Mäkiluoto () on noin kuusi kilometriä Porkkalanniemestä lounaaseen Suomenlahdella sijaitseva kallioinen ulkosaari, joka on toiminut pitkän historiansa aikana niin kalastajien tukikohtana kuin merkittävänä rannikkolinnakkeena.

Mäkiluodolla oli vuosisatojen ajan aktiivista kalastustoimintaa, ja saaresta kehittyi 1900-luvun alkuun mennessä Uudenmaan keskeisin kalastustukikohta. Tilanne muuttui kuitenkin 1910-luvulla, kun Venäjän keisarikunta alkoi kehittää siitä vahvaa rannikkolinnaketta osana laajempaa Pietari Suuren merilinnoitusta. Keskeneräinen linnoitus siirtyi puolustusvoimille Suomen itsenäistyttyä, minkä jälkeen se rakennettiin liki valmiiksi 1920- ja 1930-lukujen kuluessa. Mäkiluotoon oli tuolloin sijoitettuna muun muassa ”suomalaisen rannikkotykistön ylpeydeksi” nimitetty 12-tuumainen Obuhov-tornitykki, jota käytettiin muun muassa talvi- ja jatkosodan merisotatoimissa. Toisen maailmansodan päätyttyä saari jäi Neuvostoliitolle luovutetulle Porkkalan vuokra-alueelle.

Saari ja sillä ollut linnake palautettiin Suomelle merkittäviltä osin tuhottuna vuonna 1956, kun Neuvostoliitto luopui Porkkalan tukikohdastaan. Mäkiluoto päätettiin mittavista tuhoista huolimatta kunnostaa toimivaksi linnakkeeksi, ja pitkällisten rakennustöiden jälkeen se toimi vuosikymmentenajan yhtenä Suomen rannikon koulutuslinnakkeena, kunnes suurin osa viimeisistä rannikkolinnakkeista muutettiin 2000-luvun alun leikkauksissa miehittämättömiksi vartiolinnakkeiksi. Alasajosta huolimatta Mäkiluoto oli edelleen vuoden 2018 tilanteessa puolustusvoimien aktiivisessa harjoituskäytössä. Saarella on myös merenkulun säätietoja mittaava rannikkosääasema.

Mac Elliot -nimeen liittyvät tarinat Saaresta käytettiin etenkin 1900-luvun alulla nimitystä Mac Elliot, jonka mahdolliseen alkuperään liittyy kaksi tarinaa. Näistä ensimmäinen käsittelee saaren edustalle vuonna 1794 haaksirikkoutunutta laivaa, jonka kapteeni ja tämän perhe menehtyivät onnettomuudessa muun miehistön jäädessä henkiin. Miehistö hautasi kapteenin ja tämän perheen ruumiit Mäkiluotoon rakentamaansa hautaholviin.Enqvist 2017, s. 10–11.

Toinen kertomus kertoo saaren saaneen nimensä Suomenlahden eteläpuolelta tulleesta lähetyssaarnaajasta, joka oli joutunut pakenemaan veneellään pakanoiden aiottua uhrata hänet jumalilleen. Pakanat olivat tarinan erään version mukaan saaneet saarnaajan kiinni, ja surmanneet tämän Mäkiluodossa. Toiset lähteet kertovat saarnaajan pelkästään nousseen maihin Mäkiluodossa, ja antaneen saarelle tuolloin Mac Elliot -nimen.

Kertomukset ovat luonteeltaan vailla vahvempaa totuuspohjaa, ja näin ollen merikapteeni ja lähetyssaarnaaja ovat mahdollisesti versioita samasta tarinasta. Merikapteenitarinalla on tosin näistä jossain määrin vahvempi totuuspohja, sillä Mäkiluodossa paljaalla kalliolla sijainnut hautaholvi on dokumentoitu 1900-luvun alun aikalaisteksteissä. Saarta käyttäneet kalastajat olivat jättäneet holvin rauhaan, mutta sen kävivät kaatamassa muutaman kirvesmiehen porukka Rönnskärin majakan kunnostuksen yhteydessä vuonna 1838.Enqvist 2017, s. 12–13. Hautakummun jäänteet olivat edelleen kallion päällä kesällä 1913, mutta venäläiset hävittivät ne ensimmäisen maailmansodan aikaisissa linnoitustöissään.Enqvist 2017, s. 14–15.

Mac Elliotille pystytettiin uusi muistomerkki 1920-luvulla. Kieltolaki oli voimassa, ja Porkkalan seudusta oli päässyt muodostumaan yksi tärkeimmistä pirtun salakuljetuspaikoista. Irronneita pirtukanistereja ajautui silloin tällöin myös Mäkiluotoon, mikä kiinnosti etenkin saaressa koulutettavana olleita merivoimien reserviläisosastoja, joiden komentajana toimi luutnantti Eero A. Huima. Huima keksi pirtukanisterien etsinnän vastapainoksi uuden muistomerkin pystyttämisen merikapteeni Mac Elliotille. Vuonna 2015 puretun kasarmin koillisnurkalle rakennettua muistomerkkiä kutsutaan usein Mac Elliotin haudaksi, vaikka kyseessä on vain muistomerkki.

Aikakausi kalastustukikohtana Mäkiluoto on ollut muiden Suomenlahden rannikon ulkosaarien tapaan pitkäaikainen kalastustukikohta, eikä tarkkoja tietoja toiminnan alkuajankohdasta ole säilynyt. Saarta oli kuitenkin käytetty jo 1900-luvun alulla vuosisatojen ajan nuottakalastuksen tukikohtana, mitä varten saareen oli rakennettu joukko pieniä hirsimökkejä. Neljä tällaista matalaa ja harmaata mökkiä oli säilynyt aina 1900-luvun alulle.

Nuotista siirryttiin isorysän käyttöön 1900-luvun alulla, ja Mäkiluodon mökkien merkitys väheni jonkin verran kevätpyynnin aikana. Saari tuli tosin syyspyynnin aikaan tärkeämmäksi, kun kilohailin ja silakan verkkokalastus käynnistyi. Mottoriveneiden yleistyttyä Mäkiluodosta tuli Uudenmaan merialueiden tärkein kalastustukikohta.

Oolannin sodassa englantilaisen sota-aluksen miehistö käytti Mäkiluotoa virkistykseen. Saareen haudattiin ruttoon kuolleita matruuseja. Heille pystytettiin vuonna 1903 muistomerkki.

Linnoittamisen tausta ja suunnitelmat Venäjän keisarikunnan armeijan yleisesikunnassa lähdettiin vuonna 1907 kehittelemään suunnitelmia Pietarin suojaksi rakennettavasta laajasta puolustusjärjestelmästä. Myöhemmin nimen Pietari Suuren merilinnoitus saanut järjestelmä koostui useista Suomenlahden katkaisseista puolustustasoista, joita vartioivat rannikoille rakennetut vahvat tykistöpatterit.Vehmas 1967, s. 5.

Mäkiluodosta tuli jo suunnittelun alkuvaiheessa linnoituksen tärkeä lukko Tallinnan – Porkkalan puolustusasemassa, jonka tavoitteena oli suojata Venäjän keisarillisen laivaston päävoimien toimintatukikohta estää vihollisalusten eteneminen tasan itäpuolelle. Puolustusaseman linnoittamissuunnitelmat saivat vahvistuksen syksyllä 1909 keisari Nikolai II:lta, mutta niiden täytäntöönpano venyi vielä runsaalla kuudella vuodella erilaisten neuvostojen ja virastojen selvitellessä niiden toteutusta. Linnoitusohjelman tavoitteena oli toteuttaa linnoittamisen pääosa jo vuoteen 1918 mennessä, mutta määrärahojen vähyyden johdosta tätä tavoitetta ei kyetty saavuttamaan.

Pietari Suuren merilinnoituksen aseistussuunnitelma valmistui kesäkuussa 1911 ja eri puolustusasemien tehtävät määritettiin saman vuoden lopulla. Porkkalan linnoituksen tehtäväksi määritettiin tällöin suojata laivaston kevyiden voimien tukikohta Porkkalan itäpuolella ja estää vihollisen tunkeutuminen saaristoon Porkkalan ja Mäkiluodon välistä. Koko linnoitusjärjestelmän tykistökalusto oli mitoitettu määränsä ja kaliiperinsa puolesta torjumaan Saksan keisarikunnan laivaston Itämerelle sijoitettujen alusten hyökkäykset.Vehmas 1967, s. 6–7. Venäjän keisari antoi hyväksyntänsä suunnitelmille keväällä 1912, jonka jälkeen rakentaminen siirtyi meriministeriön tehtäväksi vuoden 1913 alulla. Suunnitelmaan tehtiin vielä useita muutoksia jälkikäteen, missä sen puolustusasemia täydennettiin sivusta-asemilla ja vaihdettiin linnakkeille sijoitettua tykkikalustoa. Muutokset lykkäsivät töiden aloittamista myös Mäkiluodossa, missä ne päästiin aloittamaan pitkällisten valmistelujen jälkeen syksyllä 1913.

Saaren linnoittaminen käynnistyy Pietarin turvallisuuden takaaminen vaati linnoitustöiden nopeaa läpivientiä, kun ne vihdoin saatiin käyntiin. Mäkiluodon työmaa olikin toiminnassa yötä päivää ja sillä työskenteli pian aloituksen jälkeen noin 2 500 henkilöä. Suuri työvoimamäärä sai saaren muistuttamaan pientä kaupunkia, jonka loistava valaistus herätti huomiota alueen merenkulkijoissa, jotka eivät alueella vastaavia aktiviteetteja olleet ikinä aiemmin nähneet.

Linnoituksen rakentaminen käynnistyi kolmen laiturin rakentamisella eri puolille saarta, jolloin aina yksi niistä sijaitsisi suojan puolella. Alun perin betonikantiseksi suunniteltu päälaituri valmistui määrärahojen aiheuttamien rajoitteiden seurauksena puisena kesällä 1914. Toinen tärkeä kohde oli makean juomaveden kaivo, joka toteutui useiden koeporausten jälkeen 80-metrisenä porakaivona. Vettä kaivo tuotti noin sata litraa minuutissa.

Mäkiluodon patterien ryhmitys toteutettiin huomattavasti ajan tavasta poiketen. Mahdollisimman laajan ampumasektorin saavuttamiseksi tykit sijoiteltiin saaren pituussunnassa porrastaen noin kahden metrin korkeuseroin, jolloin ne pystyivät sotalaivojen aseistuksen tavoin ampumaan toistensa yli. Linnakkeen tykistön toimintaa suunniteltiin johdettavan saaren tulenjohtotornista tykkien suuntausta myöten. Tykeillä olisi ollut vain lataamiseen tarvittu henkilöstö muun toiminnan tapahtuessa kauko-ohjatusti tulenjohtotornin käskyillä.

Mäkiluotoon kaavailtu tykkikalusto oli seuraavanlainen: Rannikkopatteri 19: 4 × 14″ tykkiä Rannikkopatteri 20: 2 × 14″ tykkiä Rannikkopatteri 21: 4 × 9″ tykkiä Rannikkopatteri 22: 2 × 8″ tykkiä Lähipuolustus: 12 × 3″ tykkiä

14- ja 8-tuumaiset tykit oli tarkoitus sijoittaa kaksoistorneihin, joiden ampumasektori olisi ollut täysi 360 astetta. Linnakkeen sisäisten yhteyksien varmentamiseksi tykkitornien välille rakennettiin betonisista yhdyskäytävistä koostunut tunneliverkko, joka tarjosi suojaa niin linnakkeen miehistölle kuin sen sähkö- ja puhelinyhteyksille. Saaren lähipuolustusjärjestelyt koostuivat kiinteästi kantalinnoitetuista konekivääri- ja tykkiasemista sekä panssariautoista. Autoliikennettä varten saaren ympäri rakennettiin oma tieverkko, mutta panssariautoille tarkoitettu betonisuoja jäi rakentamatta.

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen kiritti Mäkiluodon rakennustöitä entisestään, mutta työt keskeytyivät Venäjän vallankumoukseen vuonna 1917, kun työmaita johtanut työnjohtaja tuomittiin kuolemaan ”kansantuomioistuimessa”, eikä huutoäänestyksellä valittu uusi johtaja kyennyt jatkamaan projektin toteutusta.

Töiden keskeytyessä Mäkiluodon asemista valmiina olivat kahdeksantuumainen patteri ja valonheitinasema. 14-tuumaisista tykkiasemista kaksi oli betonitöiden osalta valmis, mutta tykkilaitteiden asennus oli vielä kesken. Kolmannelle tornin rakentaminen oli edennyt vain louhintoihin asti; tornin tarvitsemat maanalaiset tilat oli louhittu nykyisen Helmijärven paikalle. Tulenjohtotornin rakennustöitä ei ehditty edes aloittaa.

Sisällissota

Suomen sisällissodan ja sitä kautta ensimmäisen maailmansodan sotatoimen saavuttivat Mäkiluodon vuonna 1918. Kirkkonummelle muodostettu Sigurdsin kaarti oli punaisten painostamana joutunut pakotetuksi Upinniemen alueelle. Kaarti suunnitteli Mäkiluodon valtausta yrittäen ensin ostaa aseita linnaketta hallinnoineilta venäläisiltä. Kiväärejä he saivatkin ostettua noin 600–1000 markan kappalehintaan. Osaston johtaja luutnantti Ivar Hast yritti ostaa koko linnakkeen ollen jopa lähellä onnistua. Hastin alipäällikkö, maanviljelijä Roos lähti päiväsaikaan etenemään kohti Mäkiluotoa, jonka henkilökunta vangitsi Sigurdsin kaartin neuvottelijat ja karkotti muut hyökkääjät konekiväärien ja kahdeksan tuuman patterin tulella.

Hyökkäyksellä olisi ollut yöaikaan todennäköisesti huomattavasti paremmat onnistumismahdollisuudet, sillä venäläiset eivät pitäneet saaressa yövartiota. Saksalaiset joukot valtasivat Kirkkonummen huhtikuun alulla, minkä seurauksena Mäkiluodon linnoitusrakenteet räjäytettiin todennäköisesti sähköisesti läheiseltä Rönnskärin saarelta. Linnake päätyi sisällissodan päätteeksi itsenäisen Suomen haltuun, mutta se oli autio ja suurilta osin raunioina.

Uudelleenrakentaminen