Korean sota käytiin vuosina 1950–1953 Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) ja Korean tasavallan (Etelä-Korea) välillä. Korea oli jaettu toisen maailmansodan seurauksena, ja niemimaalla oli kahakoitu jo 1940-luvun lopulla. Totaalinen sota alkoi kesäkuussa 1950, kun Pohjois-Korean joukot hyökkäsivät Etelä-Koreaan ja valloittivat muutamassa viikossa lähes koko niemimaan.
Syyskuussa Yhdysvaltojen johtamat YK-joukot puuttuivat sotaan Etelä-Korean puolella ja tekivät maihinnousun pohjoiskorealaisten joukkojen selustaan Japanin-puoleiselta rannikolta Busanissa. Pohjois-Korea joutui tappiolle ja lokakuussa YK-joukot saavuttivat Korean ja Kiinan rajan muodostavan Jalu-joen. Kiinan kansantasavallan joukot liittyivät sen jälkeen sotaan Pohjois-Korean puolella ja työnsivät YK-joukot takaisin etelään. Vuonna 1951 rintamalinja vakiintui lähelle Koreoiden vanhaa rajaa, eikä sodassa sen jälkeen tapahtunut merkittäviä käänteitä. Aselepo astui voimaan kuitenkin vasta kaksi vuotta myöhemmin.
Vaikka Neuvostoliitto ei virallisesti osallistunut sotatoimiin, se tuki Pohjois-Koreaa auttamalla ylintä johtoa strategian suunnittelussa ja toimittamalla tarvikkeita ja aseita. Korean sota oli tyypillinen kylmän sodan sijaissota, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kamppailivat vaikutusvallasta jonkin muun maan alueella. Korea tuhoutui sodassa pahoin ja lähes kaikki niemimaan suurkaupungit raunioituivat. Sodan osapuolet syyllistyivät myös lukemattomiin sotarikoksiin. Sodassa kuoli vähintään satoja tuhansia sotilaita ja yli miljoona siviiliä.
Sodan nimi Etelä-Koreassa sota tunnetaan nimellä ”625-levottomuudet” sodan alkamispäivän eli 25. kesäkuuta mukaan (hangul 6.25 동란, hanja 6.25 動亂; Yug-i-o triple t).
Pohjois-Koreassa sodan virallinen nimi on ”isänmaan vapautussota” (hangul 조국해방전쟁, hanja 祖國解放戰爭, Joguk haebang jeonjaeng), mutta epävirallisesti ”Joseon-sota” eli ”Korean sota” (hangul 조선전쟁, hanja 朝鮮戰爭; Joseon jeonjaeng).
Kiinassa sodan nimi on virallisesti ”sota Amerikan vastustamiseksi ja Korean avustamiseksi” (perint. 抗美援朝戰爭, yksink. 抗美援朝战争; Kàngměi Yuáncháo Zhànzhēng), vaikkakin epävirallisissa yhteyksissä käytetään nykyään yleisemmin nimitystä ”Chaoxian-sota” (perint. 朝鮮戰爭, yksink. 朝鲜战争; Cháoxiǎn Zhànzhēng), ja Hongkongissa ja Macaossa lisäksi nimitystä ”Han-sota” (perint. 韓戰, yksink. 韩战; Jyutping Hon4 Zin3), jotka molemmat kääntyvät ”Korean sota”.
Lännessä sodasta käytetään joskus nimeä ”unohdettu sota” (The Forgotten War) johtuen sen vähäisestä huomioinnista sekä sodan aikana ja sen jälkeen, erityisesti verrattuna sitä edeltäneeseen toiseen maailmansotaan ja sitä seuranneeseen Vietnamin sotaan.
Korean sota loi laajemman sodanuhkan, joka puolestaan synnytti varautumista ja taloudellista toimeliaisuutta, korkeasuhdanteen, joka tunnetaan Korean suhdanteen tai Korean konjunktuurin nimellä. Korean suhdanne tuntui myös Suomessa, jossa siitä hyötyi etenkin puunjalostusteollisuus.Pekka Visuri: Suomi kylmässä sodassa, s. 106. Helsinki: Otava, 2006. .
Sodan tausta Korean jako Ennen toista maailmansotaa Koreaa oli hallinnut Japani. Japani ja Korean Joseon-dynastia olivat solmineet protektoraattisuhteen vuonna 1905 ja vuonna 1910 Korea oli liitetty suoraan Japaniin.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 151–155. Vielä ennen maailmansodan loppua sodan voittaneet liittoutuneet olivat Teheranin ja Jaltan konferensseissa päättäneet, että Korean itsenäisyys palautettaisiin sodan jälkeen in due course eli sopivan ajan tullen.Gordin ym., 1972, s. 358. Helsinki: Otava, 1972. Helmikuussa 1945 sovittiin Jaltassa Korean niemimaan jaosta kahtia 38. leveyspiiriä pitkin siten, että pohjoispuoli jäisi Neuvostoliiton ja eteläpuoli Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeeksi, kunnes olisi sovittu niiden yhdistämisestä yhdeksi valtioksi.Max Jakobson: Pelon ja toivon aika: 20. vuosisadan tilinpäätös II, s. 81. Helsinki: Otava, 2001. . Korean niemimaa sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Keltaisenmeren ja Japaninmeren välissä, eikä kumpikaan suurvalta halunnut sen joutuvan toisen vaikutuspiiriin.
Japanin antautuessa Yhdysvallat oli ehdottanut Mantšuriaan edenneelle Neuvostoliitolle, että Neuvostoliitto ottaisi vastaan japanilaisten antautumisen 38. leveysasteen pohjoispuolella ja Yhdysvallat sen eteläpuolella. Neuvostoliitto suostui ja miehitti Korean niemimaan pohjoisosat amerikkalaisjoukkojen saapuessa syyskuussa 1945. Vielä Moskovan konferenssissa joulukuussa 1945 ajatuksena oli, että Koreasta tehtäisiin Yhdysvaltain, Neuvostoliiton, Britannian ja Kiinan välinen holhoushallintoalue viiden vuoden ajaksi ennen itsenäisyyttä, mutta Neuvostoliitto luopui lopulta ajatuksesta. Korea jäi näin Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton miehittämiin kahteen osaan.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 169
Koreat olivat muodostumassa kahdeksi eri valtioksi, kun esimerkiksi vuonna 1946 kummallakin puolella oli perustettu omat väliaikaiset lainsäädäntöelimensä. Yhdysvallat halusi eroon omasta miehityshallinnostaan, mutta toisaalta etelää ei haluttu jättää kokonaan oman onnensa nojaan. Yhdysvallat ehdotti Yhdistyneissä kansakunnissa vuonna 1947 Korean itsenäisyyden tunnustamista ja koko niemimaalla järjestettäviä vaaleja. Ehdotus hyväksyttiin yleiskokouksessa marraskuussa, mutta Neuvostoliitto ei odotetusti päästänyt vaalivalvojia miehitysalueelleen. YK oli nyt kuitenkin näin laillistanut hallinnon etelässä, jossa vaalit järjestettiin. Vaalit voitti konservatiivinen Syngman Rhee, joka oli ajanut itsenäisyyttä Korean jakautumisenkin hinnalla. Korean tasavalta eli Etelä-Korea perustettiin virallisesti 15. elokuuta 1948. Tasavallan perustamisen jälkeen amerikkalaisjoukot vedettiin pois ja maahan jäi vain muutama sata sotilasneuvonantajaa.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 170-172 Korean demokraattinen tasavalta eli Pohjois-Korea julistettiin perustetuksi 8. syyskuuta, eli noin kuukausi Etelä-Korean jälkeen. Pohjoisessa valtaan nousi Kim Il-sung. Kim edusti Korean kommunistisen liikkeen niin sanottua Kapsan-ryhmää, joka koostui maailmansodan aikana Neuvostoliittoon siirtyneistä ja Mantšuriassa toimineista sisseistä, joilla oli läheiset yhteydet Neuvostoliiton miehityshallintoon.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 174-178
Sodan syttymisen syy Molemmat Koreat pitivät itseään koko niemimaan oikeutettuina hallitsijoina ja molemmilla puolilla oli halu yhdistää niemimaa. Etelässä presidentti Rhee oli esimerkiksi omaksunut tunnuslauseen ”Marssikaamme pohjoiseen”. Yhdysvalloilta oli pyydetty sotilasapua, mutta amerikkalaiset eivät olleet halukkaita tukemaan maan väkivaltaista yhdistämistä ainakaan avoimesti. Yhdysvallat aseisti Etelä-Koreaa, mutta esimerkiksi raskasta aseistusta sille ei luovutettu, jotta Rheetä ei innoitettaisi seikkailupolitiikkaan. Neuvostoliiton apu Pohjois-Korealle oli sen sijaan huomattavaa, vaikkakin sotilaansa Neuvostoliitto oli kotiuttanut vuonna 1948.Vesterinen & Janhunen & Huotari 2000, s. 174-180
Neuvostoliiton sittemmin avautuneen arkistoaineiston perusteella tiedetään, että tulevan sodan suunnitteluun olivat osallistuneet osapuolet sekä Neuvostoliitosta että Pohjois-Koreasta. Aloitteen hyökkäyksestä teki Kim Il-sung, joka Kiinan kommunistien menestyksen rohkaisemana lähetti Stalinille viestin Korean niemimaan eteläosan vapauttamisesta tammikuun puolivälissä 1950. Stalin vastasi 30. tammikuuta lähettämällä alustavan suostumuksensa. Maaliskuussa Kim Il-sung matkusti salaa Moskovaan neuvottelemaan asiasta Stalinin kanssa. Neuvostoliitossa Korean paikallinen tilanne haluttiin käyttää hyödyksi, vaikka sota niemimaalla ei liene ollut osa suurempaa strategiaa. Neuvostoliitossa ei uskottu Yhdysvaltojen puuttuvan tapahtumiin, koska maa ei ollut esimerkiksi antanut tästä viitteitä virallisissa julkilausumissaan. Yhdysvaltain ulkoministeri Dean Acheson oli tammikuussa 1950 pitämässään puheessa sanonut, että Yhdysvaltain puolustuslinjan Itä-Aasiassa muodostivat saariryhmät Japanista Filippiineille ja Indonesiaan; Yhdysvallat ei tulisi puuttumaan Aasian mantereen selkkauksiin.Jakobson 2001, s. 83–84.
Pohjois-Koreassa tilanne vaikutti puolestaan monin tavoin suotuisalta hankkeelle. Etelä-Koreaa riivasi tyytymättömyys hallitukseen ja maa oli poliittisessa kriisissä. Presidentiksi valittu Syngman Rhee oli ryhtynyt johtamaan maataan diktaattorin ottein.Kuosa 1965, s. 372. Kommunismilla uskottiin olevan laajaa kannatusta Etelä-Koreassa, josta oli saatu viitteitä esimerkiksi pohjoiseen saapuneilta eteläkorealaisilta vasemmistojohtajilta. Maan armeija oli myös selvästi kilpailijaansa paremmin varusteltu Neuvostoliiton tuella.
Kiinan suhtautuminen Korean sodan syttymiseen ei ole täysin selvä. Stalinin ja Kim Il-sungin kirjeenvaihdon perusteella tiedetään, että Neuvostoliitto oli vaatinut Pohjois-Koreaa kertomaan suunnitelmistaan Kiinan johtaja Mao Zedongille, jolta piti saada suunnitelmille hyväksyntä.
Kremlin arkistojen avauduttua Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on paljastunut totuus Stalinin Neuvostoliiton ja Maon Kiinan suhteista. Stalinin ja Mao Zedongin keskinäisiä suhteita leimasi molemminpuolinen epäluulo. Stalin piti Maoa sivistymättömänä moukkana. Mao puolestaan oli katkera siitä, että Kiinan kommunistit eivät olleet Kiinan sisällissodan aikana saaneet Neuvostoliitolta vähäisintäkään apua. Maon vierailu Neuvostoliitossa vuonna 1949 oli kestänyt peräti kaksi kuukautta, mutta suurimman osan tästä ajasta hän oli joutunut odottamaan pääsyä Stalinin puheille. Kun Stalin oli vihdoin suostunut ottamaan Maon vastaan, hän ei ollut tapaamisen aikana peitellyt halveksuntaansa vierastaan kohtaan.Jakobson 2001, s. 83.
Sodan syttyessä Pohjois-Korean armeijan vahvuus oli noin 150 000 miestä. Armeija oli koulutettu ja varusteltu hyvin. Neuvostoliitolta oli saatu esimerkiksi panssarivaunuja ja lentokoneita. Etelän armeijalla oli kokoa 100 000 ja siltä puuttui raskas aseistus. Sitä paitsi armeijaa etelässä olivat heikentäneet vuonna 1948 toteutetut kommunisteja vastaan tähdätyt puhdistukset. Maiden rajalla oli käyty aseellisia yhteenottoja vuonna 1949 jo ennen varsinaisen sodan syttymistä. Pohjois-Korea on etenkin länsimaissa esitetty tavallisesti sodan aloittajana, kun taas Pohjois-Koreassa sota on usein selitetty vastahyökkäyksenä ja vastauksena aseellisiin provokaatioihin sodan laajentuessa vasta taistelukentällä saatujen voittojen myötä.
Sota Sodan alkuvaiheet thumb|vasen|M24 Chaffee -panssarivaunu ja sen miehistö elokuussa 1950. Vahvojen panssarijoukkojen ja ilmavoimien tukema Pohjois-Korean jalkaväki ylitti Etelä-Korean vastaisen rajan aamuyöllä 25. kesäkuuta 1950 kello 4.00 paikallista aikaa ja murskasi nopeasti aseistukseltaan ja taisteluhengeltään heikkojen Etelä-Korean joukkojen vastarinnan. Tämän jälkeen pohjoiskorealaiset etenivät nopeasti kohti etelää, ja vielä saman päivän iltana Pohjois-Korean panssarikiilat olivat vain noin kymmenen kilometrin päässä Etelä-Korean pääkaupungista Soulista.Kuosa 1965, s. 369.Visuri 2006, s. 05. Pohjois-Korean joukot valtasivat Soulin 28. kesäkuuta.Kuosa 1965, s. 379.