Hallusinogeenit ovat psykoaktiivisia aineita, jotka aiheuttavat aistiharhoja ja subjektiivisia muutoksia havainnoissa, ajattelussa, tunteissa ja tajunnantilassa. Hallusinogeenit voidaan jakaa kolmeen ryhmään: psykedeelit, dissosiatiivit ja deliriantit. Toisin kuin muut psykoaktiivit, hallusinogeenit eivät ainoastaan voimista tavallisia mielentiloja, vaan tuottavat kokemuksia, jotka laadullisesti poikkeavat merkittävästi arkitajunnasta. Näitä tiloja verrataan usein transsin, meditaation ja unen kaltaisiin muuntuneisiin tajunnantiloihin.
Eri aineiden vaikutukset poikkeavat toisistaan merkittävästi, ja yksittäisen aineen vaikutukset yksittäiseen henkilöön voivat olla eri kerroilla hyvinkin erilaisia.
Aineiden luonteesta Käsitettä "hallusinogeeni" on pidetty harhaanjohtavana, koska kaikki aineryhmään kuuluvat aineet eivät tyypillisillä annoksilla aiheuta varsinaisia hallusinaatioita. Tiukasti määriteltynä hallusinaatiot tarkoittavat henkilön näkökulmasta "täysin" todelliselta vaikuttavia aistimuksia, jotka eivät synny todellisesta ulkoisesta ärsykkeestä. Tyypilliset psykedeelisten aineiden aiheuttamat "hallusinaatiot" ovat pikemminkin muutoksia tavallisissa aistimuksissa. Aineen vaikutuksen alaisena oleva on pääsääntöisesti varsin tietoinen näiden muuntuneiden aistimusten illusorisesta ja henkilökohtaisesta luonteesta. Difenhydramiinin ja atropiinin kaltaiset deliriantit voivat kuitenkin aiheuttaa myös varsinaisia hallusinaatioita.
Psykedeelejä, dissosiatiiveja ja deliriantteja on kautta aikain hyödynnetty lääkinnällisissä ja uskonnollisissa perinteissä. Niitä on käytetty šamanistisissa parantamis- ja selvännäkörituaaleissa, intitiaatioriiteissä ja União do Vegetalin, Santo Daimen ja Native American Churchin kaltaisten synkreettisten liikkeiden uskonnollisissa rituaaleissa. Tämän lisäksi, joissakin osavaltioissa ja reservaateissa tiettyjen aineiden, esimerkiksi peyoten käyttö sallitaan osana tunnustettuja uskonnollisia seremonioita. Tällaisissa seremonioissa käyttö on laillista muutamissa maissa. Kanadassa meskaliini on luokiteltu kolmannen asteen huumeeksi, mutta peyoten kohdalla on tehty erityispoikkeus, jonka seurauksena sitä on laillisesti saatavilla Kanadassa.Controlled Drugs and Substances Act Uskonnollisessa kontekstissa psykedeelejä sekä esimerkiksi tupakan kaltaisia aineita on usein kutsuttu enteogeeneiksi.
Psykedeeleihin on 1900-luvun puolivälistä alkaen kohdistunut länsimaissa huomattavan paljon huomiota. Niitä on tutkittu terapeuttisina työkaluina esimerkiksi masennuksen, traumaperäisen stressihäiriön, pakko-oireisen häiriön, alkoholisminAbraham Hoffer: Treatment of Alcoholism with Psychedelic Therapy ja opioidiriippuvuuden sekä sarjoittaisen päänsäryn hoidossa.
Varhaisissa Yhdysvaltain armeijan tutkimuksissa keskityttiin tutkimaan psykedeelien mahdollisuuksia lamauttavina huumeina. Tiedustelupalvelut tutkivat aineita siinä toivossa, että niitä voisi käyttää tehokkaina kuulustelun apuvälineinä, mutta huonolla menestyksellä.Project MKULTRA, The CIA's Program of Research in Behavioral Modification
Laajimmalle levinneet, ja samanaikaisesti raskaimpia stigmoja kantaneet psykedeelien käyttötarkoitukset länsimaissa ovat liittyneet suoran uskonnollisen kokemuksen, lisääntyneen luovuuden, sisäisen kasvun ja "laajentuneen mielen" tavoitteluun. 1960-luvun vastakulttuurin parissa psykedeelit näyttelivät keskeistä roolia, ja ne kytkeytyivät monenlaisiin sosiaalisiin liikkeisiin ja yleiseen kapinan ja sukupolvien välisten yhteenottojen ilmapiiriin.
Kieltolaista huolimatta psykedeelejä käytetään yhäkin niin virkistystarkoituksessa, henkisinä työkaluina kuin lääkkeinäkin. Multidisciplinary Association for Psychedelic Studiesin ja Heffter Research Instituten kaltaisia järjestöjä on perustettu edistämään psykedeelien turvallisuutta ja tehokkuutta kartoittavaa tieteellistä tutkimusta, ja Center for Cognitive Liberty and Ethicsin kaltaiset ryhmät ajavat aineiden laillistamista. Tämän lisäksi hallusinogeeneja käytetään laajamittaisesti mielen ja aivojen toimintaa kartoittavan tutkimuksen apuvälineinä. 1960-luvun lopulla voimaan astuneiden laajamittaisten kieltojen jälkeen psykedeeleihin kohdistuva tutkimustyö oli pitkään jäissä. Viimeisen vuosikymmenen aikana psykedeeleihin kohdistuva tieteellisen tutkimuksen määrä on lähtenyt uuteen nousuun. Myös ihmiskoehenkilöillä on alettu tehdä tutkimusta, esimerkkinä Johns Hopkins -yliopiston Roland Griffithsin kollegoineen toteuttamat psilosybiinitutkimukset.Psilocybin can occasion mystical-type experiences having substantial and sustained personal meaning and spiritual significance, Hopkinsmedicine.org
Psykedeelit (klassiset hallusinogeenit)
thumb|150px|right|225 LSD-annosta sisältävä imupaperiarkki. Käsite koostuu kreikan kielen sanoista ψυχή (psyche, "mieli") ja δηλείν (delein, "ilmaista"), ja sillä tarkoitetaan ainetta, joka nostaa esille mielen piilotettuja, mutta todellisia puolia. Käsitteen "psykedeeli" synonyyminä käytetään myös sanoja "psykotomimeettinen" ja "hallusinogeeni",, ja kategoriaan lasketaan kuuluvan monia eri sisäiseen maailmaan vaikuttavia aineita, joita ovat esimerkiksi LSD, psilosybiini, DMT, 2C-B, meskaliini ja DOB, ja monet muut tryptamiinit, fenetyyliamiinit ja harvinaisemmat yhdisteet. Myös empatogeenit (esimerkiksi MDMA), kannabinoidit ja dissosiatiivit (esim. ketamiini) lasketaan monesti samaan ryhmään. LSD:tä pidetään yleisesti "psykedeelin prototyyppinä". Viitattaessa LSD:n kaltaisiin psykedeeleihin, tutkijat käyttävät usein ilmaisua "klassiset hallusinogeenit" R. A. Glennonin (1999) määrittämällä tavalla: "Klassiset hallusinogeenit ovat aineita jotka täyttävät Hollisterin määritelmän, sekä (a) sitoutuvat 5-HT2-serotoniinireseptoreihin ja (b) jotka koulutetut koe-eläimet erottavat epäaktiivisista aineista." Kun käsitettä "psykedeeli" käytetään suorana viittauksena LSD:n kaltaisiin aineisiin (eli mainittuihin klassisiin hallusinogeeneihin), tutkimuksen kirjoittajat täsmentävät tarkoittavansa nimenomaan tätä rajoitettua merkitystä (ks. esim. Nichols, 2004).
Hollisterin kriteerit hallusinogeeniselle aineelle:Glennon RA. Classical drugs: an introductory overview. In Lin GC and Glennon RA (eds). Hallucinogens: an update. National Institute on Drug Abuse: Rockville, MD, 1994. suhteessa muihin vaikutuksiin, ajatteluun, havaintoihin ja mielialaan kohdistuvien muutosten tulisi olla vallitsevia; älyllisiin kykyihin ja muistiin kohdistuvien kielteisten vaikutusten tulisi olla minimaalisia; huumautumisen, narkoosin tai voimakkaan stimulaation ei tule olla keskeisiä vaikutuksia; autonomiseen hermostoon kohdistuvien sivuvaikutusten tulee olla minimaaliset; sekä aineen ei tule aiheuttaa addiktionomaista himoa.
Yleisiä luonnossa esiintyviä psykedeelejä ovat psilosybiinisienet (esimerkiksi psilocybe cubensis ja Suomessa laajasti esiintyvä suippumadonlakki), ayahuascakeitokset, peyote ja San Pedro -kaktus.
Kirjailija Aldous Huxley esitti kirjassaan Tajunnan ovet ajatuksen "säätöventtiilistä". Sen mukaan aineet vaimentavat aivojen kykyä "suodattaa", ts. estää tiettyjä havaintoja, tunteita, muistoja ja ajatuksia yltämästä tietoisen mielen tasolle. Tähän kytkeytyy psykedeelien vaikutuksen kuvaaminen mieltä laajentavaksi, tai tajuntaa laajentavaksi.
Psykedeelien vaikutukset vaihtelevat aineen, annostuksen, käyttötavan sekä sisäisen tilan ja ympäristön mukaan (ns. set & setting).The Promise of Psychedelic Research James Fadiman, Marraskuu 2011, The Institute of Noetic Sciences.Why the Scientific and Medical Establishments Have Such Biased Approaches to Psychedelics Ido Hartogsohn, Alternet, July 17, 2013. "Matkojen" kesto vaihtelee DMT:n lyhyistä (lasketaan minuuteissa) mutta intensiivisistä vaikutuksista jopa päiviä kestävään ibogaiinikokemukseen. Käytettävät annosmäärät vaihtelevat LSD:n matalista mikrogrammamääristä meskaliinin satoihin milligrammoihin. Jotkut aineista, esimerkiksi ääniaistimuksia muuttava DiPT, vaikuttavat erityisesti yksittäisen aistin toimintaan. Toiset taas vaikuttavat tajunnantilaan yleisemmällä tasolla. Jotkut aineista aiheuttavat enemmän sisäänpäinkääntyneisyyttä, toiset taas lisäävät sosiaalisuutta ja empaattisuutta.
Vaikka luonnossa esiintyvillä aineilla on pitkät käyttöhistoriat ja niitä on pääsääntöisesti tutkittu laajemminkin kuin vain kuolleisuuden osalta, viime aikoina on kehitetty satoja uusia psykedeelejä, joita on tutkittu hyvin vähän. Tällaisia ovat esimerkiksi JWH-018, DPT, 2C-T-7 ja MiPT. Aineiden mahdollisista haitoista ei ole tutkimustietoa. Tämän vuoksi ei voida yleistää, etteikö psykedeeleillä voisi normaaliannoksillakin olla haitallisia fyysisiä vaikutuksia, vaikka perinteisemmillä psykedeeleillä ei olekaan pääsääntöisesti havaittu merkittäviä fyysisiä haittoja.
Empatogeenit/entaktogeenit
"Empatogeeni" (joskus myös "entaktogeeni") on nimitys ryhmälle psykoaktiivisia aineita, jotka vaikuttavat erityisesti tunteisiin ja sosiaalisuuteen. Nimen keksi Ralph Metzner vuonna 1983, ja se liittyy aineiden empaattisuutta lisäävään vaikutukseen.
Useimmat empatogeenit toimivat vapauttamalla keskushermostossa serotoniinia, dopamiinia ja noradrenaliinia. Empatogeeneille tyypillisen rakastumisen ja yhteenkuuluvuuden tunteen uskotaan liittyvän erityisesti serotoniinin vapautumiseen.
Suurin osa tunnetuista empatogeeneista on amfetamiinijohdannaisia (esimerkiksi ensimmäinen ja tunnetuin empatogeeni, MDMA eli ekstaasi). Myös joillakin fenetyyliamiini- ja tryptamiinijohdannaisilla on empatogeenisia vaikutuksia. Näitä ovat esimerkiksi 2C-B ja 2C-I.
Yksimielisyyttä siitä, mihin ainekategoriaan empatogeenit kuuluvat, ei ole muodostunut. Yleensä ne kuitenkin mielletään joko psykedeelien tai hallusinogeenien alaryhmäksi.
Dissosiatiivit
thumb|175px|left|Salvia divinorum Tunnetuimmat dissosiatiivit ovat vaikutuksiltaan fensyklidiinin (PCP) kaltaisia. Niihin lasketaan muun muassa anestesialääke ketamiini ja yskänlääkkeenä käytetty dekstrometorfaani, jonka vaikutukset tosin johtuvat ilmeisesti pääasiallisesti sen metaboliitti dekstrorfaanin toiminnasta. Ryhmään kuuluvaksi lasketaan myös ilokaasu sekä punakärpässienen sisältämä muskimoli. Dissosiaatio on keskeinen osa myös Salvia divinorum -kasvin sisältämän salvinoriini A:n voimakasta vaikutusta kappa-opioidireseptoreihin.. Salvinoriini A:n ulospäin näkyviä vaikutuksia on dokumentoitu laajasti käyttäjien YouTube-videopalveluun lataamissa videoissa. Vaikutukset kestävät annostelutavasta riippuen viidestätoista minuutista tuntiin.
Dissosiatiivit aiheuttavat anesteettisilla annoksilla analgesiaa, muistinmenetystä ja katalepsiaa. Ne aiheuttavat myös tuntemuksen ympäristöstä irtautumisesta: "Tilaa on kutsuttu dissosiatiiviseksi anestesiaksi, koska potilas vaikuttaa täysin ympäristöstään irtautuneelta." Dissosiatiivisessa tilassa "...tavallisesti automaattisten tajuntaan, muistiin, identiteettiin ja aistimuksiin liittyvät toiminnot" ovat häiriintyneet.American Psychiatric Association. Diagnostic and statistical manual of mental disorders (4th ed., text revision). Washington, DC: American Psychiatric Association, 2000. p. 523 Aistisyötteiden dissosiaatio voi aiheuttaa derealisaatiota, tilaa jossa ulkomaailma näyttäytyy unenomaisena tai epätodellisena. Toisinaan esiintyy myös depersonalisaatiota, johon kytkeytyy tunteita kehosta irrallaan olosta, epätodellisuudesta, ja kykenemättömyyttä tunnistaa peilistä näkyvä henkilö itseksi.Nathan. Mostly not regretful. Erowid Experience Vaults. 29 October 2006.Keil. Like nothing else in the world. Erowid Experience Vaults. 11 August 2003. Simeon (2004) tarjoaa "yleiset määreet depersonalisaatiokokemuksille: Itsen tarkkailu etäältä (kuin katsoisi elokuvaa); yllättävät kehostapoistumiskokemukset; tunne siitä että liike vain tapahtuu; elämys, jossa yksi itseyden osa toimii ja toinen vain tarkkailee..."