thumb|Miekkoja taotaan auroiksi YK:n päämajan edustalla olevassa aseistariisuntaa symboloivassa patsaassa. Ydinaseriisunta tarkoittaa aseistariisuntatoimia, jotka kohdistuvat ydinaseisiin. Ydinaseriisunnan tavoitteena voi olla joko ydinaseiden määrän vähentäminen, yleensä kahden- tai monenvälisellä sopimuksella varustelukilvan hillitsemiseksi, tai ydinaseiden kaikkinainen hävittäminen, yleensä maailmanlaajuisella yhteistyöllä koska muutoin yhden maan hankkimat ydinaseet aiheuttaisivat epätasapainon joka vaatisi muita hankkimaan vastaavan ydinpelotteen itselleen.
Ydinaseriisunnan välttämättömyydestä maailmanlaajuisena tavoitteena ja suoranaisena ihmiskunnan kohtalonkysymyksenä vallitsee laaja kansainvälinen periaatteellinen yhteisymmärrys, joka ilmenee laajana sitoutumisena ydinaseriisunnan ja pysyvän rauhan edistämisen periaatteisiin. Täysin universaalia kannatusta ydinaseriisunta ei kuitenkaan saa edes periaatteellisella tasolla, puhumattakaan siitä että sen käytännöllinen toteutus on usein, joskaan ei aina, osoittautunut ylivoimaiseksi tavoitteeksi.
Ydinaseriisunnan perusta thumb|YK:n yleiskokouksen sali. Vastaperustettu maailmanjärjestö joutui pian työskentelemään ydinaseiden uhan selvittämiseksi.
Ydinaseriisuntaa ja rauhan tavoittelua koskeva periaatteellinen yhteisymmärrys on selkeimmin lausuttu asiaa koskevissa, ratifioineita maita sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa. Yleisimmällä tasolla rauha on sovittu kansakuntien yhteiseksi tavoitteeksi Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa, joka periaatteessa sitoo Yhdistyneiden kansakuntien (YK) jäsenmaita, ja joka alkaa seuraavasti:
Me Yhdistyneiden kansakuntien kansat, vakaana tahtonamme pelastaa tulevat sukupolvet sodan vitsaukselta, joka jo kahdesti nykypolven eläessä on tuottanut ihmiskunnalle sanomattomia kärsimyksiä…
Peruskirjan 2. artiklan 3. kohta määrää, että
Kaikkien jäsenten on selvitettävä kansainväliset riitansa rauhanomaisin keinoin siten, ettei kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta eikä oikeudenmukaisuutta vaaranneta.
Lähes kaikki maailman maat ovat siis sitoutuneet rauhantavoitteeseen liittyessään YK:n jäseniksi. Kun peruskirja laadittiin 1940-luvun puolivälissä ei ydinaseiden olemassaolo tai ainakaan niiden merkitys ollut vielä yleisesti tiedossa. Näin ollen peruskirja ei vielä erikseen mainitse ydinaseita. Hyvin pian kylmän sodan alettua kävi kuitenkin selväksi, että ydinaseet muodostavat erittäin merkittävän uhan maailman turvallisuudelle, ellei peräti sivilisaation olemassaololle. Ymmärrettiin, että ydinasevarastojen tuhovoima kasvaisi pian niin suureksi, että ydinsota puhjetessaan voisi lähes täydellisesti hävittää ihmiskunnan ja sen saavutukset. Kun tämä käsitettiin, alettiin toimenpiteitä vaaran purkamiseksi suunnitella. Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous päätöslauselmassaan 715 vuodelta 1953 antoi YK:n Aseistariisuntakomission tehtäväksi selvittää ydinaseriisunnan aloittamisen mahdollisuutta. Saman vuoden joulukuussa Yhdysvaltain presidentti Dwight Eisenhower piti YK:n yleiskokoukselle puheen, joka johti YK:n ydinaseriisunnasta vastaavan järjestön, Kansainvälisen atomienergiajärjestön perustamiseen.
”Atomit rauhan puolesta” -puhe thumb|Presidentti Dwight D. Eisenhower.
Puheessaan YK:n yleiskokoukselle 1953 presidentti Eisenhower lausui seuraavaa:
”Jos Yhdysvaltoja vastaan tehtäisiin ydinhyökkäys, vastauksemme olisi nopea ja tuhoisa. Mutta kun sanon, että Yhdysvaltain kyky puolustautua on riittävä tuottamaan hirvittävää tuhoa hyökkääjälle […] en ilmaise totuudenmukaisesti Yhdysvaltain tarkoitusperiä enkä sen toiveita. Jos tyytyisimme tähän, vahvistaisimme sen lopullisen toivottoman uskon, että kaksi ydinasekolossia on pysyvästi tuomittu pahantahtoisesti silmäilemään toisiaan halki vapisevan maailman. Silloin hyväksyisimme avuttomina sivilisaation tuhon ja ihmiskunnan korvaamattoman, halki sukupolvien kuljetetun perinnön todennäköisen hävittämisen […]”
Eisenhowerin sanojen koruttomuus ja toivottomuus ilmaisee hyvin ajan synkkää ilmapiiriä. Eisenhower kuitenkin päätti puheensa toiveikkaasti:
”Ei riitä, että tämä voima riistetään sotilaiden käsistä. Se täytyy antaa niille, jotka osaavat riisua sen sotilaallisesta kuorestaan ja soveltaa sitä rauhanomaiseen käyttöön. […] Jos ydinasevarustelun pelottava kehityskulku voidaan kääntää, atomin valtaisa voima voidaan kehittää suureksi siunaukseksi, koko ihmiskuntaa hyödyttäväksi voimaksi. Yhdysvallat painottaa, että ydinenergian rauhanomainen voima ei ole tulevaisuuden unelma. Tämä mahdollisuus, jo toteutuskelpoiseksi todistettu, on käytössä nykyään. Onko epäilystäkään, että jos maailman tiedemiehet ja insinöörit saisivat mahdollisuuden edistää rakentavia ideoitaan riittävällä määrällä fissiiliä materiaalia, etteikö tämä mahdollisuus pian kehittyisi yleismaailmalliseksi, tehokkaaksi ja taloudelliseksi voimavaraksi.”
Koska puheessa vaadittiin ydintekniikan käyttöä rauhan pikemminkin kuin sodan palveluksessa, käytetään puheesta nykyään yleensä ”Atomit rauhan puolesta” () -puheen nimeä. Puhetta pidetään yleisesti YK:n konkreettisen ydinaseiden vastaisen ja rauhanomaista ydintekniikkaa edistävän toiminnan käynnistäneenä puheena, sillä puheensa lopuksi Eisenhower antoi YK:n yleiskokoukselle seuraavan ehdotuksen:
”Siksi teen seuraavanlaisen ehdotuksen: pääasiallisten osanottajamaiden tulisi, sikäli kun varotoimenpiteet sallivat, nyt ja myöhemmin antaa yhdessä varastoistaan luonnonuraania ja fissiilejä materiaaleja jonkinlaiselle kansainväliselle atomienergiajärjestölle. Uskoakseni sellainen järjestö voitaisiin perustaa Yhdistyneiden kansakuntien suojissa. […] Tämän kansainvälisen atomienergiajärjestön tärkeäksi velvoitteeksi tulisi selvittää millä keinoin fissilejä materiaaleja voitaisiin asettaa käytettäväksi ihmiskunnan rauhanomaisten tavoitteiden edistämiseksi. Asiantuntijoita tulisi asettaa tutkimaan ydintekniikan hyödyntämistä maanviljelyksessä, lääketieteessä ja muissa rauhanomaisissa tarkoituksissa. Erityisesti tulisi tutkia riittävän sähkönsaannin takaamista maailman energiapulasta kärsiville alueille. Näin osanottajat käyttäisivät voimaansa pikemminkin ihmiskunnan tarpeiden kuin pelkojen palveluksessa.”
Kansainvälinen atomienergiajärjestö thumb|IAEA:n lippu kuvaa atomia rauhaa symboloivien oliivinlehvien ympäröimänä. Eisenhowerin asettamien suuntaviivojen mukaisesti Yhdistyneiden kansakuntien alaisuuteen perustettiin Kansainvälinen atomienergiajärjestö (IAEA) vuonna 1957. Järjestön nimi ja luonne tulivat suureksi osaksi Yhdysvaltain presidentti Eisenhowerin muutamaa vuotta aiemmin pitämän ”Atomit rauhan puolesta” -puheen mukaisiksi. Järjestön tehtäväksi asetettiin toisaalta ydintekniikan sotilaallisen käytön estäminen ja vähentäminen, sikäli kuin se järjestölle vain suinkin on mahdollista, ja toisaalta ydintekniikan rauhanomaisen käytön edistäminen. Näitä tehtäviään IAEA toteuttaa edelleen. Olemassaolonsa aikana se on merkittävästi edistänyt ydinenergian käyttöä ja muun muassa säteilyn käyttöä maanviljelyssä ja lääketieteessä (lisää säteilyn käyttötarkoituksista artikkelissa ionisoiva säteily). Toisaalta IAEA ylläpitää maailmanlaajuista fissiilien aineiden seurantaa ja läpitunkevaa tarkastusohjelmaa, joita ilman ydinmateriaalien käytön nykyisenkaltainen rajoittaminen ja täsmällinen seuranta olisi hyvin vaikeaa ellei peräti mahdotonta. IAEA myös valvoo kansainvälisten sopimusten noudattamista ja toimii aseistariisunta-asioissa neuvonantajana YK:n yleiskokoukselle, turvallisuusneuvostolle ja muille elimille.
IAEA:n työ ydinaseriisunnan ja ydinvoiman rauhanomaisen käytön edistämiseksi palkittiin vuonna 2005 Nobelin rauhanpalkinnolla, joka jaettiin järjestön ja sen pääsihteerin Mohamed ElBaradein kesken. Perusteeksi Nobel-komitea mainitsi palkittujen ”ponnistelut ydintekniikan sotilaallisen käytön ehkäisemiseksi sekä ydinvoiman rauhanomaisen käytön parhaan mahdollisen turvallisuuden varmistamiseksi”. Lisäksi Nobel-komitea korosti ”menneinä vuosikymmeninä keskittäneensä tarmonsa vähentääkseen ydinaseiden merkitystä kansainvälisessä politiikassa, tähdäten niiden kieltämiseen. Se, ettei maailma ole tässä suhteessa kokenut juurikaan edistystä viime aikoina, tekee ydinaseiden vastustamisen entistäkin tärkeämmäksi.”
Sopimukset
Ydinsulkusopimus ja ydinaseriisunnan kansainvälinen valvonta
IAEA:n perustaminen antoi toivoa kehityskulusta, joka johtaisi ydintekniikan hyödyntämiseen rauhan eikä sodan tehtävissä. Silti kylmä sota oli edelleen kylmimmillään, ja ydinsodan uhka oli kaukana teoreettisesta mahdollisuudesta. Yhdistyneiden kansakuntien jäsenet etsivät mahdollista pakotietä umpikujalta vaikuttavasta tilanteesta.
Vuonna 1961 Irlanti esitti YK:n yleiskokoukselle, että kansainvälisellä sopimuksella tehtäisiin laittomaksi ydinaseiden hankkiminen. Rohkealta vaikuttava ehdotus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaksi. 1965 Genevessä aseistariisuntakonferenssi aloitti neuvottelut sellaisen sopimuksen luonnostelemiseksi. Koska sopimus kieltäisi ydinaseiden hankkimisen, muttei olemassa olevien ydinasearsenaalien säilyttämistä, eli se sulkisi väylän ydinaseiden leviämiseltä, sopimusta alettiin kutsua ydinsulkusopimukseksi.
230px|thumb|YK:n aseistariisuntakonferenssi kokoontuu Genevessä järjestön Euroopan päämajassa.
Vuonna 1968 neuvottelut saatettiin päätökseen ja 1. kesäkuuta samana vuonna ydinsulkusopimus avattiin allekirjoituksille. Irlanti sai sopimusta esittäneenä maana kunnian allekirjoittaa sen ensimmäisenä ja myös Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat sopimuksen ensimmäisten joukossa. 40 muun maan, Suomi mukaan lukien (sopimusteksti Suomen lakikokoelmassa: ), allekirjoitettua sen, sopimus astui voimaan 5. maaliskuuta 1970. Sittemmin lähes kaikki maailman maat ovat liittyneet ydinsulkusopimukseen ja tätä nykyä allekirjoittajia on 189. Sopimuksen noudattamista valvoo IAEA pitämällä kirjaa fissiileistä materiaaleista ja tekemällä tarkastuksia ydinlaitoksiin allekirjoittajamaissa.
Uusien ydinaseiden hankkimisen estäminen on toki vasta puolittainen saavutus, mutta sopimuksessa painotetaankin, että se on laadittu ”uskoen, että ydinaseistuksen leviäminen vakavasti lisäisi ydinasesodan vaaraa”. Sopimuksen ja sen valvonnan pääasiallisena tavoitteena on siis estää ydinaseiden leviäminen ja sen sijaan taata ydintekniikan rauhanomaisen käytön edistyminen. Siten sopimuksen mukaan ”kaikki sopimuksen osapuolet ovat oikeutettuja osallistumaan tieteellisten tietojen mahdollisimman täydelliseen vaihtoon sekä yksin tai yhteistoiminnassa muiden valtioiden kanssa atomienergian rauhanomaisen käytön edelleenkehittämiseen”.
Edelleen sopimuksen allekirjoittajat sitoutuvat lainvoimaisesti ydinaseriisuntaan, sillä sopimuksen solmineet valtiot ilmoittavat siinä ”tarkoituksenaan olevan päästä niin pian kuin mahdollista ydinasekilpailun lopettamiseen ja ryhtyä tehokkaisiin toimenpiteisiin ydinaseriisunnan saavuttamiseksi”.
Yksikään ydinsulkusopimuksessa mukana olevista maista ei ole tähän päivään mennessä hankkinut ydinasetta. Sopimuksen nojalla IAEA pystyy ulottamaan tarkastuksensa ja kaukovalvontalaitteilla tapahtuvan valvonnan kaikkiin allekirjoittajamaihin, joten asia voidaan myös varmentaa.
thumb|230px|Asetarkastaja Irakissa vuonna 2002. IAEA:n työ aseistariisunnan puolesta ansaitsi järjestölle Nobel-palkinnon vuonna 2005.