340px|thumb|Keltaisella, oranssilla ja punaisella on merkitty suur-Tiibetin alueJanhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 10−11.. Keltaisella ja vihreällä (lännessä) on merkitty Tiibetin autonominen alue, joka perustettiin vuonna 1965 osaksi Kiinan kansantasavaltaa. Turkoosi alue kaakossa on Intian hallinnassa oleva tiibetiläinen alue Tawang, jota Kiina vaatii itselleen. Violetilla tiibetiläiseen kulttuuripiiriin historiallisesti kuuluvia alueita. Tiibet (, Wylie-translitteraatio: Bod; kiinaksi ) on tiibetiläisten asuttama ylänköalue Aasiassa. Tiibetiläiset puhuvat tiibetin kieltä. Buddhalaisuudella ja dalai-lamalla on keskeinen rooli tiibetiläisten identiteetissä. Tiibetin keskuskaupunki on Lhasa.
Tiibetillä on pitkä historia, ja se on ollut vuoroin itsenäinen ja vuoroin valloitettu. Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvun alussa, minkä jälkeen Keski-Tiibetistä tuli Tiibetin autonominen alue ja yksi Kiinan 27 maakunnasta. Tiibetiläisiä asuu myös muissa Länsi-Kiinan maakunnissa, ja vuoden 1959 epäonnistuneen kansannousun seurauksena tiibetiläisiä pakolaisia elää runsaasti etenkin Intiassa.
Tiibetin poliittinen asema on kiistanalainen. Sillä on maanpaossa oleva hallitus, joka tavoittelee alueelle autonomiaa, ja sitä radikaalimpi itsenäisyysliike, jolle autonomia ei riitä. Yksikään YK:n jäsenmaa ei ole tunnustanut Tiibetin pakolaishallitusta.
Maantiede pienoiskuva|Yangpanchen-laaksoa Tiibetissä. Tiibetin pinta-ala on noin kaksi miljoonaa neliökilometriä. Se rajoittuu etelässä ja lännessä Himalajan ja Karakorumin vuoristoon, pohjoisessa Gobin autiomaahan ja idässä Sichuanin alankoon.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 10.
Tiibetin ylänkö on maailman suurin vuoristoalue ja korkeimmalla sijaitseva ylänkö, ja sitä kutsutaankin joskus ”maailman katoksi”Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 10.. Ylänkö on korkeudeltaan 3 000−5 000 metriä.Hyytiäinen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 151. Tiibetin pohjoisosien Qinghain ylänkö on alavampaa maata kuin etelän ylängöt. Tiibetin alueelta alkavat useimmat Aasian suurimmista joista, itään ja etelään virtaavat Keltainenjoki, Jangtse, Mekong, Salween ja Brahmaputra.
Tiibetin ydinaluetta on Keski-Tiibet, joka käsittää nykyisen Tiibetin autonomisen alueen. Sen ympärillä olevia tiibetiläisiä alueita ovat pohjoisen Amdo ja Kham, jotka kuuluvat Kiinan Qinghain, Gansun, Sichuanin ja Yunnanin maakuntiin, sekä etelässä Pakistanin, Nepalin ja Intian valtioiden alueella sijaitsevat Ladakhin, Zanskarin, Mustangin ja Sikkimin sekä itsenäinen Bhutanin kuningaskunta niitä ympäröivine alueineen.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 12. Tiibetin suurimpia ja tärkeimpiä kaupunkeja ovat Lhasa, Shigatse, Labrang, Xining ja Dartsedo.
Luonto ja ilmasto Suurin osa Tiibetin maastosta on karua eikä sovi asutukseen. Keski- ja pohjoisosissa on laajoja aavikkoaroja, aavikoita ja vuoristokasvillisuutta. Maakunnan väestö onkin keskittynyt hieman tasaisempaan eteläosaan, jonne monsuunisateet kesäisin yltävät. Muutoin Tiibetin ilmasto on kuivaa ylänköilmastoa.
Kaakkois-Tiibetin ilmasto on leuto, ja vuoden keskilämpötila on siellä 8 °C. Länsi-Tiibetissä keskilämpötila on alle nollan. Lhasan vuorokauden ylin lämpötila on kesä–elokuussa keskimäärin 20–23 °C ja alin 9–10 °C; joulu–tammikuun alin lämpötila on keskimäärin miinus 9–10 °C. Lämpötila voi vaihdella voimakkaasti vuorokauden sisällä. Tiibetin sadekausi on toukokuusta syyskuuhun, jolloin koko vuoden sademäärästä saadaan 90 prosenttia. Sateet tulevat Lhasan, Shigatsen ja Chamdon alueilla yleensä öisin. Kaakkois-Tiibetin vuotuinen sademäärä on 5 000 mm ja Luoteis-Tiibetin vain 50 mm.
Tiibetin ylängöllä elää harvinaisia eläinlajeja, kuten tiibetinantilooppi, tiibetingaselli, villi jakki, kiangi, baraali, lumileopardi, bengalintiikeri ja mustakaulakurki.
Tiibetin ylängöllä on muun muassa Changtangin ja Arjin Shanin luonnonsuojelualueet.
Historia
Varhaisvaiheet thumb|200px|Songtsän Gampo, Tiibetin ensimmäinen tunnettu hallitsija 600-luvulla. Tiibet syntyi poliittisena kokonaisuutena ajanlaskun ensimmäisinä vuosisatoina Yarlung Tsangpon laaksossa. Valtion ensimmäinen tunnettu hallitsija oli Songtsen Gampo (629–650), jonka aikana Tiibetistä tuli keskitetty buddhalainen valtakunta. Tiibetin kirjakieli oli viimeistään jo tuolloin syntynyt, ja buddhalaisten tekstien kääntäminen sanskritista tiibetiksi alkoi. Myös buddhalainen taide koki tuolloin ensimmäisen kukoistuskautensa.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 12.
Tiibetin valtakunta alkoi laajeta pienempien paikalliskansojen kustannuksella. Tiibet kävi sodan Kiinaa vastaan vuosina 635–636, ja vuosina 763–764 Tiibet valloitti Kiinan pääkaupungin. Tiibet jakaantui vuosiksi 843–1246 useiksi paikallisiksi kuningaskunniksi eikä ole sen jälkeenkään enää toiminut yhtenäisenä valtiona. Mongolit liittivät Tiibetin omaan valtakuntaansa vuonna 1246, mutta tiibetiläinen kulttuuri säilyi elinvoimaisena ja levisi mongolienkin keskuuteen. Vuonna 1578 Tiibetistä tuli teokratia, kun mongolihallitsija Altan-kaani perusti Tiibetiin dalai-lama-instituution ja nimitti lama Sonam Gyatson dalai-lamaksi. Mongolien valta Tiibetissä päättyi 1720, kun alue siirtyi mantšurialaiselle Qing-dynastialle.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 15–17.
Britannian vaikutus 1800-luvulla Tiibet alkoi noudattaa eristäytynyttä ulkopolitiikkaa tilanteessa, jossa Venäjä ja Britannia kilpailivat vallasta Aasiassa. Jesuiitat ja kapusiinimunkit olivat perustaneet lähetysaseman Lhasaan jo 1700-luvun alussa, ja tiettävästi ensimmäinen englantilainen oli käynyt alueella 1811. 1800-luvulla tiibetiläiset karkottivat eurooppalaiset maastaan heitä tavatessaan. 1800-luvun puolivälin jälkeen britit lähettivät kahdenkymmenen vuoden ajan intialaisia kartoittamaan Tiibetiä, mutta vasta 1890-luvulla Tiibetin tasankoja päästiin tutkimaan.Kuohuva vuosisata, sivu 31, Martin Gilbert
Britannia hyökkäsi Tiibetiin vuonna 1904, minkä seurauksena Himalajan pienet kuningaskunnat lähentyivät brittiläistä imperiumia. Bhutania lukuun ottamatta ne tulivat myöhemmin osaksi Intiaa, Nepalia ja Pakistania.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 20.
Itsenäisyyden aika 1911–1950 thumb|left|Tiibetin lippu itsenäisyyden vuosina. Britannia ja Kiina pelkäsivät Venäjän vaikutuksen lisääntymistä, joten ne solmivat vuonna 1906 sopimuksen, jossa Tiibet laskettiin kuuluvaksi Kiinan etupiiriin. Kiina miehitti Tiibetin ensimmäistä kertaa vuosina 1910–1912, mutta Kiinan keisarikunnan kaaduttua Tiibet irtautui Kiinan vaikutuspiiristä, ja Kiinan sisällissodan aikana osapuolet eivät osoittaneet suurta kiinnostusta Tiibetiä kohtaan.
Keski-Tiibetin itsenäistyttyä mantšujen vallasta vuosiksi 1911–1950 se sai modernin kansallisvaltion piirteitä omine hallituksineen, rahajärjestelmineen ja armeijoineen. Maa ei kuitenkaan koskaan saanut kansainvälistä tunnustusta itsenäisyydelleen.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 22.
Kiinan kansantasavallan valtakausi
Kiinan kansanarmeija marssi Tiibetiin 7. lokakuuta 1950 liittääkseen sen Kiinaan ja aloitti täten Kiinan–Tiibetin sodan. Vähäisen vastarinnan jälkeen Tiibetin oli taivuttava kiinalaisten teknisesti ja lukumääräisesti ylivoimaisen armeijan edessä.
Tiibetiläisten johtajat solmivat Pekingin painostuksen alaisina 17-kohtaisen sopimuksen, joka määräsi tiibetiläisten maat sosialisoitaviksi ja jaettaviksi uudelleen. Tiibetiläiset alkoivat kärsiä ruokapulasta, kun suurin osa sadosta jouduttiin luovuttamaan Kiinan keskushallinnolle. Tiibetiläisten vastarintaliike vahvistui ja tilanne kärjistyi Lhasassa maaliskuussa 1959. Kiinan armeija kukisti kapinan verisesti, 87 000 tiibetiläistä sai surmansa ja dalai-lama pakeni Intiaan. Myös tiibetiläisten luostareita, taidetta ja uskonnollisia tekstejä tuhottiin.
Autonomiseksi alueeksi Kiina teki osasta Tiibetiä vuonna 1965 Tiibetin autonomisen alueen. Buddhalainen koulutusjärjestelmä korvattiin maallisella, karjatalous sosialisoitiin ja yksityisomaisuus takavarikoitiin. Kulttuurivallankumouksen aikana Tiibetissä hävitettiin paljon perinteistä kulttuuria: buddhalaista taidetta ja esineistöä sekä suuri osa luostareista tuhottiin. Kulttuurivallankumous ja sitä edeltänyt uskonnonvastainen kampanja vaikuttivat suuresti tiibetiläiseen yhteiskuntaan, ja tiibetiläinen kulttuuri säilyi toimintakykyisenä vain Tiibetin ulkopuolella. Kiinan uudistuspolitiikan myötä vuoden 1978 jälkeen osa uskonnollisista vapauksista palautettiin Tiibetiin ja hallintoa liberalisoitiin.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 31–35.
Autonomia- ja itsenäisyyspyrkimykset
Kiinan mukaan Tiibet on erottamaton osa Kiinaa, sillä Tiibetin paikallishallinto on Yuan-dynastiasta lähtien ollut Kiinan keskushallinnon alainen. Nykyinen dalai-lama on vaatinut Kiinaa antamaan Tiibetille autonomian maan etnisen ja kulttuurin säilymisen turvaamiseksi, mutta hän ei ole vaatinut täyttä itsenäisyyttäJanhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 35.. Kiina nujertaa yhä Tiibetin itsenäisyyttä tai suurempia vapauksia vaativat kansanliikkeet. Dalai-laman kuvan hallussapidosta joutuu tänäkin päivänä vankilaan ennalta määräämättömäksi ajaksi.
Väestö
thumb|320px|Tiibetiläisiä perinteisissä asuissaan katselemassa hevosnäytöstä. Tiibetin väestöstä etnisiä tiibetiläisiä on noin 92 prosenttia. Muita kansallisuuksia alueella ovat muun muassa han-kiinalaiset, moinbat, lhobat, huit, dengit ja šerpat.
Etnisiä tiibetiläisiä on nykyisin yhteensä noin kuusi miljoonaa. Heillä on omat kulttuuriset arvot, oma kieli, omat sosiaaliset perinteet ja oma uskonto. Tiibetiläisten omaperäinen aineellinen ja henkinen kulttuuri, kuten vaatetus ja kansanperinne, on hyvin yhtenäinen koko tiibetiläisalueella, ja se on levinnyt myös Tiibetin ulkopuolelle kuten Mongoliaan.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 25.
Tiibetin ulkopuolella elää nykyisin noin 130 000 tiibetiläispakolaista, joista suurin osa Intiassa. Pakolaisvirta Tiibetistä alkoi vuoden 1959 epäonnistuneesta kansannoususta, jolloin nykyinen dalai-lama pakeni maasta Intiaan. Dharamsalassa dalai-lama perusti vuonna 1960 Tiibetin pakolaishallituksen, ja hän on tehnyt maailmanmatkoillaan Tiibetin poliittista tilannetta tunnetuksi.Härkönen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 86–88.
Tiibetiläispakolaisia asuu Intian lisäksi myös Nepalissa ja Bhutanissa. Länsimaissa tiibetiläisiä asui pakolaishallituksen mukaan vuonna 1998 alle 10 000, mutta todellinen lukema on luultavasti paljon suurempi. Yhdysvalloissa asuu noin 7 000 tiibetiläistä ja Sveitsissä 3 000, ja heitä on paljon myös Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. Länsimaiden tiibetiläisistä varsinaisia pakolaisia ovat 1960–1970-luvuilla tulleet; myöhemmät tulijat ovat siirtolaisia. Tiibetiläisten yhteisöt länsimaissa ovat edelleen hyvin tiiviitä ja järjestäytyneitä.Härkönen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 91–95.
Perhe ja koulunkäynti Tiibetiläisperheessä mies hoitaa kodin ulkopuoliset työt, kuten eläintenhoidon ja kaupankäynnin, ja vaimo hoitaa kaikki kotityöt.Hyytiäinen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 111. Kiinan laki rajoittaa paimentolaisperheiden lapsiluvun kolmeen ja maanviljelijöiden kahteen. Tiibetissä ei perinteisesti ole käyty koulua, mutta nykyisin osa lapsista käy peruskoulua. Ammatillista jatkokoulutusta on tarjolla kuitenkin vain vähän, ja se on kallista.Hyytiäinen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 115–117.
Kieli
Tiibetiläiset puhuvat tiibetin kieltä. Uskonnollisessa kirjakielessä käytettävä tiibetin kirjakieli on yhtenäinen, mutta puhekieli eroaa alueittain melko paljon. Jotkin pienet tiibetiläiset väestöt käyttävät muita kieliä äidinkielenään, ja toisaalta esimerkiksi Pakistanin baltit puhuvat tiibetiä, vaikka ovatkin muslimeja.Janhunen (Muuttuva Tiibet) 2008, s. 27.
Uskonto
thumb|120px|Tiibetiläinen rukousmylly.