut luettiin kuuluviksi papukaijojen (Psittacidae) heimoon. Sittemmin papukaijoista on erotettu omiksi heimoikseen kakadut (Cacatuidae) ja uudenseelanninpapukaijat (Strigopidae), eräissä luokituksissa heimoja on enemmän, esimerkiksi BirdLife Suomen käyttämässä luokituksessa on lisäksi heimo kaijat.
Kaikkiaan papukaijalintuja tunnetaan noin 350-400 lajia. Esimerkiksi BirdLife Suomen ylläpitämässä lajitietokannassa on elokuussa 2026 tapahtuneen uudistuksen jäljiltä 388 elossa olevaa lajia ja 18 sukupuuttoon kuollutta, suomenkielisen nimen saanutta lajia. Määrä on hieman suurempi kuin edellisessä luettelossa, kun muutama alalaji sai uudistuksessa oman lajistatuksensa.
Nimitys Papukaija-nimitys tulee Suomeen ruotsin sanasta papegoja, joka taas juontaa juuriaan saksan papagei, vanhan ranskan papegai, espanjan papagayo ja arabian ببغاء (babbaḡāʔ) -sanoista. Sana tai sen esimuoto (todennäköisesti tarkoittaen koko papukaijalintujen lahkoa, ei vain papukaijojen heimoa) on ollut Suomessa käytössä ainakin 1600-luvulta lähtien. Nimityksen eri kirjoitusmuotoja ovat olleet esimerkiksi papugaya, papu-caja, papucaja, papucaija, papegoja, papegaija, papukaja, papu-kaija, papukajja ja papukaia. Robinson Crusoen vuoden 1847 käännöksessä papukaijasta oli käytetty nimitystä 'jamaaja', joka tarkoittaa matkijaa.
Papukaijalinnut-nimitys lyhennetään lemmikkilintuharrastuksessa sanaksi "papukaijat", jolla tarkoitetaan asiayhteydessä yhä edelleen kaikkia näitä koukkunokkaisia, trooppisia lintuja, myös niitä jotka taksonomisesti eivät papukaijojen (Psittacidae) heimoon kuulu.
Anatomia ja fysiologia Koko vasen|pienoiskuva|Kakapo on maailman painavin papukaijalintulaji. Pienimmät papukaijalinnut ovat alle kymmenen senttimetrin pituisia (esimerkiksi pikkukaijaset), pisimmät taas lähestulkoon metrin pituisia ja painavat puolisentoista kilogrammaa (esimerkiksi hyasinttiara) ja painavimmat jopa nelikiloisia (kakapo).
Tuntomerkit Papukaijalinnut ovat anatomialtaan harvinaisen yhdenmukainen linturyhmä. Niillä on koukkunokka, jonka yläosassa on kyhmy, lihaksikas tarttumakieli, suhteellisen suuri pää ja tukeva ruumis, sekä jalat, joiden varpaista kaksi osoittaa eteen ja kaksi taakse.Toft & Wright 2015, ”The Marvelous Diversity of Parrots.”
Väritys Papukaijalinnut ovat usein hyvin värikkäitä. Höyhenyksen väreillä on merkitystä etenkin parinvalinnassa. Suuri osa papukaijojen väreistä syntyy melaniinipigmenteistä. Sinistä väriä melaniinipigmentit tuottavat yhdessä höyhenten rakenteellisten ominaisuuksien kanssa. Papukaijojen kirkkaan punaiset, keltaiset ja oranssit värit eivät synny karotenoideista, kuten monilla muilla lajeilla, vaan yksinomaan papukaijoille ominaisista psittakofulviineista (joskus suomeksi myös psittasiini). Psittakofulviinit on nimettykin papukaijojen mukaan: "psittakós" tarkoittaa papukaijaa ja "fulvus" puna-keltaista. Aldehydi-psittakofulviinit ovat vastuussa punaisista, karboksyyli-psittakofulviinit taas keltaisista sävyistä linnuissa. Esimerkiksi monivyölureilla, joilla on kaksi luonnollista värimuotoa: punaoranssi ja keltainen, tämä ero värimuotojen välillä johtuu yksittäisestä mutaatiosta, joka muuttaa pigmentin hapettumista ja muuntaa punaiset psittakofulviinipigmentit keltaisiksi.
Yhdessä melaniinipigmentit, rakenteelliset värit ja psittakofulviinit tuottavat valtavan värikirjon. Papukaijojen värikirjo on täten uniikki lintumaailmassa. Psittakofulviinit eivät vaadi ulkoisia lähteitä kuten ravinnosta saatavat karotenoidit, joten kehnollakaan ruokavaliolla olevan lemmikkipapukaijan keltaiset, punaiset ja oranssit sävyt eivät haalistu. Sen sijaan muita muutoksia höyhenpukuun saattaa terveysongelmista kärsivillä lemmikkipapukaijalinnuilla tulla, esimerkiksi puutostiloista kärsivät vihreät papukaijalinnut voivat saada höyhenpukuunsa keltaisia laikkuja.
Koska papukaijat näkevät myös ultraviolettia (UV) valoa, ne ovat toistensa silmissä vieläkin värikkäämpiä kuin ihmisten silmissä. Etenkin sukupuolten väliset värierot korostuvat juuri UV-alueella.Toft & Wright 2015, ”Visual Communication.”
Näköaisti Papukaijalinnuilla on laajempi ja tarkempi värinäkö kuin ihmisellä. Papukaijan näkökyky on linnuillekin harvinaisesti tetrakromaattinen, eli sillä on neljäntyyppisiä tappisoluja, kun ihmisellä on vain kolmentyyppisiä. Kolme papukaijan tappisolutyyppiä vastaa ihmisen tappisoluja, jotka ovat herkistyneet lyhytaaltoiselle, pitkäaaltoiselle ja keskipitkälle valolle. Papukaijan neljäs tappisolutyyppi on herkistynyt lajista riippuen joko violetille tai ultravioletille valolle.
Papukaijalintujen näkö on myös ihmisen näköä “nopeampi”. Tätä kutsutaan nimellä critical flicker fusion eli CFF, eli se kohta, missä eläin näkee tiuhaan vilkkuvan valon yhtenäisenä. Ihmisellä tämä on jossain 50–90 Hz välimaastossa, riippuen valaistusolosuhteista: elokuvia esitetään 24 tai 30 Hz vauhdilla, ja liike vaikuttaa silti sujuvalta. Undulaatilla CFF on 93. Lintu näkee esimerkiksi loistelampun välkkeen selvästi erottuvana kuin strobovalon, eikä yhtenäisenä valona kuin ihminen.
Hajuaisti Papukaijalintujen hajuaisti on melko kehno, mutta ne kykenevät hajuerotteluun oli kyseessä sitten ruokaan tai pesäpaikkaan liittyvä haju.
Makuaisti Papukaijalintujen makuaisti on ihmistä kenhompi.
Aiemmin lintujen ajateltiin olevan täysin kyvyttömiä maistamaan chilien polttavaa kapsaisiinia, ja moni chili onkin lemmikkilintujen herkkua. Tuoreeltaan muilla linnuilla (punakardinaali, tammitiainen, pihapunavarpunen) tehdyn tutkimuksen mukaan linnutkin maistavat kapsaisiinin, mutta se häiritsee niitä vasta kun kyseessä ovat erityisen tuliseksi jalostetut chililajikkeet.
Kuuloaisti pienoiskuva|Kongonkaijan ulkokorva näkyvillä, kun höyhenet on siirretty pois tieltä.
Papukaijalintujen kuuloaisti vastaa monen muun lintulajin kuuloaistia. Niiden kuuloalue on noin 200-8500 Hz (joissain lähteissä 500Hz-10000 kHz), kun taas ihmisen yleisenä kuuloalueena pidetään suunnilleen 20-20000 Hz. Tämä tarkoittaa, että linnut eivät kuule kaikkein korkeimpia ja kaikkein matalampia ääniä, mitä ihminen vielä kykenee kuulemaan. Parhaimmillaan lintujen kuulo on 1000-5000 Hz alueella.
Papukaijalintujen kuulo on melkein ihmisen veroinen. Undulaatti kykenee kuulemaan 0 dB kuuloisia ääniä, ja tutkimuksessa neitokakadun ja termiittiaratin kuulo oli hieman tätä huonompi. Yleisesti lintujen kuulo pöllöjä lukuunottamatta on yleensä hieman ihmistä kehnompi.
Koska tutkittujen papukaijojen päät ovat niin pieniä, niiden korvat ovat myös lähellä toisiaan. Papukaijalinnut eivät ole välttämättä kovin tarkkoja paikallistamaan äänen lähdettä. Esimerkiksi undulaatti arvioi äänenlähteen noin 22-52 asteen tarkkuudella.
Ihmisillä kovat äänet vaurioittavat pysyvästi kuulolle oleellisia karvasoluja, kun taas linnuilla nämä solut uusiutuvat, joten papukaijalinnutkaan eivät saa pysyvää kuulovauriota omista tai lajitoverin toistuvista, kovista äänistä.
Ääntely Papukaijalinnut ovat hyvin äänekkäitä. Yhdellä lajilla on kymmenestä kahteenkymmentä erilaista ääntä. Papukaijat pitävät monimuotoisilla kutsuhuudoillaan toisiinsa yhteyttä pitkienkin matkojen yli metsässä. Ne varoittavat ääntelemällä toisiaan saalistajista. Ne ääntelevät myös kosiskeluvaiheessa ja ollessaan yhdessä puolisonsa kanssa sekä karkottaakseen tunkeilijat reviiriltään. Poikaset pyytävät emoltaan ruokaa ääntelemällä.Toft & Wright 2015, ”Vocal Communication.” Vain harva papukaijalintulaji laulaa. Laulaviksi lajeiksi on mainittu lintuharrastajille tutut neitokakadu ja undulaatti, sekä termiittiaratti. Jonkinlaista laulua lurittelevat myös mustakaijat ja kakapot. Keltaniska-amatsonipariskunnat "lurittelevat" toisilleen, ja tässä lurittelussa on havaittu lauseenrakenteen tyyppisiä osioita.
Lemmikkipapukaijat voivat oppia jäljittelemään ihmisen puhetta. Villien papukaijojenkin on havaittu matkivan toisten yksilöiden ääniä: on epäilty, että villit kakadut (kuten kultatöyhtökakadu, ruusukakadu ja lähdekakadu) ovat oppineet puhumaan matkimalla puheenparsia (kuten "Hello darling!" tai "What's happening?") karanneilta lemmikkikakaduilta, jotka ovat liittyneet villikakadujen parveen. Harmaapapukaijojen on havaittu matkivan myös muiden lintulajien ääniä, ja ne tekevät sitä etenkin ollessaan kumppaninsa kanssa.
Papukaijalintujen kyky matkia ihmispuhetta ei ole pelkkää hupia, vaan viittaa myös siihen, että lintujen aivot ja tapa oppia uutta läpi elämän poikkeavat esimerkiksi laululintujen aivoista. Esimerkiksi munkkiarateilla on todennäköisesti yksilöllinen äänijälki. Munkkiarateilla, keltaniska-amatsoneilla ja puertoriconamatsoneilla on eri murteita eri asuinpaikoissa. Eräässä tutkimuksessa papukaijojen puhekykyä tutkittiin liki 900 yksilöllä 73 eri lajista. Lahjakkain puhulaji oli harmaapapukaija. Linnut laajensivat sanavarastoaan eniten nuorena. Suurimmalla osalla lajeista puhumisessa ei ollut eroja sukupuolen välillä.
Luonnonvaraisilla parviarasilla tehdyssä tutkimuksessa tallennettiin pesäpoikasten puuhia pesäkameran avulla. Arasen poikaset jokeltelivat ja opettelivat äänenkäyttöä samoin tavoin kuin ihmislapset: yksinään, sen kummemmin yrittämättä kommunikoida sisarustensa tai vanhempiensa kanssa. Nauhoitteilta tunnistettiin 27 erilaista ääntelytapaa. Araset aloittivat jokeltelun 21 päivän iässä ja niiden taidot kehittyivät vähitellen. Parviarasten pesintää tutkiessa havaittiin myös, että poikasilla voi olla yksilölliset "nimet". Myös lemmikkilintuja tutkiessa on havaittu, että papukaijalinnut tunnistavat sekä oman nimensä, mutta myös toisten perheenjäsenten nimiä. pienoiskuva|Taidokkaasti puhuva harmaapapukaija Apollo omistajiensa Dalton Masonin ja Victoria "Tori" Laceyn kanssa. Harmaapapukaija Alex oppi elämänsä aikana vastaamaan kysymyksiin käyttäen esimerkiksi numeroita, värejä, esineiden kokoja ja materiaaleja. Papukaijat eivät siis vain päättömästi matki kuulemaansa, vaan voivat ymmärtää myös sen, mitä puhe tarkoittaa. Esimerkiksi harmaapapukaija Apollo tunnistaa esineiden laajempia kategorioita ja kertoa niiden nimet. Se osaa esimerkiksi kertoa esineen nimeksi "kulho", vaikkei se olisi juuri tuota yksittäistä kulhoa aiemmin nähnytkään. Apollolla on ennätys papukaijan tunnistamia esineitä, kun se tunnisti ja nimesi kolmessa minuutissa 12 esinettä. Lemmikkinä elävät yksilöt oppivat herkästi asiayhteyksiä, joissa jokin sananparsi on soveliasta sanoa, vaikka ne eivät ymmärtäisi abstraktien käsitteiden, kuten "Hyvää yötä!" sananmukaista tarkoitusta.
Jotkin papukaijat voivat oppia matkimaan vihellystä.
Liikkuminen Vaikka papukaijoja pidetään lemmikkinä pienissäkin tiloissa, ne ovat silti lentotaitureita. Vain kakapo on luonnostaan lentokyvytön, metsänpohjalla kävelevä ja kiipeilevä yöaktiivinen papukaijalintu. Lemmikkinä lintujen siipisulkien leikkaaminen eli "klippaaminen" liikkumisen rajoittamiseksi on yleistä monessa maassa, mutta Suomessa se kiellettiin lailla vuoden 2024 alusta.
Muutamilla papukaijalintulajeilla on tutkittu, minkä kokoisella alueella ne liikkuvat luonnonvaraisina:
Kaupungissa (Sydneyssa) elävät kultatöyhtökakadut liikkuvat noin 3,8 km säteellä nukkumapaikastaan. Isomäntyaratit liikkuvat noin 14-27 km päivässä. Tutkituista mustakakaduista suurinosa (68%) pysyi 50 km säteellä vapautuspaikastaan (mutta yksi lintu liikkui jopa 70km lepopaikkojen välillä muuttoaikana).