Kioto ( ) on Kioton prefektuurin pääkaupunki Honshūn saarella Kansain alueella Japanissa. Se on Osakan ja Kōben kanssa osa Keihanshinin suurkaupunkialuetta. Kaupunki on rakentunut Kioton allaslaakson pohjoisosaan Kamo- ja Katsurajokien varrelle, mutta siihen kuuluu myös laajoja vuoristoalueita Tanbavuorilta. Kiotossa on 1 457 089 asukasta (joulukuussa 2020) ja sen pinta-ala on 827,83 neliökilometriä.
Kiotosta tuli Japanin hallinnollinen keskus vuonna 794, kun keisari Kanmu perusti Heian-kyōn kaupungin, nykyisen Kioton edeltäjän. Pääkaupunkina Kioto pysyi yli tuhannen vuoden ajan Meiji-restauraatioon saakka, kunnes maan pääkaupunki siirrettiin Tokioon vuonna 1868. Nykyään Kioto on tärkeä kulttuurikeskus ja matkailukohde, joka tunnetaan perinteisestä kulttuuristaan ja arvokkaasta rakennusperinnöstään. 15 rakennusta Kioton kaupungin alueelta on valittu Unescon maailmanperintöluetteloon osana kohdetta ”muinaisen Kioton historialliset monumentit”.
Tärkeitä elinkeinoja ovat perinteinen käsityöteollisuus, etenkin tekstiilien tuotanto, korkeateknologinen elektroniikkateollisuus ja matkailu. Kioto on myös vireä yliopistokaupunki, jonka asukkaista noin kymmenesosa on opiskelijoita. Kiotosta tehtiin yksi Japanin virallisista suurkaupungeista vuonna 1956.
Maantiede Sijainti Kioto on sisämaan kaupunki. Sen alue ulottuu pohjoisessa Tanban ylängölle eli Tanbavuorille ja käsittää laajoja vuoristoseutuja, urbaani alue sijaitsee pitkänomaisessa Kioton allaslaaksossa. Laaksoa ympäröivät vuoret kolmella ilmansuunnalla: idässä, pohjoisessa ja lännessä. Korkeimmatkin vuoret koillisosassa jäävät alle 1 000 metrin. Laakso avautuu lounaaseen kohti Osakaa.
Kioton pinta-ala on 827,83 neliökilometriä. Suurin osa tästä on harvaan asuttua vuoristoaluetta. Tiheimmin asutuilla Kamigyōn, Nakagyōn ja Shimogyōn suuralueilla kaupungin keskustassa väestötiheys on lähes 12 000 asukasta neliökilometrillä. Kaupungin alueen suurin pituus on pohjois–eteläsuunnassa 49,49 kilometriä, suurin leveys itä–länsisuunnassa 29,16 kilometriä.
Kioto rajautuu seuraaviin kuntiin: idässä Shigan prefektuurin Ōtsun ja Takashiman kaupunkeihin etelässä Kioton prefektuurin Mukōn, Nagaokakyōn, Ujin ja Yawatan kaupunkeihin sekä Kumiyaman ja Ōyamazakin maaseutukaupunkeihin lännessä Osakan prefektuurin Takatsukin kaupunkiin ja Shimamoton maaseutukaupunkiin sekä Kioton prefektuurin Kameokan kaupunkiin pohjoisessa Kioton prefektuurin Nantanin kaupunkiin.
Luonto ja maaperä Kiotoa ympäröiviä vuoria ovat Tanbavuorten lisäksi koillisessa Hieivuoret, joiden korkein huippu on 839 metriin kohoava Shimeidake, ja kaakossa Daigovuoret, jotka erottavat kaupungin Ōtsusta ja Biwajärvestä. Kaupungin länsipuolella on 924 metriä korkea Atagovuori. Vielä sitä korkeampi on kuitenkin koillisessa kohoava 971 metriä korkea Minagovuori.
Pleistoseenikaudelle saakka valtaosaa Kioton allaslaaksosta peitti järvi, jonka sedimenttejä on kertynyt ympäröivien vuorten reunamille. Laakson pohja on sen läpi virtaavien jokien muodostamaa, loivasti etelän suuntaan viettävää alluviaalitasankoa, joka on noin 10–100 metrin korkeudella merenpinnasta. Kioton alueella virtaa kolme merkittävää jokea. Laakson itäosassa virtaava Kamojoki ja länsiosassa virtaava Katsurajoki saavat vetensä Tanban ylängöltä. Ne yhtyvät kaupungin eteläosassa toisiinsa ja sitten kaupungin etelärajalla virtaavaan Ujijokeen. Se laskee lopulta Yodojokena Osakanlahteen.
Osa kaupungin pohjoisosien vuoristoalueista kuuluu Kioton–Tanba-kōgenin puolikansallispuistoon.
Ilmasto Kioton ilmasto on sekoitus sisämaan ilmastoa ja Tyynenmeren rannikon runsassateista ilmastoa. Kioton allaslaakso tunnetaan kuumankosteista kesistään ja suhteellisen kylmistä talvistaan. Elokuussa keskilämpötila on yli 2 celsiusastetta kuumempi kuin Tokiossa. Eniten sataa kesällä kesä–syyskuussa. Raisa Porrasmaa kuvailee: ”Kesäisin laakso hautuu läkähdyttävässä saunamaisessa paahteessa vailla tuulen häivää, ja kaupungissa kesää viettävä huomaa laaksoilmaston luonteen vieraillessaan viilentävien merituulten hyväilemässä Ōsakassa tai Kōbessa. Talvella hyytävän kostea kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin […]”. Kioton ilmastoa ja vuodenkiertoa leimaakin selkeä vuodenaikojen vaihtelu, jolla on oma, voimakas vaikutuksensa kaupungin kulttuuriin.
Historia pienoiskuva|Kioton vuoden 1914 turistikartta. Pohjoinen vasemmalla. pienoiskuva|Shinkyōgokun katukuvaa 1920-luvun vaihteessa pienoiskuva|Kioton raitiovaunu vuonna 1976
Kioton alueelta on löytynyt myös esihistoriallisia muinaisjäännöksiä, mutta Kioton allaslaakson keskiosat eivät kosteikkojensa vuoksi alun perin soveltuneet asutukseen. 600-luvulla laaksoa alkoi raivata viljelyskäyttöön vaikutusvaltaiseksi noussut Hata-klaani. Vuonna 603 Hata no Kawakatsu perusti Uzumasan alueelle Kōryū-jin buddhalaisen temppelin, joka sijaitsee nykyisen kaupungin länsiosassa.
700-luvulla Nara-kaudella Japanin pääkaupunki sijaitsi Heijō-kyōssa eli nykyisessä Narassa Kioton eteläpuolella. Vuonna 784 keisari Kanmun käskystä se siirrettiin pohjoisemmaksi Katsurajoen varrelle Nagaoka-kyōhon, mutta kaupungille valittu alue kärsi tulvista, ja sen siirrosta vastannut Fujiwara no Tanetsugu salamurhattiin. Uusi pääkaupunki Heian-kyō, nykyisen Kioton edeltäjä, perustettiin Kioton allaslaaksoon vain kymmenen vuoden kuluttua vuonna 794. Tästä sai alkunsa Heian-kausi. Kaupungin sijainti lienee ollut osoitus Hata-klaanin vaikutusvallasta, mutta sen sijoitukseen vaikuttivat myös kiinalaisperäinen fengshui-ajattelu (fūsui) ja onmyōdō-kosmologia, jonka mukaan kaupunkiin vaikuttivat eri ilmansuunnilta tulevat qi-energian virtaukset. Heian-kyō suunniteltiin ruutukaavaan Kiinan Tang-dynastian pääkaupungin Chang’anin mallin mukaan niin, että kaupungin jakoi kahteen osaan pohjois–eteläsuuntainen pääkatu Suzaku-ōji, jonka eteläpäässä sijaitsi pääportti Rashōmon, pohjoispäässä keisarillinen palatsi. Suunnitelmat olivat kuitenkin kovin suurisuuntaisia, ja kaupungin länsiosat (Ukyō) jäivät rakentumatta. Asutus keskittyi sen sijaan kaupungin itäosiin (Sakyō) Kamojoen varrelle ja kaupungin itäpuolen vuorten juurelle.
Heian-kyōta alettiin kutsua nimellä Kyōto ilmeisesti 1000-luvun puolivälin jälkeen. Kamakura-kaudella 1100-luvun lopulla poliittinen valta siirtyi keisarilta Kamakuraan perustetulle sotilashallinnolle (bakufu). Kiotoa riepottelivat monenlaiset luonnonmullistukset ja sen keisarillinen palatsi rappeutui: vuonna 1227 palatsi hylättiin lopullisesti ja keisari siirtyi väliaikaiseen residenssiin. Muromachi-kaudella 1300-luvulla Ashikaga-sotilashallinnon shōgun muutti kuitenkin Kiotoon, ja Ashikaga Yoshimitsu rakennutti sinne Hana no gosho -palatsin. Se sijaitsi nykyisten Imadegawa-, Karasuma- ja Muromachi-katujen välisellä alueella. Tämä uusi kukoistuskausi päättyi vuonna 1467 alkaneeseen Ōnin-sotaan, jossa valtaosa kaupungista paloi maan tasalle. Tuholta säästyi vain kaupungin kaakkoisosa, joka kuitenkin säilyi elinvoimaisena.
Sengoku-kauden pitkäkestoisen hajaannuksen jälkeen valtaan nousi Toyotomi Hideyoshi, joka käytti 1590-luvulla suuria voimavaroja Kioton uudistamiseen. Kaupungin rakenteen uudelleenjärjestelyjen lisäksi Hideyoshi rakennutti sen ympärille linnoituksena toimivia maavalleja, Jurakudain palatsin ja Fushimin linnan Fushimin alueelle. Myös Tokugawa Ieyasu, joka perusti 1600-luvun alussa sotilashallinnon Edoon eli nykyiseen Tokioon, jatkoi Kioton kehittämistä. Muun muassa Nijōn linna on Ieyasun rakennuttama. Edo-kaudella Kioton kaupunkikulttuuri nousikin uuteen kukoistukseensa, ja kaupunki kasvoi voimakkaasti; Edo-kaudella se oli parhaimmillaan yli 400 000 asukkaallaan maan kolmanneksi suurin kaupunki Edon ja Osakan jälkeen. Kaupunkiin kehittyi monia käsityöelinkeinoja, kuten keramiikan, tekstiilien ja lakkatöiden tuotantoa.
Kiotoa koettelivat 1700-luvun lopulla useat suuronnettomuudet. Keisarillinen palatsi tuhoutui vuonna 1770 hirmumyrskyssä, ja vuonna 1778 kaupunki peittyi valtavan tulvan alle. Vuoden 1788 maaliskuussa kaupungin keskusta tuhoutui lähes täysin kolme päivää kestäneessä tulipalossa. Kaupunki paloi uudelleen vuonna 1864, kun Chōshūn joukot yrittivät sen valloitusta shōgunilta.
Meiji-restauraation yhteydessä valta palautettiin sotilashallinnolta keisari Meijille, ja maan pääkaupunki siirtyi vuonna 1868 hänen mukanaan Edoon, joka nimettiin uudelleen ”itäiseksi pääkaupungiksi” (Tōkyō). Koska Kioto menetti pääkaupunkiasemansa, siellä panostettiin Meiji-kaudella voimakkaasti talouden ja koulutuksen nykyaikaistamiseen, jotta kaupunki ei jäisi muun maan kehityksestä jälkeen. Kaupunkiin avattiin esimerkiksi Japanin ensimmäinen nykyaikainen alakoulu vuonna 1869 ja maan ensimmäinen sähköraitiovaunulinja vuonna 1895. Sähkö tuotettiin vesivoimalla, jota saatiin Biwajärveltä Kiotoon vuonna 1890 rakennetusta kanavasta. Kun Japanin nykyinen kunnallishallinto perustettiin vuonna 1889, Kioto sai kaupunkioikeudet. Samalla se jaettiin kahteen suuralueeseen, jotka olivat Kamigyō-ku ja Shimogyō-ku. Sittemmin 1900-luvulla kaupunki laajeni huomattavasti lukuisten kuntaliitosten kautta, ja suuralueiden määräkin kasvoi. Vuonna 1931 Kiotoon yhdistettiin Fushimin kaupunki, kolme maaseutukaupunkia ja 23 kyläkuntaa.
Toisin kuin Japanin muut suuret kaupungit, Kioto säästyi toisessa maailmansodassa Yhdysvaltojen suurimittakaavaisilta pommituksilta. Noin 19 000 rakennusta purettiin palontorjunnan vuoksi, mutta sotatoimet tuhosivat kaupungissa vain 91 rakennusta. Vuonna 1945 Yhdysvaltojen asevoimien komitea halusi pudottaa Kiotoon atomipommin, mutta kaupungissa aiemmin vieraillut sotaministeri Henry L. Stimson esti suunnitelman toteutumisen.
Kioto ei 1900-luvulla teollistunut yhtä voimakkaasti kuin monet Japanin satamakaupungit. Sen lisäksi että kaupungilta puuttuu satama, sitä ympäröivät kolmelta puolelta suhteellisen harvaan asutetut takamaat. Teollisuuden sijaan kaupungin vahvuuksia ovat kulttuuri ja turismi. Liikeneyhteyksien parantumisen myötä sen eteläosiin on kuitenkin rakennettu myös teollisuusalueita. 2000-luvun ensikymmenelle mennessä kaupungin väkiluku yli viisinkertaistui lähes 1,5 miljoonaan henkeen ja pinta-ala kaksikymmenkertaistui vuoteen 1889 verrattuna. Edellisen kerran kaupunki laajeni vuonna 2005, kun siihen yhdistettiin Keihokun maaseutukaupunki.
Hallinto pienoiskuva|Kioton kaupungintalo vuonna 2015 pienoiskuva|Kioton suuralueet kartalla
Hallintojärjestelmä Kiotoa hallinnoivat 67-jäseninen kaupunginvaltuusto ja pormestari. Kaupunginvaltuusto huolehtii kaupungin hallinnon toiminnasta ja ohjaa kaupungin politiikkaa, pormestarin tehtävä on panna toimeen kaupunginvaltuuston tekemiä päätöksiä. Kaupunginvaltuuston jäsenet valitaan nelivuotiskausiksi suuralueita vastaavista vaalipiireistä. Vuoden 2019 vaaleissa suurimpia ryhmiä olivat LDP (21 paikkaa), Japanin kommunistinen puolue (18 paikkaa) ja Kōmeitō (10 paikkaa). Myös pormestari valitaan vaaleilla, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Kaupungin pormestariksi valittiin helmikuussa 2024 sitoutumaton Kōji Matsui.
Kioto on Kioton prefektuurin pääkaupunki, joten siellä toimii myös prefektuurin hallinto. Kiotossa asuu jopa 57 prosenttia prefektuurin väestöstä, joten sillä on prefektuurin politiikassa suuri merkitys. Prefektuuri ja kaupunki tekevätkin tiivistä yhteistyötä. Kioto valittiin yhdeksi japanin ensimmäisistä virallisista suurkaupungeista vuonna 1956, minkä myötä kaupunki on jaettu suuralueisiin ja sille on myönnetty laajemmat valtaoikeudet kuin tavallisille kaupungeille.
Hallinnollinen jako Kioto jakautuu yhteentoista suuralueeseen. Niistä asukasluvultaan suurin on Fushimi-ku, pinta-alaltaan vuorostaan Ukyō-ku. Kaupungin ydinalueen muodostavat Shimogyō-ku, Nakagyō-ku ja Kamigyō-ku.