Toivo Veikko Lavi (23. huhtikuuta 1912 Kotka – 22. toukokuuta 1996 Hamina) oli suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija. Lavi teki ensimmäiset levynsä 1950-luvun alussa ja nousi uudelleen suosioon 1960-luvun lopulla. Hänen laulunsa olivat useimmiten kansanlaulupoljentoisia kupletteja. Sanoituksissaan hän kuvasi usein yhteiskunnan vähäosaisimpia, mutta hänet tunnettiin myös humorististen tekstien taitavana nikkarina. Lavin tunnetuimmaksi lauluksi mainitaan usein vuonna 1976 levytetty ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Lavi oli tuottelias lauluntekijä, tunnettu esiintyjä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen kuolemaansa asti.
Elämäkerta Lapsuus ja nuoruus Veikko Lavin vanhemmat olivat Wilhelm (Ville) Lavi ja Ida Maria Seppä. Veikko oli perheen kahdeksasta lapsesta toiseksi nuorin. Ville Lavin isä Matti Lavi (ent. Ståhlberg) oli ollut Kotkan seudulla tunnettu keksijä ja arkkiveisujen sepittäjä. Ville Lavi työskenteli muun muassa poliisikonstaapelina ja taaplarina Hallan sahalla Kotkassa. Hän toimi viimeiset vuotensa kansakoulun vahtimestarina.Salmi, s. 10–12 Lavit olivat vahvasti uskonnollisia ja isänmaallisia, ja pojat olivat mukana suojeluskuntien toiminnassa. Veikko Lavin lapsuuden aikaisiin ystäviin kuuluivat näyttelijä Kullervo Kalske sekä Harmony Sisters -trion muodostaneet Maire, Raija ja Vera Valtonen.Salmi 1984, s. 43.
Veikko Lavi asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkan Hovinsaarella Nilssonin talossa. Monet hänen lauluistaan ja kirjoistaan kuvaavat satamakaupungin ihmisten elämää, ja suuri osa laulujen tarinoista pohjautuu hänen omiin kokemuksiinsa. Kouluvuosina hän oli toisaalta pelle, toisaalta herkkä runojen kirjoittaja. Lavin harrastuksiinsa kuuluivat kuorolaulu, teatteri ja lehtikirjoittelu. Hän ei ollut kiinnostunut koulunkäynnistä, ja hän sai kuusivuotisesta kansakoulusta heikon päästötodistuksen. Hän keskeytti ammattikoulun puuseppälinjan ja vietti Kotkassa levotonta elämää. Lavi kunnostautui kuitenkin urheilussa, erityisesti kuulantyönnössä, mutta vammat katkaisivat uran. Hänen ennätyksensä kuulantyönnässä oli 1930-luvun alussa työnnetty 14,87 metriä, joka oli viidenneksi paras tulos koko Suomessa. Salmi 1984, s. 57. Avioliitto Sylvi Hakulin kanssa 1939 toi vakautta elämään. Perheen ainoa lapsi, tytär Maija syntyi Sylvi Lavin ollessa evakkomatkalla Lapualla joulukuussa 1939.Salmi 1984, s. 88.
Lavi työskenteli jonkin aikaa puutavara-alalla. Hän aloitti vuonna 1938 Suomen Sahateollisuuskoulussa. Ikäistensä nuorten miesten tavoin hän joutui talvisotaan, jossa haavoittui käteen. Myöhemmin hän jatkoi kesken jääneitä opintojaan ja valmistui sahateknikoksi 1943. Jatkosodan aikana hän oli välillä töissä sahalla ja vakuutustenmyyjänä, välillä armeijassa. Sodan loppupuolella Lavi joutui vankilaan tapeltuaan junassa sotilaspoliisin kanssa. Hänen osittain omaelämäkerrallinen sotamuistelunsa on romaani Sankaripinnari.
Sodan jälkeen Lavi sai sahateknikon koulutuksesta täyden hyödyn, kun ala pyöri suurella teholla. Hän työskenteli esimerkiksi Lapissa ja esiintyi työnsä ohella kuplettilaulajana. Muutaman vuoden päästä Lavit palasivat Kotkaan, ja Sylvi elätti perhettä ompelutyöllä. Lavi halusi myös jatkaa urheilu-uraansa, mutta se katkesi lopullisesti hänen katkaistuaan vuonna 1949 jalkansa jalkapallo-ottelussa Lahdessa. Salmi 1984, s. 129.
Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa Lavi pyrki kansanedustajaksi Radikaalisen Kansanpuolueen listoilta Kymen vaalipiiristä. Hän edusti suuntausta, joka vastusti radikaalien puheenjohtajaa Ernesti Hentusta. Menestys jäi vaatimattomaksi. Lavi itse muisteli saaneensa hieman yli 200 ääntä Salmi 1984, s. 125.; todellisuudessa Radikaalisen Kansanpuolueen kaksi ehdokasta – Lavin ohella Ernesti Hentusen sihteerin äiti, sairaanhoitaja Toini Rihlas – saivat Kymen vaalipiirissä yhteensä vain 28 ääntä. Halmeaho 2012, s. 284. Lavi ei ottanut ehdokkuuttaan alun perinkään kovin vakavasti. Hentuseen ja Radikaaliseen Kansanpuolueeseen suhtauduttiin yleisesti vähätellen. Lavi liittyi puolueeseen erään Helsingin rautatieasemalla tapaamansa Hentusen agentin houkuttelemana; Hentusen itsensä Lavi tapasi vain kerran, kun tämä pyysi häneltä runoja julkaisemaansa Totuuden Torvi -lehteen.
Taiteilijauran alku Vuonna 1948 Lavi huomasi lehdestä sosialidemokraattisen Työväen OhjelmapalvelunTyöväen Ohjelmapalvelu (TOP) oli helsinkiläinen ohjelmatoimisto, joka välitti esiintyviä taiteilijoita eri puolilla maata järjestettäviin huvitilaisuuksiin. Periaatteena oli, että esiintyjä suoritti toimistolle välitysmaksun, mutta sai pitää esiintymispalkkionsa itse. Vuonna 1950 Ohjelmapalvelun nimestä poistettiin sana ”Työväen”, millä pyrittiin laajentamaan toimiston asiakaskuntaa. Toimistoa johti sosialidemokraattinen ammattiyhdistysmies Janne Hakulinen, jota Lavi ei koskaan henkilökohtaisesti tavannut. Säilyneiden dokumenttien mukaan Lavi sai toimiston kautta ensimmäiset keikkansa osuuskauppojen ja työväenyhdistysten tilaisuuksiin vuoden 1950 alkupuoliskolla. Halmeaho 2013, s. 37. ilmoituksen, jossa tarjottiin työtä mieluiten omaa ohjelmistoa esittävälle kuplettilaulajalle. Ilmoituksen perusteella hän osallistui koelaulutilaisuuteen, jossa laulajia oli kuuntelemassa ja arvioimassa Reino Helismaa.Salmi 1984, s. 125–126. Asia ei johtanut tulokseen eikä hän päässyt yrityksistään huolimatta levyttämään Fazerille.Salmi 1984, s. 131.
Lavi solmi vuonna 1949 levytyssopimuksen Westerlundin kanssa ja tämän lopetettua levytuotantonsa hän siirtyi Levytukulle. Näin Lavista tuli levylaulaja ja esiintyvä taiteilija, ja hän saavutti suuren suosion erityisesti lauluillaan ”Tavallinen rellu”, ”Kotkan Kerttu” ja ”Gabriel”. ”Kotkan Kerttu” oli loppuvuodesta 1951 kesään 1952 saakka eniten Lauantain toivotut levyt -konserteissa soineita kappaleita,Halmeaho 2013, s. 54. ja se nousi alkuvuoden 1952 levymyyntitilaston toiselle sijalle. Nyman, Jake: Suomi soi 4: suuri suomalainen listakirja, s. 92. Helsinki: Tammi, 2005. ”Tavallinen rellu” taas soi samaan aikaan monet kerrat etenkin Metsäradiossa. Halmeaho 2013, s. 55. Laulu ”Mies Mekkonen” oli parodia ristiriitaisia tunteita herättäneestä silloisesta pääministeristä Urho Kekkosesta ja ”Gabriel” tunnetusta huijarirakastajasta Ruben Oskar Auervaarasta. Näiltä vuosilta on peräisin myös ”Laulajan testamentti”. Lavi itse sävelsi näihin aikoihin vain vähän; hänen teksteihinsä tekivät sävellyksiä muun muassa Viljo Ylönen, Pentti Viherluoto ja Veikko Ahvenainen. Salmi 1984, s. 141–142. Kuplettitekstien tekijöistä Lavin esikuvia olivat erityisesti J. Alfred Tanner, Rafael Ramstedt ja Tatu Pekkarinen, joista hän ehti tavata henkilökohtaisesti Ramstedtin ja Pekkarisen. Salmi 1984, s. 51–52. Lavi tapasi myös ”Lännen lokari” -rallilla tunnetuksi tulleen Hiski Salomaan eräällä junamatkalla tämän ollessa käymässä synnyinmaassaan 1950-luvun alussa. Salomaa kertoi Laville kuulleensa ”Tavallisen rellun” ja pitäneensä siitä.Salmi 1984, s. 50.
Vuosina 1951–1956 Lavi levytti yhteensä viitisenkymmentä laulua, joista muutama oli kokonaan muiden tekemiä (esimerkiksi Usko Kempin ”Palokunnan iltamissa” ja Lauri Jauhiaisen ”Lumikki ja jätkät”). Jo 1920-luvun lopulla kirjoittamansa ”Tavallinen rellu” -laulun vuoksi Lavi joutui liitetyksi 1950-luvun rillumareihuumoriin, johon hän ei kuitenkaan omien sanojensa mukaan ollut koskaan erityisemmin ihastunut. Useimmat hänen levynsä joutuivat siksi Yleisradion silloisessa luokittelussa C-luokkaan eli käytännössä esityskieltoon.Salmi 1984, s. 191–192. Humorististen rallien lisäksi Lavin ensimmäisten levytysten joukkoon mahtui muunkinlaisia kappaleita, kuten tunteikas ”Kotisaareni”, duurisävellajistaan huolimatta surulliset ”Lauantai-ilta kannella” ja ”Meripoika ja merenneito”, rellun elämän synkkiä puolia kuvaileva ”Tumma poika” sekä hulttiopojan katumuksesta ja itseruoskinnasta kertova ”Äidin laulu”.Halmeaho 2013, s. 117.
Lavi oli päätoimisena laulajana vuosina 1951–1954, jolloin hän teki asuinpaikastaan Kouvolasta käsin kiertueita syksystä kevääseen ja tanssilavakeikkoja kesäisin. Aluksi hän kiersi haitaristi Veikko Ahvenaisen kanssa ympäri Suomea. Kun kahden Veikon yhteistyö päättyi, Lavi kokosi oman Löysäranteet-yhtyeensä ja esiintyi sen kanssa lähinnä Kymenlaaksossa. Salmi 1984, s. 170–171. Omien laulujensa lisäksi Lavi imitoi tunnettuja laulajia laatien näiden kappaleisiin myös omat parodiset sanoituksensa; parhaimmillaan hän matki pariakymmentä laulajaa. Salmi 1984, s. 159. Löysäranteiden kanssa hän esiintyi ainoana Kymenlaaksosta kelpuutettuna laulajana Työväen Ohjelmapalvelun tilaisuuksissa; hänet aiemmin hylännyt Reino Helismaa ei ollut enää toimiston palveluksessa. Salmi 1984, s. 174.
Unohduksen vuodet 1950-luvun puolivälin tienoilla äänilevyjä ostavan yleisön suosio kääntyi levyjen tuontisäännöstelyn purkamisen myötä ulkomaisiin iskelmiin, ja Lavi joutui monien muiden aikaisempien suosikkien – mm. Georg Malmsténin, Henry Theelin ja Erkki Junkkarisen – tavoin sivuun levymarkkinoilta. Hieman myöhemmin iltama- ja kiertueperinne kuihtui television aloitettua voittokulkunsa.Salmi 1984, s. 189. Myös Lavi itse oli alkanut väsyä kiertueisiin ja toisten laulajien imitointi oli rasittanut hänen ääntään. Keväällä 1954 Lavi lopetti Lappiin suuntautuneen kiertueensa kesken ja perui kaikki myöhemmät, etukäteen sovitut keikkansa. Salmi 1984, s. 179. Vuosina 1954–1956 Lavi teki vielä muutamia levytyksiä Levytukun Triola-levymerkille yhtiön tuotantopäällikön Olavi Virran toimiessa levytysten johtajana.Salmi 1984, s.182.
Lopetettuaan esiintyvän taiteilijan uransa Lavi asettui asumaan Kotkan lähelle Kymiin ja perusti kanalan. Käytännössä kanalan hoito jäi Sylvi Lavin vastuulle Veikon ollessa samaan aikaan talvisin erilaisissa hätäaputöissä, silloin kun niitä oli kunnalta saatavissa, ja kesäisin uitossa Kymijoella. Salmi 1984, s. 193. Lavin omien sanojen mukaan hänen fyysinen kuntonsa koheni näinä vuosina kuitenkin niin, että hän jaksoi myöhemmin vielä ikämiehenä tehdä laulukeikkoja. Salmi 1984, s. 200. Vaikka Lavi ei vuosikausiin saanut yhtäkään lauluaan julkisuuteen, hän kirjoitteli niitä jatkuvasti pöytälaatikkoon; esimerkiksi "Väärän vitosen" sanat syntyivät eräällä polkupyörämatkalla uittotyömaalta kotiin. Salmi 1984, s. 205.
Vuonna 1959 toimittaja Veikko Ennala kirjoitti Karhula-lehteen artikkelin otsikolla "Kotkan Kertun isä". Juttu ei kertonut "Kotkan Kerttu" -laulun sanoittajasta ja esittäjästä Veikko Lavista, vaan kappaleen säveltäjästä Viljo Ylösestä. Lavi järkyttyi ja suuttui asiasta perinpohjaisesti. Toisaalta vielä tuohon aikaan laulujen sanoittajat eivät saaneet Teostolta lainkaan korvauksia levytetyistä lauluista toisin kuin säveltäjät.Halmeaho 2013, s. 60.
Lavi oli poissa julkisuudesta lukuun ottamatta paikallislehtiin kirjoittamiaan pakinoita lähes koko 1960-luvun alun. Samaan aikaan hän veti Työväen Urheiluliittoon kuuluneen Kymin Kisa-Veikkojen urheilujoukkueita ja ohjasi paikallisen työväenopiston laulukerhoa ja näytelmäpiiriä. Kananhoidossa Sylvi ja Veikko Lavi menestyivät niin hyvin, että voittivat vuonna 1962 valtakunnallisen kanatalouskilpailun toisen palkinnon. Vuoden 1964 kunnallisvaaleissa Lavi oli sitoutumattomana ehdokkaana Kymin kunnanvaltuustoon Maalaisliiton listoilla, mutta valtuustopaikka jäi yhden äänen päähän.Salmi 1984, s. 211–212. Lavi oli 1960-luvun kääntyessä lopuilleen kadonnut suuren yleisön muistista jo siinä määrin, että vain harva enää tiesi hänestä. Bagh, Peter von – Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja, s. 233–237. Helsinki: Otava, 1986. . Tosin toimittaja ja itsekin kuplettien esittäjänä tunnettu Arttu Suuntala oli soitellut radio-ohjelmassaan Veitikka silmäkulmassa 1960-luvun puolivälissä joitakin Lavin levyjä.Halmeaho 2013, s. 205.
Uusi suosio