Sulo Viljo Hintikka (31. heinäkuuta 1884 Joroinen – 21. maaliskuuta 1925 Helsinki) oli kemisti, professori ja Suomen ensimmäinen tekniikan tohtori. Prof. Sulo Viljo Hintikka, Helsingin Sanomat, 22.03.1925, nro 80, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 22.03.2025Ylioppilasmatrikkeli 1903, matrikkelinumero 28587
Hintikan vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Elias August Hintikka ja Sofia Liimatainen. Hän pääsi ylioppilaaksi Kuopion yhteiskoulusta 1903 ja valmistui Polyteknillisestä opistosta insinööriksi 1907 ja teki opintomatkoja Skandinavian maihin ja Keski-Eurooppaan. Hintikka toimi professori Gustaf Kompan assistenttina. Hänen väitöskirjansa Kamfenilonitutkimuksia oli ensimmäinen tekniikan alan väitöskirja Suomessa. Se tarkastettiin Teknillisen korkeakoulun juhlasalissa 24. toukokuuta 1911. Korkeakoulun opettajakollegion valitsemina tarkastajina toimivat Komppa sekä kemian lehtori, tohtori Guss Mattsson. Opettajakollegion hyväksyttyä työn Hintikasta tuli tekniikan tohtori seuraavana vuonna 1912. Hän oli aktiivinen tutkija, jonka työt tunnettiin ulkomaillakin. Hintikka tutki muun muassa tärpätin käyttöä bensiinimoottorin voimanlähteenä. Tärkeimmät hänen suomeksi julkaisemistaan teoksista olivat Synteettinen alkoholi ja puualkoholi (1919), Eläin- ja kasvikunnan tuotteet kaupassa ja teollisuudessa (1920), Yleistajuinen kemia (1921) sekä Selluloosakemia (1921). Hän laati lisäksi oppikirjoja ammattikouluja varten.
Hintikka oli assistenttina Teknillisessä korkeakoulussa 1908–1915. Hintikasta tuli Teknillisen korkeakoulun kemian lehtori vuonna 1915 ja 1923 hänet nimitettiin korkeakoulun orgaanisen kemian ja erityisesti puun kemiallisen teknologian professoriksi. Aloitteen professuuria varten teki Puunjalostusteollisuuden keskusliitto. Hintikka oli myös Suomen Teollisuuslehden kemian osaston toimittaja ja Kotimaisen Työn Liiton toimituksen apujäsen sekä Suomalaisten Kemistien Seuran perustajajäsen. Vuodesta 1920 alkaen hän toimi Teknillisen Aikakauslehden päätoimittajana. Hintikka oli tullitariffikomitean jäsenenä 1918—1919 ja seuraavana vuonna asetetussa räjähdysaineasetuskomiteassa oli hän mukana asiantuntijana.
Hintikan puoliso vuodesta 1910 oli Signe Mesterton (k. 1925).
Julkaisuja Orgaanisen kemian pääpiirteet: kauppaoppilaitoksia ja teollisuuskouluja varten. Kustannus-o.y. Kansa, Helsinki 1910 Lyhyt epäorganinen kemia tärkeimpine teknologisine ja tavaraopillisine seikkoineen: kauppakouluja varten. Kustannus oy. Kansa, Hämeenlinna 1911, 3. painos 1916 ja uudemmat painokset nimellä Epäorganinen kemia tärkeimpine teknologisine ja tavaraopillisine seikkoineen, 5. painos 1924 Kamfenilonitutkimuksia, väitöskirja. Suomalainen tiedeakatemia, Helsinki 1911 Eläin- ja kasvikunnan tuotteet kaupassa ja teollisuudessa: kauppakouluille. Kustannus oy. Kansa, Helsinki 1912, 2. painos 1920 Yleistajuinen kemia: etupäässä ammattikouluja varten. Otava 1914, 2. painos 1921 Organinen kemia: etupäässä teknillisen korkeakoulun kone-insinöriosastolla opiskeleville. Otava 1919, 2. painos 1924 Synteettinen alkoholi ja puualkoholi: niiden valmistustekniikka ja merkitys alkoholiteollisuudessa. Helsinki 1919 Organisen kemian pääpiirteet. Kustannusoy. Kirja, Helsinki 1920 Sellulosakemia: sovitettu etupäässä teknillisen korkeakoulun tehdasinsinööriosastoa varten''. Otava 1921
Katso myös Vilho Nurmilahti, Suomen ensimmäinen kauppatieteiden tohtori (9. lokakuuta 1937)
Lähteet Sivu 295. 100 vuotta tekniikan alan väitöksestä. Aalto.fi. Viitattu 20.3.2020.
Viitteet
Luokka:Teknillisen korkeakoulun professorit Luokka:Suomalaiset kemistit Luokka:Suomalaiset toimittajat Luokka:Suomalaiset päätoimittajat Luokka:Vuonna 1884 syntyneet Luokka:Vuonna 1925 kuolleet Luokka:Suomalaiset professorit