pienoiskuva|pysty=0.5|Helsingin metrossa käytössä ollut logo. Helsingin metro () on 43 kilometriä pitkä leveäraiteinen metrojärjestelmä, joka yhdistää Helsingin keskustan itäisiin kaupunginosiin ja länteen Etelä-Espooseen. Pääkaupunkiseudulla on maailman pohjoisin ja Suomen ainoa metrojärjestelmä. Helsingin metro on Suomen rataverkosta erillinen järjestelmä, joka lähijunien, pikaraitioteiden ja runkobussilinjojen kanssa muodostaa Helsingin seudun joukkoliikenteen perustan.
Helsingin metro avattiin 2. elokuuta 1982, aluksi välillä Rautatientori–Itäkeskus. Sen jälkeen metroa on laajennettu kaksihaaraiseksi sekä Mellunkylään että Vuosaareen ja länsipäässä Ruoholahteen asti. 18. marraskuuta 2017 avattu länsimetro laajensi metrolinjat kantakaupungista länteen, Lauttasaaren kautta Tapiolaan ja Matinkylään, ja 3. joulukuuta 2022 aina Kivenlahteen asti. Helsingin metrolla liikennöidään kahta linjaa: M1 välillä Kivenlahti–Vuosaari ja M2 välillä Tapiola–Mellunmäki. Näiden lisäksi aamuisin liikennöivät M1B välillä Itäkeskus–Vuosaari ja M2B Itäkeskus–Mellunmäki sekä iltaisin M2A Kivenlahti–Mellunmäki. Metrossa on 30 asemaa, joista 21 on maanalaisia ja yhdeksän maanpäällisiä. Helsingin metroa käytetään vuosittain noin 79 miljoonaa kertaa.
Historia Suunnittelusta rakentamispäätökseen pienoiskuva|Metrotoimikunnan vuoden 1963 ehdotus Helsingin metrojärjestelmäksi. Tummansininen = maanpäällinen rata, vaaleansininen katkoviiva = maanalainen rata. Vasemmalla: ehdotetut rakentamisvaiheet. Pohjakartta vuodelta 2018. pienoiskuva|Metrotoimiston ehdotus Helsingin raideliikenteen perusverkoksi 1971. Oranssi = ensimmäinen metrolinja, purppura = U-metro, musta = rautatiet, katkoviivat = varaukset, harmaa alue = liikkuma-alue. Pohjakartta vuodelta 2018.
Ensimmäinen aloite Helsingin metron rakentamiseksi tehtiin kaupunginvaltuuston kokouksessa vuoden 1955 syyskuussa.Tolmunen 2007, s. 11 Asiaa pohtimaan asetettiin esikaupunkiliikenteen suunnittelukomitea, joka vaihtoi nimensä kesällä 1959 metrotoimikunnaksi. Helsingin kaupungin esikaupunkiliikenteen suunnittelutoimikunta arvioi kaupungin väkiluvun kasvavan nopeasti, jolloin katuverkoston kapasiteetti ei olisi riittänyt sekä kasvavalle yksityisautoilulle että joukkoliikenteelle. Metrotoimikunta tarjosi ratkaisuna joukkoliikenteen siirtämistä omalle radalleen maan alle, mikä vapauttaisi katuverkon yksityisautoille ja pitäisi joukkoliikenteen suorat ja epäsuorat kustannukset kurissa.Helsingin kaupungin metrotoimikunnan mietintö, osa I Reino Castrénin ja Gunnar Steniuksen johtama toimikunta esitteli maaliskuussa 1963 pohjakaavan, jossa oli 86,5 km metrorataa pitkälle naapurikuntiin ja yhteensä 108 asemaa.Helsingin kaupungin metrotoimikunnan mietintö, osa II Helsingin kaupunginhallitus pyysi vuonna 1963 kolme ulkomaista asiantuntijalausuntoa metroprojektin tarpeellisuudesta. Lausunnot saatiin noin vuoden kuluttua, ja niissä puollettiin metron rakentamista metrotoimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Ensimmäiseksi linjaksi valittiin osuus Kamppi–Puotila ja yksityiskohtaisen suunnitelman teko alkoi vuonna 1965, kun suunnittelua varten asetettiin metronsuunnittelutoimikunta.Ilkka Levä: Metron fantasmat – Teknostruktuurin todellisuutta luova mieheys kriisissä 1982 (pdf)Louhivuori 2007, s. 7 Vuoteen 1966 mennessä suunnittelu oli maksanut 4,67 miljoonaa markkaa, ja Helsingin kaupungin talousarviossa metrolle oli varattu 475 miljoonaa markkaa vuosiksi 1968–1977, vaikka päätöstä rakentamisesta ei vielä varsinaisesti ollut.
Castrenin ja Steniuksen esittelemän suunnitelman jälkeen kaupungin metrotoimiston johtajaksi tuli Unto Valtanen. Tähän aikaan vuonna 1968 kaupunginjohtaja Teuvo Aura ja VR:n pääjohtaja Esko Rekola sopivat kaupunkijunaliikenteen järjestelyistä niin, että VR hoitaisi valtion radalla liikenteen pohjoiseen ja länteen, ja HKL taas omalla radallaan liikenteen itään.HKL: Historiaa. Komiteoita ja kädenvääntöä. Tässä yhteydessä aiempi monen kevyemmän linjan tiheä metromalli hylättiin ja päätettiin rakentaa kaksi rautatiestandardin mukaista linjaa: Haukilahti–Puotinharju sekä niin kutsuttu U-metro Haaga–Erottaja–Kauppatori–Maunulahttp://www.raitio.org/metro/liitteet/Nain_mennaan_metrolla_1974.pdf , joilla aiottiin käyttää samaa raideleveyttä kuin valtion rataverkolla.Helsingin metron tekniikkaa. Kaupunkiliikenne.net. Viitattu 17.9.2022.
Rakentamispäätös viivästyi kaupunginhallituksen ja -valtuuston äänestyksien ja pöydälle jättämisten vuoksi. Vasemmisto ja osa ruotsalaisen kansanpuolueen valtuutetuista, sekä lopulta myös liberaalit, kannattivat metrojärjestelmän rakentamista, mutta kokoomus vastusti hanketta koko sen suunnittelun ajan. Viimein 7. toukokuuta 1969 Helsingin kaupunginvaltuustossa tehtiin päätös ensimmäisen vaiheen rakentamisesta, ja kaupunginhallitus hyväksyi päätöksen 12. toukokuuta.Louhivuori 2007, s. 7–8 Tarkoituksena oli saada linja valmiiksi vuoteen 1977 mennessä. Vuonna 1971 valmistui noin 2,8 kilometriä pitkä koerata Roihupellolle rakennetulta varikolta Herttoniemeen. Ensimmäiset koevaunut nostettiin tälle radalle 10. marraskuuta 1971.Tolmunen 2007, s. 46 Yleisöllä oli mahdollisuus ajeluun koeradalla Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta 1972.
Helsingin keskustan metrotunnelien louhinta aloitettiin kesäkuussa 1971. Suurin osa tunnelitöistä oli saatu päätökseen vuoteen 1976 mennessä, lukuun ottamatta kaivauksessa löydettyä Kluuvin ruhjetta, jossa pehmeä maaperä piti ensin jäädyttää ja tunneli rakentaa valurautaputkeen.
Ensimmäisten asemien, Kulosaaren ja Hakaniemen, rakentaminen aloitettiin vuonna 1974. Kulosaaren asema valmistui ensimmäisenä vuonna 1976, mutta muiden asemien rakentaminen kesti kauemmin.Tolmunen 2007, s. 40 Maanalaiset metroasemat suunniteltiin toimimaan myös väestönsuojina. pienoiskuva|Metrotunnelin rakennustöitä lähellä rautatientorin metroasemaa vuonna 1978.
Metrokaluston rakentaminen pienoiskuva|M100-sarjan metrojuna Kampissa.
Metron rakentamisen alkaessa Valmet ja Strömberg aloittivat yhdessä muiden kotimaisten teollisuuslaitoksien kanssa metrokäyttöön soveltuvan junasarjan kehittämisen. Strömberg teki metrokaluston tekniikasta laajan määritelmän ja teki siitä myös metron kanssa erityisen tutkimussopimuksen. Tuloksena vuosina 1971–1972 valmistettiin testikäyttöön kolme kaksivaunuista junayksikköä, joilla suoritettiin koeajoja nykyisen metrovarikon ja Siilitien aseman välille rakennetulla koeradalla. Näissä kokeiluissa tuli esille useita erilaisia ongelmia, muun muassa liian heikko teho ajettaessa hitaalla nopeudella. Koejunissa oli tasavirtamoottorit. Kokeilujen jälkeen alettiin vuonna 1974 suunnitella uutta junasarjaa, jonka kolme ensimmäistä prototyyppiyksikköä (numerot 101–106) valmistuivat vuonna 1977. VR:n Dv12-veturi hinasi ensimmäisen uuden sarjan vaunuparin Valmet Oy Tampereen Lentokonetehtaalta Helsinkiin maanantaina 20. kesäkuuta 1977. Uuden junasarjan nimeksi tuli M100, ja se varustettiin oikosulkumoottoreilla, joita ohjattiin taajuusmuuttajilla.Suomen raitiotieseura: M100. Web Archive. Viitattu 17.9.2022. Helsingin metrolle kehitetty SAMI-nimen (Strömbergin Asynkroni Moottori Invertterikäyttö) saanut moottorien ohjauslaite tuli suosituksi myös muualla, ja sitä käytettiin Suomessa esimerkiksi Loviisan ydinvoimalan polttoaineen vaihtokoneen ohjausjärjestelmässä.
Ensimmäiset koejunat oli suunniteltu automaattijuniksi, joissa ei tarvittu kuljettajaa. Jo tuolloin Helsingin metrosta suunniteltiin automaattista, ja automaattijunien koeajot aloitettiin 5. huhtikuuta 1974.Tolmunen 2007, s. 93. Sittemmin tästä suunnitelmasta luovuttiin ja päädyttiin täysin manuaalisesti ajettaviin juniin ja tavanomaiseen rautateiden asetinlaite- ja opastinjärjestelmään. Yksi koejuna myös paloi vuonna 1973 metrovarikkoalueella, mikä johti moniin parannuksiin junien paloturvallisuudessa, kuten penkkien pehmusteista luopumiseen. Koejunia ei koskaan käytetty matkustajaliikenteeseen, ja viimeiset niistä romutettiin vuonna 1988.
Metrovaunut suunnittelivat sisustusarkkitehti Antti Nurmesniemi ja teollinen muotoilija Börje Rajalin.
Lahjusskandaali pienoiskuva|vasen|Helsingin metron tunnus on valkoinen M-kirjain oranssilla pohjalla. Kuvassa sisäänkäynti Myllypuron metroasemalle.Metrotoimikunta tilasi vuonna 1974 sarjajunan prototyypin ja antoi jatkotilauksesta takuun ohittaen kaupunginvaltuuston. Vuonna 1976 metrotoimikunta sekä Strömbergin ja Valmetin perustama Metrovaunut-yhtiö allekirjoittivat sopimuksen 13 kuusivaunuisen metrojunan valmistamisesta.Louhivuori 2007, s. 9 Kauppahinta oli 345 miljoonaa markkaa, ja kauppa tehtiin metrotoimikunnan päätöksellä ohi kaupunginvaltuuston, ilman tarjouskilpailua ja asiakirjat julistettiin salaisiksi. Helsingin kaupunginjohtaja Teuvo Aura myönsi Metrovaunut-yhtiölle lainan vaunuja varten, ja metrotoimiston johtaja Unto Valtanen lupasi metrotoimiston hoitavan korot, jolloin kaupunki maksoi ulkopuolisille myöntämänsä velan korkoja itselleen.Louhivuori 2007, s. 10 Aura oli ylittänyt valtuutensa, mutta menettelystä ei myöhemmissä selvityksissä kuitenkaan nähty koituneen kaupungille varsinaista haittaa.pienoiskuva|Metron tunnuksesta pidettiin suunittelukilpailu, jossa Osmo Leivon myyrä sai puolelleen yleisön suosion. Lääninhallitus alkoi selvittää epäiltyjä toimivallan ylityksiä vuonna 1979. Poliisi ja kaupunginhallituksen asettama toimikunta selvittivät kaupunginjohtajan, kaupunginhallituksen, metrotoimikunnan sekä metrotoimiston johtajan osallisuutta päätöksiin ja rahankäyttöön liittyvissä epäselvyyksissä. Oikeudenkäyntisarjan lopputuloksena kaikki syytteet hylättiin. Metrotoimiston lahjusepäilyt johtivat erilliseen oikeuskäsittelyyn, jossa korkein oikeus totesi vuonna 1985 useiden henkilöiden syyllistyneen lahjusten ottoon. Metrotoimiston johtajan virasta pidätetty Unto Valtanen tuomittiin 23. lokakuuta 1987 lahjusten ottamisesta vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteenKimmo Pietiläinen: Kansalaiskalenteri 1991, WSOY 1990, s. 241 hänen otettuaan Siemens AG:ltä lahjuksina 80 000 Saksan markkaa ja moottoriveneen. Muiden kohdalla syytökset hylättiin vanhentuneina.
Käyttöönotto pienoiskuva|Helsingin metron avajaistilaisuus 2. elokuuta 1982 Rautatientorilla. Presidenttipari Mauno ja Tellervo Koivisto istumassa kunniapaikoilla metron avajaisissa. Taustalla avajaistilaisuuden vieraita, oikealla Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Harri Holkeri, Helsingin kaupunginjohtaja Raimo Ilaskivi ja metrojohtaja Unto Valtanen. Vieraat ovat kääntyneet kuulemaan metrotoimikunnan puheenjohtajan Olavi Dahlin puhetta. Yleisölle avoimet koeajot Hakaniemen ja Itäkeskuksen välillä aloitettiin 1. kesäkuuta 1982 (kello 5.32), mutta metron viralliset avajaiset olivat vasta 2. elokuuta,Tolmunen 2002, s. 43–44. viisi vuotta alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Metro avattiin siis vasta 27 vuotta sen jälkeen, kun aloite sen rakentamisesta oli tehty. Säännöllinen, kokopäiväinen liikennöinti koko välillä Rautatientori–Itäkeskus alkoi seuraavana päivänä. Kaupunginvaltuusto oli vuonna 1977 hyväksynyt metron siirtämisen metrotoimistolta Helsingin kaupungin liikennelaitokselle. Metrotoimisto ja metrotoimikunta lakkautettiin vuoden 1982 lopussa.
Liityntäliikenne aloitettiin vaiheittain syyskuun alussa 1982, ja aluksi sitä oli vain ruuhka-aikojen ulkopuolella. Vuonna 1986 liityntälinjoilla alkoi avorahastus, joka päättyi vuonna 1992.Helsingin Metro, historiikkia. Suomen Raitiotieseura. Web Archive 2008. Viitattu 7.9.2022.
Metro ei saanut heti hyväksyntää itähelsinkiläisiltä, joiden suorat bussiyhteydet keskustaan oli nyt muutettu metron liityntälinjoiksi. Kuuden kuukauden kuluessa metron virallisesta avaamisesta 11 000 ihmisen allekirjoittamassa vetoomuksessa vaadittiin suorien bussiyhteyksien palauttamista. Tämän jälkeen liityntäliikenteen aikatauluja muutettiin ja vastustus metroa kohtaan enimmäkseen laantui.
1.maaliskuuta 1983 metroa jatkettiin Rautatientorilta Kamppiin. Hakaniemen ja Kulosaaren välissä sijaitseva Sörnäisten asema avattiin 1. syyskuuta 1984.