Mini on vuosina 1959–2000 valmistettu pieni henkilöauto. Alkuperäisen Minin suunnitteli Alec Issigonis British Motor Corporationille. Miniä valmistettiin Birminghamissa kahdella nimellä, Austin Mini ja Morris Mini.
Mini on tullut kuuluisaksi kompaktin koon lisäksi autourheilun, elokuvien ja televisiosarjojen kautta.
Ominaispiirteitä Mini on tarkoitettu kuljettajalle ja korkeintaan kolmelle matkustajalle, toisin kuin useimmat muut henkilöautot, jotka on tarkoitettu kuljettajalle ja korkeintaan neljälle matkustajalle.
Mini suunniteltiin, koska Suezin kriisin aiheuttama polttoainekriisi nosti bensiinin hintaa ja teki näin saksalaisista pienautoista (muun muassa Messerschmittin valmistamista) Britanniassa suosittuja. Britannian autoteollisuus oli jäädä saksalaisten tuontiautojen jyräämäksi. left|pienoiskuva|Morris Mini Clubman Miniin suunniteltiin mahdollisimman paljon matkustajatilaa mahdollisimman pieniin ulkomittoihin. Esimerkiksi jousituksena käytettiin kumikartioelementtejä, jotka vaativat erittäin vähän tilaa. Auton piti olla halpa valmistaa, joten siinä käytettiin jo olemassa olevaa BMC-tehtaan A-sarjan perusmoottoria vain vähäisin muutoksin. Tavaratila maksimoitiin tekemällä takaluukusta alaspäin aukeava, jolloin autolla pystyi ajamaan hätätilassa luukku auki (kuorman roikkuessa osittain ulkona). Ovissa oli kaksiosaiset ikkunat, jotka liukuivat vaakatasossa, ja näin ovien alaosaan saatiin tilaa isoille säilytyskoteloille. Vanhimmissa malleissa ovien saranat olivat tilan säästämiseksi ulkopuolella.
Auton nopeusmittari sijaitsi keskellä kojelautaa, joten ohjauksen kääntäminen englantilaisesta vasemman kaistan mallista oikeakaistaiseen onnistui suhteellisen helposti, sillä kojelautaa ei tarvinnut muokata mitenkään.
Aivan 1960-luvun lopussa esiteltiin Clubman-versio, jonka nokka oli muotoiltu perinteiseen Miniin verrattuna nykyaikaisemmaksi.
Auton tehokkaammat mallit tunnettiin nimellä Cooper tai Cooper "S".
Mallisarjat Mk I–Mk VII
Vaikka Minin perusrakenne ja korimalli pysyivät lähes samanlaisena koko valmistushistorian ajan, tehtyjen muutosten mukaisesti malli jaetaan eri alaversioihin. Seuraavassa listassa on tärkeimmät muutokset.
Mark I Mini: 1959–1967 pienoiskuva|Historian ensimmäinen Morris Mini vuodelta 1959. Vuonna 1962 mallien nimet yhdenmukaistettiin ja Austin Seven oli nyt Austin Mini.
Vuonna 1964 Alex Moultonin erityisesti Miniä varten suunnittelema kumikartiojousitus korvattiin toisella, myös Moultonin BMC:lle suunnittelemalla Hydrolastic-jousituksella. Tämän järjestelmän avulla auton jousitus saatiin pehmeämmäksi, mutta se myös lisäsi painoa ja valmistuskustannuksia.
Lokakuussa 1965 lisävarustelistalle tuli Automotive Productsin (AP) suunnittelema neliportainen automaattivaihteisto, joka tunnettiin nimellä Mini-Matic.
Mk II Mini: 1967–1970 Mk II Mini sai uudelleenmuotoillun etusäleikön, joka pysyi malliltaan muuttumattomana aina valmistuksen lopettamiseen asti. Auto sai myös suuremman takalasin sekä lukuisan määrän pienempiä kosmeettisia muutoksia. Vuosien 1967–1970 välillä valmistettiin 429 000 kappaletta Mk II Miniä.
Mk III ja seuraajat: 1969–2000 pienoiskuva|Historian viimeinen Mini. Valmistusvuosi 2000, valmistusnumero 5 387 862. Mk III Minin kori sai osakseen niin paljon muutoksia, että valmistajan korimallikoodi ADO15 muutettiin ADO20:ksi. Epäloogisesti koodi on sama kuin sisarmalli Clubmanilla. Näkyvin muutos oli suuremmat ovet, joiden saranat oli siirretty piiloon. Ostajien vaatimuksesta ovien liukumalliset sivulasit muutettiin veivattaviksi. Hydrolastic-jousitusjärjestelmästä luovuttiin ja alkuperäinen kumikartio teki paluun.
Minin valmistus alkuperäisellä Morriksen tehtaalla Cowleyssa lopetettiin, samalla luovuttiin Austin- ja Morris-merkkien käytöstä ja autot olivat nyt nimeltänsä pelkkiä Minejä.
1970-luvun lopulla italialainen autovalmistaja Innocenti esitteli Bertonen toimiston suunnittelemat Innocenti 90- ja 120-mallit, jotka olivat Miniin perustuvia hatchback-korimalleja. Tehdas valmisti myös Mini Cooperin italialaisen vastineen, Innocenti De Tomason.
Vielä 1960-luvun lopulla Mini nautti ostajien suosiosta, mutta malli alkoi jo ikääntyä ja kilpailijoilta oli tullut markkinoille uusia, kilpailevia malleja. Samaan aikaan BLMC:n kehitystyö Minin korvaamiseksi uudella mallilla polki paikallaan.
Minin valmistuksen lopettaminen pulpahti pintaan vuonna 1980, uuden Austin Mini-Metron esittelyn myötä.
Vaikka Minin valmistus jatkui Metron rinnalla, sen valmistusmäärät pienenivät British Leylandin ja sen seuraajan Rover Groupin keskittäessä pikkuautojen segmentissä markkinoinnin voluumit Metron hyväksi. Vuosi 1981 oli Minin viimeinen vuosi Britannian myydyimpien autojen kärkikymmenikössä – sen sijoitus oli yhdeksäs, kun Metro oli sijalla viisi.
Mk III (marraskuu 1969–1974) sai veivattavat sivuikkunat sivuoviin sekä piilotetut ovien saranat. Näitä uudistuksia ei kuitenkaan tuotu lava- ja pakettimalleihin. Takasivuikkunoiden koko kasvoi ja takavalot suurenivat.
Mk IV (1976–1984) Etukelkan ripustuksiin tuli värinää ja melua vähentävät kumipuslat ja takakelkan puslat suurenivat. Takavalojen yhteyteen lisättiin peruutusvalo.
Mk V (1984–1990): Kaikkiin malleihin tuli vakiovarusteeksi 210 millimetrin levyjarrut. Koriin tuli pyöränaukkoja reunustavat muoviset levikkeet.
Mk VI (1990–1996): Moottorin kiinnityskorvakkeiden sijoitusta muutettiin edemmäs, jotta moottoritilaan saatiin sijoitettua 1 275 kuutiosenttimetrin moottori. Tämä oli varustettu SU HIF -kaasuttimella tai vuodesta 1991 yksipisteruiskutuksella. 1,0-litrainen (998 cm³) moottori pudotettiin pois valikoimasta. Konepellin avausmekanismi siirtyi auton sisätiloihin vuonna 1992.
Mk VII (1996–2000): Viimeinen versio; muutoksina aiempiin tekniikkapuolella oli polttoaineen kaksipisteruiskutus sekä jäähdyttimen siirtyminen auton keulan puolelle. Sisätiloissa tavarahylly korvattiin kojelaudalla ja kuljettajalle tuli turvatyyny.
Mini Suomessa
Suomessa Miniä myi kaksi maahantuojaa. Austin Minin edustus oli Oy Veho Ab:lla ja Morris Minin Oy Voimavaunu Ab:lla. Minin myyntiä vauhditti kovasti sen autourheilumenestys, varsinkin kun tehokkaammat mallit tulivat myös tavallisten autoilijoiden saataville. Minin maahantuonti siirtyi vuonna 1971 kokonaisuudessaan Sisu-kuorma-autoja valmistavalle Oy Suomen Autoteollisuus Ab:lle, kun Veho luopui Austinin edustuksesta ja Voimavaunu lopetti toimintansa. Minin parhaat päivät olivat tällöin kuitenkin jo auttamattomasti takanapäin. Sitä kuitenkin tuotiin maahan aina 1980-luvun taitteeseen saakka. Suomen ajoneuvorekisterissä Mini tilastoitiin omana automerkkinään vuodesta 1977 alkaen. Miniä myytiin Suomessa 1970-luvun aikana eri versioina 5 700 kappaletta, ja vuoden 1979 lopussa Suomessa oli rekisterissä liki 9 000 Miniä.Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 116–118. Helsinki: Alfamer Oy, 2013. Vuosina 1980 ja 1981 Miniä rekisteröitiin vielä 119 autoa. Viimeisenä myyntivuonna 1981 Minin hinta oli 26 560 markkaa.Timo Laitinen: Auto 80-luvulla: arkiautoja ja erikoisuuksia, s. 124125. Helsinki: Alfamer, 2022.
Miniä tuotiin Suomeen 1960-luvulla myös umpi- ja avolavapakettiautona. Vuonna 1967 tehty autoverolain muutos, jonka mukaan autoverosta vapaan pakettiauton kokonaispainon tuli olla vähintään 1 700 kg, käytännössä lopetti Minin pakettiautoversioiden myynnin Suomessa.Laitinen 2013, s. 13.
Miniä oli eri merkeillä (Austin / BMC / Morris) Suomen ajoneuvorekisterissä vuoden 1999 lopussa yhteensä 1 384 kappaletta.
Mini autourheilussa Rallissa Minien menestys perustui ajo-ominaisuuksiin, ei tehoon. Minin pieni koko mahdollisti suuremmat kaarrenopeudet kuin suuremmilla autoilla.
Kansainväliset rallivoitot Kausi Osakilpailu Kuljettaja 1960 Corkin ralli Sheila O'Clery 1962 Circuit of Ireland Rally Paddy Hopkirk 1962 Tulppaaniralli Pat Moss 1962 Ruotsin ralli Bengt Söderström 1962 Saksan ralli Pat Moss 1964 Monte Carlon ralli Paddy Hopkirk 1964 Mansaaren ralli Dave Friswell 1964 Tulppaaniralli Timo Mäkinen 1964 Corkin ralli Paul O'Flynn 1965 Monte Carlon ralli Timo Mäkinen 1965 Suomen ralli Timo Mäkinen 1965 Ypres-ralli Jean Pierre Vandermeersch 1965 Circuit of Ireland Rally Paddy Hopkirk 1965 Puolan ralli Rauno Aaltonen 1965 Walesin ralli Rauno Aaltonen 1965 Mansaaren ralli Tony Fall 1965 Madagaskarin ralli Duclos 1966 Suomen ralli Timo Mäkinen 1966 Circuit of Ireland Rally Tony Fall 1966 Puolan ralli Tony Fall 1966 Skotlannin ralli Tony Fall 1966 Tulppaaniralli Rauno Aaltonen 1966 Madagaskarin ralli Ramaroson 1966 München-Wien-Budapest Timo Mäkinen 1967 Monte Carlon ralli Rauno Aaltonen 1967 Suomen ralli Timo Mäkinen 1967 Akropolis-ralli Paddy Hopkirk 1967 Circuit of Ireland Rally Paddy Hopkirk 1967 Mansaaren ralli Norman Harvey 1967 Coupe des Alpes Paddy Hopkirk 1967 Geneven ralli Tony Fall 1972 Uuden-Seelannin ralli Andrew Cowan
Mini populaarikulttuurissa Mr. Beanin henkilökohtainen ajoneuvo on vaaleanvihreä Morris Mini. Elokuvassa Medusan verkko Franka Potenten esittämä hahmo Marie Helena Kreutz ajaa Minillä. Elokuvassa Riehakas ryöstö roistot ajavat Mineillä karkuun. Elokuvassa Mies joka luuli liikaa Bill Murrayn roolihahmo ajelee eräässä kohtauksessa Minillä.
Lähteet
Aiheesta muualla
Suomen Miniklubi
Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit Luokka:Brittiläiset automerkit Luokka:1950-luvun autot Luokka:1960-luvun autot Luokka:1970-luvun autot Luokka:1980-luvun autot Luokka:1990-luvun autot Luokka:2000-vuosikymmenen autot