Maailman Rauhanneuvosto (, WPC) on väitteensä mukaan anti-imperialistinen ja sitoutumaton kansainvälinen liike. WPC oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelujen ohjailema järjestöRichard Felix Staar, Foreign policies of the Soviet Union, Hoover Press, 1991, , s. 79, s. 84. WPC:n vuonna 1989 julkaiseman tiedon mukaan 90 prosenttia sen rahoituksesta tuli NeuvostoliitoltaWPC, Peace Courier, 1989, No. 4 Maailman rauhanneuvosto on keskeinen kansainvälisen kommunismin apujärjestö.Seppinen 2006, s. 212–213.

Suomen rauhanpuolustajat pitää yhteyttä Maailman rauhanneuvostoon.

Toiminta

Maailman Rauhanneuvosto toimi Neuvostoliiton politiikan jatkeena. Rauhanneuvosto toimi Stalinin aikan länsivaltojen politiikkaa, kuten Marshall-apua, puolustusliittojen perustamista ja ylipäätään läntisen Euroopan integraatiosuunnitelmia vastaan. Erityisen kiihkeästi Rauhanneuvosto hyökkäsi Eurooppa-armeijan perustamissuunnitelmia sekä Saksan liittotasavallan sotilaallisen roolin kehittämisajatuksia vastaan.Seppinen 2006, s. 217. Neuvostoliiton pyrkimyksenä oli vaikuttaa mielipiteisiin WPC:n kautta.

WPC oli mukana monissa protesteissa ja mielenosoituksissa 1980-luvun lopulle asti.

1970-luvulla WPC oli erityisen aktiivinen Yhdysvaltojen Euroopassa sijaitseviin sotilastukikohtiin liittyvissä asioissa. Se toteutti suuria kampanjoita, joilla se vastusti Yhdysvaltojen operaatioita, etenkin Vietnamin sotaa. Toisaalta Neuvostoliiton rahoittama ja kommunistien hallitsema WSG ei tuominnut Neuvostoliiton samanaikaisia operaatioita Unkarissa (1956), Afganistanissa (1979–1989) ja muualla.

Historia

pienois|Maailman älymystön rauhankongressi Wrocławissaa vuonna 1948. Maailman Rauhanneuvoston taustalla oli vuonna 1948 Wrocławissa pidetty Maailman älymystön rauhankongressi (). Vähitellen siitä kehkeytyi ensimmäinen Maailmanrauhan kongressi Pariisiin huhtikuussa 1949. Kaikki eivät saaneet kuuitenkaan viisumia Ranskaan ja Prahassa pidetty kokouksen osa perusti Rauhanpartisaanien Maailmankomitean, joka sai marraskuussa 1950 nimen Maailman Rauhanneuvosto.

1953–1964

Maailman Rauhanneuvosto sijoittui 1950-luvun vaihteessa Pariisiin, mutta Ranskan hallitus karkotti sen jo vuonna 1951 "viidentenä kolonnana toimimisen takia". Tämän jälkeen se siirtyi Tšekkoslovakiaan Prahaan, josta se siirtyi vuonna 1954 Wieniin Neuvostoliiton suojeluksessa, huolimatta hallituksen vastalauseista. Itävallan hallitus asetti Rauhanneuvostolle tiukat laillisuusehdot, joita se ei noudattanut. Itävallan hallitus karkotti neuvoston ja järjestö kiellettiin vuonna 1957 valtion etujen vastaisen toiminnan vuoksi. Sen jälkeen se toimi vielä kymmenen vuotta naamioituneena vasta perustetuksi Kansainvälisen rauhan instituutiksi.Oleg Gordievsky, Inna Rogatchi, Sokea peili, WSOY 1997,

Vuonna 1955 Maailman Rauhanneuvoston kokous järjestettiin Helsingissä. Kokousta on pidetty propagandavoittona NKP:lle. Neuvostoliiton suorittama Unkarin kansannousun verinen tukahduttaminen 1956 johti vakaviin ristiriitoihin Rauhanneuvoston toiminnassa.

1964–1982

WPC:n sihteeristö siirrettiin vuonna 1966 Wienistä Helsinkiin. Samana vuonna Kiinan kansantasavalta erosi neuvostosta 1966 Neuvostoliiton ja Kiinan välien rikkouduttua.

WPC joutui vaikeuksiin 1980-luvulla, kun paljastui, että Helsingin toimiston henkilökunta oli nauttinut verovapautta väärin perustein. WPC:lle määrätty jälkivero romahdutti sen talouden, ja WPC:n pelastaminen konkurssilta siirtyi Suomen hallituksen vastuulle. Ongelma ratkaistiin NKP:n keskuskomitean sihteeri Jegor Ligatšovin painostuksen jälkeen syksyllä 1986 korottamalla Suomen rauhanpuolustajien valtionapua ja siirtämällä Suomen rauhanpuolustajien kirjanpitoon syntynyt ylijäämä WPC:lle.

1982–1991

Läntisten ja neuvostoliittolaisten edustajien kiistan vuoksi 40 sitoutumatonta järjestöä muodosti WPC:stä erillisen organisaation International Confederation for Disarmament and Peace.Oxford Conference of Non-aligned Peace Organizations Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991 WPC kutistui pienemmäksi.

1991–

WPC:n päämaja oli Helsingissä osoitteessa Lönnrotinkatu 25 A, kunnes se muutti 1990-luvulla Kreikkaan. WPC jakoi kansainvälistä rauhanpalkintoa ja julkaisi kahta lehteä, nykyään yhtä. Vuoden 2008 kokous pidettiin Venezuelassa.

Organisaatio

Pääsihteeri oli keskeinen vallankäyttäjä Rauhanneuvostossa. Pääsihteeri johti sihteeristöä, jossa oli 1950-luvulla kahdeksan jäsentä. Kullakin muulla apujärjestöllä oli edustajansa Rauhanneuvostossa, joten sillä oli keskeinen asema kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä. Varapuheenjohtajia järjestössä oli kymmenen. Itse neuvostoon kuului useita satoja henkilöitä, 1950-luvulla 450. Kansallisia rauhankomiteoita oli tuolloiin 74 maassa. Rauhanneuvosto kokoontui usein kaksi kertaa vuodessa. WPC:ssä oli vuonna 1971 noin 600 ihmistä 104 maasta. Puheenjohtajat Puheejohtaja Vuodet MaaFrédéric Joliot-Curie 1950–58 John Desmond Bernal 1959–65 Isabelle Blume 1965–69 Romesh Chandra pääsihteeri 1966–1977; presidentti 1977–90 Evangelos Maheras 1990–93 Albertina Sisulu 1993–2002 Niranjan Singh Maan pääsihteeri Orlando Fundora López 2002–2008 Maria do Socorro Gomes Coelho 2008–2022 Pallab Sengupta 2022-

Pääsihteerit 1949–1956: Jean Laffitte 1966–1977: Romesh Chandra 1979-1985: Tair Tairov 1986–1989: Johannes Pakaslahti Kokoukset Pariisi ​​ja Praha, huhtikuu 1949 Varsova, marraskuu 1950 Wien, joulukuu 1952 Helsinki, kesäkuu 1955 Tukholma, heinäkuu 1958 Moskova, heinäkuu 1962 Helsinki, heinäkuu 1965 Itä-Berliini, kesäkuu 1969 Budapest, toukokuu 1971 Moskova, lokakuu 1973 Varsova, toukokuu 1977 Sofia, syyskuu 1980 Praha, kesäkuu 1983 Sofia, huhtikuu 1986 Ateena, toukokuu 1990 México, lokakuu 1996 Ateena, toukokuu 2000 Ateena, toukokuu 2004 Caracas, huhtikuu 2008 Kathmandu, heinäkuu 2012 São Luís, marraskuu 2016 Hanoi, marraskuu 2022

Luokka:Rauhanjärjestöt Luokka:Neuvostoliiton peitejärjestöt

Viitteet