pienoiskuva|right| Mantšurian sijainti Kiinassa. Tummanpunaiset alueet luetaan Koillis-Kiinaan, vaaleanpunaiset ovat nykyisin osa Sisä-Mongoliaa. pienoiskuva|John Tallisin kartta vuodelta 1851, yksi varhaisimmista eurooppalaisista kartoista, joissa nimi Mantšuria esiintyy. Aikaisemmin sekä Mantšuriaa että Mongoliaa oli länsimaissa tavallisimmin nimitetty Kiinan Tartariaksi.esim. Proceedings of the Royal Geographical Society, Volumes 11-12, 1867, s. 162
Mantšuria (kiinaksi ) on mantšujen perinteinen kotialue, joka sijaitsee nykyisen Kiinan koillisosassa, osittain Keltaisenmeren rannikolla. Kiinalaiset kuitenkin käyttävät alueesta nimeä Koillinen (), koska Mantšuria-nimellä on separatistinen sävy, ja koska nimi tuo mieleen japanilaismiehityksen ja Mantšukuon, joka oli Japanin keisarikunnan alainen nukkevaltio Mantšurian alueella vuosina 1932–1945. Kiinan tasavalta käytti virallisissa asiakirjoissaan alueesta Koillinen-nimeä jo vuonna 1911 tapahtuneesta perustamisestaan alkaen, koska kumottu keisarikunta oli perustunut mantšujen valtaan.
Mantšurian pinta-ala on noin 1 550 000 neliökilometriä. Sen nykyiseen alueeseen kuuluvat Kiinan maakunnista Heilongjiang, Jilin ja Liaoning. Etelässä olevien muiden Kiinan alueiden lisäksi sen naapureita ovat lännessä Mongolia, pohjoisessa Venäjä ja idässä Pohjois-Korea.
Mantšurian laajuus Eri yhteyksissä ja eri aikoina termiä Mantšuria on käytetty laajemmassa tai suppeammassa merkityksessä.
Suppeimmassa mielessä Mantšurialla tarkoitetaan Heilongjiangin, Jilinin ja Liaoningin provinsseja Koillis-Kiinassa (dōng běi). Laajemmassa merkityksessä Kiinan Mantšuriaan luetaan edellisten lisäksi myös nykyisen Sisä-Mongolian itäosa: Hulunbuirin, Hingganin, Tongliaon ja Chifengin alueet. Tämä vastaa suunnilleen aluetta, joka vuosina 1932–1945 kuului Mantšukuon valtioon. Historiallisesti on Mantšuriaan luettu myös osa Venäjän kaukoitää, Venäjän Mantšuria, joka ulottuu Amur- ja Ussuri-joilta Stanovoivuoristoon ja Japaninmereen. Täten siihen kuuluvat Venäjän alueista Primorjen aluepiiri, eteläosa Habarovskin aluepiiriä, Juutalaisten autonominen alue ja Amurin alue. Nämä kuuluivat vuonna 1689 allekirjoitetun Nertšinskin rauhansopimuksen mukaan mantšujen hallitsemaan Kiinaan, mutta Kiina menetti Venäjälle Amurin pohjoispuoliset alueet vuonna 1858 sekä vuonna 1860 vielä Ussurin itäpuolisen alueen. Kaikkein laajimmassa merkityksessä Mantšuriaan on luettu edellisten lisäksi myös Sahalinin saari, joka Qing-dynastian aikaisissa kartoissa, myös venäläisissä ja japanilaisissa kartoissa, usein luettiin siihen kuuluvaksi, vaikkei sitä Nertšinskin rauhansopimuksessa mainittukaan. Saari oli kuitenkin pääasiassa ainujen asuttama. Saari kuuluu nykyään Venäjään, mutta vuosina 1905–1945 sen eteläosa kuului Japaniin.
Nimen alkuperä ja alueen muut nimet Mantšu on alun perin Nurhacin 1600-luvun alussa antama nimi hänen yhdistämilleen džurtšenilaisille heimoille. Hänen perustamansa Qing-dynastia, joka myöhemmin valloitti koko Kiinan ja hallitsi sitä vuosina 1644–1912, ei kuitenkaan koskaan käyttänyt alkuperäisestä kotimaastaan nimeä Mantšuria tai muuta mantšuihin viittaavaa nimeä.
Länsimaissa nimi Mantšuria tuli tunnetuksi 1700-luvun lopulla tai 1800-luvun alussa. Aikaisemmin aluetta oli nimitetty Kiinan Tartariaksi. Japanilainen tutkija Junko Miyawaki-Okadi on väittänyt, että japanilainen maantieteilijä Takahashi Kageyasu olisi ensimmäisenä käyttänyt termiä 满洲 (Manshū) alueen nimenä vuonna 1809 ilmestyneessä teoksessaan Nippon Henkai Ryakauzu ja että länsimaiset maantieteilijät olisivat omaksuneet nimen siitä. Todellisuudessa nimeä Mantšuria () oli kuitenkin käytetty jo aikaisemmin: ranskalaiset lähetyssaarnaajat olivat tunteneet alueen tällä nimellä jo vuonna 1800. Myös ranskalaissyntyiset maantieteilijät Conrad Malte-Brun ja Edme Mentelle suosittelivat vuonna 1804 julkaisemassaan teoksessa nimien Mantšuria, Mongolia ja Kalmukia käyttämistä täsmällisempinä niminä sen alueen eri osille, joita yleisesti oli nimitetty Tartariaksi.
Qing-dynastian loppuaikoina Mantšuria jaettiin kolmeksi Kiinan maakunnaksi. Siitä lähtien alueesta käytettiin virallisesti nimeä ”Kolme koillista provinssia” (, Dōngběi Sānshěng). Vuoden 1911 Xinhai-vallankumouksen jälkeen Kiinan tasavallan virallisissa asiakirjoissa mantšujen alkuperäistä kotimaata nimitettiin usein myös lyhemmin ”Koilliseksi”.
Nykyään Kiinassa käytetään Koillis-Kiinan asukkaista tavanomaisesti nimitystä Dōngběi rén (”koillislainen”). Nimitystä ”Koillinen” käytetään yhteisnimityksenä koko alueelle puhuttaessa esimerkiksi alueen historiasta, kulttuurista, perinteistä, murteista tai keittiöstä. Nimeä Mantšuria (, Mǎnzhōu) käytetään Kiinassa vain harvoin, ja se tuo herkästi mieleen kielteisiä, japanilaisten perustamaan Mantšukuon () nukkevaltioon liittyviä mielleyhtymiä.
Mantšuriasta on historiallisesti käytetty myös nimeä Guandong (, Guāndōng), mikä sananmukaisesti merkitsee ”solan itäpuolella” ja viittaa Shanhain solaan Qinhuangdaossa, nykyisessä Hebein maakunnassa, missä Kiinan muuri päättyy idässä Keltaiseenmereen. Tämä käytäntö esiintyy nimityksessä Chuǎng Guāndōng (sananmukaisesti ”ryntäys Guandongiin”), jota käytetään Han-kiinalaisten joukkomuutosta Mantšuriaan 1800–1900-luvuilla. Samaan tapaan on käytetty myös nimeä Guanwai (關外), ”solan ulkopuolella”. Nimi Guandong tuli myöhemmin käyttöön suppeammassa merkityksessä, jolloin sillä tarkoitetaan Kwantungin vuokra-aluetta Liaodongin niemimaalla.
Maantiede ja ilmasto Mantšuria käsittää pääasiassa pohjoisen puoliskon suppilon muotoisesta Pohjois-Kiinan kratonista, laajasta alueesta, jonka kallioperä on prekambrisia kivilajeja. Ennen triaskautta Pohjois-Kiinan kratoni oli erillinen manner, ja kivihiilikaudella se oli maailman pohjoisin manneralue. Hingganvuoret alueen länsiosassa on jurakautinen vuorijono, joka syntyi Pohjois-Kiinan kratonin törmätessä Siperian kratoniin, mikä oli viimeinen vaihe supermanner Pangean muodostumisessa.
Vaikka mikään osa Mantšuriaa ei kvartäärikaudella jäätiköitynyt, seudun alavien ja hedelmällisempien alueiden maaperän muodostavat erittäin paksut lössikerrostumat, jotka koostuvat Himalajan, Kunlunin ja Tienšanin jäätiköityneissä osissa sekä Gobin ja Taklamakanin autiomaissa syntyneestä tomusta.
Mantšurian ilmastoa luonnehtii erittäin suuri ero vuodenaikojen välillä. Kesät ovat runsassateisia ja lähes trooppisen kuumia, kun taas talvet ovat arktisen kylmiä ja kuivia. Tämä johtuu siitä, että Mantšurian sijainti Euraasian suuren mantereisen maa-alueen ja Tyynenmeren raja-alueella saa aikaan eri vuodenaikoina eri suuntiin puhaltavia monsuunituulia.
Kesällä, kun maa lämpenee nopeammin kuin valtameri, Aasiassa muodostuu matalapaine, jolloin lämpimät ja kosteat kaakkoistuulet tuovat rankkasateita ja ukkosia. Vuotuinen sademäärä vaihtelee 400 millimetristä lännessä yli 1 150 millimetriin Changbaivuorilla. Kesät ovat hyvin lämpimiä: heinäkuun keskilämpö vaihtelee 31 celsiusasteesta etelässä 24 celsiusasteeseen alueen pohjoisrajalla.Kaisha, Tesudo Kabushiki, Minami Manshi: Manchuria: Land of Opportunities; s. 1-2. Muualla paitsi alueen pohjoisosissa lähellä Amuria suuri kosteus tekee helteen tukalaksi tähän aikaan vuodesta.
Talvella sitä vastoin Siperian korkeapaine saa aikaan hyvin kylmiä pohjois- tai luoteistuulia, jotka saavat ilmanlämpötilan laskemaan alueen eteläisimmissä osissa noin −5 celsiusasteeseen, pohjoisosissa jopa −30 celsiusasteeseen. Koska Siperiasta tulevat tuulet kuitenkin ovat hyvin kuivia, lunta sataa talvellakin vain harvoina päivinä ja silloinkin niukasti. Tästä aiheutui sekin, että vaikka samoilla leveysasteilla sijaitsevat alueet Pohjois-Amerikassa peittyivät kvartäärikauden jääkausina kokonaan jäätikköihin ja vaikka Mantšuriassa oli vielä kylmempää, kuivuuden vuoksi sinne ei muodostunut jäätikköä.Earth History 2001 (sivu 15) Asiaan vaikuttivat myös voimakkaat länsituulet, jotka saapuivat Pohjois-Euroopan silloisen mannerjäätikön suunnalta.
Kulttuuri "Koillinen" tai "alue Muurista itään" ovat tärkeitä käsitteitä alueen asukkaille, sillä he määrittelevät olevansa ensisijaisesti kotoisin Koillisesta, ja vasta sen jälkeen he määrittelevät kotimaakuntansa. Syynä on se, että seudun kolmella maakunnalla on yhteinen historia, ja niiden kulttuuri on hyvin yhdenmukainen. Muualla Kiinassa taas henkilökohtaisen kotiseudun määritelmänä käytetään ensisijaisesti maakuntaa. Koillisen asukkaat puhuvat mandariinikiinan koillista murretta. Alkuperäinen mantšun kieli on käytännöllisesti katsoen jo hävinnyt.
Historia
Varhaishistoria Mantšuria on ollut monien paimentolaisheimojen kuten mantšujen, ultšojen ja nanaiden kotimaa. Monet etniset ryhmät kuten sushenit, donghu-kansat, xianbeit, wuhuanit mohet, khitanit ja džurtšenit ovat eri aikoina perustaneet sinne valtakuntiaan. Kiina hallitsi osaa Mantšuriasta jo Han-dynastian sekä myöhemmin myös Läntisen Jin- ja Tang-dynastian aikana, toisinaan vasallivaltiona.The Cambridge History of China, Vol. 03: "Sui and T'ang China, 589–906, Part 1," at 32, 33. Myös korealaiset Gojoseonin, Buyeon, Goguryeon ja Balhaen valtakunnat ovat hallinneet osia Mantšuriasta. Yhdessä eteläisen Song-dynastian kanssa Länsi-Mantšurian khitanit perustivat alueelle Liao-valtakunnan, joka hallitsi myös sitä lähellä sijaitsevia alueita Pohjois-Kiinassa.
Tunguusien sukuiset džurtšenit, jotka olivat olleet Liaon vasalleja, kukistivat 1100-luvun alussa Liao-valtakunnan ja perustivat Jin-dynastian (1115–1234), joka onnistuneiden sotilaallisten valloitusten jälkeen hallitsi Pohjois-Kiinaa ja Mongoliaa. Mongolien perustaman Yuan-dynastian aikana (1271–1368)Patricia Ann Berger – Empire of emptiness: Buddhist art and political authority in Qing China, p.25 Mantšuriaa hallittiin osana Liaoyangin provinssia. Vuonna 1375 Nahacu, Pohjoisen Yuanin mongolilainen upseeri Liaoyangin provinssista, valtasi Liaodongin, mutta antautui myöhemmin Ming-dynastialle vuonna 1387. Turvatakseen pohjoiset rajaseutunsa ja päästäkseen eroon vaikeuksista, joita Yuanin jäänteet siellä yhä aiheuttivat, Ming-dynastia päätti ”rauhoittaa” džurtšenit. Keisari Yonglen aikana (1402–1424) Kiinan valta Mantšuriassa saatiin vakaannutetuksi. Mutta 1580-luvulla Jianzjou-džurtšeneihin kuulunut päällikkö Nurhaci (1558–1626) ryhtyi toimiin yhdistäkseen alueen džurtšenilaiset heimot. Seuraavien vuosikymmenien aikana džurtšenit, joista tästä lähtien käytettiin nimitystä mantšut, saivat valtaansa melkein koko Mantšurian. Vuonna 1616 Nurhaci perusti Myöhemmän Jin-dynastian.
Vuonna 1644, sen jälkeen kun Ming-dynastian pääkaupunki Peking oli joutunut kapinoivien talonpoikien hallintaan, mantšut liittoutuivat Ming-kenraali Wu Sanguin kanssa ja ottivat hallintaansa Pekingin, kukistivat lyhytikäisen Shun-dynastian ja perustivat Qing-dynastian (1644–1912), joka hallitsi koko Kiinaa. Dynastia rakennutti 1600-luvun lopulla Mantšurian ja varsinaisen Kiinan rajalle varustuksia, joiden tarkoituksena oli rajoittaa han-kiinalaisten muuttoa Mantšuriaan.Elliott, Mark C. "The Limits of Tartary: Mantšuria in Imperial and National Geographies." Journal of Asian Studies 59, no. 3 (2000): 603-46. Mutta vuonna 1858 heikentynyt Qing-valtakunta joutui Aigunin sopimuksella luovuttamaan Venäjälle Amurin pohjoispuolella olevan osan Mantšuriaa. Vuonna 1860 Pekingin rauhansopimuksella Venäjä sai myös Ussurin itäpuoliset alueet, jonne perustettiin Vladivostok. Tästä lähtien Mantšuria on jakautunut venäläiseen osaan, jota toisinaan on nimitetty Ulommaksi Mantšuriaaksi, ja Kiinalle jääneeseen alueeseen, Sisempään Mantšuriaan. Tavallisimmin Mantšurialla on tämän jälkeen tarkoitettu vain Kiinalle jäänyttä ”Sisempää Mantšuriaa”. Pekingin rauhansopimuksen jälkeen Kiinan alue ei enää ulotu Japaninmereen.
Historia vuoden 1860 jälkeen