Fiktio kaunokirjallisuudessa tarkoittaa proosatekstiä, joka on ei-referentiaalista, eli se ei viittaa todellisuuteen. Käsite yleistyi 1800-luvulla, mutta sen merkityksestä on kiistelty vuosisatoja.

Fiktio käsitteenä Termi ”fiktio” (kuvitelma) on usein liitetty yleiseen kertovaan puhetapaan, joka kattaa sekä historiallisen kertomuksen, journalismin että omaelämäkertakirjallisuuden, unohtamatta kuitenkaan myös mielikuvitukseen perustuvaa fiktiivistä lajityyppiä. On jopa väitetty, että kaikki kaunokirjallisuus olisi fiktiota.Cohn 2006, s. 18. Tämän ongelmallisen jaottelun vuoksi on hyvä selvittää, mitä termi “fiktio” kirjallisuudentutkimuksessa tarkoittaa ja kuinka se ei-referentiaalisena lajityyppinä eroaa referentiaalisesta historiallisesta kertomuksesta.

Shlomith Rimmon-Kenan esittelee teoksessaan Kertomuksen poetiikka fiktion määritelmän.Rimmon-Kenan 1999, s. 8. Hänen mukaansa kertomakirjallisuus tarkoittaa toisiaan seuraavien fiktiivisten, eli ei-referentiaalisten, tapahtumien kerrontaa. Toisin sanoen fiktio tarkoittaa kertomakirjallisuutta, joka ei viittaa todellisuuteen. Myös Arto Haapalan mukaan fiktio viittaa asioihin, joita ei kuulu ymmärtää todellisiksi.Haapala 1984, s. 104.

Fiktio ei-referentiaalisena kertomuksena Fiktio voi viitata todellisuuteen, mutta sen ei ole pakko viitata mihinkään realistiseen kohteeseen. Kaikki fiktion ympäristöt tai henkilöt eivät välttämättä ole ”keksittyjä”. Esimerkiksi Anna Kareninassa teoksen henkilöt ovat kuvitteellisia, mutta tapahtumaympäristöt, Pietari ja Moskova, ovat todellisia paikkoja.Haapala 1984, s. 40–42.

Kertomus tarkoittaa lausumien sarjaa, joka ”käsittelee syysuhteessa olevia inhimillisiä olentoja koskevia tapahtumaketjuja”.Cohn 2006, s. 22. Rimmon-Kenan esittelee termin myös kertomuksen fiktiivisten tapahtumien jatkumona, joiden kertomisesta teksti vastaa.Rimmon-Kenan 1999, s. 8–9. Dorrit Cohn erottelee teoksessaan Fiktion mieli termin ”ei-referentiaalinen kertomus” osat selvittääkseen sen moniulotteisuutta.Cohn 2006:23. Hänen mukaansa ei-referentiaalisuus tarkoittaa teoksen vapautta todellisuusviittaavuudesta: fiktio luo oman todellisuutensa, johon se viittaa. Näkökulmien pohjalta voidaan todeta, että termi ”ei-referentiaalinen kertomus” tarkoittaa fiktiivisten, omaan kuvitteelliseen maailmaansa viittaavien, tapahtumien ketjua.

Fiktiivisen ja historiallisen kertomuksen ero Fiktion luonnetta on yksinkertaisinta lähteä tarkastelemaan vertaamalla sen luonnetta referentiaaliseen historialliseen kertomukseen. Historiallinen kertomus, esimerkiksi elämäkerta ja omaelämäkerta, käsittelee nimensä mukaisesti todellisia historiallisia tapahtumia ja historiallisia henkilöitä. Historiallisessa tekstissä henkilökuvaus pysyy objektiivisena: kertoja ei voi tietää kirjoituksensa kohteen tuntemuksia ja ajatuksia tai liikkua mielensä mukaan ajallisissa rakenteissa. Fiktiivisessä ei-referentiaalisessa kertomuksessa sekä tarinan henkilön psyykeen kuvaus sekä vapaa aikajärjestys ovat mahdollisia. Juuri tämä fiktion vapaus esittää vaikka kokonainen elämä yhtenäisenä kokonaisuutena myös lyhyen tarina-ajan sisällä erottaa parhaiten nämä kaksi kirjallisuuden lajia - fiktion ja historiankirjoituksen - toisistaan.Cohn 2006, s. 29.

Arto Haapala esittelee Aarne Kinnusen ajatuksia fiktioiden ja todellisuuden erillisyydestäHaapala 1984: 148. Kinnusen mukaan jokainen fiktiivinen kertomus muodostaa oman todellisuutensa, kun taas historiallinen kertomus kertoo yhden yhteisen todellisuuden tapahtumista. Tämä kuvaa siis sitä asennetta, jolla fiktiivisiä kertomuksia tulkitaan. Ne luovat kuvitteellisen todellisuuden, jonka lukija vastaanottaa kuvitteellisena ja joka tulkitaan sen kuvitteellisesta luonteesta käsin.

Kerronta kolmannessa persoonassa Fiktion ja historiallisen kertomuksen eroja voi tarkastella kerronnan persoonan mukaan. Kolmannen persoonan kertomuksien fiktiivisyys on helppo hahmottaa: Fiktiossa kertoja pystyy pureutumaan päähenkilön tajuntaan ja kertomaan lukijalle asioita, joita historiallinen kertomus ei koskaan pysty välittämään. Parhaiten kolmannen persoonan fiktiiviset piirteet ilmenevät kuoleman kuvauksissa. Elämäkerrallisessa kertomuksessa kuoleman kuvaus viestii näin ollen kertomuksen fiktiivisyydestä, sillä yksikään oikeasti historiallisen kertomuksen kirjoittaja ei voi tietää teoksensa päähenkilön tuntemuksia kuoleman hetkellä.Cohn 2006, s. 33.

Myös historiallinen elämäkerta pyrkii kuitenkin usein tulkitsemaan kolmannen persoonan tajuntaa käyttämällä niin sanottua arvailuun ja päättelyyn perustuvaa psykokerrontaaCohn 2006, s. 38. Psykokerronnassa kertoja pysyy selkeästi erillään kerronnan kohteen kielestä ja päättelee hienovaraisesti henkilön mahdollisia ajatuksia ja tuntemuksia.

Kerronta ensimmäisessä persoonassa Ensimmäisen persoonan kerrontaa käytetään erityisesti omaelämäkerroissa. Referentiaalisena lajityyppinä se siis viittaa todelliseen puhujaan ja hänen menneisyyteensäCohn 2006, s. 42. Koska omaelämäkerrallinen kertomus on ”totuudenmukainen”, on ensimmäisessä persoonassa kerrottu romaani näin ollen ”valheellinen”. Tekijä ei siis väitä kirjoittavansa todellisia faktoja, ja hänen kielenkäyttönsä voidaan tulkita fiktiiviseksi. Omaelämäkerrallinen romaani näin ollen tarkoituksenmukaisesti jäljittelee todellista omaelämäkertaa.Haapala 1984, s. 60.

Fiktion tuntomerkit Analyysin taso Cohn esittelee fiktiivisen kertomuksen tulkintaa tarinan tasolta tarkasteltunaCohn 2006, s. 132–138.. Tarinan tasolla hän tarkoittaa lähinnä kertomuksen ”juonellistamista”, eli esitettyjen tapahtumien jäsentymistä kertomuksessa. Pelkkä tarinan tasoon keskittyminen ei kuitenkaan Cohnin mukaan ole hedelmällistä, koska nykyään myös esimerkiksi omaelämäkerralliset kertomukset voivat olla yhtä taidokkaasti juonellistettuja kuin fiktiiviset kertomukset. Näin ollen pitää tarkastella fiktiota myös kerronnan tasolla. Kerronnan tasolla tarkoitetaan niitä fiktion erityisiä keinoja leikitellä kertomuksen aikarakenteilla ja järjestyksillä, jotka historialliselta kertomukselta puuttuvat.

Kerronnalliset tilanteet Fiktio pystyy irtautumaan historiankirjoitukselle ominaisesta persoonattomasta kerronnasta sellaiseen kerronnan muotoon, jossa tarina ikään kuin suodattuu jonkun henkilöhahmon näkökulmasta. Historiallinen kertomus puolestaan ei pysty esittämään menneitä tapahtumia kyseisen kertomuksen historiallisen hahmon näkökulmasta vaan ainoastaan kertojan retrospektiivisestä näkökulmasta.Cohn 2006, s. 141. Tätä näkökulmaa kutsutaan fokalisaatioksi: tarina esitetään jonkin henkilöhahmon näkökulmasta.Rimmon-Kenan 1999: 92. Fokalisaatio voi suodattua yhden tai useamman kertomuksen henkilön tai pelkästään kertojan kautta. Ulkoisessa fokalisaatiossa perspektiivi on tarinan tapahtumiin osallistumattoman henkilön, useimmiten kertojan. Sisäisestä fokalisaatiosta on kyse silloin, kun tarina suodattuu jonkun kertomuksessa oleellisena osana toimivan henkilöhahmon kautta.Cohn 2006: 142–144.

Kerronnan ääni Fiktio pystytään paljastamaan myös tarkastelemalla teoksen kertojaa. Mikäli kertoja ja teoksen kannessa nimetty kirjailija ovat historiallisessa kertomuksessa eri henkilö, kyseessä on fiktiivinen historiallinen teos. Jos kirjailija ja kertoja ovat sama henkilö, on kyseessä omaelämäkerrallinen kertomus.Cohn 2006: 76–77. Tekijän ja kertojan erottelu ilmaisee lukijalle, onko teosta tarpeellista tulkita kirjaimellisesti referentiaalisena.

Referenssin taso Myös Arto Haapala esittelee yhtenä fiktiivisyyden tuntomerkkinä jo aikaisemmin mainitun referentiaalisuuden.Haapala 2006: 132–138. Hänen mukaansa teksti voi sisältää referentiaalisten henkilöiden lisäksi myös todellisia henkilöitä. Haapalan mielestä kirjailija ei fiktiivistä teosta kirjoittaessaan väitä mitään totuuspohjaista, vaan perustaa uusia fiktiivisiä maailmoja ja luo uutta.

Referentiaalisuuden kannalta fiktiossa merkittävää on sen vapaus todistusaineistosta. Historiallinen teksti on velvoitettu niin sanotun perigraafisen välineistön, eli lähdeviittausten, esipuheiden ja liitteiden, käyttöön. Tällä välineistöllä kirjoittaja luo tekstille uskottavan pohjan, jonka todenmukaisuuden lukija voi halutessaan varmentaa. Fiktiivinen teos on siis vapaa myös todistusaineiston taakasta.Cohn 2006: 137.

Lähteet

Viitteet

Luokka:Kirjallisuustiede Luokka:Kuvitteellinen Luokka:Kaunokirjallisuus