Siperianvehnä eli siperianvehniö (Elymus fibrosus) on monivuotinen heinäkasvien heimoon kuuluva tuulipölytteinen kasvi. Suomessa sitä tavataan harvinaisena maan pohjoisosissa ja se on luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi.Ympäristöministeriö: Uhanalaiset putkilokasvit luonnonsuojeluasetuksessa Viitattu 13.9.2010.
Ulkonäkö ja koko Mätästävä ja lyhytrönsyinen siperianvehnä kasvaa 40–70 cm korkeaksi. Korsi ja ylemmät tupet ovat kaljuja. Lehtilapa on 3–8 mm leveä, litteä ja kalju. Kukinto on 6–15 cn pitkä kerrannaistähkä, joka on nuokkuva ja väriltään sinipunerva. Tähkylät ovat 10–15 mm pitkiä ja kaleet soikeita ja suippokärkisiä. Ulkohelve on lähes kalju, vihneetön ja lyhytotainen. Siperianvehnä kukkii Suomessa heinä-elokuussa.Retkeilykasvio 1998, s. 599.Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 854.
Levinneisyys Siperianvehnää tavataan Itä-Euroopassa muun muassa Venäjällä. Laji on vaeltaja, jonka siemenet kulkeutuvat helposti uusille kasvupaikoille.Ulvinen 1997, s. 246. Suomessa siperianvehnää tavataan siellä täällä Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosista Lappiin aina Utsjoelle saakka. Runsaimmillaan laji on Suomessa Kemijoen varrella.Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Siperianvehnän levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 13.9.2010.
Elinympäristö Siperianvehnä kasvaa hiekkaisilla jokitörmillä, rantaniityillä ja -pensaikoissa. Joskus sitä tavataan myös tien- ja radanvarsilla.
Lähteet Ulvinen, Tauno: Tataarikohokki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 246. Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg Bo & Stenberg Lennart. Suom. Seppo Vuokko & Henry Väre. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).
Viitteet
Aiheesta muualla Kasviatlas 2022: Siperianvehniön levinneisyys Suomessa.
Luokka:Vehniöt Luokka:Suomen vaarantuneet kasvit