Leopold II (Léopold Louis-Philippe Marie Victor) (9. huhtikuuta 1835 Brysselin kuninkaallinen palatsi, Bryssel – 17. joulukuuta 1909 Laekenin kuninkaallinen linna, Laeken, Belgia) oli belgialaisten kuningas vuosina 1865–1909 ja Belgian pisimpään vallassa ollut kuningas. Hänen valtakautensa kesti 44 vuotta. Hän seurasi hallitsijana isäänsä, Belgian ensimmäistä kuningas Leopold I:tä.
Belgian ulkopuolella Leopold II muistetaan lähinnä Kongon vapaavaltion perustajana vuonna 1885 ja sen ainoana omistajana vuoteen 1908 saakka. Kongon vapaavaltio oli yksityinen hanke, jonka kuningas otti toimekseen, kumin ja norsunluun keräämiseksi. Hanke perustui julmaan orjuuteen ja oli vastuussa miljoonien afrikkalaisten kuolemasta.
Suku ja nuoruus
Leopoldin vanhemmat olivat kuningas Leopold I ja Ranskan prinsessa Louise d’Orléans. Hän oli heidän toiseksi vanhin lapsensa ja vanhin eloonjäänyt poika. Hänen sisarensa oli Meksikon keisarinna Charlotte ja hänen nuorempi veljensä oli Flanderin kreivi Philippe, jonka pojasta tuli kuningas Albert I. Hänen serkkunsa oli kuningatar Viktoria.
Hän liittyi nuorena Belgian armeijaan. Vuonna 1846 Leopold nimitettiin 11-vuotiaana virallisesti Brabantin herttuaksi eli kruununperijäksi. Ollessaan 20-vuotias Leopold nimitettiin Belgian senaattiin kuninkaallisen taustansa vuoksi. Avioliitto ja lapset Leopold avioitui 18-vuotiaana Brysselissä 22. elokuuta 1853 ensin siviilivihkimyksellä Laekenin kuninkaallisessa linnassa ja sen jälkeen katolisin menoin Pyhän Mikaelin ja Pyhän Gudulan katedraalissa 16-vuotiaan Itävallan arkkiherttuatar Marie Henriette Anne von Habsburg-Lothringenin kanssa. Hän oli Itävallan arkkiherttua, Unkarin palatiini Joosefin ja Württembergin prinsessa Maria Dorothean tytär. Hänen isoisänsä oli Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Leopold II ja isoäitinsä Espanjan infanta, keisarinna Maria Luisa.
Leopoldille ja Marie Henriettelle syntyi neljä lasta:
Louise-Marie Amélie (18. helmikuuta 1858 – 1. maaliskuuta 1924), avioitui 1875 Sachsen-Coburg und Gothan prinssi Philippin kanssa; heille syntyi kaksi lasta. Ero 1906. Leopold Ferdinand Elie Victor Albert Marie, Hainautin kreivi, Brabantin herttua (12. kesäkuuta 1859 – 22. tammikuuta 1869), kuoli 9-vuotiaana keuhkokuumeeseen pudottuaan lammikkoon linnanpuistossa. Stéphanie Clotilde Louise Herminie Marie Charlotte (21. toukokuuta 1864 – 23. elokuuta 1945), avioitui 1881 Itävalta-Unkarin kruununprinssi Rudolfin kanssa, heidän tyttärensä oli vuonna 1883 syntynyt arkkiherttuatar Elisabeth Marie. Leskeytyi 1889. Avioitui 1900 Elemér Lónyay de Nagylónyan kanssa. Clémentine Albertine Marie Léopoldine (30. heinäkuuta 1872 – 8. maaliskuuta 1955), avioitui ruhtinas ja Bonaparte-suvun päämies Napoléon Victor Jérôme Frédéric Bonaparten kanssa 1910; heille syntyi kaksi lasta. pienoiskuva|Leopold II vuonna 1889, hieman ennen toisen suhteensa alkamista, Alexander Bassanon valokuva.
Toinen suhde
Leopold II:lla oli myös kaksi avioliiton ulkopuolista lasta: Lucien Philippe Marie Antoine (1906–1984), vuoteen 1910 Tervurenin herttua Philippe Henri Marie François (1907–1914), vuoteen 1910 Ravensteinin kreivi
Aviottomien lasten äiti oli Leopoldia lähes 50 vuotta nuorempi Blanche Zélia Joséphine Delacroix (1883–1948), joka tunnetaan myös nimellä Caroline Lacroix. Kuningas näki 16-vuotiaan prostituoidun Pariisissa vuonna 1900/1901 hotellin aulassa. Kaksi viikkoa myöhemmin Caroline matkusti kuninkaan kanssa Itävaltaan, jossa he tapasivat Romanian kuninkaan Kaarle I:n, joka ilmoitti kuningatar Marie Henriettelle kuninkaan uudesta valloituksesta. Helmikuussa 1901 Caroline jopa matkusti kuninkaan seuralaisena Lontooseen kuningatar Viktorian hautajaisiin. Kuningatar Marie Henrietten kuoleman jälkeen syyskuussa 1902 Leopoldin suhde Carolineen muuttui täysin avoimeksi; hän majoitti naisen Laekenin linnaansa vastapäätä sijaitsevaan Villa Van der Borghtiin ja rakennutti jopa kävelysillan,https://archives.brucity.be/docs/0010/W-00051_R.pdf joka kulki maanpinnan yläpuolella ja aitojen yli päästäkseen tapaamaan rakastajatartaan milloin tahansa.pienoiskuva|Postikortti paronitar Vaughanista ja kuningas Leopoldista vuodelta 1909.|200x200pxKuningas vietti aikaa Carolinen kanssa vuonna 1902 hankkimallaan Villa La Leopolda -nimisellä tilalla Villefranche-sur-Mer'ssä Nizzan lähellä Ranskan Rivieralla sekä hankki tälle samalta rannikolta vuonna 1904 Les Cèdres huvilan Saint-Jean-Cap-Ferrat'sta, vuonna 1908 Château de Balaincourt'n linnan Arronvillessä (Val-d'Oise) Ranskasta ja antoi tälle vuonna 1906 tittelin paronitar Vaughan (baronne de Vaughan). Caroline meni kuninkaan kanssa naimisiin 12. joulukuuta 1909 uskonnollisessa seremoniassa. Avioliitto ei kuitenkaan ollut Belgian lakien mukaan pätevä, koska siviilivihkimistä ei oltu suoritettu. Seremonia tapahtui viisi päivää ennen kuninkaan kuolemaa Laekenin kuninkaallisessa linnassa. Lacroix’n seuraava aviomies ja entinen rakastaja Antoine Emmanuel Durrieux adoptoi pojat omiin nimiinsä vuonna 1910.
Brabantin herttua pienoiskuva|Brabantin herttuatar Marie Henriette ja Brabantin herttua Leopold, neljän vuoden avioliiton jälkeen n. 1857. pienoiskuva|Brabantin herttua Leopold ja puoliso Brabantin herttuatar Marie Henriette vuonna 1864. Ranskan hallinnonvaihdos heikensi Belgian kuninkaan Leopold I:n asemaa, joka oli vuoden 1848 vallankumouksen syrjäyttämän hallitsija Ludvig Fililpin vävy. Belgian monarkian arvovallan laskun vastapainoksi Brabantin herttua Leopold, joka oli juuri täyttänyt kahdeksantoista vuonna 1853, osoittautui korvaamattomaksi isälleen, joka vei hänet toukokuussa kierrokselle Saksan ja Itävallan hoveihin. Käytyään Gothassa, Dresdenissä ja Berliinissä isä ja poika saapuivat Wieniin, jossa muutamaa päivää myöhemmin ilmoitettiin Leopoldin kihlauksesta Itävallan arkkiherttuatar Marie Henrietten kanssa. Heidät vihittiin kolme kuukautta myöhemmin Brysselissä 22. elokuuta 1853 ensin siviilivihkimyksellä Laekenin kuninkaallisessa linnassa ja sen jälkeen katolisin menoin Pyhän Mikaelin ja Pyhän Gudulan katedraalissa.
Hääseremonioiden jälkeen syksyllä 1853 nuoripari lähti kiertueelle Belgian kaupunkeihin ennen lokakuussa alkavaa pitkää oleskelua Englantiin kuningatar Viktorian luokse, joka heitä tarkkailtuaan kirjoitti marraskuussa 1853 kuningas Leopold I:lle: "Uskon, ettet ole täysin tietoinen siitä, että ikäisekseen hänellä [Marie-Henriettella] on poikkeuksellinen persoonallisuus. Joka aiheessa pidin häntä erityisen älykkäänä ja järkevänä, erittäin hyvin koulutettuna ja sivistyneenä. Kaikki nämä lahjat antavat hänelle selkeän ylemmyyden Leopoldiin nähden, ja valitettavasti heillä ei ole yhteistä makua tai ajatuksia [...] Politiikassa Leopold on ehtymätön. Hän puhuu siitä erittäin hyvin, samoin kuin sotilaallisista asioista."
Brabantin herttuan terveys oli ollut vuosien ajan huolenaihe: pieninkin kylmyys aiheutti hänelle vakavan keuhkoputkentulehduksen, kun taas jatkuvan iskiaksen takia hän usein ontui. Lääkärit suosittelivat siksi pitkäaikaista oleskelua lämpimässä ilmastossa. Niinpä ennen kuninkaaksi tuloaan vuosina 1854–1865 Leopold matkusti ympäri maailmaa, vieraillen paitsi Välimeren maissa myös Intiassa ja Kiinassa samalla kun hän harkitsi myös Belgian taloudellisia mahdollisuuksia. Hän teki myös kolme matkaa Egyptiin: ensimmäisen talvella 1854–1855 puolisonsa kanssa osana yhdeksän kuukauden mittaista itäistä kiertomatkaa; toisen vuosina 1862–1863, jolloin hän vieraili Suezin kanavan rakennustyömaalla ja viimeisen vierailunsa vuonna 1864.pienoiskuva|Kuningas Leopold II Belgian valtaistuimen edessä.
Belgialaisten kuningas Leopold II nousi belgialaisten kuninkaaksi 17. joulukuuta 1865 vannottuaan hallitsijanvalansa.
1800-luvun loppuun mennessä useimmat Länsi-Euroopan hallitsijat olivat joutuneet luovuttamaan poliittisen vallan pitkälti äänestäjille, joten todellinen valta Belgiassa oli parlamentilla ja hallituksella. Leopold käytti kuitenkin hallitsijan aseman tuomaa arvovaltaa edistääkseen itselleen tärkeitä hankkeita. Vaikka hänen hallituskautensa sisäpolitiikkaa leimasi liberaalien ja katolilaisten välinen, äänioikeutta ja koulutusta koskeva kasvava kiista, Leopold keskittyi maan puolustuksen kehittämiseen. Hän oli tietoinen siitä, että Ranskan ja Saksan kasvava voima uhkasi Belgian puolueettomuutta, jota maa oli noudattanut Ranskan–Preussin sodan (1870–1871) aikana ja sai siksi parlamentin vuonna 1887 rahoittamaan Liègen ja Namurin linnoittamisen.
Kuninkaallisesta kassasta tuli keskeinen osa Leopoldin elämää; hän valitti kerran Saksan keisari Vilhelm II:lle Berliinissä järjestettyä paraatia seuratessaan: ”Meille kuninkaille ei todellakaan ole jäänyt muuta kuin raha!” Leopold päätti pian, että paras tapa kartuttaa varallisuutta olisi perustaa siirtomaa Afrikkaan aikana, jolloin Euroopan suurvallat kävivät kiivasta kamppailua Afrikan hallinnasta. Vuonna 1870 yli 80 prosenttia Saharan eteläpuolisesta Afrikasta oli paikallisten päälliköiden tai kuninkaiden hallinnassa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin lähes koko alue oli muuttunut eurooppalaisten siirtomaiksi, protektoraateiksi tai valkoisten siirtolaisten hallitsemiksi alueiksi.
Italialainen anarkisti Gennaro Rubino yritti 15. marraskuuta 1902 epäonnistuneesti murhata kuningas Leopold II:n, joka ratsasti kuninkaallisessa saattueessa juuri kuolleen vaimonsa, Marie Henrietten, muistoseremoniaan. Rubino avasi tulen ampuen kolme laukausta kohti Leopoldin vaunua, mutta yksikään hänen laukauksistaan ei osunut ja Rubino pidätettiin. pienoiskuva|”In The Rubber Coils. Scene – The Congo ’Free’ State” Linley Sambournen piirros Leopold II:sta käärmeenä, joka hyökkää kongolaisen kumin kerääjän kimppuun, Punch pilalehdessä vuonna 1906.
Yksityinen kolonialismi - Kongon vapaavaltio Ennen Kongon vapaavaltiota Leopold käski Belgian Madridin-suurlähettilästä aloittamaan neuvottelut Espanjan kuningatar Isabella II:n kanssa Filippiinien ostamisesta. Suurlähettiläs ei kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään, minkä vuoksi Leopold vaihtoi hänet toiseen. Kun Isabella syöstiin vallasta vuonna 1868, Leopold yritti aloittaa neuvotteluja uudelleen, mutta nämä kariutuivat rahojen puutteeseen. Tämän jälkeen Leopoldin siirtomaahaaveet kohdistuivat Afrikkaan.
Leopold uskoi hartaasti siirtomaiden olevan avain maan suuruuteen ja työskenteli väsymättömästi saadakseen siirtomaan Belgialle huolimatta siitä, että Belgialla ei ollut virallisesti edes kauppalaivastoa. Hän onnistui perustamaan Kongon vapaavaltion, josta tuli hänen yksityinen siirtomaansa.
Leopold esiintyi hyväntekijänä, joka halusi tuoda kristinuskon, länsimaisen sivilisaation ja kaupankäynnin hyödyt Afrikan alkuperäisväestölle – rooli, jota hän ylläpiti vuosia – ja järjesti vuonna 1876 Brysselin kuninkaallisessa palatsissa kansainvälisen tutkimusmatkailijoiden ja maantieteilijöiden konferenssin. pienoiskuva|Kongon vapaavaltio n. 1890. pienoiskuva|5 frangin raha Kongon vapaavaltio. "Leopold II, belgialaisten kuningas, Kongon vapaan valtion hallitsija" Useiden epäonnistuneiden siirtomaiden hankkimiseen Afrikassa tai Aasiassa tähtäävien suunnitelmien jälkeen loi Leopold II vuonna 1876 yksityisen hallintoyhtiön, joka oli naamioitu kansainväliseksi tieteen ja ihmisystävällisyyden yhdistykseksi. Vuonna 1879, hallintoyhtiön nimissä, hän palkkasi kuuluisan tutkimusmatkailija Henry Morton Stanleyn perustamaan siirtomaan Kongon alueelle. Diplomaattinen toiminta sai aikaan vuoden 1884–1885 Berliinin konferenssin, jossa 14 Euroopan maan sekä Yhdysvaltojen edustajat tunnustivat Leopoldin vallan suurimmalla osalla alueesta, johon hän ja Stanley olivat asettaneet vaatimuksensa. Seurauksena 5. heinäkuuta 1885 Belgian parlamentti perusti Kongon vapaavaltion (myöhempi Belgian Kongo, itsenäistyneenä Zaire, nykyään Kongon demokraattinen tasavalta), joka oli alueeltaan 76 kertaa Belgian kokoinen ja jota Leopold II hallitsi yksityisomaisuutenaan.