pienoiskuva|270px|Inarin kartta ja kyläkeskukset. pienoiskuva|Inarijärvi on Suomen suurimpia järviä. pienoiskuva|Sajos on saamelaisten parlamenttirakennus ja kulttuurikeskus Inarissa. pienoiskuva|Saamelaismuseo Siidan rakennuksia Inarissa. pienoiskuva|Keskiyön aurinko Inarijärvellä. pienoiskuva|Lemmenjoki pienoiskuva|Kiilopään aluetta Saariselällä. pienoiskuva|Kaunispään huipulla sijaitsee ravintola. pienoiskuva|Inarijärvi Inarin kirkonkylän kohdalla heinäkuussa vuonna 2005. pienoiskuva|Haja-asutusalueilla posti jaetaan linja-autolla usean talouden yhteiseen heittolaatikkoon.
Inari (, , , ) on Suomen kunta, joka sijaitsee Lapin maakunnassa. Kunnassa asuu ihmistä ja sen pinta-ala on km2, josta km2 on vesistöjä. Väestötiheys on asukasta/km2. Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta. Inarin naapurikunnat ovat lounaassa Enontekiö, etelässä Kittilä ja Sodankylä, pohjoisessa Utsjoki. Lisäksi kunta rajoittuu sekä lännessä että idässä Norjaan, idässä myös Venäjään.
Inari on maan tärkeintä poronhoitoaluetta. Inarin talous nojaa voimakkaasti elämystalouteen eri muodoissaan ja kuntakuva on turismin ja rajakaupan vuoksi kansainvälinen. Auto- ja rengastestaus ovat myös kunnan suurimpia elinkeinotoimialoja. Perinteiset elinkeinot kuten poronhoito ja kalastus ovat edelleen erityisesti kulttuurisesti tärkeitä, mutta taloudellisesti niiden merkitys on vähentynyt vuosien saatossa. Inarissa kuvataan paljon myös erilaisia tv-sarjoja, lähinnä autoilua, mutta myös muun muassa suomalais-saksalainen Ivalo-rikostrillerisarja kuvattiin pääosin Inarissa.
Inarin kunnan suurin taajama ja hallinnollinen keskus on noin 3 000 asukkaan Ivalo, joka sijaitsee 39 km Inarin kirkonkylästä etelään. Inarin kirkonkylä on saamelaiskulttuurin keskus, jossa kokoontuu mm. Saamelaiskäräjät. Inarin kunnallisveroprosentti on Suomen alhaisimpia, 6,4 %. Inari tunnetaan taloudellisesti vahvana kuntana sekä kulttuurillisesti yhtenä Suomen monipuolisimmista kunnista. Inari on ainoa Suomen nelikielinen kunta. Turismin vuoksi Inarin kuntakuva on erittäin kansainvälinen. Suomen lisäksi Inarissa puhutaan kolmea saamen kieltä; inarinsaamea, koltansaamea sekä pohjoissaamea. Saamelaisuus näkyy vahvasti kunnan eri kylillä.
Inari on perinteisten elinkeinojen lisäksi tunnettu erityisesti Saariselästä, Inarijärvestä, kullankaivuperinteestä sekä kahdesta kansallispuistoistaan.
Historia Esihistoria Kivikausi (noin 8000 – 1900 eaa.) Inarin vanhimmat tunnetut asuinpaikat ovat ajalta noin 8 000–7 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua (eaa.), eli kivikauden mesoliittiselta jaksolta.Tallavaara ym. 2014, Appendix Saamenmuseon asuinpaikalta löydetty pureskellun koivutuohitervan eli tökötin kappale on radiohiiliajoitettu noin 10 000 vuotta vanhaksiKankaanpää & Rankama 2005. Myöhempiä kivikautisia asuinpaikkoja tunnetaan koko kunnan alueelta.Carpelan 2003
Kivikauden esineistö koostui etenkin kvartsista valmistetusta pienesineistöstä, kuten kaapimista ja retusoiduista iskoksista.Carpelan 2003, 42 Muitakin kiviraaka-aineita käytettiin. Erilaisia nuolenkärkiä valmistettiin retusoimalla kvartsista, kvartsiitista ja sertistä.Manninen 2014, 33-39 Keramiikka tuli alueella käyttöön noin 4 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua.Carpelan 2003, 36-39Skandfer 2005 Varhaisinta eli ns. Säräisniemi 1 -keramiikkaa on löydetty kaivauksissa mm. Nellimistä, Ivalojoen varrelta Rönkönraivion asuinpaikalta sekä Saamelaismuseo Siidan alueelta. Siidan läheltä on löydetty myös myöhempää, noin 5 000 vuotta vanhaa asbestisekoitteista ns. Voynavolok-keramiikkaa.Mökkönen & Nordqvist 2017, 97 Keramiikkatyypit kertovat kivikauden yhteyksistä Finnmarkin rannikolle ja Karjalaan.Mökkönen & Nordqvist 2017
Alueen pääasialliset elinkeinot kivikaudella olivat metsästys, kalastus ja keräily. Lahdenperä 1:n asuinpaikalta Inarijärven rannalta ja Kaunisniemi 3:n asuinpaikalta Rahajärveltä löydetyt palaneet hirven ja peuran luut on ajoitettu 8 900 vuotta vanhoiksi.Manninen 2014, Appendix I
Elinkeinot perustuivat useiden resurssien käyttöön ja liikkumiseen eri resurssialueiden välillä.Halinen 2005, 89-94 Vuoden kuluessa kuljetut matkat vaihtelivat, mutta esimerkiksi noin 7 000 vuotta sitten pieninä ryhminä liikkuneet peuranmetsästäjät kulkivat laajalla Finnmarkin rannikolta Inariin ulottuvalla alueella.Manninen 2014 Myös asumuksia oli monenlaisia. Inarissa on tutkittu kaivauksin sekä kevytrakenteisten kotamaisten asumusten että osittain maahan kaivettujen kuoppatalojen pohjia.Sohlström 1992Carpelan 2003, 34-35
Varhaismetallikausi (noin 1900 eaa. – 300 jaa.) Kivikausi vaihettui vähitellen ns. varhaismetallikaudeksi kun metalliesineitä alkoi tulla käyttöön kiviesineiden rinnalle. Inarijärven Lusmasaaresta on esimerkiksi löydetty tähän aikakauteen ajoittuvia pronssiesineitä, kuten kaularenkaita, kirves ja partaveitsi. Metalliesineet olivat kuitenkin harvinaisia ja parhaiten kausi tunnetaankin uusista keramiikka- ja kiviesinetyypeistä.Carpelan 2003, 45-58 Näistä Inarista on löydetty Lovozero- ja Kjelmøy-keramiikkaa sekä tasakantaisia nuolenkärkiä.Carpelan 2003, 45-49 Hyvin tunnettu on esimerkiksi niin kutsuttu Nellimin löytö, joka sisälsi 19 kvartsiitista ja sertistä valmistettua tasakantaista nuolenkärkeä.Carpelan 2003,48-49 Elinkeinot jatkuivat varhaismetallikaudella samankaltaisina kuin kivikaudella.Halinen 2005, 94
Keski- ja myöhäisrautakausi (noin 300 - 1200 jaa.) Rautaesineitä tunnetaan pohjoisen Fennoskandian alueella jo 500 eaa., ja raudan valmistus alueella alkoi viimeistään 200 eaa. eli varhaismetallikauden lopulla.Bennerhag 2023 Keskirautakauden (300–750 eaa.) alku määritetään useiden esineistössä ja kulttuurissa tapahtuneiden muutosten perusteella, joita ovat keramiikan häviäminen arkeologisesta löytöaineistosta sekä kauden loppupuolella uudenlaiset kookkaat suorakaiteen muotoiset liesilatomukset.Carpelan 2003, 59 Näitä ns. suorakaiteen muotoisia liesilatomuksia tunnetaan Inarista yli 30 kohteelta.Carpelan 2003, 68 Myöhäisrautakauteen (750–1200 jaa.) ajoittuvia löytöjä ovat esimerkiksi rautaiset nuolenkärjet ja puukonterät sekä pronssista ja hopeasta valmistetut hevosenkenkäsoljet ja muut korut.Carpelan 2003, 61-63 Monet näistä esineistä on valmistettu Karjalassa ja Itä-Euroopassa.Carpelan 2003, 63 Syyskuussa 2003 Inarin Nanguniemestä löydettiin myöhäisrautakaudelle ajoittuva useista hopeisista kaularenkaista koostunut kätkö.
Historiallisen ajan alku Kivi- ja pronssikauden väestöä pidetään tietynalaisina saamelaisten esivanhempina, mutta varsinaista saamelaiskulttuuria Inarissa edustavat Nukkumajoelta löydetyt muinaiset talvikylän paikat. Inarin saamelaisasutus tunnetaan asiakirjoista 1500-luvulta lähtien suurena Inarin lapinkylänä.Rikkinen & Sihvo 1987, s. 39–41
Inarin lappalaiset olivat ns. metsälappalaisia, jotka muuttivat suhteellisen vakinaisesta talvikylästä kalastamaan mm. Inarin ja Muddusjärven rannoille. Kalastuksen ohella metsästettiin etenkin peuroja ja turkiseläimiä. Riekolla oli taloudellista merkitystä 1900-luvulle asti.
Saamelaisia verottivat jo keskiajalla kainulaiset, norjalaiset, karjalaiset ja birkarlit. Inarin lapinkylä joutui 1800-luvun alkuun asti maksamaan veroja niin Ruotsille, Venäjälle kuin Tanska-Norjalle. Saamelaiset kävivät kauppaa ensin vapaamuotoisesti, mutta 1650-luvulta lähtien kauppa pyrittiin keskittämään Inarin markkinoille.
Inarin ensimmäinen kirkko valmistui vuonna 1646, ja 1600-luvulla Inarin saamelaiset käännytettiin kristinuskoon. Inari kuului ensin Kemin ja sitten 1673 perustettuun Kemin Lapin seurakuntaan. Vuonna 1757 Inarista tuli Utsjoen kappeliseurakunta. Uusi kirkko rakennettiin 1754–1760 Pielpajärven rannalle.
Suomalaisasutuksen syntyminen Suomalaista asutusta alkoi Inarissa syntyä 1758, jolloin Heikki Kyrö asettui Ivalojokivarteen. Asutus laajeni vähitellen Kyrön kyläksi eli nykyisen Ivalon keskuksen aluksi. Suomalaisuus eteni Inarin Lapissa hitaasti ja kasvoi vasta 1800-luvun alkupuolella. Kyrön lisäksi syntyivät Koppelon ja Törmäsen kylät.
1800-luvulla poronhoidon merkitys alkoi kasvaa. Siihen vaikutti erityisesti Norjan rajan sulkeutuminen, minkä jälkeen Norjan saamelaiset eivät voineet laiduntaa porojaan Inarissa. Vuonna 1912 puolet inarilaisista omisti poroja ja Inari jaettiin viiteen paliskuntaan. Saamelaiset viljelivät jonkin verran maata ja pitivät karjaa.
Inarista tuli vuonna 1881 itsenäinen seurakunta, ja se sai oman kirkkoherran 1886. Inarin kolmas kirkko rakennettiin vuosina 1884–1888 Juutuanjokisuulle.
1900-luku Kultaliikkeellä oli suora yhteys matkailun alkuun 1920- ja 1930-luvulla. Sodankylän ja Kyrön välisen maantien valmistumisen jälkeen alkoi Ivalon nousu Inarin tärkeimmäksi liike- ja talouskeskukseksi. Vuonna 1932 Ivalosta tuli risteyspaikka kun maantie Petsamoon valmistui. Ivalosta tuli suomalaisen asutuksen keskus ja Inarin kirkonkylä säilyi saamelaisuuden keskuksena.
Inarin kirkko Juutuanjokisuulla tuhoutui talvisodan aikana. Samalle paikalle valmistui vuonna 1952 saamelaiskirkko. Ivaloon saatiin uusi kirkko vuonna 1966.
Toisen maailmansodan jälkeen Inarin saamelaisuus voimistui ja samalla kirjavoitui toisen maailmansodan jälkeen, kun alueelle asutettiin Petsamon koltat. Pääosin koltat asettuivat Sevettijärven alueella. Lapin sodan aikana Inarin rakennuskanta tuhoutui lähes kokonaan ja mm. Ivalo rakennettiin täysin uudestaan sodan jälkeen.
Maantiede Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta, noin viisi prosenttia koko maan pinta-alasta. Se on lähes yhtä suuri kuin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakuntien maapinta-alat yhteensä. Ahvenanmaahan verrattuna Inarin maapinta-ala on lähes kymmenkertainen. Kunnan koko voidaan havainnollistaa alueena, jonka sivujen pituudet ovat linnuntietä 130 kilometriä (kunnan pohjoisraja), 90 kilometriä (itäraja), 140 kilometriä (eteläraja) ja 75 kilometriä (länsiraja). Inarilla on Suomen puolella neljä naapurikuntaa: Enontekiö, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki. Näiden lisäksi se rajautuu lännessä Norjan Kaarasjoen sekä Koutokeinon kuntiin ja idässä Norjan Etelä-Varangin kuntaan sekä Venäjän Petsamon piiriin ja Ylä-Tuuloman kaupunkikuntaan.
Kunnassa sijaitseva Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi (1 043 km²). Kaikkiaan järviä on Inarissa 8 033, mikä on enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa ja myös kunnan sisävesipinta-ala on Suomen kunnista suurin.
Inarissa sijaitsee kaksi kansallispuistoa. 2 860 neliökilometrin laajuinen Lemmenjoen kansallispuisto on pinta-alaltaan Suomen suurin kansallispuisto ja sijaitsee kokonaan kunnan alueella pientä Kittilän puolella olevaa osaa lukuun ottamatta. Kansallispuistossa sijaitsee Inarin korkein tunturi Morgam-Viibus, joka kohoaa 601 metrin korkeuteen merenpinnan tasosta. Kunnan alueella sijaitsee myös pohjoisin osa enimmäkseen Sodankylän ja Savukosken kunnissa sijaitsevasta Urho Kekkosen kansallispuistosta. Kansallispuistojen lisäksi kunnan alueella sijaitsee kuusi erämaa-aluetta: Hammastunturi, Kaldoaivi, Muotkatunturi, Paistunturi, Tsarmitunturi ja Vätsäri. Näistä Hammastunturi sijaitsee pieneltä osin Kittilässä sekä Sodankylässä, Kaldoaivi sekä Muotkatunturi osittain Utsjoella ja Paistunturi suurimmalta osin Utsjoella.
Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle myytiin Inariin kuulunut Jäniskosken–Niskakosken alue, minkä seurauksena kunnan pinta-ala pieneni 176 km².
Luonnonmaantieteellisesti Inarin kunta jakautuu kolmeen osaan: Outa-Lappiin, Inarin järvimaahan ja Taka-Lapin tunturimaahan.
Ilmasto Inari kuuluu pohjoisboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen. Ivalon lentoaseman sääasemalla oli kaudella 1991–2010 keskimäärin 6 hellepäivää ja 130 pakkaspäivää vuodessa.
Aluerakenne Taajamat Vuoden 2021 lopussa Inarissa oli 7 008 asukasta, joista 4 459 asui taajamissa, 2 241 haja-asutusalueilla ja 308:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Inarin taajama-aste on 66,6 %. Inarin taajamaväestö jakautuu neljän eri taajaman kesken:
# Taajama Väkiluku(31.12.2024) 1 Ivalo 3 068 2 Inarin kirkonkylä 668 4 Teponmäki397 3 Saariselkä 384
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Kylät
Akujärvi ()