pienois|Keskiaikaisen rukouskirjan ja kalenterin Les Très Riches Heures du Duc de Berryn sivulla näkyvät eläinradan horoskooppimerkit kuvan reunoilla. Astrologia (kreikan astron, ’tähti’ ja logos, ’oppi’) eli tähdistä ennustaminen on oppi, jonka mukaan taivaankappaleiden näennäisten sijaintien perusteella voidaan päätellä Maan tapahtumien yksityiskohtia, kuten ihmisten kohtaloita ja luonteenpiirteitä. Nykyaikaisen tieteellisen käsityksen mukaan astrologia on näennäistiedettä.
Astrologiaa on harjoitettu monissa kulttuureissa, esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa. Länsimaisen astrologian juuret ovat muinaisessa Babyloniassa, jossa taivaallisia kiertokulkuja tulkittiin jumalallisina merkkeinä. Astrologia levisi antiikin Kreikkaan muutama vuosisata ennen ajanlaskun alkua. Oppi perustui maakeskiseen maailmankuvaan. Nykyinen viihteellinen aurinkomerkkiastrologia liittyy horoskooppeihin, joiden väitetään selittävän henkilön persoonallisuuden piirteitä ja ennustavan hänen elämänsä tapahtumia.
Historia
Astrologian juuret ovat muinaisissa sivilisaatioissa, joissa papit seurasivat tähtien liikettä. Esimerkiksi muinaisessa Babyloniassa harjoitettiin ennustamista uhrieläimistä, mutta myös tähdistä. Babylonialainen astrologia saapui Kreikkaan muutama sata vuotta ennen ajanlaskun alkua. Astrologi ja tähtitieteilijä Ptolemaios kirjoitti teoksen Tetrabiblos (Neljä kirjaa), joka oli astrologian perusteos vuosisatojen ajan.
Varhaiset kristityt eivät yleensä hyväksyneet astrologiaa vaan pitivät sitä paholaisen petoksena. Esimerkiksi Augustinus mainitsi todisteena sen valheellisuudesta, että Raamatun mukaan kaksoisveljeksillä Eesaulla ja Jaakobilla oli ollut hyvin erilaiset luonteet ja elämänvaiheet, vaikka heidän syntymähoroskooppinsa olisi ollut sama. Kuitenkin Raamatun luomiskertomuksessa kerrotaan, että ”valot taivaankannella” ilmoittavat määräaikoja, -hetkiä ja -vuosia.
Arkinen astrologian harjoittaminen katosi läntisestä Euroopasta Rooman valtakunnan luhistuttua 400-luvulla, kun lukutaito heikkeni ja kristinusko valtasi alaa. Astrologinen tieto säilyi kuitenkin intialaisten ja persialaisten keskuudessa, joiden välityksellä se levisi islamilaiseen ja arabialaiseen maailmaan. Eurooppalaiset oppineet alkoivat tutustua 1000-luvulla muinaisiin kreikkalaisiin ja arabialaisiin kirjoituksiin ja löysivät astrologian uudelleen. Astrologiasta tuli hyväksytty piirre keskiajan Euroopassa, joskin teologisissa piireissä usein kiistanalainen.Campion 2008, s. 42.
pienois|pysty|Guercino, Astrologian henkilöitymä, noin 1650–55. 1200-luvun jälkeen astrologit alkoivat tehdä eron neljän horoskooppityypin välillä. Mundaanihoroskoopeista ennustettiin koko maailmaa koskevia tapahtumia katsomalla planeettojen liikkeitä taivaalla, etenkin Jupiterin ja Saturnuksen kiertoa. Elektiohoroskooppi laadittiin määrittämään suotuisin hetki mille tahansa uudelle hankkeelle. Horaarikartta laadittiin vastaamaan tiettyyn kysymykseen, kuten siihen mistä ihminen voisi löytää onnensa. Syntymäkartta laadittiin henkilön luonteen ja kohtalon analysoimiseksi.Campion 2008, s. 43–44.
Renessanssiaikana astrologia tuli Euroopassa uudestaan muotiin. Tähtitieteilijä Johannes Kepler irrottautui ptolemaiolaisesta merkkitarkastelusta ja hahmotti avaruutta monitahokkaiden avulla sijoittelemalla monitahokkaita aurinkokunnan planeettojen radoille. Kepler keksi astrologiaan kvinttiilin ja sen kerrannaiset eli kun ympyrä jaetaan viiteen osaan (kvinttiili on 360:5=72 astetta). Kepler halusi asettaa astrologian tukevasti matemaattisten lakien piiriin teoksessaan De Fundamentis Astrologiae Certioribus (1601).
Nikolaus Kopernikuksen ja Galileo Galilein työ maakeskisyyden kumoamiseksi kuitenkin tuhosi paitsi kirkon niin myös astrologian valtaa. Uusi aurinkokeskinen todellisuuskäsitys teki maakeskisyyteen perustuvan astrologian vanhanaikaiseksi. 1700-luvun loppuun mennessä astrologia oli pääosin poistunut yliopistoista. Yksittäisiä oppituoleja oli vielä 1800-luvulla saksalaisissa yliopistoissa.
Brittiläinen teosofiasta kiinnostunut astrologi Alan Leo uudisti nykyaikaisen länsimaisen astrologian 1890-luvulla. Leon mukaan astrologian päätarkoitus oli ymmärtää sielun kulloisenkin inkarnaation luonne eikä vain ennustaa tulevaisuutta. Leon mukaan ihminen oli astumassa uuteen Vesimiehen aikaan, joka merkitsi ihmiskunnan siirtymistä korkeammalle henkisen tietoisuuden tasolle. Leo uudisti ja laajensi astrologian luonnekuvauksia, muotoili nykyisin tunnetut eläinradan merkkien kuvaukset sekä nosti horoskoopin tulkinnan keskipisteeksi Auringon.Campion 2008, s. 49–51.
Merkittävä psykiatri Carl Gustav Jung oli kiinnostunut astrologiasta terapiansa apuneuvona ja myös kirjoitti aiheesta kolme teoreettista tekstiä. Jung kutsui astrologiaa ”muinaisuuden koko psykologisen tiedon summaksi”.Campion 2008, s. 51–53.
Nykyisen kaltaisten horoskooppien historia on lyhyt verrattuna astrologian historiaan. Horoskooppi-termi tuli tutuksi jo antiikin aikana, jolloin se tarkoitti askendenttia eli nousevaa merkkiä (sananmukaisesti tarkkailla tuntia, kreikasta horo 'tunti' ja skopos 'tarkkailija'). Kansanomaisia ennustuksia alettiin julkaista noin vuodesta 1850 alkaen almanakoissa ja kirjoissa. Nykypäivän ihmiselle horoskooppi merkitsee viikkolehtihoroskooppeja. Niiden historia alkoi vuonna 1930, kun Sunday Express -lehti keksi teettää Englannin prinsessa Margaretin astrologisen tulkinnan astrologi R. H. Naylorilla. Artikkeli julkaistiin lehdessä karttoineen, ja se sai suuren suosion. Ihmiset ottivat yhteyttä toimitukseen ja vaativat lisää vastaavaa.
Eri kulttuurien perinteet
Useimmilla kulttuureilla on ollut omat astrologiset perinteensä. Jo muinaisilla babylonialaisilla sekä Keski-Amerikan mayoilla ja asteekeilla oli monimutkaiset astrologiset järjestelmät. Länsimainen astrologinen järjestelmä on nykyisin maailmalla yleisimmin tunnettu.Campion 2008, s. 11–12.
Intialainen astrologia
Intian astrologinen perinne (hindiksi jyotish, ’valon tiede’) eriytyi hellenistisestä astrologiasta 2000 vuotta sitten. Se muistuttaa yhä paljon Rooman valtakunnan alueella harjoitettua astrologiaa, jota Klaudios Ptolemaios kuvasi teoksessaan Tetrabiblos. Intialaisen astrologian harjoittamisessa on huomattavia eroja etelän ja pohjoisen välillä. Perinteisesti astrologiaa Intiassa harjoittavat papit. Astrologeilta kysytään neuvoja kaikilta elämänaloilta. Astrologian avulla lasketaan Intiassa pyhä kalenteri, josta katsotaan suotuisat ajankohdat uskonnollisille rituaaleille. Koko uskonnollinen vuodenkierto on astrologisesti määrätty.Campion 2008, s. 11, 102–104. Toisin kuin vuodenaikoihin perustuvassa länsimaisessa trooppisessa astrologiassa, intialaisessa sideerisessä astrologiassa tähtien aseman muuttuminen otetaan huomioon.Mustelin 1989.
Kiinalainen astrologia
Kiinalainen astrologia kehittyi lähes täydellisessä eristäytyneisyydessä muiden kulttuurien perinteistä. Kiinalainen astrologia on hyvin monimutkaista ja sisältää yhtä monia erilaisia järjestelmiä kuin länsimainen astrologia. Kiinassa astrologia yhdistetään fengshuihin ja akupunktioon. Länsimaissa kiinalaisesta astrologiasta tunnetaan parhaiten 12 ”vuosieläintä”. Jokaisella vuodella on Kiinassa oma symbolieläin, jonka perusominaisuudet ovat kaikilla samana vuonna syntyneillä lapsilla. Tämän syklin rinnalla on veden, tulen, metallin, puun ja maan muodostama viisivuotinen sykli.Campion 2008, s. 11, 106. Nämä syklit omaksuttiin Kiinasta myös Japaniin satoja vuosia sitten.
Länsimainen astrologia
pienois|Astrologinen tähtikartta hetkelle 1. tammikuuta 2000 klo 0.01 (Eastern Time) New Yorkissa (40°42'51" pohjoista leveyttä, 74°00'23" läntistä pituutta). Ulkokehällä eläinradan merkit, sisempänä olevat sektorit vastaavat huoneita, joihin on sijoitettu Auringon, Kuun ja planeettojen symbolit.
Länsimaisen astrologian keskeisimpiin oppeihin kuuluu Eläinradan jako kahteentoista yhtä suureen merkkiin. Eläinrata on se alue tähtitaivaalla, jossa Aurinko ja myös planeetat eri vuodenaikoina näkyvät. Merkit ovat 30 asteen sektoreita Eläinradalla, ja aurinko on vuosittain noin kuukauden kussakin niistä. Planeetat sen sijaan ovat samanakin vuodenaikana eri vuosina eri merkeissä. Merkit ovat saaneet nimensä tähdistöjen mukaan, joita ne alkujaan suunnilleen vastasivat. Astrologinen tarkastelutapa aloittaa vuoden kevätpäiväntasauksesta, joka on yleensä 21. maaliskuuta. Eläinradan merkit ovat kevättasauspisteestä lukien (päivämäärät osoittavat, milloin aurinko saapuu kuhunkin merkkiin): 21.3. Oinas, 21.4. Härkä, 22.5. Kaksoset, 22.6. Rapu, 23.7. Leijona, 24.8. Neitsyt, 25.9. Vaaka, 24.10. Skorpioni, 23.11. Jousimies, 22.12. Kauris, 21.1. Vesimies ja 19.2. Kalat. Aurinko saapuu siis Oinaan merkkiin kevätpäiväntasauksena, Ravun merkkiin kesäpäivänseisauksena juhannuksen aikoihin, vaa’an merkkiin syyspäiväntasauksena ja Kauriin merkkiin talvipäivänseisauksena vähän ennen joulua.
Alun perinkin nämä merkit vastasivat vain suunnilleen samannimisiä tähdistöjä, jotka toisin kuin merkit ovat eri kokoisia. Vaikka Auringon kulkurata kulkee tähdistöjen nykyisten määritelmien mukaan myös Käärmeenkantajan tähdistön kautta, sitä ei ole otettu huomioon merkkijaossa. Lisäksi Maan akselin prekession vuoksi kevätpäiväntasauspiste ei sijaitse aina samassa tähdistössä, vaan se ”peruuttaa” suhteessa tähdistöihin noin asteen 72 vuodessa. Viimeksi kuluneiden 2000 vuoden aikana se on tällä tavoin siirtynyt jo noin 25 astetta (ayanamsa), ja vaikka astrologiassa katsotaan yhä, että kevättasauspisteestä alkaa Oinaan merkki, todellisuudessa se on nykyisin Kalojen tähdistön alueella. Trooppisen astrologian edustajien mukaan prekessiolla ei ole oleellista merkitystä. Heidän mukaansa trooppinen eläinrata merkkeineen ei viittaa tähdistöihin vaan merkkeihin, joiden vuodenaikoihin sidottu symboliikka on astrologian yksi peruselementti.
Eläinrata jaetaan merkkien lisäksi paikkakunnan horisontin perusteella huoneisiin, joista 1.–6. huoneet sijaitsevat horisontin alapuolella ja 7.–12. huoneet sen yläpuolella. Tärkeänä pidetään erityisesti nousevaa merkkiä, 1. huoneen kärkeä, eli sitä kohtaa ekliptikasta, joka kullakin hetkellä on nousemassa paikkakunnalta katsottuna itäisellä taivaanrannalla. Sitä vastapäätä on laskeva merkki (7. huoneen kärki). Näiden lisäksi niin sanottuja kulmahuoneita ovat keskitaivas (10. huoneen kärki) ja vastapäätä Taivaan syvyys (4. huoneen kärki), ja yhdessä nousevan ja laskevan merkin kanssa ne muodostavat huonejärjestelmän perustan. Jokaisen huoneen katsotaan vastaavan jotakin elämänaluetta.
Astrologinen tähtikartta esittää Aurinkokunnan planeettojen ja joidenkin laskennallisten pisteiden sijainnin eri merkeissä tarkasteltuna tiettynä aikana jostakin paikasta maapalloa. Tällaiseen karttaan merkitään Eläinradan merkit ja huoneet sekä Aurinko, Kuu, Merkurius, Venus, Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus ja Pluto. Ne sijaitsevat kukin jossain merkissä ja samalla jossakin huoneessa. Tärkeinä tekijöinä pidetään Auringon, Kuun ja planeettojen sijaintia merkeissä ja huoneissa, sekä myös niitä kulmia eli aspekteja, joita taivaankappaleet muodostavat keskenään.
Näiden tekijöiden perusteella astrologi tekee synteesin eli karttatulkinnan. Tällaisia tulkintoja tehdään henkilöille syntymähetken mukaisen tähtikartan eli syntymäkartan perusteella, sekä vastaavalla tavalla myös esimerkiksi valtiolle, yritykselle tai muulle instituutiolle, joka on perustettu tiettynä hetkenä tietyssä paikassa. Koska taivaankappaleet kiertävät jo yhden vuorokauden kuluessa kaikkien huoneiden kautta, astrologit edellyttävät, että päivämäärä, kellonaika ja paikka on tarkasti tunnettava.
Käyttötavat
pienois|Horoskooppimerkit.