Venäjän historia omana valtakuntanaan alkoi Nestorin kronikan mukaan, kun eräät slaavilaiset ja suomalais-ugrilaiset heimot kutsuivat varjagi Rurikin ruhtinaakseen. Tämän tarun todellisuuspohja on kuitenkin hyvin epäselvä. Varhaisten rusien valta laajeni Kiovaan, ja Kiovan Rus kohosi suurvalta-asemaan 1000-luvun taitteessa. Kiovan Rusin rappeuduttua maa jakaantui useaan pienempään ruhtinaskuntaan, jotka eivät mahtaneet mitään mongolien valloituksille 1200-luvulla. Syrjäinen Moskova oli paremmin suojassa mongoleilta, ja Moskovan ruhtinaskunta kohosi merkittävimmäksi valtioksi.
Moskovan Venäjästä muodostui vuonna 1721 Venäjän keisarikunta, kun Pietari Suuri otti voitokkaan Suuren Pohjan sodan jälkeen itselleen keisarin arvonimen. Venäjä kohosi keisarivallan aikana merkittäväksi eurooppalaiseksi suurvallaksi. Sen hallitsema alue ulottui laajimmillaan Itämereltä Tyynelle valtamerelle ja Alaskaan, sekä Jäämereltä Kaspianmerelle. Keisarivalta Venäjällä päättyi helmikuun vallankumoukseen vuonna 1917. Tästä lähtenyt tapahtumaketju johti kommunistien valtaannousuun ja Neuvostoliiton syntymiseen.
Venäjän esihistoria
pienoiskuva|Kampakeraamiselle kulttuurille oli ominaista saviastioiden koristelutyyli kampakuvioin. Arkeologisten kaivausten perusteella on saatu selville, että Neandertalinihmiset asuttivat Kaukasusta ja Uralia jo paleoliittisella kaudella, 100 000 vuotta sitten. Neandertalinihmiset kuolivat sukupuuttoon Itä-Euroopassa noin 40 000 vuotta sitten, ja samalla ajanjaksolla nykyihmiset alkoivat levittäytyä pohjoiseen, seuraten jääkauden lämpimänä jaksona sulavaa mannerjään reunaa. Ilmaston kylmetessä ihmiset joutuivat vetäytymään etelään ja mannerjään sulaminen kesti 10 000 vuotta. Tämän jälkeen ihmiset alkoivat jälleen levittäytyä pohjoiseen. Varhaisimmat asukkaat asuivat luolissa, mutta he osasivat myös pystyttää yksinkertaisia kotarakennelmia. He olivat metsästäjä-keräilijöitä, ja 15 000 vuotta sitten opittu jousen ja nuolen käyttö sekä toimiminen ryhminä mahdollisti myös suurriistan, kuten mammuttien metsästyksen. Saviastioiden valmistustaito levisi lähi-idästä noin 5000 eaa. ja pian opittiin myös maanviljelytaito.
Eteläisen Venäjän alueen aroilla asui indoiranilaisia kieliä puhuneita heimoja, Keski-Venäjällä suomalais-ugrilaisia kansoja ja pohjoisessa samojedeja. Eri ryhmien eroavaisuuksia on tutkittu heiltä jääneiden esineiden perusteella. Keski-Venäjän suomalais-ugrilaisille kansoille ominaista oli kampakeraaminen kulttuuri, jossa astiat koristeltiin kampaleimoin. Nykyisen Ukrainan alueella vaikutti Tripoljen kulttuuri, joka kehitti edistyneen maanviljelykulttuurin. Pronssinvalutaito levisi Etelä-Venäjälle 2000-luvun puolivälissä eaa. Ensin metallia saatiin kauppavaihdon myötä, mutta pian kuparia ja tinaa opittiin jalostamaan myös itse. Tekninen kehitys, kuten myös uudisasukkaat, levisivät tehokkaasti vesireittejä pitkin.
Historiallisen ajan voidaan katsoa alkaneen eteläisen Venäjän alueella paimentolaisheimojen vaelluksen myötä. Aasiasta vaelsi Euroopan puolelle indoiranilaisia paimentolaisheimoja, joista skyytit nousivat voimakkaimmaksi. Skyytit tunsivat raudanvalmistuksen ja tehokkaiden aseiden myötä he valtasivat Etelä-Venäjän 700-luvun alussa eaa. Skyyttien jälkeen alueelle vaelsivat sarmaatit, jotka vuorostaan valloittivat suuren osan Etelä-Venäjää. Merkittävä mahti alueella oli myös antiikin kreikkalainen Bosporoksen valtakunta, joka sijaitsi Mustanmeren pohjoisrannalla. Tällä oli merkittävä vaikutus varhaiseen venäläiseen kulttuurikehitykseen.
Goottiheimojen muodostamat liittokunnat saapuivat 200-luvun alussa eaa. Mustanmeren rannikolle Veikseljoen suun tienoilta. Gootit alistivat valtaansa Bosporoksen ja alueelle muodostui laaja goottivaltio. Gootit kukistuivat vuonna 375 jaa. kun hunnit hyökkäsivät alueelle ja ajoivat gootit länteen. Goottien kukistuminen johti voimasuhteiden uudelleenmuotoutumiseen alueella. Merkittävimmäksi muutokseksi muotoutui slaavilaiskansojen levittäytyminen uusille asuinsijoille 300-luvulta 500-luvulle.
Kiovan Rus Slaavien levittäytyminen 300-600 -luku Slaavilaisten kansojen liikkeellelähdön syistä on eri teorioita ja syitä vaikuttaa olevan monia. Sysäyksen laajaan muuttoliikkeeseen on aiheuttanut hunnien hyökkäys länteen vuonna 375. Lisävauhtia muutolle antoi avaarien tunkeutuminen idästä Mustanmeren pohjoispuolitse länttä kohti. Pian heidän jälkeensä saapuivat turkkilaistaustaiset bolgaarit, joista osa asettui Volga ja Kamajokien yhtymäkohdan tienoille, muodostaen voimakkaan Suur-Bolgarian valtion, joka kilpaili Mustanmeren alueen herruudesta Bysantin kanssa. Bolgaareja seurasivat Aasiasta vaeltaneet kasaarit, jotka pakenivat arabien valloituksia ja he asettuivat Kubanin aroille vuoden 660 tienoilla.
Vuoteen 600 mennessä slaavit olivat jakaantuneet kielellisesti itäslaaveihin, länsislaaveihin ja eteläslaaveihin. Dneprjoen varrella eläneet slaavilaiset heimot alkoivat muodostaa laajoja liittokuntia yhteisiä vihollisia vastaan. Heidän elinaluettaan turvasi Dneprin keskijuoksulle rakennettu Kiovan mäkilinnoitus. Heimoliitoista muodostui vähitellen Ukrainan kansa. Idempänä slaavilaisheimot elivät vielä hajallaan ja toisiaan vastaan kilpaillen. Heidän elinalueensa alkoi vähitellen laajentua pohjoista ja koillista kohti, ja suomalais-ugrilaiset merjalaiset ja muromalaiset joutuivat väistymään pohjoiseen tai sulautumaan tulokkaisiin. Itäslaavilaiset heimot alkoivat vähitellen solmia keskenään yhteyksiä, mitä helpotti kielisukulaisuus ja samankaltaiset elintavat. Elannokseen slaavit viljelivät etelässä maata ja pitivät karjaa. Pohjoisessa he harjoittivat erätaloutta ja kaskiviljelystä.
Paimentolaisheimojen muuttoliikkeen rauhoittuminen ja Bysantin ja kasaarien vallan vakiintuminen Mustanmeren ympäristössä lisäsi kauppiaiden liikkumista Suomenlahdelta jokireittejä pitkin aina Bysanttiin ja arabimaailmaan asti. Tämä tehosti slaavilaisten yhteistoimintaa he alkoivat vaurastua. Tämän kehityksen myötä Kiovan ympärille alkoi muodostua hallinnollinen keskus.
Venäjän valtion synty 800-900 -luku 300px|thumb|Rurik ja hänen veljensä Sineus ja Truvor saapuvat Laatokankaupunkiin. Apollinari Vasnetsovin (1856–1933) maalaus. Kaupankäyntiä Etelä-Venäjällä alkoi 800-luvulla häiritä turkkilaissukuisten petsenegien ryöstely. He vaanivat kauppasaattueita Kiovan eteläpuolella suurten koskien äärellä, missä kauppatavarat oli kuljetettava maitse koskien alapuolelle. Pelko petsenegien hyökkäyksistä hiljensi kaupankäynnin vähäksi aikaa kokonaan.
Pohjoisempana viikingit olivat 700-luvulta lähtien tehneet ryöstöretkiä rannikolla ja jokireittejä pitkin sisämaassa. Viikinkejä houkutti idässä myös sen tarjoamat kaupankäyntimahdollisuudet. Viikingit käyttivät hyväkseen paikallisten heimopäälliköiden keskinäisiä kiistoja ja ottivat vallan tärkeimmissä keskuksissa. Venäjän varhaishistoriasta kertova tärkein kirjallinen lähde, Nestorin kronikka, esittää Venäjän valtion syntytavan tavalla, joka on aiheuttanut vuosisataisen kiistelyn viikinkien osuudesta Venäjän valtion syntymiseen. Kronikan mukaan maa oli epäjärjestyksessä ja alueella eläneet sloveenit, tšuudit, merjalaiset, vepsäläiset ja krivitšit kutsuivat kolme varjagi-, eli viikinkiveljestä hallitsemaan heitä ja pitämään yllä järjestystä. Heistä vanhin Rurik asettui hallitsemaan aluetta Novgorodin ruhtinaana. Kronikan kertomus korostaa Rurikin osuutta Venäjän syntyteoriassa, kun taas Neuvostoliiton aikana korostettiin slaavilaisuutta ja nostettiin esille, että slaaveilla oli valtiomuodostelmia jo ennen viikinkiaikaa. Molemmat ääriteoriat ovat kuitenkin liioiteltuja.
Varhaisin Venäjän valtio ei ollut viikinkivaltio, mutta viikinkien osuus sen kehitykseen oli suuri. Nestorin kronikka kaunistelee Rurikin valtaannousua, mutta oli Rurik noussut valtaan kutsuttuna tai miehityksellä, olivat monet alkuaikojen Venäjän ruhtinaat skandinaavista alkuperää. Varhaisin tieto Venäjää hallinneista viikingeistä on Annales Bersus -kronikassa, jossa mainitaan frankkien kuninkaan Ludvig Hurskaan luo saapuneen venäläisen lähetystön jäsenten olleen russeja, mutta he eivät olleet alkujaan Venäjältä, vaan Ruotsista. Venäjää alettiin kutsua rusien maaksi.
Valta laajenee Pohjoisten alueiden joutuessa viikinkien valtaan, valloittivat kaksi varjagipäällikköä Askold ja Dir Kiovan. He yrittivät hyökätä myös Konstantinopoliin, mutta hyökkäys torjuttiin. Rurik kuoli vuonna 879 ja hänen seuraajansa Oleg ryhtyi laajentamaan Rurikin suvun valtapiiriä. Hän sai vuonna 882 hallintaansa Kiovan murhautettuaan Askoldin ja Dirin. Oleg teki Kiovasta pääkaupunkinsa ja kaupunki alkoi voimistua hallinnolliseksi ja kulttuuriseksi keskukseksi.
Kiovan Rusista muodostui menestyvä valtio, koska se hallitsi Itämeren ja Mustanmeren välisiä kauppareittejä. Kiovan valtaan ei pystytty alistamaan Dneprin alajuoksun aroja, joilla paimentolaisheimot vaelsivat, mutta jokireittien viholliset petsenegit pystyttiin torjumaan. Olegia seurasi vallassa Rurikin poika Igor. Tämä kukisti drevljaanien kapinan ja vakiinnutti Dneprin ja Tonavan suistojen välisen alueen valtansa alle. Hänen merkittävin sotaretkensä oli hyökkäys Bysanttiin vuonna 941. Hyökkäys epäonnistui koska Igorin joukoilla ei ollut keinoa murtaa Konstantinopolin puolustusta, ja niin tehtiinkin rauhansopimus ja solmittiin kauppasuhteet vuonna 945.
Venäjällä valtaa pitäneet varjagit alkoivat slaavilaistua hyvin nopeasti. He eivät pyrkineet valtiomallisen hallinnon rakentamiseen, vaan he pikemminkin olivat slaavilaisia hallitseva ruhtinasluokka, joka alkoi sulautua slaavilaiseen yhteiskuntaan. Igor antoi pojalleen slaavilaisen nimen Svjatoslav. Drevljaanit surmasivat Igorin veronkantoretkellä ja hänen leskensä Olga hallitsi ruhtinaana kunnes Svjatoslavista tuli täysi-ikäinen. Kristinusko levisi Venäjälle Bysantin kanssa avautuneen kauppareitin myötä. Olga suosi kristinuskon leviämistä, sillä se tuki olojen rauhoittumista ja siitä oli hyötyä suhteiden muodostamiseksi Bysanttiin.
Svjatoslav taas vastusti kristinuskoa ja hän oli kiinnostuneempi sotaretkistä ryöstösaaliiden toivossa. Hän kukisti Kasaarien kaanikunnan ja sen pääkaupunki Itil ja Sarkel Donin varrella hävitettiin. Hävityksen myötä kasaarien valtio luhistui kokonaan. Svjatoslav liittoutui Bysantin keisari Nikeforos Fokasin kanssa voimistunutta Bulgarian valtakuntaa vastaan. Kun Bysantissa tapahtui keisarinvaihdos, Svjatoslavin ryöstöretki jatkui Bysantin puolelle, kunnes uusi keisari Johannes I Tzimiskes pakotti Svjatoslavin joukot perääntymään. Paluumatkalla Kiovaan petsenegit hyökkäsivät ja surmasivat ruhtinaan.
Kiovan suurvalta-aika 1000-luku Svjatoslav oli jakanut valtakuntansa kolmen poikansa kesken. Vanhin Jaropolk sai pitää Kiovan ja Etelä-Venäjän, Oleg sai drevljaanien alueen ja nuorin Vladimir sai Novgorodin hallinnan. Tämä jako johti myöhemmin hajaannuksen aikaan. Jaropolkin ja Olegin keskinäiset välienselvittelyt johtivat Olegin surmaan. Vladimir pakeni Ruotsiin hankkimaan omaa viikinki(varjagi)armeijaa, jonka turvin hän palasi ja sai Novgorodin hallintaansa ja jatkoi sotaretkeään Kiovaan, missä hän murhautti Jaropolkin ja otti Kiovan haltuunsa.
Vladimirin valtakauden merkittävä tapahtuma oli Venäjän kääntyminen kristinuskoon. Bysantin keisari Basileios II kääntyi Vladimirin puoleen kapinan kukistamiseksi ja lupasi tälle palkkioksi sisarensa prinsessa Anna Porfyrogeneitan puolisoksi, mikäli Vladimir kääntyy kristinuskoon. Nestorin kronikan mukaan Vladimir lähetti edustajansa tutustumaan sekä lännen katoliseen, että idän ortodoksiseen kirkkoon ja juutalaisuuteen, ja valitsi sitten näistä parhaan uskonnon. Tarina on suurelta osin legendaa, mutta Vladimir katsoi, että Bysantin uskon ortodoksisuuden omaksuminen ja liittolaisuus Bysantin kanssa toisi hänelle arvokkaimmat edut. pienoiskuva|Jaroslav I Viisas