Ruandan tasavalta eli Ruanda on pienehkö keskiafrikkalainen sisämaavaltio. Sen rajanaapureita ovat lännessä Kongon demokraattinen tasavalta, pohjoisessa Uganda, etelässä Burundi ja idässä Tansania. Sen pinta-ala on noin 26 000 neliökilometriä ja asukkaita on noin 13 miljoonaa. Ruanda on brittiläisen kansainyhteisön 54. jäsen (vuodesta 2009), vaikka sillä on historiallisia siteitä pikemminkin ranskankieliseen maailmaan Belgian entisenä siirtomaana.
Maantiede Ruanda sijaitsee lähes Afrikan keskuksessa, vain muutaman asteen päiväntasaajasta etelään. Maalla ei ole meriyhteyttä. Sen rajana Kongon demokraattiseen tasavaltaan toimii Kivujärvi ja Ruzizin jokilaakso. Muita rajanaapureita ovat pohjoisessa Uganda, idässä Tansania ja etelässä Burundi.
Vuonna 2010 arvioitiin, että maassa oli neljä yli sadantuhannen asukkaan kaupunkia: Kigali (noin 1,029 miljoonaa asukasta), Ruhengeri (117 000), Gisenyi (113 000) ja Butare (107 000).Rwanda: Largest cities World Gazetteer.
Ruanda on pääasiassa ruohotasankoa ja maasto on kumpuilevaa. Lukuisten mäkien ja kumpujen vuoksi maa tunnetaan myös nimellä tuhansien mäkien maa (Pays des mille collines). Pohjoisessa on korkeampaa vuoristoa ja maan luoteisosassa tulivuoria. Kongojoen ja Niilin vesistöjen raja kulkee pohjoisesta etelään läntisen Ruandan poikki noin 2 700 metrin korkeudessa.
thumb|left|Gorillaemo poikasineen Parc des Volcansin kansallispuistossa. Maan tärkeimmät kansallispuistot ovat Akageran kansallispuisto Tansanian rajalla, Nyungwen kansallispuisto maan kaakkoisosan kukkuloilla ja vuorigorilloistaan tunnettu Parc des Volcans maan luoteisosan vuorilla.
Historia
Varhainen historia Nykyisen Ruandan alueella ovat pisimpään asuneet twat. Hutut tulivat alueelle noin vuodesta 1000 alkaen. Twat väistyivät heidän tieltään asteittain.
Tutsit muuttivat nykyisen Ruandan alueelle 1300-luvulla. Perimätiedon mukaan tutsit tulivat Afrikan sarven alueelta ja vähitellen alistivat hutut valtaansa. He perustivat alueelle kuningaskunnan ja feodaalijärjestelmän tutsiaateliston ja läänitysten kera. Joillakin alueilla hutut jatkoivat elämäänsä omissa yhteisöissään ja joillakin alueilla oli rauhallista yhteiseloa nimellisesti tutsikuninkaan alaisuudessa. Kuningaskunnassa hutut alistuivat maaorjuuteen eli sitoutuivat työskentelemään tutsien hyväksi vastikkeena karjan ja laidunten vuokrasta.
Siirtomaa-aika Ruandan alue julistettiin Berliinin sopimuksessa 1885 Saksan siirtomaa-alueeksi. Alueelle perustettu Saksan siirtomaahallinto nojasi paljolti maata ennestäänkin hallinneisiin tutseihin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen nykyisen Ruandan ja Burundin alue luovutettiin Kansainliiton mandaattialueena Belgialle nimellä Ruanda-Urundi. Vuonna 1946 alueesta tuli Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue, jota Belgia edelleen hallinnoi. Belgian hallinnassa maa oli vuoteen 1962.
Belgian rotuerotteluun perustunut hallinto nojasi alkuun korkea-arvoisemmaksi ryhmäksi määriteltyihin tutseihin, mutta 1950-luvulla belgialaisten politiikka kääntyi suosimaan aikaisemmin pakkotyöhön alistettua hutuenemmistöä, jonka tasa-arvovaateet alkoivat käydä äänekkäämmiksi ja saada yhä enemmän ymmärrystä. Käännekohdaksi muodostui hutujen kapina vuonna 1959, jossa vanhaa tutsimonarkiaa edustanut kuningas, Kigeli V, menetti asemansa. Kuninkaallinen perhe ja kymmeniätuhansia sen kannattajia lähti maanpakoon.
Itsenäisyys Ruanda itsenäistyi 1. heinäkuuta 1962 ja sen johtoon nousivat nyt hutupoliitikot. Hutujen ja tutsien jännitteet kytivät kuitenkin pinnan alla ja räjähtivät lopulta 1990-luvun alussa.
Kansanmurha
thumb|left|Kansanmurhassa surmattujen pääkalloja Muramben muistomerkillä. Ruandan ja Burundin presidenttejä kuljettanut lentokone ammuttiin alas 6. huhtikuuta 1994. Burundin presidentti Cyprien Ntaryamira ja Ruandan presidentti Juvénal Habyarimana saivat surmansa. Kone syöksyi Ruandan presidentin omaan puutarhaan. Edelleenkään ei tiedetä varmasti, kuka koneen pudotti. Yleinen käsitys ja Ruandassa virallinen totuus on, että asialla olivat sisällissodan rauhansopimukseen tyytymättömät äärihutut. Huhtikuussa 1994 radiossa kuitenkin kuulutettiin, että tutsit olivat ampuneet koneen alas. Muutama tunti koneen putoamisesta alkoi silmitön tappaminen. Hutujen tavoitteena oli hävittää kaikki tutsit maasta.
Muun muassa kolonialismin aikana syntyneet etniset jännitteet käynnistivät huhtikuussa 1994 tämän hallituksen organisoiman massiivisen kansanmurhan, joka jatkui noin 100 päivää. Ruandan joukkomurhaa on pidetty kansanmurhana, johon ulkopuoliset, muun muassa YK eivät puuttuneet tarpeeksi voimakkaasti. Tutsijohtoinen kapinallisryhmittymä Ruandan isänmaallinen rintama (RPF) löi lopulta hutujoukot ja keskeytti kansanmurhan heinäkuussa 1994. Yli kaksi miljoonaa kostotoimia pelännyttä hutua pakeni maasta, monet heistä Kongoon. Hutujen ja tutsien väliset levottomuudet ovat jatkuneet Kongon puolella.
Kansanmurhan jälkeen Vuosina 1997–2002 ruandalaiset joukot puuttuivat hutujen ja tutsien välisiin levottomuuksiin naapurimaassa, jonka nimi oli aluksi Zaire, myöhemmin Kongon demokraattinen tasavalta. Vuosina 2003, 2005 ja 2007 vapautettiin joukkoarmahduksilla monia kansanmurhan aikaisista teoista vangittuja vankeja. Osasyynä on ollut vankiloiden täyttyminen.
Paul Kagamen aika vuodesta 2000 pienoiskuva|Paul Kagame, Ruandan presidentti vuodesta 2000 lähtien Kansanmurhan aikana Paul Kagamen tutsijoukot valtasivat yhä suuremman osan Ruandasta ja onnistuivat lopettamaan tappamisen heinäkuussa 1994. Pari miljoonaa hutua pakeni Kongoon kostoiskujen pelossa. Tutsit pääsivät taas vallankahvaan Ruandassa. Paul Kagamesta tuli maan tosiasiallinen johtaja ja vuonna 2000 presidentti, jolloin Ruandan viides presidentti Pasteur Bizimungu erosi virasta.
Presidentiksi vuonna 2000 tullut Paul Kagame valittiin uudelleen presidentinvaalissa vuonna 2003. Toinen kansanmurhan jälkeinen presidentinvaali järjestettiin Ruandassa 9. elokuuta 2010. Maassa puhkesi vaalien alla levottomuuksia. Ehdokkaita oli istuvan presidentti Kagamen lisäksi kolmesta hallitusta myötäilevästä pienestä oppositiopuolueesta. Todellisuudessa Kagame oli ainoa ehdokas, ja hänen ennustettiin jo etukäteen saavan murskavoiton. Lopullisessa laskennassa Kagamen osuus oli 93 prosenttia äänistä. Syyskuun 2013 vaaleissa Kagamen puolue Rwandan Patriotic Front (RPF) sai murskavoiton: 76 prosenttia äänistä ja 40 paikkaa 53:sta. Perustuslakimuutoksen jälkeen hänet valittiin elokuussa 2017 kolmannelle kaudelle. Ennen lakimuutosta samaa henkilöä ei voitu valita kolmannelle kaudelle. Kagame sai noin 99 prosenttia äänistä. Kagamea oli laajasti ylistetty Ruandan taloudellisesta kehityksestä ja yhteiskunnallisesta vakaudesta, mutta arvosteltu autoritaarisesta johtamisesta. Perustuslain muutos, joka mahdollisti presidentin valinnan myös kolmannelle kaudelle, oli hyväksytty aiemmin kansanäänestyksessä 98 prosentin ääniosuudella. Kagame voisi teoriassa olla lakimuutoksen jälkeen vallassa vuoteen 2034 saakka.
Ruanda liittyi vuonna 2009 Kansainyhteisön (Commonwealth) jäseneksi. Ruandasta tuli yhteisön 54. jäsen ja toinen jäsen Mosambikin jälkeen, jolla ei ole historiallisia siteitä Britannian siirtomaavaltaan.
Huhtikuussa 2019 Ruandan kansanmurhasta tuli kuluneeksi 25 vuotta ja neljännesvuosisadassa kehitys ja muutos Ruandassa on ollut ainutlaatuista. Myös monissa tilastoissa Ruanda on Afrikan mittakaavassa poikkeuksellinen. Maa on onnistunut taistelussa korruptiota vastaan ja on Botswanan jälkeen mantereen vähiten korruptoitunut maa. Transparency International -järjestön 180 maan vertailussa Ruanda on sijalla 48. Lapsikuolleisuus on laskenut kymmenessä vuodessa lähes puolella. Joulukuussa uutisoitiin, että yli 90 prosenttia ruandalaisista on julkisen terveydenhuollon piirissä. Järjestelmässä kansalaiset maksavat vuosittain tulotason mukaan määräytyvän vakuutusmaksun, ja sen jälkeen kaikki terveydenhuolto on ilmaista. Kansainvälisessä mediassa muistetaan usein mainita myös, että Ruanda on kieltänyt muovipussit, ja pari kertaa kuukaudessa vietetään sunnuntaisin autotonta päivää. Maan parlamentissa enemmistö on naisia. Talous on viime vuosina kasvanut 6–8 prosentin vuosivauhtia. Presidentti Paul Kagamen rautaisella hallinnolla on myös varjopuolensa; maassa ei ole vapaata lehdistöä ja noin 20 vuotta hallinnut presidentti on herkkä kritiikille. Kansanmurhaa käytetään verukkeena toisinajattelun vaientamiseen. Presidentin arvostelijoita on syytetty kansanmurhan kiistämisestä, joka on Ruandassa rikos, ja tuomittu vankilaan.
Viimeisen 25 vuoden aikana Ruandassa on rakennettu ahkerasti yhtenäistä kansallista identiteettiä. Kunnianhimoisen yhtenäisyyspolitiikan tarkoituksena on ollut korvata etniset identiteetit eli hutut ja tutsit, joihin kiteytyy yksi viimeisten vuosikymmenien pahimmista kansanmurhista. Presidentti Kagamen hallitseva puolue RPF on kansanmurhasta lähtien korostanut yhtenäistä ruandalaista identiteettiä etnisten identiteettien sijaan. Ensimmäisinä konkreettisina tekoinaan RPF luopui niin vanhoista etnisyyttä korostavista identiteettikorteista kuin etnisistä kiintiöistä esimerkiksi koulutuksessa ja työnhaussa. Yhtenä keinona yhtenäisyyden rakentamisessa RPF on käyttänyt historiantulkintaa, jonka mukaan siirtomaavallan aikaa edeltäneellä tutsimonarkian ajalla tutsit ja hutut elivät harmoniassa keskenään ja vasta siirtomaaisäntä Belgia aiheutti hutujen ja tutsien välisen vihanpidon. Tätä narratiivia menetetystä yhtenäisyydestä ja pyrkimyksestä sen elvyttämiseen RPF korostaa niin retoriikassaan, Ruandan museoissa kuin kansalaisille järjestetyissä koulutuksissa ja tapahtumissa. Yli puolet ruandalaisista on syntynyt kansanmurhan jälkeen.
Vastaus kysymykseen siitä, miten Ruanda on toipunut kansanmurhasta, on yleensä kahtiajakoinen. Ensimmäisen näkökulman mukaan Ruanda on ihme: maa, jossa vain 25 vuotta sitten todistettiin raakaa väkivaltaa jopa naapurien ja sukulaisten kesken, on selvinnyt traumasta paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Ruandan nopeaa talouskasvua sekä päähallituspuolue RPF:n ja sen johtajan, presidentti Paul Kagamen tehokasta ja kunnianhimoista hallintoa on ihasteltu jo vuosia. Paljon huomiota on saanut myös sukupuolten välinen tasa-arvo, sillä Ruanda johtaa tilastoja naisten osuudesta parlamentissa. Muina todisteina menestyksestä mainitaan usein pääkaupunki Kigalin siistit kadut, lapsi- ja äitiyskuolleisuuden vähentyminen kolmannekseen ja ilmainen peruskoulutus kaikille. Toisen näkökulman mukaan Ruanda on ihme vain paperilla. Jotkut Ruanda-kriitikot ovat pitäneet esimerkiksi taloustilastoja jopa vääristeltyinä. Monet tutkijat ovat myös löytäneet epätasa-arvoa tilastojen kiiltävän pinnan alta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat nostaneet esiin esimerkiksi siistien katujen kulissin taakse kätkeytyvät ”kuntoutuskeskukset”, joiden sisällä istuu niin katumyyjiä, kodittomia kuin seksityöläisiäkin. Jotkut näkevät Ruandan hallinnon pyrkimykset esimerkiksi tasa-arvoon vain savuverhona, jonka tarkoituksena on peittää alleen hallinnon vastustajien vangitsemisia, murhia ja katoamisia, kriittisen journalismin kitkemistä, tavallisten kansalaisten jatkuvaa valvontaa sekä RPF:n harjoittamaa väkivaltaa ennen ja jälkeen kansanmurhan.
Karkotukset Ruandaan Elokuussa 2025 seitsemän Yhdysvalloista karkotettua siirtolaista saapui Ruandaan. He olivat ensimmäiset 250:stä, jotka Ruandan odotetaan ottavansa vastaan presidentti Donald Trumpin hallinnon kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Ruandan hallituksen tiedottaja ei antanut yksityiskohtia siirtolaisten kansallisuuksista, vaan selitti, että neljä heistä saattaisi jäädä Ruandaan ja kolme palata kotimaahansa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet, että tällaiset karkotukset saattavat rikkoa kansainvälistä oikeutta, jos ihmiset lähetetään maihin, joissa he ovat vaarassa joutua kidutettaviksi tai muuten kaltoinkohdelluiksi.
Politiikka
Presidentinvaalit 2024