VL Sääski on suomalainen yksimoottorinen kaksipaikkainen yleisilmailu- ja koulukone, jonka suunnitteli Osakeyhtiö Sääski ja jota valmisti pääasiassa Valtion lentokonetehdas. Sääski oli ensimmäinen sarjavalmistukseen päässyt suomalainen lentokonetyyppi. Sen suunnittelu käynnistyi syksyllä 1927, ja Osakeyhtiö Sääsken edeltäjän, epävirallisemman Sääski-yhtymän käsityönä rakentama prototyyppi lensi ensilentonsa 2. helmikuuta 1928.
Sääsket olivat 1920-luvun lopulta 1940-luvun alkuun laajassa siviili- ja sotilaskäytössä. Yksi kone myytiin myös Norjaan, ja Sääski oli siten ensimmäinen suomalainen konetyyppi, joka pääsi ulkomaanvientiin.Raunio 2005, s. 144–149 Sääskien merkittävin käyttäjä oli Suomen ilmavoimat, jolla oli kaikkiaan 33 konetta vuosina 1928–1943. Konetyyppiä käytettiin ilmavoimissa pääasiassa alkeiskoulukoneena ja yhteyskoneena. Lisäksi Osakeyhtiö Sääski tarjosi tyypillä kaupallista lentokoulutusta yksityishenkilöille ja teki pirtulaivojen etsintälentoja Tullihallitukselle.
Kaikki prototyypin jälkeen valmistetut koneet teetettiin Valtion lentokonetehtaalla suojeluskunnan iltatöinä rakentamaa koneyksilöä lukuun ottamatta. Sääskiä valmistettiin ilmavoimille kolmessa suuremmassa tuotantosarjassa vuosina 1929–1931, ja lisäksi lentokonetehdas rakensi Osakeyhtiö Sääskelle pienemmän neljän koneen sarjan. Konetyyppiä valmistettiin kaikkiaan neljänä eri versiona, jotka tunnettiin nimillä Sääski I, -II, -IIA ja -IV. Myös viides versio, Sääski III, oli suunnitteilla.
Kehitys ja tuotanto Tausta Sääsken suunnittelu käynnistyi syksyllä 1927, kun Ilmailuvoimien lentokonetehtaan (IVL) merkittävimmät toimihenkilöt ja joukko ulkopuolisia perusti kymmenhenkisen yhteisön, ”avoin yhtiö Sääsken”, jonka tavoitteeksi asetettiin kotimaisen lentokonetyypin suunnittelu ja rakentaminen puhdetöinä. Yhteisön johtoasemaan tuli lentokonetehtaan johtaja Asser Järvinen, ja uuden konetyypin pääsuunnittelijaksi valittiin tehtaan pääkonstruktööri Kurt Berger.
Yleisilmailukäyttöön suunniteltu de Havilland Moth esiteltiin Suomessa lokakuussa 1927. Konetyyppi herätti kiinnostusta etenkin Suomen ilmapuolustusliitossa (SIPL), joka etsi paikallisten ilmapuolustusyhdistysten käyttöön soveltuvaa konetyyppiä. Ensimmäinen Moth, SIPL:n ”Ilmatar” ostettiin vielä joulukuun 1927 lopulla, jolloin pohdittiin myös tyypin lisenssin hankintaa Suomeen.
Ulkomainen Moth ei herättänyt innostusta lentokonetehtaalla, ja sen tilalle tarjottiin kotimaista vastinetta. Tehtaan oman tyypin arveltiin soveltuvan kotimaan tarpeisiin paremmin, sillä se voitiin suoraan kehittää vesikäyttöön soveltuvaksi ja varustaa Mothin 80 hevosvoiman moottoria tehokkaammalla voimalaitteella. Kotimaisen tyypin tukijoina olivat myös Sääski-yhtymän ilmailusta innostuneet jäsenet, kuten Gunnar Semenius ja experimental-lentokoneiden suomalainen pioneeri Atle Blomqvist.
Nyrkki-Sääski (K-SASA) pienoiskuva|K-SASA Sääsken prototyyppiä lähdettiin rakentamaan Helsingin Kruununhaassa sijaitsevissa konepajatiloissa. Sääski-yhtymä teki kovasti töitä koneen valmistuksessa, sillä jokaisen jäsenen edellytettiin työskentelevän sen parissa kolme tuntia viitenä päivänä viikossa. Prototyypistä ei ollut tehty tarkempia suunnitelmia ennen rakennustöiden alkua, ja niiden aikanakin koneesta piirrettiin vain joitakin luonnoksia. Vesikäyttövaatimuksen pohjalta pääasiassa puurakenteiseen koneeseen valittiin 120 hevosvoiman Siemens-Halske Sh 12 -tähtimoottori. Mothiin verrattuna koneesta tulikin raskaampi, mutta tehokkaampi ja rakenteeltaan tukeva.
Moth-lisenssi hankittiin hieman alle kaksi viikkoa Nyrkki-Sääsken ensilennon jälkeen maaliskuun 1928 lopulla, ja lisäksi koneista maksettiin rojalteja 12 000 markkaa koneelta. Tehtaan ja Sääski-yhtymän johtaja Asser Järvinen ehdotti hieman lisenssin hankinnan jälkeen, että ilmavoimat ostaisi K-SASA:n ja kokeilisi sen sopivuutta Caudron C.60 -koulukoneen korvaajaksi. Ilmavoimien tekninen neuvottelukunta käsitteli asiaa kesäkuun alussa, ja hankinnan hyväksyi kuun lopulla puolustusministeri Jalo Lahdensuo. Kone ostettiin tarjottuun 175 000 markan hintaan 46,5 tuntia lentäneenä, ja se sai ilmavoimien konetunnuksen SÄ-95.
Osakeyhtiö Sääski
pienoiskuva|upright|Norjalainen Gidsken Jakobsen VL Sääski - koneensa kanssa. Koneen kehityksestä ja tuotannosta vastannut Sääski-yhtymä jakoi koneesta saadun kauppasumman keskenään. Jäsenet päättivät perustaa lokakuussa 1928 Osakeyhtiö Sääsken, jonka osakkeenomistajiksi tulivat Berger ja Järvinen kumpikin 75 osakkeella. Loput osakkeet menivät 25 osakkeen osuuksilla muille omistajille. Sääsken lisenssi hankittiin 60 000 markalla Järviseltä ja Bergeriltä, ja Gunnar Semenius palkattiin tekemään koneen varsinaiset työpiirustukset vapaa-ajallaan. Piirustusten valmistuttua osakeyhtiö tilasi Valtion lentokonetehtaalta niihin perustuvan Sääski II -koneen. Tehtaan johtokunta hyväksyi tilauksen marraskuussa 1928. Osakeyhtiön toimintaan puuttui tilauksen aikoihin puolustusministeri Jalo Lahdensuo. Tehtaan henkilökunnalta kiellettiin toiminta Osakeyhtiö Sääsken hyväksi vapaa-ajalla virkamiesetiikkaan vedoten, ja siksi osakeyhtiön hallitus muodostettiin uudelleen tehtaan ulkopuolisista henkilöistä.
Osakeyhtiö Sääskellä ei ollut mahdollisuuksia tai aikeita oman tehtaan perustamiseen. Yhtiö tilasi neljä muuta konettaan Valtion lentokonetehtaalta toukokuussa 1929 noin 107 000 markan konekohtaiseen hintaan ilman moottoreita. Yksi koneista myytiin myöhemmin Tullihallitukselle, jolta konetyyppi siirtyi Merivartiolaitokselle ja sai tunnuksen LK-1. Toinen Sääski, K-SILE, myytiin Vaasan ilmapuolustusyhdistykselle, ja se sai lisänimen Kurki. Kolmas kone saatiin kaupaksi ulkomaille Norjaan. Koneen osti puutavara- ja kalanjalostusalan liikemiehen tytär Gidsken Jakobsen. Ensimmäiset kaksi konetta rakennettiin suoraan lentokuntoisiksi heinäkuuhun 1929 mennessä. Loput kaksi konetta ohjeistettiin rakentamaan lentokuntoisiksi vasta erillisellä ilmoituksella. Kolmas saatiin kaupaksi Norjaan, mutta neljäs jäi tehtaan varastoon keskeneräisenä, ja se koottiin lopulta ilmavoimille tunnuksella SÄ-137.
Viisi ensimmäistä konetta päätyivät siviili- ja puolisotilaalliseen käyttöön. Koneen listahinta oli 195 000 markkaa vuonna 1929, mutta lopullisista myyntihinnoista ei ole säilynyt tietoa. Sääski esiteltiin myös vuosittaisessa Jane’s All the World’s Aircraft -ilmailujulkaisussa Valtion lentokonetehtaan tuotteiden jälkeen. Julkaisussa mainitaan, että kehitteillä oli myös Sääski III, jossa olisi ollut umpinainen kabiini ja tilaa kahdelle matkustajalle.
Ensimmäinen sarja Osakeyhtiö Sääski markkinoi konetyyppiä ilmapuolustusyhdistysten ja siviilikäyttäjien lisäksi puolustusministeriölle, jolle oli toimitettu ensimmäinen tarjous konetyypistä huhtikuussa 1929. Ministeriö ei kuitenkaan hyväksynyt tarjousta, sillä Sääsken prototyypistä (tunnus SÄ-95) saadut kokemukset eivät olleet vain hyviä. Koneen ohjaamoa pidettiin ahtaana, siipipinta-alaa liian pienenä ja laskutelineitä liian matalina, sillä potkurin kärki oli suksilla lennettäessä pahimmillaan vain kymmenen senttimetrin päässä maanpinnasta.
Lopulta puolustusministeriö päätyi tekemään tilauksen kymmenestä Sääskestä ratkaistakseen lentokonetehtaalla vallinneen työpulan. Puolustusministeri Juho Niukkanen hyväksyi hankinnan lokakuussa 1929, ja Osakeyhtiö Sääski solmi puolustusministeriön kanssa lisenssisopimuksen myöhemmin marraskuussa. Konesarjan tuotantoa varten varattiin 966 000 markkaa. Sääsken hankintapäätöksen taustalla oli laivueiden kalustopula ja vuoden 1929 määrärahojen käyttämätön osa, kuusi miljoonaa markkaa.
Yleisesikunta puolsi hankintaa, mutta vaati konetta muunneltavaksi siten, että se soveltuisi toisarvoisiin tehtäviin sodassa. Ilmavoimien esikunta esittikin marraskuussa 1929 Sääsken tähystämön kaksoisohjaimien poistamista ja erilaisten asevarustusten sijoitusmahdollisuuksien tutkimista. Aseistusvaihtoehdoiksi esitettiin neljän 10 kilogramman pommin ripustimia, pommitähtäintä, tähystäjä- ja ohjaajakonekivääriä. Sotakoneeksi Sääskeä ei kuitenkaan alustakaan lähtien suunniteltu. Käyttö vastasi jossain määrin liki vuosikymmentä myöhemmin kehitetyn VL Tuiskun käyttökohteita.
Sääsken valmistaminen oli yksinkertaista, ja yhteen koneeseen meni keskimäärin noin 3 050 työtuntia. Tilaus ei näin täyttänyt kokonaan Blackburn Ripon -koneiden tuotantoon jäänyttä aukkoa, mutta onnistui pitämään tehtaan jotakuin työllistettynä. Vuoden 1929 toimintakertomuksessa todettiinkin tehdasta uhanneen ”lähes täydellinen pysähtyminen, joka välttyi kiireisellä 10 kpl Sääski-koneen tilauksella.” Ensimmäinen valmis kone, SÄ-117, toimitettiin ilmavoimille 8. maaliskuuta 1930 ja viimeinen, SÄ-126, 17. kesäkuuta 1930.
Toinen sarja Lentokonetehdas oli taas pysähtymisuhan alla puoli vuotta ensimmäisen sarjan luovutusten päättymisen jälkeen, koska toisen sarjan Riponien tuotanto takkuili raaka-aineiden puutteen takia. Sääsken tilaaminen nähtiinkin ajankohtaiseksi, sillä kone oli yksinkertainen valmistaa ja valmistuksessa käytettiin pääasiassa kotimaisia raaka-aineita. Ilmavoimien yksiköt kärsivät myös edelleen jonkinasteisesta konepulasta, mikä edesauttoi toisen Sääski-sarjan tilaamista. Sääskille löytyi käyttöä merilentoasemien täydennyskalustona, sillä lisenssillä valmistetut de Havilland Mothit rakennettiin pyörä- ja suksitelineille.
Ilmavoimien komentaja Väinö Vuori ehdotti koneiden hankintaa puolustusministeriölle kirjoittamassaan kirjeessä, jossa esitettiin myös useita parannusehdotuksia uuteen tuotantosarjaan. Koneen siipipinta-alaa esitettiin kasvatettavaksi muutamalla neliömetrillä siten, että vanhat siivet olisivat vaihdettavissa uusien kanssa. Koneen moottoriasennukseen toivottiin myös muutoksia ilmanvastuksen pienentämiseksi.
Yleisesikunta ei kannattanut lisätilausta, sillä se näki Sääsken käyttömahdollisuudet rajoittuneina. Tilaus hyväksyttiin tästä huolimatta lokakuussa 1930, ja konekohtaiseksi keskihinnaksi arvioitiin 108 700 markkaa. Siipipinta-alan suurentamisen lisäksi siipiin käskettiin asentaa etureunasolakot. Muutostyöt valmistuivat nopeasti ja kuluttivat vain 160 piirustuskonttorin työtuntia. Toisen sarjan koneiden luovutukset alkoivat maaliskuussa 1931 ja päättyivät saman vuoden kesäkuussa.
Kolmas sarja Blackburn Riponin tuotannon takkuilu johti jälleen uuteen Sääski-tilaukseen huhtikuussa 1931, kun tehdas uhkasi jälleen pysähtyä. Sarjan koneita paranneltiin II-sarjan koneista saatujen kokemusten pohjalta. Kolmannen sarjan Sääski IIA -koneiden keskihinnaksi arvioitiin 96 000 markkaa, ja ensimmäinen kone oli tarkoitus toimittaa ilmavoimille kolmen kuukauden kuluessa tilauksesta.
III-sarjan työt aloitettiin heti tilauksen jälkeen, mutta keskeytettiin jo toukokuussa tehtaan johtaja Asser Järvisen määräyksestä. Osakeyhtiö Sääsken aikanaan tilaama neljäs kone otettiin myös uudelleen työn alle tunnuksella SÄ-137. Kolmannen sarjan toimitukset alkoivat kuukausia myöhässä marraskuussa 1931. Toimitukset jatkuivat seuraavan vuoden tammikuulle. Toisen ja kolmannen sarjan koneisiin meni keskimäärin 4 000 työtuntia konetta kohti.
Sääski-yhtiö ajautuu vaikeuksiin Taloudellisten vaikeuksien vuoksi Sääski-yhtiö joutui kiinnittämään K-SASB-koneensa maaliskuussa 1930 haltijavelkakirjan vakuutena. Kone kiinnitettiin 60 000 markasta 11 prosentin vuosikorolla ja myöhemmin edelleen 90 000 markalle.
Hankalan taloustilanteen sinetöi syyskuussa 1931 OH-ASB:lle Ruotsissa sattunut onnettomuus. Valtion lentokonetehtaalla oli myös 30 000 markkaa maksamattomia saatavia neljännestä vuonna 1929 tilatusta Sääskestä edelleen vuonna 1932.
Osakeyhtiö Sääsken toiminta tyssäsi pitkälti onnettomuuteen, ja yhtiön velkojat aktivoituivat hiljalleen. Yhtiö asetettiin Helsingin raastuvanoikeuden ilmoituksella konkurssiin 18. huhtikuuta 1935.
Käyttö Nyrkki-Sääski