Suomessa elettiin 1980-luvulla nousukautta. Asukkaita oli vajaat viisi miljoonaa ja työttömyys oli varsin vähäistä. Suomen kansantalous kasvoi voimakkaasti, mikä synnytti kiinteistö- ja pörssikuplan. Jälkiteollisen ajan katsotaan alkaneen Suomessa 1980-luvun alussa.
Sisäpoliittisesti merkittävimpiä tapahtumia oli presidentti Urho Kekkosen eroaminen terveyssyistä presidentin virasta vuonna 1981 ja Mauno Koiviston valitseminen presidentiksi vuonna 1982. Sisäpolitiikassa vallitsi konsensus (eli 'yhteisymmärrys', 'yksimielisyyspolitiikka'), ilman suuria poliittisia kiistoja. Suomessa vallitsi vielä 1980-luvulla suomettumisen aika, joka päättyi lopullisesti vasta Neuvostoliiton hajoamiseen vuonna 1991. Suomen ja Neuvostoliiton välisen YYA-sopimuksen voimassaoloa pidennettiin 20 vuodella vuonna 1983. Samalla kuitenkin jo lähennyttiin Eurooppaa: vuonna 1981 Suomessa otettiin muun Euroopan tyyliin käyttöön kesäaika ja vuonna 1989 Suomesta tuli Euroopan neuvoston jäsen. Vuodesta 1961 Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) liitännäisjäsenenä ollut Suomi liittyi järjestön täysjäseneksi vuonna 1986.
Ronald Reagan vieraili Suomessa ensimmäisenä virassa olevana Yhdysvaltain presidenttinä toukokuussa 1988.Mitä missä milloin 1989, s. 78. Neuvostoliiton presidentti Mihail Gorbatšov puolestaan teki ainoaksi jääneen virallisen vierailunsa Suomeen lokakuussa 1989.Mitä missä milloin, Kansalaisen vuosikirja 1991, s. 18–19. Helsinki: Otava, 1990.
1980-luku muistetaan myös useista erilaisista suomirock-yhtyeistä, joiden hitit soivat yhä tiuhaan radiossa. Televisiossa esitettiin 1980-luvulla etenkin monenlaisia sketsi- ja draamasarjoja. Juppikulttuuri kukoisti voimakkaana ja näkyi muun muassa kulutuksessa, muodissa ja harrastuksissa.
Politiikka thumb|Helsingin metron suunnitteluun ja valmistumiseen liittyvä jupakka korruptiosyytöksineen oli osa Suomen 1980-luvun poliittista ilmapiiriä.
Kekkosesta Koivistoon Suomi siirtyi 1980-luvulle presidenttinään Urho Kekkonen. Kekkonen erosi sairautensa takia tasavallan presidentin virasta 27. lokakuuta 1981 ja toimi muodollisena valtionpäämiehenä tammikuuhun 1982 asti. Tuolloin järjestettiin presidentinvaalit, joissa oli mukana kaikkiaan kahdeksan ehdokasta. Ehdokkaista Mauno Koivisto sai valitsijamiesten selkeän enemmistön ja valittiin presidentiksi jo ensimmäisellä kierroksella. Seuraavat presidentinvaalit järjestettiin 1988, jolloin Koivisto valittiin toiselle kaudelle. Presidentinvaali 1982 oli viimeinen perinteinen valitsijamiesvaali ja vuoden 1988 vaali yhdistetty valitsijamies- ja suora kansanvaali. Sisäpolitiikassa Koivisto omaksui edeltäjäänsä Urho Kekkosta pidättyvämmän roolin, ulkopolitiikassa hän sen sijaan piti ohjakset tiukasti omissa käsissään. Koivisto halusi myös kaventaa presidentin valtaa ja lisätä pääministerin valtaa.
Eduskunta ja puolueet Suomen sisäpoliittista valtaa hallitsi SDP koko vuosikymmenen ajan. Myös SKDL:llä oli merkittävä valta eduskunnassa ja vihreän liikkeen kannatus suureni. 1980-luvun pääministereitä olivat Mauno Koivisto (1979−1982), Kalevi Sorsa (1982−1987) sekä Harri Holkeri (1987−1991). Vuosina 1983−1987 istuneesta Sorsan neljännestä hallituksesta tuli Suomen siihen saakka pitkäikäisin hallitus sen lyötyä Kivimäen hallituksen ikäennätyksen vuodelta 1936. Vuonna 1987 perustetun Holkerin sinipunahallituksen aikana nousukausi alkoi huipentua talouden ylikuumenemiseen. Tuolloin valtiovarainministerinä toimi Erkki Liikanen, myöhempi Suomen Pankin pääjohtaja.
Suomessa käytiin kahdet eduskuntavaalit vuosina 1983 ja 1987. Edellisiä vaaleja on luonnehdittu protestivaaleiksi juuri silloin kiivaimmillaan olleen rötösherrajahdin vuoksi. Suomen Maaseudun Puolue saavutti uuden puheenjohtajansa Pekka Vennamon johdolla historiansa toisen suurvoiton ja nousi hallitukseen kahden ministerin voimin. Sen sijaan SKDL kärsi murskatappion eikä sitä enää tämän jälkeen otettu hallituksiin. Liberaalinen Kansanpuolue menetti kaikki eduskuntapaikkansa ja uutena ryhmänä eduskuntaan nousivat vihreät. Kokoomuksen yli 20 vuotta kestänyt oppositiokausi päättyi vuoden 1987 vaaleissa, jolloin siitä tuli pääministeripuolue. Samoissa vaaleissa SMP:n perustaja ja kunniapuheenjohtaja Veikko Vennamo jätti politiikan, minkä jälkeen puolueen kannatus alkoi heikentyä pysyvästi. Vennamon suku vetäytyi kokonaan politiikasta Pekka Vennamon siirtyessä posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi syksyllä 1989. SMP:n uudeksi puheenjohtajaksi valitiin elokuussa 1989 kansanedustaja Heikki Riihijärvi.Mitä missä milloin 1990, s. 93. Entinen pitkäaikainen puoluesihteeri Urpo Leppänen erosi SMP:sta helmikuussa 1989 ja muodosti oman Vapaat demokraatit -nimisen eduskuntaryhmänsä.Mitä missä milloin 1990, s. 52.
SKDL:n ja SKP:n sisäinen kahtiajako enemmistön ja niin sanotun taistolaisen vähemmistön kesken paheni vuosikymmenen mittaan. Kuilu repesi, kun vähemmistö perusti vuonna 1986 uuden Demokraattinen vaihtoehto -puolueen. Devan toiseksi puheenjohtajaksi valittiin näyttelijä Kristiina Halkola, josta tuli Suomen ensimmäinen naispuoluejohtaja. Vuonna 1989 perustettiin vielä SKDL:n entisen kansanedustajan Markus Kainulaisen johdolla uusi Kommunistinen Työväenpuolue. SKP:n vanhat johtomiehet Aarne Saarinen, Taisto Sinisalo ja Arvo Aalto jäivät eläkkeelle.
Vihreä liitto rekisteröityi puolueeksi ja Keskustapuolue muutti nimensä Suomen Keskustaksi vuonna 1988. Vuonna 1982 Liberaalinen Kansanpuolue liitettiin Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi, mutta liberaalit erosi yhteistyöstä vuonna 1986. Yhteistyöllä pyrittiin poliittisten keskiryhmien kiinteämpään yhteistyöhön. Jussi Niemeläinen: http://www.hs.fi/arkisto/artikkeli/HS20050716SI2YO04k8p Poliittinen kehitys ja taloudelliset ongelmat kuihduttivat liberaalit Helsingin Sanomat 16.7.2005 Vuosikymmenen aikana katosivat puoluekartalta Suomen Maaseudun Puolue:sta lohjennut Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (uudelta nimeltään Kansalaisvallan Liitto) ja Perustuslaillinen Oikeistopuolue. Kokonaan uusi puolue taas oli vuonna 1985 perustettu Suomen Eläkeläisten Puolue.
Kunnat 1980-luvulla Suomessa järjestettiin kolmet kunnallisvaalit: 1980, 1984 ja 1988. Suurimpia kuntapuolueita 1980-luvulla olivat SDP, Kokoomus ja Keskusta.
Suomen kuntakartalla tapahtui vuosikymmenen aikana vain vähän muutoksia. Vuoden 1981 alussa Nummen ja Pusulan kunnat yhdistettiin Nummi-Pusulan sekä Keikyän ja Kiikan kunnat Äetsän kunnaksi. Lokalahden kunta liitettiin Uuteenkaupunkiin vuoden 1981 alussa ja Nuijamaan kunta Lappeenrannan kaupunkiin vuoden 1989 alussa. Pietarsaaren maalaiskunta otti vuoden 1989 alussa uudeksi nimekseen Pedersören kunta.Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1989, s. 501. Helsinki: Otava, 1988.
Suomeen syntyi pitkän tauon jälkeen kymmenen uutta kaupunkia vuoden 1986 alussa. Tällöin Alajärven, Jämsänkosken, Kannuksen, Kauhavan, Keuruun, Kuhmon, Laitilan, Oriveden, Saarijärven ja Ähtärin kunnat muuttuivat kaupungeiksi.Mitä Missä Milloin 1989, s. 501.
Läänit Suomessa oli koko vuosikymmenen ajan 12 lääniä: Ahvenanmaan maakunta, Turun ja Porin, Uudenmaan, Kymen, Hämeen, Mikkelin, Keski-Suomen, Kuopion, Pohjois-Karjalan, Vaasan, Oulun ja Lapin läänit.
Hallituksen aluepoliittinen ministerivaliokunta teki kesäkuussa 1981 päätöksen uusien Satakunnan, Pirkanmaan ja Kainuun läänien perustamisesta.Mitä missä milloin 1982, s. 77. Eduskunta kuitenkin hylkäsi jo 1960-luvulta alkaen suunniteltujen läänien perustamisen kesäkuussa 1986 niukasti äänin 91–89.Mitä missä milloin 1987, s. 83.
Liikehdintää ja skandaaleja Sisäpolitiikkaa väritti 1980-luvun alkupuolella rötösherrajahti, jota lietsoi Suomen Maaseudun Puolue Veikko Vennamon johdolla. Jo edellisellä vuosikymmenellä oli alettu puida Salora- ja Valco-juttuja, ja 1980-luvun puolella julkisuuteen tulivat Helsingin metrojupakka ja Noppa-juttu. Näiden tiimoilta nostetut oikeudenkäynnit, joissa oli syytettyinä eräiden yritysjohtajien ja virkamiesten ohella muutamia poliitikkojakin, saatiin päätökseen vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Lisäksi värikkäänä persoonana tunnettu oikeuskansleri Kai Korte tarttui tarmokkaasti eduskunnan niin sanottuun päivärahakiistaan, kun eräät kansanedustajat olivat nostaneet päivärahaa väärin perustein.
Poliittista kenttää hämmensi osaltaan myös Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimiehen Aarno Laitisen johdolla tehty kohukirja Tamminiemen pesänjakajat, jonka ilmestyminen osui samaan ajankohtaan presidentti Urho Kekkosen eron kanssa. Laitiselta ilmestyi myös kirjan jatko-osa Musta monopoli vuonna 1982.
Venäläinen KGB:n eversti ja kaksoisagentti Oleg Gordijevski loikkasi Suomen kautta länteen heinäkuussa 1985. Loikkauksen järjesti Britannian tiedustelupalvelu MI6. Ruotsalainen vakooja Stig Bergling, joka oli tuomittu vuonna 1979 elinkautiseen vankeuteen vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi, puolestaan loikkasi Suomen kautta Neuvostoliittoon lokakuussa 1987. Tapaus herätti kohun Suomessa ja Ruotsissa.Mitä missä milloin 1989, s. 22.
Inarijärven ohjus Norjan puolustusministeriö ilmoitti 2. tammikuuta 1985, että Norjan ilmavalvonta oli 28. joulukuuta 1984 havainnut risteilyohjuksen lentäneen Barentsinmereltä Norjan ilmatilan kautta Suomen puolelle. Tutka- ja kuulohavaintojen perusteella pääteltiin ohjuksen pudonneen Inarijärven alueelle ja tuhoutuneen. Neuvostoliitto myönsi Suomen ilmatilan loukkauksen, ja suurlähettiläs Vladimir Sobolev esitti välikohtauksesta pahoittelut ulkoministeri Paavo Väyryselle. Sobolevin mukaan kyseessä oli Barentsinmeren alueella harjoitusammunnoissa käytetty maaliohjus. Presidentti Mauno Koivisto oli sattumoisin – tapauksesta vielä tietämättä – puuttunut vuoden 1985 uudenvuodenpuheessaan risteilyohjusten aiheuttamaan ongelmaan. Ohjuksen putoamispaikka saatiin määritellyksi, kun inarilainen poromies oli löytänyt ohjukseen kuuluneen osan Inarijärven jäältä. Ohjuksen nosto Inarijärvestä jouduttiin suorittamaan haastavissa oloissa, jopa 40 asteen pakkasessa. Inarijärvestä löydetyt ohjuksen osat luovutettiin Neuvostoliiton viranomaisille Vainikkalassa 8. helmikuuta 1985. Neuvostoliitto korvasi ohjuksen etsinnästä ja nostosta aiheutuneet kulut. Neuvostoliitto esitti välikohtauksesta pahoittelunsa myös Norjan hallitukselle.Mitä missä milloin 1986, s. 40.Jukka Tarkka ja Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 290. Helsinki: Otava, 1987.
Poliittiset uudistukset Ympäristöasioihinkin alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vuonna 1983 perustettiin ympäristöministeriö ja ensimmäiseksi ympäristöministeriksi tuli SDP:n Matti Ahde. Vihreä liike järjestäytyi vuonna 1988 puolueeksi nimellä Vihreä liitto ja liittyi samana vuonna Euroopan vihreiden jäsenjärjestöksi.
Vuonna 1988 naiset pääsivät ensimmäistä kertaa evankelis-luterilaisen kirkon papin virkaan. Jo samana vuonna nimitettiin Suomen ensimmäinen naiskirkkoherra, kun Sirkka-Liisa Enqvististä tuli Lemlandin ja Lumparlandin seurakunnan kirkkoherra. Suomeen saatiin myös uusi sukunimilaki ja tasa-arvolaki. Sukunimilain myötä avioliittoon menevä naisen ei ollut enää pakko vaihtaa sukunimeään miehensä sukunimeksi, toisin kuin aiemmin.
Poliittisia muistelmateoksia Presidentti Urho Kekkonen kuoli vuonna 1986 ja hänen kotinsa Tamminiemi Helsingin Meilahdessa muutettiin museoksi vuonna 1987. Presidentti J. K. Paasikiven muistomerkki Helsingin keskustassa paljastettiin vuonna 1980 ja hänen päiväkirjansa vuosilta 1944−1956 julkaistiin niiden salassapitoajan umpeuduttua vuosina 1985 ja 1986. Dosentti Juhani Suomi puolestaan aloitti Urho Kekkosen elämäkerran kirjoittamisen ja sai valmiiksi teossarjan kaksi ensimmäistä osaa.