Tasavallan presidentiksi toimestaan eronneen Risto Rytin seuraajaksi määrättiin jatkosodan loppuvaiheessa elokuussa 1944 eduskunnan säätämällä poikkeuslailla puolustusvoimain ylipäällikkö, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim. Minkäänlaista vaalia ei järjestetty eikä vastaehdokkaita ollut, ja eduskunta hyväksyi poikkeuslain yksimielisesti ilman äänestystä.

Tausta Neuvostoliiton aloitettua 9. kesäkuuta 1944 Karjalankannaksella suurhyökkäyksen suomalaisjoukkoja vastaan ja tehtyä läpimurron presidentti Risto Ryti lähetti 27. kesäkuuta Saksaan henkilökohtaisen, Ryti–Ribbentrop-sopimukseksi kutsutun kirjeen aseavun saamiseksi. Kirjeessä Ryti vakuutti, ettei Suomi hänen ollessaan presidenttinä solmisi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Rintamatilanteen vakiinnuttua ja ulkopoliittisen paineen helpotuttua Suomi irtautui Ribbentrop-sopimuksesta siten, että Ryti erosi presidentin tehtävistä 1. elokuuta. Taustalla oli Suomen pyrkimys päästä rauhansopimukseen Neuvostoliiton kanssa. Hallitukselle antamassaan kirjelmässä Ryti ilmoitti eronsa muodolliseksi syyksi heikentyneen terveytensä ja sen, että ”ylin toimeenpanovalta sekä sotilas- että siviilihallinnon alalla olisi tällä hetkellä keskitettävä samalle henkilölle”. Näin Ryti määritteli seuraajakseen marsalkka Mannerheimin.

Pääministerinä toiminut Linkomies kertoo muistelmissaan, kuinka Mannerheim alkujaan asetti valtionpäämiehen asemaan nousemiselle ehdoksi sen, että poikkeuslaissa hänet määrättäisiin valtionhoitajaksi, ei tasavallan presidentiksi.Edwin Linkomies: ”Vaikea aika”, s. 368-371. Otava, Helsinki 1970. Sosiaalidemokraattiset ministerit samalla vaativat, että Mannerheimin valtionhoitajan toimikauden tässä poikkeuksellisessa asemassa olisi oltava normaalin kuuden vuoden sijaan kaksi vuotta. Mannerheim ei kannattanut toimikauden lyhentämistä, vaikkakin vakuutteli jättävänsä tehtävän mahdollisimman pian rauhanteon jälkeen. Valtionhoitaja-projekti haudattiin kuitenkin Mannerheimin myöhemmin itse mietittyä asiaa ja tultua toiseen johtopäätökseen. Hän ilmoitti puhelimitse pääministerille kesken valtioneuvoston istunnon neuvotteluiden, ettei hänen mielestään ollut sittenkään perusteltua elvyttää poikkeuksellista arvonimeä, vaan hän suostuu määrättäväksi tasavallan presidentiksi. Valtionhoitajuus olisi Linkomiehen ja nyt myös Mannerheimin mukaan liikaa korostanut tilanteen poikkeuksellisuutta, mikä ei ollut maan edun mukaista. Hallitus tajusi lopulta, ettei asiaa kannattanut vaarantaa erimielisyydellä marsalkan kanssa, eikä lopulta toimikauden pituutta myöskään supistettu poikkeuksellisen lyhyeksi, vaan se jätettiin eduskunnalle esitellyssä poikkeuslaissa erikseen määrittelemättä.

Poikkeuslaki

Linkomiehen hallitus antoi 1. elokuuta eduskunnalle esityksen laiksi ”tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia”. Se oli valmisteltu salassa ja tuli puhemiesneuvostolle täytenä yllätyksenä. Sodan jatkamisen kannattajat olivat tyrmistyneitä menettelytavasta, rauhanopposition kannattajat puolestaan tyytyväisiä, koska presidentinvaihdos tajuttiin askeleeksi kohti rauhanneuvotteluja. SDP:n Väinö Voionmaan mukaan tällainen hanke olisi normaalioloissa ”kaappaus” mutta senhetkisessä tilanteessa hyväksyttävä. Oikeiston vastahanka tyrehtyi pääosin siihen, että presidentiksi oli tulossa heille muuten mieluisa Mannerheim.Mikko Majander: ”Pitkä parlamentti 1939–1945”, s. 322 teoksessa Suomen Eduskunta 100 vuotta 3: Kansanvalta koetuksella (Vesa Vares, Mikko Uola & Mikko Majander). Edita, Helsinki 2006. Lain ensimmäisessä käsittelyssä kuultiin vain kaksi puheenvuoroa, kun pääministeri Edwin Linkomies esitteli asian ja kansanedustaja Bruno Salmiala ilmoitti IKL:n ryhmän kielteisen näkemyksen siitä. Salmialan mukaan Rytin ero oli heikosti perusteltu ja normaalin valitsijamiesvaalin ohittaminen Suomen hallitusmuodon hengen vastaista ja IKL olisi pyytänyt Rytiä perumaan eronsa, ellei se olisi ollut jo liian myöhäistä.Valtiopäivät 1944: pöytäkirjat I, s. 515–523, 531–532. Eduskunta, Helsinki 1945.

Lain käsittely eduskunnassa oli ennätyksellisen ripeä: neljässä tunnissa lakiesitys läpäisi lähetekeskustelun, perustuslakivaliokunnan, ensimmäisen täysistuntokäsittelyn, suuren valiokunnan ja toisen täysistuntokäsittelyn. Perustuslakivaliokunta totesi mietinnössään, että presidentin valitseminen ei ”Suomen valtiosäännön edellyttämällä tavalla ole nykyisenä ajankohtana mahdollista” ja että Mannerheimin valinta vastaa parhaiten valtakunnan etua.Perustuslakivaliokunnan mietintö N:o 52 vuoden 1944 vp. Kolmannessa täysistuntokäsittelyssä 4. elokuuta eduskunta julisti lakiesityksen kiireelliseksi ja hyväksyi sen ilman keskustelua yksimielisesti.Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 43−48. Porvoo: WSOY, 1993. Jatkosota-kronikka, s. 175. Jyväskylä: Atena Kustannus, 1991.

Lain mukaan Mannerheim tulisi välittömästi presidentiksi lain astuessa voimaan, mikä tapahtui vielä samana päivänä. Lakitekstissä ei erikseen mainittu Mannerheimin presidenttikauden kestoa. Laki myös antoi Mannerheimille (ja vain hänelle) oikeuden siirtää halutessaan pääministerille useita presidentin tehtäviä, kuten asetusten antaminen presidentin nimissä, armahdusoikeus, presidentille kuuluvat virkanimitykset sekä oikeus antaa Suomen kansalaisuus.Laki tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia, säädös 508/1944, Suomen asetuskokoelma 1944, s. 508.

Ribbentrop-sopimus mitätöityi lopullisesti, kun Mannerheim ilmoitti 17. elokuuta Suomeen saapuneelle saksalaiselle marsalkalle Wilhelm Keitelille olevansa vapaa sopimuksen velvoitteista.

Lähteet

Aiheesta muualla Laki tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia (4.8.1944) Wikiaineistossa. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia (1.8.1944) Wikiaineistossa. Perustuslakivaliokunnan mietintö numero 52 vuoden 1944 valtiopäiville Wikiaineistossa.

Luokka:1944 1944