pienoiskuva|Henryk Sienkiewicz safarilla Afrikassa 1890 pienoiskuva|Henryk Sienkiewiczin muotokuva, 1890 Henryk Adam Aleksander Pius Sienkiewicz (5. toukokuuta 1846 Wola Okrzejska, Puola – 15. marraskuuta 1916 Vevey, Sveitsi) oli puolalainen toimittaja, kirjailija ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja eeppisten kirjallisten ansioidensa vuoksi. Hänet muistetaan parhaiten historiallisista romaaneistaan. Kansainvälisesti tunnettu menestyskirja on Quo Vadis (1896).
Perheyhteydet Henryk Sienkiewicz syntyi Józef Paweł Ksawery Sienkiewiczin (h. Oszyk) ja Stefania Sienkiewiczin (s. Cieciszowska h. Kolumna) köyhään kuusilapsiseen perheeseen. Isä Józef Sienkiewicz polveutui Liettuan suurherttuakuntaan asettuneista tataareista ja oli venäläisvaltaisen Puolan aatelistoa. Äiti Stefania Cieciszowska oli valkovenäläisestä säätyläisperheestä. Sienkiewiczin perhe muutti asuinpaikkaansa useita kertoja. Lapsuusvuosinaan Henryk eli kartanoelämää.
Sienkiewiczin ensimmäinen puoliso (1881–1885) oli Maria Emilia Kazimiera Sienkiewicz (Szetkiewicz), joka kuoli tuberkuloosiin 31-vuotiaana. Perheen lapset olivat Henryk Józef Kazimierz ja Jadwiga. Avioliitto oli onnellinen. Toinen Sienkiewiczin puoliso oli (1893–1895) Maria Dachowska (Romanowska vel Wołodkowicz). Vuonna 1892 varakkaan odessalaisen tytärpuoli Maria Romanowska-Wołodkowicz astui Sienkiewiczin elämään. Hän ja Romanowska menivät naimisiin Krakovassa 1893. Kaksi viikkoa häiden jälkeen nuorikko jätti miehensä. Sienkiewicz moitti ei-verisukulaista juonittelusta. Joulukuussa 1895 hän sai paavin hyväksynnän avioliiton mitätöimiseksi. 1904 Sienkiewicz avioitui serkkunsa Maria Marcjanna Aleksandra Babskan (h. Radwan) kanssa.
Opinnot Sienkiewicz aloitti koulunkäynnin Varsovassa 1858. Lukio päättyi 1866. Alkuopinnot Keisarillisessa Varsovan yliopistossa tähtäsivät lääketieteen tutkintoon, mutta opintoala vaihtui lakitieteeseen. Hän siirtyi pian yliopiston filologian ja historian osastoon. Siellä hän perusteellisesti opiskeli kirjallisuutta ja vanhaa Puolan kieltä. Hän suoritti yliopisto-opinnot vuonna 1871 mutta ei saanut päättötodistusta, koska ei läpäissyt kreikan kielen koetta.
Työskentelyn alku Lukioaikana Sienkiewicz pestautui Weyher-perheeseen kotiopettajaksi Płońskiin. Hänen tilanteensa parani hieman vuonna 1868 hänen siirryttyään ruhtinas Woronieckin perheen kotiopettajaksi.
Yliopiston jälkeen Sienkiewiczin ura alkoi ja jatkui toimittajana ja kirjailijana.
Vuonna 1867 Sienkiewicz kirjoitti riimitetyn idyllin "Sielanka Młodościn", jonka kulttuuriaikakauslehti Tygodnik Ilustrowany hylkäsi. Vuonna 1869 hän aloitti toimittajana Przegląd Tygodniowy -aikakauslehdessä ja kirjoitti lehteen näytelmän. Sen jälkeen lehti julkaisi viikoittain Sienkiewiczin esseitä. Sienkiewicz kirjoitti myös Gazeta Polskaan ja aikakauslehti Niwaan salanimellä Litwos. Vuonna 1873 hän alkoi kirjoittaa kolumnia "Bez tytułu" (Otsikotta) Gazeta Polskaan, 1874 kolumnia "Sprawy bieżące" (Ajankohtaista) Niwaan ja vuonna 1875 kolumnia "Chwila obecna" (Nykyhetki). Sienkiewicz osallistui Victor Hugon viimeisimmän romaanin Ninety-Three (Yhdeksänkymmentäkolme) puolan kielelle kääntämiseen vuonna 1874. Saman vuoden kesäkuussa hänestä tuli Niwan yhteisomistaja neljäksi vuodeksi.
Vuonna 1872 Sienkiewicz julkaisi esikoisromaaninsa, pienoisromaanin Na marne (Turhuudessa). Pieni trilogia Stary Sluga (1875), Hania (1876) ja Selim Mirza (1877) teki Sienkiewiczistä merkittävän henkilön Varsovan journalistis-kirjallisissa piireissä.
Matkat ulkomaille Vuonna 1874 Sienkiewicz kihlautui Maria Kellerin kanssa ja matkusti hänen kanssaan ulkomaille Brysseliin ja Pariisiin. Pian paluun jälkeen morsiamen vanhempien tahdosta kihlaus purettiin. Vuonna 1876 Sienkiewiczin suuntana oli Yhdysvallat. Hän matkusti Lontoon kautta New Yorkiin ja sieltä San Franciscoon ja asui jonkin aikaa Kaliforniassa. Matkan rahoitti puolalainen sanomalehti Gazeta Polska. Sienkiewicz kirjoitti matkaesseitä Listy z podróżyn (Matkakirjeitä) ja Listy Litwosa z Podróżyn (Litwosin matkakertomukset), jotka julkaistiin Gazeta Polskassa vuosina 1876–1878 ja koostettuna kirjana vuonna 1880. Amerikanpuolalaisista hän kirjoitti kuvauksia viikkolehti Przegląd Tygodniowyyn ja tiede- ja kirjallisuusjulkaisu Przewodnik Naukowy I Literackiin. Sienkiewiczin suosio oli huomattava. Hän asui lyhyen aikaa Anaheimissa, myöhemmin Anaheim Landingissa. Hän metsästeli, vieraili Amerikan alkuperäväestön leireillä, kävi Kalifornian lähistöllä Santa Anan, Sierra Madren, San Jacinton ja San Bernardinon vuorilla. Käyntikohteina olivat myös Mojaven autiomaa, Yosemitenlaakso ja Virginia Cityn hopeakaivokset Nevadassa.
Amerikassa Sienkiewicz jatkoi kirjoitustyötään. Vuonna 1877 hän julkaisi Szkice węglemin (Hiilipiirroksia) Gazeta Polskassa. Hän kirjoitti näytelmän Na jedną kartę (Yhden kortin varassa), joka esitettiin Lvivissä (1879). Näytelmä sai myöhemmin paremman vastaanoton Varsovassa (1881).
1878 Sienkiewicz palasi Eurooppaan. Hän asusti ensin Lontoossa, sitten vuoden Pariisissa. Paluuta Puolaan hän viivästytti. Oli nimittäin liikkeellä huhuja, että Venäjän keisarillinen armeija alkaisi sotia Turkin kanssa. 1879 hän kävi tutustumassa Venetsiaan ja Roomaan.
Sienkiewicz seurasi 1884 vaimoaan Mariaa ulkomaisiin parantoloihin. Tämän kuoleman jälkeen Sienkiewicz matkusteli Euroopassa. Lapset jäivät vaimon vanhempien hoitoon. 1886 Sienkiewicz vieraili Istanbulissa, 1888 Espanjassa. 1890 hän lähti Afrikkaan. Siellä hän kirjoitti Listy z Afryki (Kirjeitä Afrikasta). The Word julkaisi Kirjeet vuosina 1891–1892. Kooste kirjana julkaistiin 1893.
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Sienkiewicz muutti Sveitsiin. Ignacy Paderewskin ja Erazm Piltzin kanssa Sienkiewicz järjesti toimikunnan Puolan sodan muistomerkin tekemiseksi. Hän edisti myös Punaisen Ristin työtä. Hän vältti politiikkaa, paitsi vähän ennen kuolemaansa, jolloin ilmaisi tukensa 5. marraskuuta 1916 annetulle julkilausumalle. Siinä Saksan keisari Wilhelm II, Itävallan keisari Franz Joseph sekä Unkarin kuningas estelivät Puolan kuningaskunnan perustamista arvellen siitä tulevan Keskusvaltojen kontrolloima nukkevaltio.
Sienkiewicz vietti suuren osan elämästään ulkomailla, ja ulkomailla hän myös kuoli 15. marraskuuta 1916 Veveyn Grand Hotel du Lacissa Sveitsissä. Sveitsiin hänet haudattiinkin. Kuolinsyy oli iskeeminen sydänsairaus. Sekä keskusvallat että ympärysvallat järjestivät hänen hautajaisensa, ja adressit luki paavi Benedictus XV.
Puolan itsenäistyttyä Sienkiewiczin jäännökset siirrettiin vuonna 1924 Varsovaan Johanneksen katedraalin kryptaan. Arkun siirron aikana pidettiin monissa kaupungeissa muistojuhlia. Tuhannet seurasivat arkun tuloa Varsovaan, ja Puolan presidentti Stanisław Wojciechowski piti muistopuheen.
Kotimaan työssä Sienkiewicz piti Lvivissä onnistuneen luennon "Z Nowego Jorku do Kalifornii" ("New Yorkista Kaliforniaan"). Seuraavat menestyksekkäät luennot hän piti Szczawnicassa, Krynicassa, Varsovassa ja Poznańissa.
Vuonna 1879 Sienkiewiczin koottujen teosten painos julkaistiin neljänä niteenä. Sarja jatkui vuoteen 1917, silloin niteitä oli 17. Sanomalehtityötään hän jatkoi pääosin Gazeta Polska ja Niwassa 1881.
1880 Sienkiewicz kirjoitti historiallisen romaanin Niewola tatarska (Tataarien vankeus). 1881 hänestä tuli uuden varsovalaisen lehden Słowo (Sana) päätoimittaja ja samalla hänen toimeentulonsa merkittävästi parani. Sanomalehden toimittaminen vei kutakuinkin Sienkiewiczin ajan. Siksi hänen omat kirjoitelmansa olivat kolumneja ja lyhyitä tarinoita. Pian kiinnostus sanomalehtityöhön hupeni ja painopiste siirtyi kirjalliseen työhön. Hän erosi päätoimittajan virasta 1887, mutta jatkoi kirjallisuusosaston toimittajana vuoteen 1892.
Puolassa Sienkiewicz tunnetaan parhaiten 1600-luvun Puola-Liettuaan sijoittuvien historiallisten romaaniensa trilogiasta: Ogniem i Mieczem (Tulella ja miekalla). Sitten seurasi Potop (Vedenpaisumus). Viimeisenä ilmestyi Pan Wołodyjowski (Herra Wolodyjovski). Trilogia vakiinnutti Sienkiewiczin aseman suosituimpien senaikaisten puolalaisten kirjailijoiden joukossa. Ajan tyylin mukaisesti teokset julkaistiin aluksi jatkokertomuksina sanomalehdissä. Trilogiaa julkaisi The Time.
Sienkiewicz sai 15 000 ruplan tunnustuksen saavutuksistaan. Tuntematon lahjoittaja, nimimerkki Michał Wołodyjowski trilogian kolmannen osan henkilön mukaisesti, lahjoitti Sienkiewiczille 15 000 ruplaa tunnustuksena tämän saavutuksista. Sienkiewicz antoi lahjoitusvarat vaimonsa mukaan nimetylle rahastolle, jota valvoi Akademia Umiejętności, tuberkuloosille altistuneille taiteiden opiskelua varten.
1890-luku oli Sienkiewiczille intensiivisen työn aikaa. Useita romaaneja syntyi. Vuosina 1889–1890 The Word julkaisi sarjana romaanin Without dogma (Ilman dogmia). Romaani julkaistiin kirjana 1892. Sienkiewicz kirjoitti romaanin Rodzina Połanieckich (Pilatut lapset). Tämä julkaistiin jaksoina Gazeta Polskassa 1893–1894 ja kirjana 1894.
Sienkiewiczistä tuli pian yksi merkittävimmistä 1800- ja 1900-luvun kirjailijoista, jonka teosten lukuisat käännökset tekivät hänet kansainvälisesti tunnetuksi.
Vaikutusvaltaa ja lahjoituksia Sienkiewicz hyödynsi kasvanutta kansainvälistä kuuluisuuttaan Puolan asioissa läpi elämänsä ja eritoten 1850-luvulta lähtien, kun Puola oli jäänyt Venäjän, Itävallan, Preussin, myöhemmin Saksan jakamaksi. Hän kritisoi usein Saksan linjaa: puolalaisvähemmistön saksalaistamista. 1901 Sienkiewicz ilmoitti tukevansa Wrześnian koululaisten protestia, mikä kohdistui Puolan kielen käyttökieltoon. Varovaisemmin hän pyysi Venäjän hallintoa tuomaan uudistuksia Venäjän kontrolloimaan Puolan kongressiin. Puolan kuningaskunnan vallankumouksen aikana Sienkiewicz ajoi julkisesti eroa Venäjän keisarikunnasta ja Puolan itsenäisyyttä.
Sienkiewiczillä oli yhteyksiä joihinkin oikeistopoliitikkoihin Puolan Kansallisessa Demokratiassa. Hänen asenteensa sosialisteihin oli kriittinen, mutta maltillinen Venäjän duumaan nähden. Kulttuurin saralla hän oli mukana monumenttihankinnoissa Adam Mickiewiczille Krakovaan ja Varsovaan. Hän tuki Polska Macierz Szkolnan opetushankkeita ja organisaatiota. Vuonna 1908 nimimerkki "Kohtuullisen varakas" kiittelee Sienkiewiczin kirjojen myyntituottoa, josta aloittelevat kirjailijat saivat tukea elämiseensä. Hän auttoi sosiaaliseen hyvinvointiin tähtääviä projekteja, kuten tuberkuloosiparantolan rakentamista Zakopaneen. Hän oli merkittävä hyväntekijä kirjallisuuden alueella.
Helmikuussa 1895 Sienkiewicz kirjoitti Quo Vadisin ensimmäiset kappaleet. Romaani julkaistiin kirjoitussarjana Varsovan Gazeta Polskassa, Krakovan Czasissa ja Poznanin Dziennik Poznańskissa. Sarja päättyi vuoden päästä. Kirja ilmestyi 1896 ja pian se saavutti myös kansainvälisen menestyksen. Helmikuussa 1897 hän aloitti uuden romaanin Krzyżacy (suom. Ristiritarit) kirjoitussarjan. Sarja päättyi 1900 ja se painettiin myös kirjaksi.
Vuonna 1902 Sienkiewicz vietti neljännesvuosisataista kirjailijajuhlaansa. Erityisenä juhlimisen kohteena hän oli Puolan kaupungeissa, kuten Krakovassa, Lvivissä ja Poznanissa. Juhlakomitean toimesta hänelle luovutettiin puolalaisten lahjoittama kartano, joka sijaitsee Oblęgorekissa Kielcen lähellä. Sienkiewicz avasi myöhemmin kartanossa koulun lapsille.
Sienkiewiczin sosiaalinen ja poliittinen aktiivisuus ilmeni myös kirjoina. Hän kirjoitti uuden historiallisen romaanin Na polu chwały (Kunnian kentällä). Tämä oli tarkoitettu uuden trilogian alkuteoksesi, mutta hän ei enää jatkanut sitä saamansa kritiikin takia. Samoin romaania Wiry (Pyörre 1910) Sienkiewiczin poliittiset vastustajat kritisoivat kiistakirjoituksilla herättäen vahvoja poliittisia reaktioita. Hänen nuorisoromaaninsa W pustyni i w puszczy (Aavikolla ja erämaassa, Erämaan halki), ilmestyi 1910 kirjoitussarjana Kurier Warszawskissa (Varsovan kuriiri) päättyen 1911 ja se sai hyvän vastaanoton.
Tunnustuksia ja kritiikkiä