Ior Bock [ˈiːɔr ˈbɔkː] (ent. Bror Holger Bertil Svedlin; 17. tammikuuta 1942 Porvoo – 23. lokakuuta 2010 Helsinki) oli suomenruotsalainen pakanahenkinen eksentrikko ja taiteilija, joka tunnetaan julkaisemastaan Bockin perheen saagasta ja urastaan Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana.
Elämä Syntymä, lapsuus ja nuoruus pienoiskuva|Ruotsalaisen teatterin oppilaskoululaisia vuonna 1963. Oikealta Holger Svedlin, Christina Indrenius-Zalewski, Berit Lundell ja Roger Nikkanen. Ior Bock väitti saaneensa alkunsa insestistä: Knut Victor Boxström saattoi tyttärensä Rhean raskaaksi 22. huhtikuuta 1941. Knutin ainoa poika oli kuollut sisällissodassa 1918, ja tämä oli viimeinen keino jatkaa isänpuoleista sukulinjaa.Bock, Ior: Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia. Synchronicity, 1996. Journalisti Magnus Londen on kuitenkin esittänyt, että Bock syntyi porvoolaiselle puutarhurille tuntemattoman, mahdollisesti espanjalaisen miehen siittämänä ja nainen luovutti pojan adoptoitavaksi. Todisteina Londen viittaa Kansallisarkistossa säilytettäviin adoptioasiakirjoihin.Londen, Magnus: Holgerin saaga. Magnuslonden.net. Luettu 4.11.2010. Londenin esittämälle tapahtumien kululle on anonyymi aikalaistodistaja, perheen silloinen naapuri, jonka mukaan ajatus Rhean raskaudesta on mahdoton. Bock itse on kertonut tavanneensa mainitun porvoolaisnaisen mutta kiistänyt mahdollisuuden, että tämä olisi hänen biologinen äitinsä. Bockin mukaan insestin salaamiseksi tarvittiin peitetarina, johon kyseinen nainen liittyi.
Kolme kuukautta Bockin syntymän jälkeen Knut Victor Boxström kuoli. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin kasvatti pojan. Holger-pojalla eli tulevalla Ior Bockilla oli myös adoptoitu veli.
Käytöksensä takia Holger vietti osan lapsuudestaan poikakodissa. Holger, joka oli ottanut lempinimekseen ”Ior” Nalle Puhissa esiintyvän Ihaa-aasin ruotsinkielisen nimen mukaan, lopetti koulunkäynnin kansakoulun jälkeen. Tämän jälkeen hän meni töihin teatteriin ja toimi muun muassa valomiehenä Svenska Teaternissa. Holger ”Ior” Svedlin oli vuonna 1962 osallisena ampuma-aseonnettomuudessa, jossa hänen veljensä sai surmansa. Hänet tuomittiin kuolemantuottamuksesta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Ior Svedlin valmistui näyttelijäksi vuonna 1963 Ruotsalaisen teatterin oppilaskoulusta.
Ior harrasti aktiivisesti tanssimista ja esiintyi 1960-luvun lopulla muun muassa televisiomainoksissa. Yksi tunnetuimmista oli Coral-pesuaineen mainos, jossa Ior ja tanssitaiteilija Tuulevi Mattila tanssivat värikkäissä vaihtuvissa vaatteissa.
Suomenlinnan opas Vuodesta 1968 alkaen Ior Svedlin eli tuleva Ior Bock toimi Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana, ensin vuoteen 1984 saakka Ehrensvärd-seuran palveluksessa, ja sen jälkeen aina vuoteen 1998 freelancerina. Suomenlinnan historian tutkimuksessaan hän oli erikoistunut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvun tapahtumiin. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on kertomansa mukaan käyttänyt muun muassa äitinsä hallussa ollutta, aikanaan Viaporista Ruotsiin lähetettyjen noin 10 000 kirjeen kokoelmaa.
Ior Bockin Viapori-ohjelmat 1968–1997 Vuosi Aihe1968 1969 1970 1971 1972 1973 1974 1975 1976 1977 1978 1979 1980 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997Kustaa Mauri Armfelt ja hänen sydänystävänsä Kustaa III (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) (ei tiedossa) Ehrensvärdin Suomenlinna ja sen laivasto Suomenlinna ja Kustaa III:n laivasto Suomenlinna merilinnoituksena Suomenlinna laivastotukikohtana Suomenlinna 1700-luvulla (ei tiedossa) (ei tiedossa) Carl Olof Cronstedt 1756–1820 Carl August Ehrensvärd 1745–1800 Gustav III 1746–1792 Gustaf IV Adolf 1778–1837 Karl XIII 1748–1818 Augustin Ehrensvärd 1710–1772 Sveaborg 1796 Augustin Ehrensvärd ja vuosi 1747
Svedlinin hyvä historian tuntemus ja persoonallinen esiintymistyyli teki hänestä suositun oppaan. Vuonna 1984 Svedlinin yhteistyö Ehrensvärd-seuran kanssa kuitenkin päättyi. Seuran arkistossa on toukokuulle 1984 päivätty hallituksen pöytäkirja, jonka mukaan Holger Svedlinin työsopimusta ei jatketa, koska hänen ei enää katsottu voivan opastaa tavalla, jota seuran oppailta edellytettiin.
Erottamiseen johtaneista syistä on kaksi eri kertomusta.
Bockin kertomus: Ajan myötä Svedlin-Bockin maine persoonallisena opaskierrosten vetäjänä oli levinnyt, ja siksi ryhmäopastuksia tilattaessa toiveena esitettiin yhä useammin, että nimenomaan Bock opastaisi ryhmää. Työkuormaa yritettiin kuitenkin tasata kolmen oppaan välillä. Bockin tilanneet mutta toisen oppaan saaneet asiakkaat pettyivät ja joissakin tapauksissa valittivat asiasta Museovirastoon, joka on Suomenlinnan ylin vastuutaho. Museoviraston ylijohtajan C. J. Gardbergin kehotuksesta tilanteeseen yritettiin hakea ratkaisua, ensin niin, että Svedlin vastaanotti itse tilaukset omiin ryhmäopastuksiinsa. Lopulta järjestelyn hankaluus ja suosion epäsuhdan aiheuttama erimielisyys kuitenkin tulehdutti pääopas Svedlinin ja opaskierroksia ruotsiksi vetäneen intendentti Olof af Hällströmin välit. Kun yhteistyö pienessä työyhteisössä ei enää toiminut, Ehrensvärd-seuran hallitus jätti Bockin työsuhteen uusimatta. Myöskään työyhteisön kolmas opas, Claire von Frenckell, ei enää jatkanut oppaan tehtävissä.Javanainen, Juha: Ior Bockin yhteistyö Ehrensvärd-seuran kanssa. Iorbock.fi. Luettu 1.9.2006.
Toinen kertomus: Joulukuussa 1990, kuusi vuotta erottamisen jälkeen ja Olof af Hällströmin jo kuoltua, Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin ”Entinen opas louhii kalliota”. Artikkelin mukaan Svedlin-Bock ”erotettiin opastustehtävistään 1983, koska hänen opastuksensa eivät enää vastanneet historiallisia tosiasioita”. Artikkelissa mainittu erottamisajankohdan vuosiluku on väärä. Aiemmin mainittu toimittaja Magnus Londen tukee tätä versiota tapahtumien kulusta. Erottamiseensa mennessä Svedlin-Bock ei ollut maininnut niin kutsutusta Bockin perheen saagasta julkisuudessa mitään. Aihe tuli ensimmäisen kerran epäsuorasti esille saman vuoden kesäkuussa hänen äitinsä hautajaisilmoitukseen sisältyneiden skandinaaviseen muinaisuskoon liittyvien viittausten myötä. Sittemmin Bock on korostanut Viaporin 1700-luvun historian tutkimustyönsä ja perheensä pakanatarinoiden olevan hänelle kaksi täysin eri asiaa. Bockia huonosti tuntevien mielissä nämä ovat tästä huolimatta joskus sekoittuneet, ja hänen on oletettu käsittelevän saagaa myös Suomenlinnan-kierroksillaan.
Bock jatkoi kaikesta huolimatta Viaporin 1700-luvun historian tutkimista ja teki joka kesäksi uuden ohjelman, nyt freelance-oppaana. 1990-luvulla ryhmäopastuksien tilaukset kuitenkin vähitellen harvenivat. Tähän oli syynä paitsi vuoden 1990 Sipoon Gumbostrandin hasis-huumejutun aiheuttama maineen tahraantuminen myös tiedotusvälineissä toistuvasti esiintynyt erheellinen viittaus ”entiseen Suomenlinnan oppaaseen”. Kiinnostuneita kuulijoita olisi mahdollisesti ollut enemmänkin, mutta Bockin luultiin lopettaneen oppaan työnsä.
Bock oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle oppaan tehtävistä vuonna 2008, mutta ura katkesi ennenaikaisesti vuonna 1999 puukotuksen aiheuttamaan halvaantumiseen. Bock harkitsi vielä opaskierrosten vetämistä pyörätuolista käsin mutta luopui sittemmin ajatuksesta.
Eksentrikko pienoiskuva|Rhea Boxströmin kuolinilmoitus Helsingin Sanomissa 12.6.1984.
Ior Bockin synty Holger "Ior" Svedlin oli 1970-luvulla ottanut tavakseen lomailla Intian Goassa, Chaporan kylässä, jossa hän tutustui intialaiseen mystiikkaan. Vuonna 1984 hän otti käyttöön uuden taiteilijanimensä Ior Bock. Magnus Londenin mukaan nimenvaihdos liittyi Iorin Intiassa 24. helmikuuta 1984 kokemaan mystiseen elämykseen. Londen kertoo edelleen, että Iorin palattua kotiin vanhat ystävät huomasivat hänen käytöksensä muuttuneen oudoksi.
Rhea Boxströmin hautajaisjuhla Kesäkuun 12. päivä 1984 Helsingin Sanomissa julkaistiin Bockin äidin Rhea Boxströmin kuolinilmoitus. Tämä oli kuollut 6. huhtikuuta Bockin ollessa Intiassa, ja ruumis oli sittemmin tuhkattu krematoriossa. Bockin palattua Suomeen järjestettiin hautajaiset juhannusaattona Snappertunan kirkossa ja niihin liittynyt juhannusjuhla Raaseporin linnan luona. Hautajaisilmoituksessa vieraita pyydettiin pukeutumaan kansallispukuun tai vaaleisiin vaatteisiin, ja tilaisuus päättyisi Snappertunan uhrilehdossa puolenyön aikaan sytytettäviin viiteen juhannustuleen ”Odenin, Ran, Torin, Frejn ja Frejan muistoksi”. Hautajaisilmoituksesta nousi kohu, ja kirkkoherra kielsi pakanallisuuteen viittaavien muistotulien polttamisen.Kirkkoherra kielsi muinaistarujen jumalien muistotulet. Helsingin Sanomat, kesäkuu 1884.
Bock on sittemmin kertonut, että hautajaisilmoituksen teksti oli hänen äitinsä itsensä alun perin ruotsiksi laatima ja tarkoitettu julkaistavaksi Hufvudstadsbladetissa. Lehti kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta ilmoitusta, minkä jälkeen se julkaistiin Helsingin Sanomissa.
Bockin perheen saaga
Kesällä 1984 Svedlin-Bock otti Museoviraston ylijohtajan C. J. Gardbergin neuvosta yhteyttä Kansanrunousarkistoon ja Folkkultursarkivetiin. Bock oli kertonut Museovirastolle, että hänen perheensä oli säilyttänyt vanhaa perimätietoa suomalaisesta kulttuurista. Äänitearkistoista tultiin haastattelemaan Bockia. Näin syntyivät arkistoihin talletetut syksyn 1984 ääninauhat, joissa Bock kertoo pääkohdat kyseisistä tarinoista.Lipponen, Ulla: SKSÄ 375–376. 1984. Nauhoitettu 2.10.1984 Helsinki. Kertoja Ior Svedlin. Tästä alkoi sittemmin Bockin perheen saagana tunnetun tarinakokonaisuuden julkinen esittäminen. Samassa yhteydessä Bock siirtyi käyttämään sukunimen Svedlin-Bock sijaan nimeä Bock, joka tarinoiden mukaan oli Boxströmin suvun alkuperäinen nimi.
Lemminkäisen temppeli
pienoiskuva|Lemminkäisen temppelin ”sisäänkäynti” syyskuussa 2019.
Vuonna 1987 joukko Bockin ulkomaalaisia ystäviä aloitti Sipoon Gumbostrandissa kaivaukset, joilla oli tarkoitus paljastaa Bockin perheen saagassa kerrottu Lemminkäisen temppeli. Hankkeen puuhamiehinä toimivat yhdysvaltalaiset Stuart Rice ja Jim Chesnar.
Bock antoi hankkeelle tiedotusvälineissä kasvot ja kaivauksien rahoittajiksi ryhtyivät Sipoon Säästöpankki ja Lemminkäinen Oy. Rahoittajat kuitenkin vetäytyivät vuonna 1990, kun Bockin tilalla majailleita vieraita pidätettiin hasiksen poltosta. Kaivuuhankkeen vetäjät tuomittiin vankeuteen ja karkotettiin maasta. Bock itse tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 15 000 markan korvauksiin.
Vuorella on suoritettu kaivauksia useassa vaiheessa vuosina 1987–1999, mutta merkkejä temppelistä ei ole löytynyt.
Kirjan julkistaminen Vuonna 1996 Bock julkaisi Juha Javanaisen toimittamana teoksensa Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia. Kirjan julkistustilaisuudessa 1. lokakuuta Vanhan Ylioppilastalon musiikkisalissa Bock seisoi Robert Wilhelm Ekmanin neljä metriä korkean Väinämöisen soitto -maalauksen edessä alastomana ja esitteli laulaen kirjan – ja samalla maalauksen – keskeiset hahmot. Kirjan kustantajalle Bock esitti pyynnön, ettei hänelle koskaan maksettaisi teoksesta minkäänlaista tekijänpalkkiota. Hän perusteli pyynnön seuraavasti: ”Olen saanut sen [= tarinan] ilmaiseksi, haluan myös antaa sen eteenpäin ilmaiseksi.”
Vastoinkäymisiä Vuonna 1997 Suomenlinnan ryhmäopastusten tilausten väheneminen oli johtanut siihen, että Bockilla ei ollut enää lainkaan tuloja vaan hän joutui elämään naapurien ja ystävien ruoka-avun turvin. Samana vuonna Bock sai roolin Viaporista kertovassa kansainvälisessä dokumenttielokuvassa.Heydemann, Klaus: Filmography – Klaus Heydemann. Talvi.com. Luettu 8.5.2007. Osa hänen osuuksistaan ehdittiin jo kuvata, kunnes hankkeen suomalainen tuotantoyhtiö Bueno Pictures kaatui talousvaikeuksiin ja hanke haudattiin.