Ranskan suuri vallankumous oli Ranskassa vuonna 1789 käynnistynyt yhteiskunnallinen vallankumous ja sitä seurannut, vuoteen 1799 kestänyt ajanjakso, jolloin aiemman ancien régimen ajan absolutistinen monarkia ja säätyerioikeudet kumottiin. Kumouksen käynnisti säätyjen koolle kutsuminen vuonna 1789 ratkaisemaan valtakunnan talousongelmia ja velkaantumista. Se johti vallansiirtoon kuninkaalta perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle, jollaiseksi porvarillinen kolmas sääty julistautui. Vallansiirto oli aluksi lähes väkivallaton, mutta myöhemmin tapahtumat muuttuivat verisiksi.
Ranskan vallankumousta pidetään yhtenä Euroopan historian merkittävimmistä tapahtumista, ja historiantutkimuksessa siitä katsotaan yleensä alkavaksi uusin aika, jolloin demokratia korvasi kuningasvallan. Ranskan vallankumous seurasi Amerikan vallankumousta.
Vallankumouksen taustalla oli 25-miljoonaisen kansan keskuudessa levinnyt tyytymättömyys papiston ja aatelin säätypohjaisiin erioikeuksiin, joiden epäoikeudenmukaisuus korostui valistusaatteiden levitessä. Etuoikeutetun eliitin taipumattomuus uudistuksiin, valtiontalouden katastrofaalinen tila ja kuninkaan kyvyttömyys tukea uudistuksia johtivat yhdessä valistusaatteiden kanssa vallankumousmielialojen kasvuun kolmannen säädyn keskuudessa. Tavallista kansaa aktivoi poliittiseen toimintaan myös huonoista katovuosista johtuva nälänhätä, työttömyyden kasvu sekä Pariisin täyttyminen maaseudulta paenneesta köyhälistöstä.
Ranskan vallankumous nosti esiin monet modernin demokratian keskeisimmistä arvoista, kuten kansanvallan, ihmisoikeudet ja oikeusvaltioperiaatteen. Samalla katolisen kirkon asema muuttui täysin, sillä se menetti valtionuskonnon asemansa, ja Ranskaan hyväksyttiin ajatuksen- ja uskonvapaus. Vallankumouksen aatteellinen sisältö tiivistetään usein iskulauseeseen ”Vapaus, veljeys ja tasa-arvo”. Vallankumouksen aatteet levisivät ympäri Eurooppaa. Muita vallankumouksen myötä syntyneitä asioita olivat metrijärjestelmä, vasemmisto–oikeisto-jako ja yleinen asevelvollisuus. Monet Ranskan kansalliset symbolit ovat peräisin vallankumouksen ajalta.
Vaiheet Esivallankumoukseksi voidaan kutsua vaihetta vuodesta 1786 vuoden 1789 toukokuuhun. Siinä oli kyse hallitsijan ja aatelin välisestä konfliktista, joka johtui valtiontalouden katastrofaalisen huonosta tilasta. Vuonna 1786 valtion menot olivat noin 20 prosenttia suuremmat kuin tulot, eikä hallitus saanut enää riittävästi luottoa mistään lähteestä. Ongelmaa yritettiin pitkään salata yleisöltä. Aateliset nousivat kuningas Ludwig XVI:ta ja hänen ministereitään vastaan toukokuussa 1788 ja erosivat julkisista viroistaan vastalauseeksi oikeuslaitoksen reformeille. Upseerit kieltäytyivät hajottamasta hallituksenvastaisia mielenosoituksia. Aatelin taistelu hallitusta vastaan sai tukea kaikista säädyistä. Heinäkuussa 1788 hallitus ilmoitti yleissäätyjen koollekutsumisesta seuraavan vuoden toukokuussa.
Vuosia 1789–1792 on kutsuttu vallankumouksen liberaaliksi vaiheeksi, jolloin sen johdossa olivat uudistusmieliset aateliset kuten La Fayette ja Mirabeau. Tätä vaihetta hallitsivat säätyerioikeuksien purkaminen sekä perustuslaillisen monarkian vaihe Ranskassa. Vuonna 1792 alkoivat vuosia jatkuneet vallankumoussodat, joissa Ranska soti yksinään Euroopan muita suurvaltoja vastaan suurella menestyksellä. Samana vuonna vallankumous sai radikaalimman käänteen, monarkia kumottiin ja perustettiin ensimmäinen tasavalta. Kuningas Ludvig XVI tuomittiin kuolemaan.
Radikaalia linjaa edustaneiden jakobiinien valtaannousu johti vuosina 1793–1794 terrorin ajaksi kutsuttuun diktatoriseen vaiheeseen, jolloin vallankumouksen vastustajia vainottiin ankarasti ja tuhansia ihmisiä teloitettiin giljotiinilla. Lähes diktaattorina hallinneen Maximilien Robespierren kukistamisen jälkeen seurasi vuosina 1795–1799 direktorion ajaksi kutsuttu vaihe, jolloin sekä kuningasmielisten että äärivasemmistolaisten valtaannousuyritykset tukahdutettiin. Vallankumouksen katsotaan päättyneen vuonna 1799, jolloin kenraali Napoleon Bonaparte nousi valtaan sotilasvallankaappauksella. Hän lakkautti tasavallan kruunauttaessaan itsensä keisariksi vuonna 1804.
Napoleonin kukistumisen jälkeen alkoi vuosina 1814 ja 1815 restauraation aika, jolloin vallankumousta edeltänyt järjestys pyrittiin palauttamaan. Monet vallankumouksen vaikutuksista osoittautuivat kuitenkin peruuttamattomiksi.
Vallankumouksen syyt
pienois|pysty=0.9|Vallankumouksessa syrjäytetty ja giljotiinilla teloitettu kuningas Ludvig XVI. Tutkijoiden kesken vallitsee yksimielisyys tietyistä vallankumouksen syntyyn vaikuttaneista tekijöistä. Niitä olivat yhteiskunnan feodaaliselta kaudelta periytyneet rakenteet, jotka estivät porvariston valtaannousun ja joita maaseudun väestö ei enää halunnut tukea, Amerikan vallankumoukseen osallistumisesta johtunut valtion talouskriisi, vuoden 1788 kato sekä monarkian kyvyttömyys suoriutua taloudellisista ja poliittisista haasteista. Näihin tekijöihin voidaan vielä liittää valistusfilosofien esittämät vaatimukset yhteiskunnallisista muutoksista ja painetussa sanassa, kuten lehdistössä ja pamflettikirjallisuudessa, käyty julkinen keskustelu. Ne vaikuttivat yleiseen mielipiteeseen.Haikala 2006 s. 656.
Ranskan vallankumouksen sytykkeenä olivat ranskalaiseen yhteiskuntaan kasautuneet ongelmat, mutta väkijoukot lähtivät vuonna 1789 liikkeelle myös katovuosista johtuvan nälänhädän takia. Kuninkaanvallan kaaduttua yhteiskunnan tila ei vakautunut, sillä kolmannen säädyn sisäiset ristiriidat purkautuivat uusiksi vastakohtaisuuksiksi. Liberaalit girondistit jäivät vähemmistöön jyrkän vuoripuolueen ottaessa vallan vuosina 1792–1793 ja aloittaessa terrorin vuosina 1793–1794. Talous, politiikka ja ideologia Ranskan talouskriisi johtui valtion velkaantumisesta,Furet 1996, s. 33–40 jota ei saatu korjatuksi verovapaiden etuoikeutettujen säätyjen vastarinnan takia.Furet 1996, s. 13, 26 Taloutta koettelivat myös huonot sadot vuosina 1787 ja 1788, joiden seurauksena leivän hinta nousi ja kansa kärsi nälkää.Aubry 1962, s. 61 Maaseudun kurjistuminen johti kerjäläisten ja irtolaisten määrän kasvuun. Puute ja nälkä provosoivat lukuisia levottomuuksia sekä maalla että kaupungeissa.
Talouskriisin lisäksi käynnissä oli ideologinen kriisi, joka johtui sääty-yhteiskunnan koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Etuoikeutettuja säätyjä olivat papisto ja aateli. Niiden osuus koko väestöstä oli noin kaksi prosenttia. Jäänteenä feodalismista vallankäyttö oli despoottista. Etuoikeutetuilla säädyillä oli syntyperään perustuvia tai ostettuja etuoikeuksia, kuten verovapaus, oikeusprivilegiot tai erioikeus virka-asemiin. Keskiajalla aatelin privilegiot olivat olleet perusteltuja, koska se sotilassäätynä oli tehnyt valtiolle merkittäviä palveluksia. Vallankumouksen aattona Ranskassa ei käytännössä kuitenkaan enää ollut feodalismia tai maaorjia, eikä aatelin erioikeuksia enää voinut perustella järkisyin.Furet 1996, s. 16Haikala 2006 s. 654–655. Maaseudulla osa talonpojista omisti maata ja halusi eroon feodalismin jäänteistä, jotka estivät sitä saamasta täysiä maanomistajan oikeuksia ja kasvattamasta omistuksiaan.
Kolmannen säädyn vaikutusvaltaisin osa porvaristo oli jakautunut suurporvaristoon ja pikkuporvaristoon. Suurporvaristoon eli ylempään porvaristoon kuuluivat niin sanotut koroillaeläjät, jotka saivat aatelin tavoin tulonsa maanvuokrista, virkaeläkkeistä ja valtionlainojen koroista, virkamiehet, vapaiden ammattien harjoittajat ja liikemiehet. Vanhan järjestelmän murskaaminen ei ollut suurporvariston tavoitteena, mutta vallankumouksen aattona se oli tyytymätön sosiaalisen muutoksen hitauteen ja siihen, että aateli oli alkanut puolustaa virkamonopolejaan. Hallituksen kehno finanssipolitiikka horjutti liikemiesten luottamusta valtiovaltaan. Kaksi kolmasosaa porvaristosta oli käsityöläisiä ja pikkukauppiaita. Heidät oli tapana katsoa osaksi rahvasta, ja heidän asemansa oli täysin erilainen kuin suurporvariston. Pikkuporvaristo kärsi elinkustannusten noususta ja kiristyvästä kilpailusta. Vallankumouksen kannalta se oli merkittävä voima. Juuri käsityöläiset ja pikkukauppiaat muodostivat sanskulottien ytimen.Haikala 2006 s. 655.
Ranskan poliittisessa kriisissä ancien régime menetti arvovaltansa ja uskottavuutensa ongelmien ratkaisijana, ja luottamus kuninkaaseen katosi. Tyytymättömyyttä lietsoivat myös rationalistiset valistusaatteet, joka arvostelun kohteina olivat katolinen kirkko ja itsevaltius.Furet 1996, s. 14–17 Muita selityksiä Ensimmäinen valistusajan ihanteiden mukainen vallankumous oli Amerikan vallankumous 1775–1783, ja siihen osallistui moni innokas ranskalainen liberaalien ihanteiden vuoksi tai halusta näyttää briteille. Palatessaan kotiin ranskalaiset, joukossaan tuleva vallankumousten sankari, markiisi Lafayette, toivat mukanaan ajatuksen samanlaisesta kumouksesta kotona. Amerikan itsenäisyysjulistuksen arvot, vapaus, tasa-arvo ja luovuttamattomat ihmisoikeudet otettiin myös Ranskan vallankumouksen ihmisoikeusjulistukseen.
Filosofi Montesquieu (1689–1755) oli sitä mieltä, että aatelisnaisten mieltymys turhamaisuuteen ja ylellisyyteen oli rappeuttavaa, ja heitä seuratessaan aatelismiehetkin muuttuivat naismaisiksi, mistä seurauksena oli epäjärjestys. Filosofi Arthur Schopenhauer (1788–1860) arveli, että tämä asenne oli syynä Ranskan vallankumoukseen.
Marxilaisen tutkimuksen mukaan Ranskan vallankumous oli porvariston ja feodaaliaatelin välisen luokkataistelun ilmaus ja edistyksellinen tapahtuma, joka porvariston voiton myötä johti kapitalismin läpimurtoon Euroopassa ja oli edellytyksenä vuonna 1917 tapahtuneelle Venäjän vallankumoukselle.Haikala 2006 s. 650.
Uudemmassa tutkimuksessa on voittanut alaa käsitys, jonka mukaan vallankumouksen aloittajina ja johtajina toimi säätyrajat ylittäneeseen eliittiin kuuluneita henkilöitä, joilla oli sivistystä, varallisuutta ja vaikutusvaltaa. Tuohon kriittiseen ja yhteiskunnan modernisointiin tähtäävään ryhmään kuuluneita yhdistivät valistuksen aatteet. Heidän rinnallaan vallankumoukseen osallistui myös tavallinen kansa.Haikala 2006 s. 651.
Esivallankumous Vallankumouksellisen tilanteen kehittyminen alkoi, kun valtiontalous ajautui pahenevaan kriisiin valtavien velkojen takia. Ludvig XVI:n aikana ministerit, kuten Charles-Alexandre de Calonne, Turgot ja Jacques Necker, yrittivät laajentaa verotusta myös etuoikeutettuihin säätyihin, mutta eivät onnistuneet.Furet, 1996, s. 269 Calonne järjesti helmikuussa 1787 ylimyskokouksen eli niin sanotun notaabelikokouksen, jonka jäsenet kuningas oli valinnut. Kokouksen tarkoituksena oli sopia talouskriisistä johtuneista uudistuksista, jotka merkitsivät aatelin verotuksen kiristämistä. Kun kokous ehdotti yleissäätyjen koollekutsumista eikä suostunut kannattamaan hallituksen verouudistuksia, kruunu turvautui mielivaltaisiin vangitsemisiin. Reformiyritykset kaatuivat myös alueellisissa parlamenteissa, jotka olivat aatelisten hallitsemia tuomioistuimia. Tämän jälkeen kuningas kutsui koolle säätyvaltiopäivät; ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1614.