Sinitiainen (Cyanistes caeruleus, syn. Parus caeruleus) on tiaisten heimoon (Paridae) kuuluva lintu.
Taksonomia Vuonna 2005 tehty Parus-suvun mtDNA:n sytokromi b:n nukleiinihappoketjujen analyysi osoitti, että Cyanistes onkin eronnut jo varhain muista tiaisista, ja sitä on pidettävä omana sukunaan eikä enää Parus-suvun alasukuna.
Koko ja ulkonäkö Linnun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 10,5–12,5 cm, ja lintu painaa suurin piirtein 10–11 g. Sen päälaki ja siivet ovat siniset, selkä vihertävä ja alapuoli keltainen. Naama on valkoinen. Linnulla on musta raita silmien kohdalla. Raita on myös yksi sen tärkeistä tuntomerkeistä. Etenkin vanhan koiraan sininen väri on hyvin kirkas, naaras on selvästi himmeämmän värinen.
Ihmissilmälle sinisenä näkyvä väri on todellisuudessa ultraviolettia, ja eräiden tutkimusten mukaan naaraita viehättää varsinkin päälaen runsas ultravioletti.Tjernshaugen s. 27
Koiras on naarasta hieman kookkaampi. Nuori lintu on kesällä muuten samanvärinen kuin aikuinen, mutta kaikissa väreissä on kellahtava sävy. Vanhat linnut sulkivat heinä–syyskuussa koko puvun. Nuoret linnut vaihtavat elo–lokakuussa koko höyhenpukunsa, mutta eivät siipisulkia, käsisulkien peitinhöyheniä ja usein vain uloimman pyrstösulkaparin. Sulkasadon jälkeen vanhojen ja nuorien erottaminen maastossa on vaikeaa.
Sinitiaisen laulu on kirkasta, korkeaa helinää, ja koiras kajauttaa sen yleensä puun latvasta maaliskuusta alkaen. Kutsuäänet ovat korkeita tiitityksiä, varoitusääni on käheää särinää.
Vanhin Suomessa rengastettu sinitiainen on ollut 8 vuotta 9 kuukautta ja 15 päivää vanha.Rengastajatoimikunta: Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. Helsinki. Euroopan vanhin on ollut Britanniassa rengastettu sinitiainen: 9 vuotta 8 kuukautta.
Levinneisyys Sinitiainen pesii suuressa osassa Eurooppaa. Idässä levinneisyysalue ulottuu Aasiaan aina Syyriaan ja Iraniin asti. Lisäksi sinitiaista tavataan Luoteis-Afrikassa ja Kanariansaarilla. Vuosina 2013–2018 Euroopan pesimäkannaksi arvioitiin 29,8 – 47,6 miljoonaa paria, joista 17 prosenttia Espanjassa. Maailman populaatiosta noin 95 prosenttia sijoittuu Eurooppaan.
Suomessa yhtenäinen esiintymisalue on linjan Tornio–Joensuu eteläpuolella. Lajia tavataan myös Lapissa. Sinitiainen on runsastunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä ja laajentanut elinaluettaan kohti pohjoista. Syitä runsastumiseen ovat ainakin lisääntynyt lintujen talviruokinta, sopivien linnunpönttöjen määrän kasvu ja järviruokokasvustojen leviäminen (sinitiaiset syövät ruo’on sisällä talvehtivia selkärangattomia, jotka ne kaivavat esiin vahvan nokkansa avulla).
Ensimmäinen sinitiaisen pesintä Suomessa varmistettiin niinkin myöhään kuin vuonna 1859 Helsingissä. Sata vuotta myöhemmin parimäärän arvioitiin olleen yli 50 000. Yle Radio Suomi, Viikon luontoääni, 27.2.2011, toim. Juha Laaksonen. 1990-luvun lopulla Suomessa pesivä sinitiaiskanta oli noin 150 000 – 200 000 paria.Väisänen, Risto A.; Lammi, Esa & Koskimies, Pertti: Muuttuva pesimälinnusto. Otava, 1998. Vuosina 2019–2024 Suomen pesimäkannaksi arvioitiin keskimäärin 790 000 paria. Sinitiaisen Suomen pesimäkannan arvioidaan seitsenkertaistuneen vuodesta 1980 vuoteen 2024.
Sinitiaisen Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024 Raportointikausi Minimi Keskimäärin Maksimi 2008–2012 480 000 670 000 2013–2018 640 500 701 276 761 902 2019–2024 640 000 790 000 860 000
Ympäristöministeriön asetuksella rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista (243/2025) Suomen rauhoitetuille eläimille on määritelty arvo. Sinitiaisen arvo on 68 euroa.
Elinympäristö left|thumb|300px|Sinitiainen pensaassa. Sinitiaisen elinpiiriä ovat lauhkean vyöhykkeen lehtisekametsät, puutarhat, pihat ja puistot. Se pesii harvalukuisena myös talousmetsissä ja havumetsissä, jos vain sopivia linnunpönttöjä on tarjolla. Syksyllä ja talvella erityisesti järviruokokasvustot ja ruokintapaikat ovat sen suosiossa.
Lisääntyminen pienoiskuva|Pöntössä hautova sinitiainen. pienoiskuva|Sinitiaisen munapesä. Pesä on puunkolossa tai pöntössä. Pöntön lentoaukon koko 28–32 mm, pesii vain harvoin isompireikäiseen koloon, esimerkiksi kottaraispönttöön. Pesintä alkaa Etelä-Suomessa huhtikuun lopulla, muutamia päiviä aikaisemmin kuin talitiaisen pesintä. Emo munii 7–14, yleensä 8–12 ja keskimäärin 10 valkoista, punertavatäpläistä ja -pilkkuista munaa. Haudonta alkaa vasta, kun kaikki munat on munittu. Naaras hautoo 13–15 vuorokautta. Poistuessaan syömään naaras yleensä peittää munat pesäaineksilla lämmönhukan estämiseksi. Sekä koiras että naaras ruokkivat poikasia, jotka tulevat lentokykyisiksi 15–21, usein 19 vuorokauden ikäisinä.
Koiraalla voi toisinaan olla kaksi puolisoa, joskus harvoin kolmekin. Ensimmäinen naaras pyrkii karkottamaan toisen, ja koiras suosii ensimmäistä poikuetta.Tjernshaugen s. 66 Yhdellä naaraalla on Pohjois-Euroopassa kesässä vain yksi poikue harvinaisia poikkeustilaneita lukuun ottamatta, kun esimerkiksi ensimmäinen poikue on hyvin pieni. Etelä-Euroopassa ne voivat joskus tehdä toisenkin poikueen.Tjernshaugen s. 69
Sinitiainen on yleislevinneisyydeltään eteläinen laji. Suomessa sen pesintä on herkkä säiden vaihteluille. Jos se aloittaa pesinnän liian aikaisin, saattaa toukokuun lopun takatalvi aiheuttaa koko pesinnän tuhoutumisen. Kylminä toukokuina ja kesäkuun alkupäivinä sen poikasilleen syöttämien perhostoukkien kehitys on myöhässä, ja siksi poikasista usein osa kuolee nälkään ja eloon jäävätkin ovat aliravittuja ja huonokuntoisia. Huono ravintotilanne heikentää myös emolintujen selviytymistä. Sinitiaisen sopeutuminen pohjoisiin oloihin on vasta alkutekijöissään, ja kestää ilmeisesti vuosisatoja, ennen kuin niille kehittyy sopeutumia kylmiin oloihin. thumb|300px|left|Sinitiainen talviruokinnalla.
Ravinto Sinitiainen on hyödyllinen monille kasveille syömällä niitä vaivaavia tuhohyönteisiä, kuten kirvoja, mutta se syö myös itse puiden silmuja ja saattaa repiä niitä rikki etsiessään hyönteisiä. Ruokavalioon kuuluvat monenlaiset hyönteiset ja niiden toukat, hämähäkit, siemenet, jyvät ja marjat. Talvisella ruokintapaikalla sinitiaiset ovat yleisiä, ja ruuaksi kelpaa rasva useammin kuin muille tiaisille.
Lähteet von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R.: Pohjolan linnut värikuvin. Otava, 1967.
Viitteet
Aiheesta muualla Esa-Pekka Avela. Sinitiainen : Neljän tuuman hurrikaani. Satakunnan kirjateollisuus 2011. Hildén, Olavi 1976: Sinitiaisen Parus caeruleus ottolapset. – Lintumies 4.1976 s. 123. SLY. Hildén, Olavi 1982: Nuorten lintujen osuus aikuiskuolleisuuden mittana tali- ja sinitiaisen pesimäkannoissa. – Ornis Fennica 59:149–151.
Luokka:Tiaiset Luokka:Suomen maakuntalinnut Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit