Nurhaci tai Nurhachi (mantšuksi nurgaci, , 21. helmikuuta 1559 – 30. syyskuuta 1626) oli alkujaan džurtšenien heimopäällikkö ja myöhemmin kaani, joka 1500-luvun lopulla nousi Mantšuriassa huomattavaan asemaan. Hän kuului Aisin Gioro -klaaniin ja hallitsi džurtšeneja, myöhempien mantšujen edeltäjiä, vuodesta 1616 kuolemaansa saakka syyskuussa 1626.
Nurchaci järjesteli džurtšenien eri heimot uudestaan ja yhdisti heidät, perusti Kahdeksan lippukunnan sotilaallisen järjestelmän ja hyökkäsi lopulta Kiinan Ming-dynastiaa sekä Korean Choseon-dynastiaa vastaan. Valloittamalla Kiinan koillisen Lainingin maakunnan hän loi edellytykset mantšujen vuonna 1644 suorittamalle Kiinan valloitukselle, jolloin Kiinassa nousi valtaan mantšulaisperäinen Qing-dynastia. Hänen on yleensä katsottu myös kehittäneen mantšun kielen kirjoitusjärjestelmän.
Nimi ja arvonimet Koska Nurhacia pidetään Qing-dynastian perustajaisänä, hänelle on annettu temppelinimi Taizu, joka perinteisesti on kuulunut Kiinan dynastioiden perustajille.
Nurhaci oli Jianzhou-žurtšenien heimopäällikkö, ja hänen virallinen arvonimensä oli Kundulun-kaani.. Hänellä oli myös arvonimi Geren gurun-be ujire genggiyen Han ("Loistava kaani, joka on hyödyksi kaikille kansoille"). Hänen kiinalainen hallitsijanimensä oli Tianming (Wade-Giles: Tien-ming, , mantšuksi Abkai fulingga, mongoliksi Tengri-yin Süldetü), joka tarkoittaa "Taivaan mandaatin keisaria". Vuonna 1736 hänelle annettiin kuolemanjälkeinen nimi, jonka lyhennetty muoto kuuluu "Keisari Gao" ().
Varhaisvuodet Nurhaci syntyi vuonna 1559. Koska hän kuului Sukshu-joen heimon Gioro-klaaniin, hän väitti olevansa myös Möngke Temürin (Mentemun), muutamia vuosisatoja aikaisemmin eläneen mongolien ja džurtšenien päällikön jälkeläinen. Kiinalaisten lähteiden mukaan hän nuoruudessaan toiminut sotilaana Ming-dynastian kenraali Li Chengliangn alaisuudessa Fushunissa ja oppinut samalla kiinaa.
Vuonna 1582 hänen isänsä Taksi ja isoisänsä Giocangga surmattiin kilpailevan džurtšen-päällikkö Nikan Wailanin hyökätessä Guren kylään (nimi Nikan wailan merkitsee džurtšenin kielessä "Kiinan kansan sihteeriä", minkä vuoksi jotkut historioitsijat pitävät hänen olemassaoloaan kyseenalaisena). Seuraavana vuonna Nurhaci ryhtyi yhdistämään alueen džurtšen-heimoja.
Vuonna 1584, ollessaan 25-vuotias, Nurhaci hyökkäsi Nikan Wailania vastaa Tulunin kylään kostaakseen isänsä ja isoisänsä kuoleman. Heidän kerrotaan jättäneen jälkeensä vain kolmetoista asepukua. Nikan Wailan pakeni Erhuniin, mutta sinnekin Nurhaci hyökkäsi häntä vastaan vuonna 1587. Tällöin Nikan Wailan pakeni Li Chengliangin alueelle. Päästäkseen Nurhacin kanssa parempiin väleihin Li luovutti hänelle Nikan Wailanin, jonka hän mestasi välittömästi. Lin tuella Nurhaci pystyi seuraavina vuosina vähitellen vahvistamaan asemaansa.
Džurtšen-heimojen yhdistäminen Vuonna 1593 Nurhacia vastaan hyökkäsi yhdeksän liittoutunutta heimoa: Yehe, Hada, Ula, Hoifa, Kortšin, Sibe, Guwalca, Jušeri ja Neyen, mutta Nurhaci voitti nämä kaikki täydellisesti Guren taistelussa.
Vuosina 1599–1618 Nurhaci kävi taisteluja neljää Hulun-heimoa vastaan. Vuonna 1599 hän hyökkäsi Hadaan, jonka hän valloitti lopullisesti vuonna 1603. Vuonna 1607 hän valloitti Hoifan sen jälkeen, kun sen beile, Baindari oli kuollut. Vuonna 1613 hän kukisti Ulan beilen Bujantain ja lopulta vuonna 1519 Sarhun taistelussa Yehen ja sen beilen Gintaisin.
Vuonna 1519 hän antoi kahdelle kielenkääntäjälle, Erdeni Bagshille ja Dahai Jarquchille tehtäväksi laatia mantšun kielelle kirjoitusjärjestelmä. Sen pohjana oli mongolin kirjaimisto.
Vuonna 1606 mongolit myönsivät Nurhacille Kundulunin kaanin arvonimen.
thumb|Sarhun taistelussa Nurhaci torjui kiinalaisten yrityksen valloittaa pääkaupunkinsa Hetu Ala. Tällöin hän keskitti joukkonsa yhteen kolonnaan kerrallaan. thumb|Nurhaci valloitti Liaoyangin ja teki siitä valtakuntansa pääkaupungin vuoteen 1625 saakka.
Vuonna 1616 Nurhaci julistautui kaaniksi eli kuninkaaksi ja perusti ns. Myöhemmän Jin-dynastian. Nimi viittasi varhaisempaan, vuosina 1115–1234 hallinneeseen Jin-dynastiaan, joka sekin oli ollut džurtšenien perustama. Samalla hän antoi klaanilleen nimen Aisin Goro. Myöhemmin, vuonna 1626, hänen poikansa Hong Taiji antoi dynastialle nimen Qing-dynastia, mutta Nurhacia pidetään usein Qing-dynastian perustajana.
Vuonna 1625 hän teki Mukdenista (nykyisestä Shenyangista, Liaoningin maakunnassa) valtakuntansa pääkaupungin, ja rakennutti sinne palatsin.
Järjestäessään valtakuntansa hallinnon uudestaan Nurhaci nimitti viisi johtavaa neuvosmiestä, jotka olivat Anfiyanggū, Eidu, Hūrhan, Fiongdon ja Hohori.
Vasta kaaniksi tultuaan Nurhaci sai liitetyksi valtakuntaansa myös Ulan ja Yehen klaanit.
Suhteet Ming-dynastiaan
Vuonna 1618 Nurhaci laati asiakirjan, joka tunnetaan nimellä "Seitsemän epäkohtaa" ja jossa hän luetteli seitsemän syytöstä Kiinaa vielä tuolloin hallinnutta Ming-dynastiaa vastaan, ja samana vuonna hän ryhtyi myös kapinoimaan Mingin ylivaltaa vastaan. Suurin osa syytöksistä liittyi hänen riitaisuuksiinsa Yehe-heimoa vastaan ja siihen, että Ming suosi Yeheä.
thumb|Vuonna 1621 Nurhaci alkoi rakentaa Mukdenin palatsia. Nurhaci johti monia menestyksellisiä sotaretkiä Ming-dynastiaa, Koreaa, mongoleja ja muita džurtšen-heimoja vastaan ja laajensi suuresti hallinnassaan ollutta aluetta. Vuonna 1626 Nurhaci lopulta koki ensimmäisen vakavan sotilaallisen tappionsa, jonka sai aikaan Ming-kenraali Yuan Chonghuan. Yuanilla oli käytössään portugalilaisvalmisteisia tykkejä, ja Nurhaci haavoittui Ningyanin taistelussa. Hän ei voinut enää parantua fyysisesti eikä henkisesti, ja hän kuoli kaksi päivää myöhemmin, 30. syyskuuta 1626, De-A Manin kaupungissa, 68-vuotiaana. Hänet haudattiin mausoleumiin, Fuling-hautaan, Shenyangin itäpuolella.
Perintö Yksi Nurhacin kestävimmistä aikaansaannoksista, oli Kahdeksan lippukuntaa, sotilaallinen järjestelmä, josta myöhemmin tuli Kiinan Qing-dynastian aikaisen armeijan perusta. Lippukuntien asema ei suuresti muuttunut Nurhacin eikä hänen seuraajiensa aikana, vaan ne pysyivät pääasiassa kuningasperheen valvonnassa. Kaksi valiojoukkoa, Keltaiset lippukunnat, olivat suoraan Nurhacin valvonnsassa. Kahta Sinistä lippukuntaa johti kuolemaansa saakka Nurhacin veli Šurhaci, minkä jälkeen niitä johtivat Šurhacin pojat Chiurhala ja Amin. Nurhacin vanhin poika Cuyen johti Valkoista lippukuntaa suurimman osan isänsä valtakaudesta, kunnes hän nousi kapinaan. Tällöin Reunustettu Valkoinen lippukunta annettiin Nurhacin pojanpojalle ja Täysvalkoinen lippukunta Nurhacin kahdeksannelle pojalle ja perilliselle Hong Taijille. Nurhacin valtakauden lopulla Hong Taiji kuitenkin johti molempia Valkoisia lippukuntia. Punaista lippukuntaa johti Nurhacin toinen poika Daishan ja Reunustettua Punaista lippukuntaa myöhemmin hänen poikansa. Daishan ja hänen poikansa johtivat molempia Punaisia lippukuntia aina Hong Taijin valtakauden loppuun saakka. thumb|Nurhaci tarkastaa armeijansa Xingchengin (Ningyuanin) muureilla vuonna 1626.
Ei ole aivan selvää, miten Hong Taiji tuli Nurhacin seuraajaksi džurtšenien kaanina. Eläessään Nurhaci ei ollut nimittänyt ketään seuraajakseen vaan rohkaisi poikiaan hallitsemaan yhdessä. Kolme hänen pojistaan, Daišan ja Manggūltai ja Hong Taiji, sekä hänen veljenpoikansa Amin olivat "neljä vanhempaa beileä".Wakeman, s. 158 Nurhacin kuolemaa seuraavana päivänä nämä pakottivat hänen ensimmäisen puolisonsa, Rouva Abahain (1590–1629) tekemään itsemurhan. Tämä on saanut jotkut historioitsijat epäilmeään, että Nurhaci olisi todellisuudessa nimittänyt Abahain 15-vuotiaan pojan Dorgonin seuraajakseen ja tuolloin 43-vuotiaan Daišanin sijaishallitsijaksi.ROth Li, s. 52 Pakottamalla Dorgonin äidin tappamaan itsensä prinssit olisivat riistäneet Dorgonilta vahvan tukijan. Syy siihen, miksi he olisivat katsoneet tämän välttämättömäksi, oli se, että Nurhaci oli jättänyt valiojoukkonsa, Keltaiset lippukunnat, Dorgonin ja Dodonin, Abahain poikien johtoon. Näitä kuitenkin alkoi nyt johtaa Hong Taiji, joka siihen saakka oli johtanut Valkoisia lippukuntia, ja täten hän sai niihin liittyvän valta-aseman siirretyksi nuoremmilta veljiltään itselleen.
Hung Taiji muisteli myöhemmin, että Amin ja toinen beile suostuivat hyväksymään Hung Taijin kaaniksi, mutta Amin olisi tällöin halunnut pitää hallinnassaan Sinisen lippukuntansa, mikä olisi vaarantanut Nurhacin aikaansaaman džurtšenien yhtenäisyyden.Wakeman, s. 158–160 Myöhemmin vanhempi veli Daišan sai aikaan sovitteluratkaisun, jonka mukaan Hung Taiji oli kaani, mutta kolme muuta vanhempaa beileä olivat hänen kanssaan lähes saman arvoisia.Wakeman, s. 160 Vähitellen Hung Taiji kuitenkin onnistui pääsemään kiistattomaksi johtajaksi.
Aikalaislähteet Tiedot Nurhacista perustuvat osittain myöhempiin propagandistisiin teoksiin, jollainen on esimerkiksi "Mantšujen todelliset asiakirjat" (, mantšuksi Yargiyan kooli). On kuitenkin olemassa myös hyviä aikalaislähteitä. Paljon Nurhacia käsittelevää aineostoa on säilynyt esimerkiksi korealaisissa lähteissä kuten "Joseon-dynastian aikakirjat" (), varsinkin osuuksissa Seonjo Sillok ja Gwanghaegun Ilgi. Seonjo Sillok sisältää muun muassa tiedot Sin Cung-ilin matkasta Jianzhouhun.
Nurhacin valtakaudelta on säilynyt myös alkuperäisiä mantšunkielisiä lähteitä. Kielellisesti tarkistettu laitos hänen asiakirjoistaan toimitettiin myöhemmin keisari Qianlongin toimeksiannosta, ja se on käännetty japaniksi ja kiinaksi. Harvardin yliopistossa on meneillään projekti niiden kääntämiseksi myös englannin kielelle.
Perhe Esivanhemmat
Vanhemmat Isä: Taksi (k. 1583), kuolemansa jälkeen keisari Xuan (宣皇帝), temppelinimenä Xianzu (顯祖) Äiti: Rouva Hitara (k. 1569)
Puolisot Nurhacilla oli kaikkiaan 16 puolisoa: Rouva Tunggiya (佟佳氏), alkuperäiseltä nimeltään Hahana Jacing (哈哈納扎青). Nurhacin ensimmäinen puoliso vuodesta 1577. Lapset: Prinsessa Dongguo Cuyen, kruununprinssi Daišan, prinssi Li Rouva Fuca (富察氏), alkuperäiseltä nimeltään Gundai (袞代). Lapset: Manggūltai Mangguji, prinsessa Hada Degelei, Beile Rouva Yehenara (葉赫那拉氏), alkuperäiseltä nimeltään Jer-Jer (孟古哲哲) (1575–1603), sai kuolemansa jälkeen vuonna 1636 arvonimen Keisarinna Xiaocigao (孝慈高皇后). Lapsi: Hong Taiji Rouva Ulanara (烏喇那拉氏), alkuperäiseltä nimeltään Abahai (阿巴亥) (1590–1626). Lapset: Ajige, prinssi Ying Dorgon, prinssi Rui Dodo, prinssi Yu Rouva Borjigit (博爾濟吉特氏) Rouva Irgen Gioro (伊爾根覺羅氏). Lapset: Prinsessa Nunje Abatai Rouva Yehenara (葉赫那拉氏), keisarinna Xiaocigaon nuorempi sisar. Lapset: Nurhacin kahdeksas tytär kaksi puolisoa, joiden nimiä ei tunneta Rouva Joogiya (兆佳氏). Lapsi: Abai, Zhenin herttuan Rouva Niuhuru (鈕祜祿氏). Lapset: Tangguldai, Fun herttua Tabai, Fun herttua Rouva Giyamuhut Gioro (嘉穆瑚覺羅氏), alkuperäiseltä nimeltään Zhen'ge (真哥). Lapset: Babutai, Zhenin herttua Mukushen Babuhai Nurhacin viides tytär Nurhacin kuudes tytär Rouva Silin Gioro (西林覺羅). Lapsi: Laimbu, Fun herttua Rouva Irgen Gioro (伊爾根覺羅氏). Lapsi: Nurhacin seitsemäs tytär
Pojat Cuyen (褚英) (1580–1618), Nurhacin alkuperäinen kruununprinssi, kuolemansa jälkeen kunnianimenä kruununprinssi Guang'e (廣略太子) Daišan (代善) (19. elokuuta 1583 – 25. marraskuuta 1648), ensimmäisen luokan prinssi Li (禮親王), kuolemanjälkeiseltä nimeltään Lie (烈) Abai (8. syyskuuta 1585 – 14. maaliskuuta 1648), "kenraali, joka vakautti valtion" (鎮國將軍), kuolemanjälkeiseltä nimeltään Qinmin (勤敏) Tangguldai (湯古代) (24. joulukuuta 1585 – 3. marraskuuta 1640), "kenraali, joka vakautti valtion" (鎮國將軍), kuolemanjälkeiseltä nimeltään Kejie (克潔) Manggūltai (莽古爾泰) (1587 – 11. tammikuuta 1633) Tabai (塔拜) (2. huhtikuuta 1589 – 6. syyskuuta 1639), kuolemanjälkeiseltä nimeltään Quehou (慤厚) Abatai (阿巴泰) (27. heinäkuuta 1589 – 10. toukokuuta 1646) Hong Taiji (皇太極) (28. marraskuuta 1592 – 21. syyskuuta 1643), Nurhacin seuraaja Qing-dynastian keisarina