Juséliuksen mausoleumin freskot ovat seinämaalauksia, jotka taidemaalari Akseli Gallen-Kallela suunnitteli vuonna 1903 Poriin valmistuneeseen Juséliuksen mausoleumiin. Alkuperäiset teokset olivat Gallen-Kallelan maalaamia, mutta nykyiset ovat hänen poikansa Jorma Gallen-Kallelan 1930-luvulla tekemiä uusinnoksia, jotka maalattiin alkuperäisten tuhouduttua rakennusteknisten virheiden ja tulipalon seurauksena. Freskoista tunnetuimmat ovat keskihuoneen seiniä kiertävä kuuden maalauksen sarja, jonka lisäksi nähtävillä on kaksi suurta seinäfreskoa sekä kupolien koristemaalauksia.
Naturalistista kansankuvausta ja symbolismia sisältävät moniselitteiset freskot ovat yhteenveto Gallen-Kallelan siihenastisesta urasta, ja ne ovat myös hänen kansallisromanttisen monumentaalitaiteensa päätepiste. Maalausten teemat tulevat kalevalaisesta perinteestä ja raamatullisista aiheista, mutta niissä näkyy myös viittauksia teosofiaan ja okkultismiin. Yhdessä arkkitehti Josef Stenbäckin suunnitteleman mausoleumin kanssa freskot muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden Suomen taidehistoriassa.Wahlroos ym. 2015, s. 7–13.
Yleistä Liikemies F. A. Jusélius rakennutti Käppärän hautausmaalla sijaitsevan mausoleumin kesäkuussa 1898 yksitoistavuotiaana kuolleen Sigrid-tyttärensä hautamuistomerkiksi. Rakennuksen suunnittelijaksi hän valitsi tunnetun kirkkoarkkitehdin Josef Stenbäckin, joka pyysi marraskuussa 1899 koristemaalausten ehdotukset Akseli Gallen-Kallelalta, Pekka Haloselta ja Väinö Blomstedtilta.Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 286–288. Teemaksi Stenbäck oli valinnut ”kuoleman voiton ruumiin yli”, jota hän halusi käsiteltävän jo keskiajalta lähtien kirkkotaiteessa esiintyneen kuolemantanssin kautta. Maalausten toteuttajiksi Stenbäck valitsi Gallen-Kallelan ja Halosen. Suurin osa työstä annettiin Gallen-Kallelan tehtäväksi, kun Halonen sai maalattavakseen ainoastaan eteishuoneen.
Gallen-Kallela maalasi vuosien 1901–1903 aikana mausoleumin keskihuoneeseen kahdeksan freskoa, jonka lisäksi hän koristeli kupolien sisäpinnat sekä kuorihuoneen seinät.Okkonen 1952, s. 10–15. Sisäänkäynnin oikealla puolella ovat freskot Kevät, Rakennus ja Tuonelan virralla, joiden muodostamaa kokonaisuutta Gallen-Kallela kutsui nimellä ”Suomen kansa Tuonen tiellä”, ja vasemmalla puolella freskot Hävitys, Syksy ja Talvi. Jokaisella 150×300 senttimetrin kokoisella maalauksella on oma vastinparinsa toisella puolella seinää.Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 296–303. Oviaukkojen yläpuolella ovat seitsemän metriä korkeat freskot Kosmos ja Paratiisi. Muiden pintojen koristeluun Gallen-Kallela käytti kasviornamentteja ja puuaiheita. Suurin osa maalausten symboliikasta ei edusta kristillisyyttä, vaan sitä on kutsuttu jopa okkultistiseksi. Taivaankappaleiden ja kalevalaisten aiheiden ohella mukana on vapaamuurarien symboliikkaa, koska Jusélius ja Gallen-Kallela olivat järjestön jäseniä. Esimerkiksi kryptan seiniä koristavat symbolit ovat kaikki vapaamuurarien käyttämiä. Lisäksi maalauksissa näkyy Gallen-Kallelan kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja papistoon sekä hänen kiinnostuksensa teosofiaan ja esoteerisuuteen. Pekka Halonen maalasi eteishuoneeseen freskot Kirkkomiehiä ja Kivityömiehiä, jotka sisälsivät muun muassa tolstoilaisuuteen viittaavaa symboliikkaa. Viitattu 30.1.2019. Viitattu 30.1.2019.
Freskot alkoivat nopeasti vaurioitumaan rakennuksen ulkoseinissä käytetyn hiekkakiven sisältämien mineraalien imeydyttyä maalausten pintaan, ja lopullisesti ne tuhoutuivat joulukuussa 1931 raivonneessa tulipalossa. Akseli Gallen-Kallelan kuoltua Jorma Gallen-Kallela maalasi isänsä teokset uudelleen vuosina 1933–1939, mutta Halosen freskoja ei uusittu.Okkonen 1952, s. 7.Wahlroos ym. 2015, s. 115. Gallen-Kallelan luonnoksia ja esitöitä on nähtävillä Ateneumin taidemuseossa, ja lisäksi niitä on Sigrid Juséliuksen säätiön sekä Satakunnan museon kokoelmissa.
Historia Maalaustyö
Akseli Gallen-Kallela oli innoissaan saamastaan tehtävästä, koska hänellä oli nyt mahdollisuus työstää muutamaa vuotta aikaisemmin tapahtuneen oman tyttärensä kuoleman herättämiä tuntemuksia synnyinkaupungissaan. Gallen-Kallela sai myös vihdoin toteuttaa italialaisten renessanssimaalausten kaltaisen monumentaalisen työn. Hän ei ollut aikaisemmin tehnyt kirkkomaalauksia eikä saanut sellaisista tilauksia myöhemminkään, joten Juséliuksen mausoleumin freskot jäivät Gallen-Kallelan uran ainoiksi kirkkotaiteeseen verrattavissa olevaksi työksi. Haaste oli suuri, sillä hän ei täysin tuntenut isokokoisiin freskoihin liittyvää tekniikkaa tai niiden muita vaatimuksia.
Gallen-Kallela teki ensimmäiset luonnokset palattuaan Pariisin maailmannäyttelystä toukokuussa 1900Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 284. ja aloitti harjoitelmien maalaamisen Helsingin ateljeessaan joulukuussa. Stenbäckille hän kertoi aikovansa kuvata ”kansamme hiljaista kaarevaa kulkua elämän harjua pitkin Tuonelan syliin.” Jusélius yritti teettää työn mahdollisimman halvalla, minkä vuoksi neuvottelut venyivät ja sopimukseen päästiin vasta syyskuussa 1901. Gallen-Kallela pyysi urakasta 40 000 markkaa, mutta Juséliuksen pitkällisen tinkimisen jälkeen hinnaksi tuli 34 000 markkaa. Kyseessä oli suhteellisen pieni korvaus, sillä summa sisälsi kaiken elinkustannuksista lähtien. Myös taiteellisesta näkemyksestä syntyi erimielisyyksiä, kun Jusélius toivoi tyttärensä kuvaamista freskoissa. Tämä ei miellyttänyt Stenbäckiä, joka kehotti Gallen-Kallelaa luopumaan ajatuksesta.Björklund 2011, s. 104–105.Wahlroos ym. 2015, s. 74.
Gallen-Kallela matkusti puolisonsa Maryn kanssa Poriin vielä syyskuun 1901 lopussa. Kupoli valmistui marraskuussa, jonka jälkeen työhön tuli tauko, sillä lämmittämättömässä mausoleumissa oli mahdotonta maalata talvipakkasilla. Gallen-Kallela muutti perheineen Tampereelta vuokraamaansa asuntoon, josta oli hyvät kulkuyhteydet sekä Poriin että Ruovedellä sijaitsevaan taiteilijakoti Kalelaan.Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 290. Keskushallin päätyfreskojen luonnokset olivat valmiita huhtikuussa 1902. Maalaustyö Porissa jatkui ilmojen lämmettyä huhtikuun lopussa. Maryn lisäksi avustajina olivat Porissa vaikuttanut arkkitehti Torkel Nordman sekä Gallen-Kallelan mukana jo Pariisissa ollut ruotsalaissyntyinen koristemaalari C. A. Lexander. Perhe asui kesän ajan Juséliukselta vuokratussa huvilassa meren rannalla Kuuminaisissa, josta Gallen-Kallela pyöräili 17 kilometrin matkan kaupunkiin.Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 292–296.Raivio 1997, s. 404–405. Hänen kerrotaan aiheuttaneen hautausmaalla kävijöissä hämmennystä pitäessään lepotaukoja avonaisten hautojen pohjilla paksua sikaria tuprutellen. Syksyllä Gallen-Kallelat muuttivat Annankadulta vuokrattuun puutaloon, jonka sisäpihalle rakennettiin väliaikainen ateljee. Talven aikana Gallen-Kallela sai valmiiksi keskihuoneen freskojen luonnokset. Niissä esiintyvien ihmishahmojen malleina hän käytti perheenjäseniään sekä paikallisia asukkaita.
Viimeiset maalaustyöt tehtiin keväällä ja kesällä 1903 niin, että Gallen-Kallelan ja Halosen teokset olivat valmiina samaan aikaan elokuun puolivälissä.Raivio 1997, s. 408. Kryptan koristemaalauksia ja päähallin ikkunoiden lasimaalauksia ei tässä vaiheessa toteutettu Gallen-Kallelan suunnitelmien mukaisesti, vaan hän palasi lepäämään kotiinsa Ruovedelle.Gallen-Kallela-Sirén 2001, s. 304–310. Urakasta oli muodostunut suuri henkinen ponnistus, kun Gallen-Kallela freskoja maalatessaan purki vuonna 1895 tapahtuneen Marjatta-tyttärensä kuoleman aiheuttamaa syyllisyydentuntoa. Gallen-Kallelan ja Halosen mausoleumia varten tekemät esityöt olivat samana syksynä esillä Ateneumissa järjestetyssä Suomen Taiteilijaseuran näyttelyssä. Halosen kahden mausoleumiin maalaaman freskon lisäksi myös hänen symbolistiset maalauksensa Tuonelan joella (1900) ja Tuonen lehto (1902) syntyivät samassa yhteydessä.
Vauriot ja uudelleenmaalaus Vaikka maalaustekniikassa noudatettiin äärimmäistä huolellisuutta ja oikeaoppisuutta, freskot alkoivat nopeasti vahingoittua. Julkisivumateriaalina oli käytetty merestä nostettua hiekkakiveä, johon imeytyneet mineraalit pääsivät kosteuden mukana freskojen laastipohjaan ja edelleen maalausten pintaan asti. Tilannetta pahensi vielä laastissa käytetty rantahiekka, joka sisälsi runsaasti salpietaria. Lisäksi vuotavan katon vuoksi mausoleumin sisätilat olivat jatkuvasti kosteat. Gallen-Kallela sai tiedon vahingoista lokakuussa 1904.Raivio 1997, s. 421. Julkisuudessa asiasta kerrottiin ensimmäiseksi Euterpe-kulttuurilehden marraskuun numerossa, jolloin Kevät-freskon kerrottiin muuttuneen tuhkanharmaaksi, eikä henkilöistä ollut enää jäljellä kuin ääriviivat. Myös kaksi muuta seinäfreskoa oli lehden mukaan kärsinyt vaurioita, ja lisäksi holvin koristemaalauksissa oli useissa paikoissa tummia pilkkuja sekä kuorin maalauksissa kämmenen kokoisia kalkkijauhon muodostamia läiskiä. Rappaus alkoi pian irtoilemaan läikkien kohdalta, ja samalla maalausten pintaa putoili alas. Pelastuskeinoa ei löydetty eikä juuri edes etsitty, vaan Jusélius ja Gallen-Kallela keskittyivät syyttelemään toisiaan. Suurin osa vaurioista olisi voitu välttää seinäpintojen kuivatuksella, jota varten Gallen-Kallela oli jo maalausvaiheessa hankkinut modernin kosteutta imevän laitteen. Jusélius kuitenkin kielsi sen käytön peläten prosessin vaatiman hiilihapon vaurioittavan marmoripintoja. Osapuolten väliset riidat johtivat myös kryptaan suunniteltujen koristemaalausten sekä keskihallin lasimaalausten peruuntumiseen.Wahlroos ym. 2015, s. 112, 115.
Freskot olivat Gallen-Kallelan siihenastisen uran päätyö, joten niiden tuhoutuminen oli valtava takaisku, eikä hän masentuneena halunnut edes nähdä vaurioita. Gallen-Kallela ei myöskään ollut kiinnostunut freskojen korjaamisesta, koska ei halunnut maalata samaa kahteen kertaan. Hän sanoi olevansa halukas vain luomaan uutta. Gallen-Kallela pyrki lieventämään pettymystään matkustelemalla eri puolilla Keski-Eurooppaa, josta hän lopulta päätyi Keniaan vuosiksi 1909–1911. Syksyllä 1913 raportoitiin freskojen alaosien hävinneen kokonaan. Lehtitietojen mukaan pahimmin olivat vaurioituneet Halosen eteismaalaukset. Gallen-Kallela kävi vihdoin itse tarkistamassa mausoleumin kunnon saman vuoden joulukuussa. Hänen mukaansa kupolien sekä päätyseinien maalaukset olivat vahingoittumattomia ja keskihuoneen kuusi freskoakin olisi vielä mahdollista pelastaa. Suunnitelmia maalausten korjaamiseksi tehtiin, mutta niitä ei koskaan toteutettu. Gallen-Kallelan ja Juséliuksen välit kuitenkin lämpenivät niin, että kryptan koristelu saatiin aikaiseksi, ja he keskustelivat myös lasimaalauksista. Ne eivät milloinkaan toteutuneet, vaikka asiaan palattiin vielä 1920-luvun alussa. Tuolloin seinämaalaukset olivat vahingoittuneet jo niin pahoin, että ainoastaan katossa ja kryptassa olevat maalaukset sekä paratiisia esittävä fresko olivat säilyneet muiden hävittyä näkymättömiin. Gallen-Kallelan mukaan vauriot syntyivät, kun katosta päästettiin vuotamaan vettä freskoille huolimatta hänen määräyksistään. Talvella vesi vielä pääsi jäätymään, koska rakennuksessa ei ollut lämmitystä. Vuonna 1923 keskigallerian ja eteishuoneen freskot päätettiin peittää Emil Cedercreutzin suunnittelemilla pronssireliefeillä, jotka valmistuivat vuosikymmenen loppuun mennessä.