thumb|Mustakurkku-uikun muna. Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) on pienikokoinen uikkulintu. Lajin kuvaili ja nimesi Carl von Linné 1758.
Koko ja ulkonäkö Mustakurkku-uikun pituus on 31–38 cm ja paino 300–570 g. Sen siipien kärkiväli on 46-55 cm.
Lajin tunnistaa hyvin kesällä pesintäaikaan mustasta päästä ruskeankeltaisine tupsuineen pään sivuilla ja punaisesta kaulasta. Koiras ja naaras ovat samannäköisiä, joskin koiras saattaa olla hieman suurempi ja juhlapuvussa kirkkaamman värinen. Mustakurkku-uikulla on myös tulipunaiset silmät ja pieni musta nokka, jossa on valkoinen kärki kesällä. Ääni on melko voimakas, korkeahko hyrisevä vihellys.
Vanhin suomalainen rengastettu mustakurkku-uikku on ollut 6 vuotta 1 kuukautta 5 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut islantilainen 7 vuotta vanha yksilö.
Levinneisyys Mustakurkku-uikku pesii järvillä Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa se on vähälukuinen mutta suhteellisen yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, ja pesii sekä järvi- että merialueella. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 2 600–3 500 paria. Euroopassa pesii 7 100–9 600 paria, joista 34 prosenttia Suomessa, 25 prosenttia Ruotsissa ja 19 prosenttia Venäjällä. Maailman populaation koko on 239 000–583 000 yksilöä. Laji on muuttolintu, ja Suomessa pesivät yksilöt muuttavat elo-lokakuussa Länsi-Euroopan rannikoille ja palaavat Suomeen huhtikuun puolivälin jälkeen. Jos jäiden lähtö on myöhäinen, ensimmäiset tavataan vasta toukokuussa vapun jälkeen. Syysmuutolta myöhästyneitä lintuja on tavattu talvellakin. Mustakurkku-uikkua pidetään vaarantuneena lajina. Suomessa se on erittäin uhanalainen. Mustakurkku-uikun maailmanlaajuinen kanta on taantunut 30 prosenttia viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana ja peräti 79 prosenttia Pohjois-Amerikassa. Ensisijaisesti tämä johtuu ihmisen aiheuttamasta häirinnästä, metsätalouden operaatioista jalostusalueilla, ailahtelevista vedenpinnan tasoista ja järvien alistamista kirjolohille, jotka verottavat hyönteisten määrää. Niitä myös päätyy verkkoihin ja ne ovat myös haavoittuvaisia öljyvuodoille ja sairauksille.
Elinympäristö Elää erilaisissa rehevissä vesistöissä ja ruovikkolampareilla mm. suojaisilla merenlahdilla, jätevedenpuhdistamoilla ja lintujärvillä. Muuttoaikaan tavataan lähes kaikenlaisten avovesien äärellä.
Lisääntyminen Laji pesii usein yhdyskunnissa, joissa voi olla 10–20 paria. Se on sukukypsä yksivuotiaana.
Muiden uikkujen tavoin laji rakentaa kelluvan, vesikasveihin kiinnitetyn pesänsä lähelle rantaa, sillä sen raajat eivät sovellu kunnolla kävelyyn. Merialueilla pesinnät usein epäonnistuvat meriveden korkeusvaihteluissa. Mustakurkku-uikku munii 4–5 valkeata munaa, joita molemmat emot hautovat 22–26 vrk. Poikaset kulkevat pieninä tavallisesti emon selässä, isompina ne kalastelevat emojensa kanssa. Poikaset ovat lentokykyisiä 6–7 viikon ikäisinä.
Ravinto Laji on loistava sukeltaja, joten se saalistaa kaloja vedenpinnan alla. Se voi pysytellä veden alla jopa kolme minuuttia ja sukeltaa 150–200 metriä. Linnulle kelpaavat myös kasvinosat sekä vedessä elävät selkärangattomat, kuten juotikkaat, äyriäiset ja nilviäiset.
Lähteet
ADW Euring
Viitteet
Aiheesta muualla
Suomenojan luonto - Suomenoja.fi BirdLife Suomi: Mustakurkku-uikku, vuoden lintu 2012 LuontoPortti: Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) ITIS: Podiceps auritus
Kirjallisuutta Lammi, Esa 1989: Saariston haasteet ja uikkujen vastaukset. Johan Ulfvensin väitöskirjan esittely. - Lintumies 3.1989 s. 124-126. LYL. Ulfvens, Johan 1988: Comparative breeding ecology of the Horned Grebe Podiceps auritus and the Great Crested Grebe Podiceps cristatus: archipelgo versus lake habitats. - Acta Zool. Fennica 183:1-75.
Luokka:Uikkulinnut Luokka:Uhanalaiset linnut